Islamin ääriliikkeiden, niin kuin Isis järjestön, teot saavat länsimaat asennoitumaan yleisesti fundamentalismiin negatiivisesti. Väkivaltainen fundamentalismi ja ideologinen fundamentalismi sekoitetaan keskenään. Ihmisten uskonnonvapautta ja omantunnonvapautta tullaan jopa rajoittamaan lailla. Kuitenkin Raamatun käsitys, totuus, ilmoittaa, että on myös oikeanlaista fundamentalismia. Jeesuksen uskonnon periaatteellisuus rakentuu rakkauden kaksoiskäskyyn, joka on sama laki, jonka Kristus itse kirjoitti kivitauluihin Siinailla. Kuitenkin on liikehdintää, joka ei katso hyvällä minkäänlaista uskonnollista periaatteellisuutta eli fundamentalismia. Raamatullinen fundamentalismi, jota tässä tarkoitetaan, ei perustu, niin kuin usein luullaan, Raamatun sanainspiraatioon vaan ajatusinspiraatioon. Jumala ei ole sanellut Raamattua ihmisille, vaan he ovat kirjoitaneet sen Pyhän Hengen inspiroimina, omin sanoin. Väärät käsitykset Jumalan inspiraatiosta, evankeliumista ja laista, tulevat, Raamatun mukaan, viemään maailman eroon Raamatun periaatteista. Kirjoitukset kertovat muutoksen taustalla olevan Antikristuksen pyrkivän muuttamaan ajat ja lain (Dan. 7:25). Antikristus houkuttelee mailman seuraamaan omia traditioitaan ja lakejaan, ja uskottelee niiden olevan ihmiskunnan yhtenäisyyden ja rauhan takeena.

Yhteisuskonnollisuudella on pitkät perinteet, mutta aina sitä on toteutettu Raamatun totuuden kustannuksella. Näin tapahtui myös 600-luvulla kun islaminusko kehittyi. Tässä artikkelissa tullaan osoittamaan, kuinka Islamin juuret ovat seitsemännen vuosisadan gnostilaisuudessa sekä roomalaisessa synkretismissä (katolilaisuudessa). Katolisella kirkolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sen roomalaisia juuria ja synkretististä uskonnollisuutta ja sakramentaalisuutta, jossa on vaikutteita babylonialaisesta sekä egyptiläisestä mytologiasta / uskonnollisuudesta, mithralaisuudesta ja kreikkalaisesta filosofiasta, jotka muokkasivat varhaiskristillisen kirkon Roomasta käsin johdettua lahkoa harhaoppeihin (aiheesta enemmän Harhaopit kirkkohistoriassa ja Sunnuntain pyhittämisen ja paaviuden nousu artikkeleissa). Katolilaisuudella ei tässä yhteydessä tarkoiteta organisaatiota, joka erottautui idän kirkosta vasta 11:sta vuosisadalla. Jo toisen vuosisadan lopulla, Irenaeus ylistää Rooman seurakuntaa kristikunnan pääksi (Samuele Bacchiocchi, From Sabbath to Sunday, s. 209). Joten tämän kirjoitelman yhteydessä katolilaisuudella tarkoitetaan roomalaisuutta, Rooman uskonnollis-poliittista kirkkoa; tästä, nykyäänkin erittäin elossa olevasta järjestöstä käytetäänkin sekä roomalaiskatolinen että katolinen nimityksiä. Onkin merkittävää, että Raamattu kertoo Antikristuksen nousseen Rooman valtakunnasta ja jatkavan sen perintöä (Dan. 7; Kristillinen apokalyptiikka). Tullaan osoittamaan, kuinka Tuomas Akvinolainen muotoili Katolisen kirkon keskiaikaisen opin yhteiskuntarakenteesta, ja kuinka sen muoto itse asiassa vastaa periaatteessa tietyiltä osin nykyistä fasismia. Tämä muoto vastaa periaatteessa tietyiltä osin myös Islamin käsitystä yhteiskunnasta. Ensin kuitenkin tarkastellaan, kuinka islaminusko (ja katolilaisuus) eroaa kristinuskosta, vai eroaako se.

On totta, että Islam on myös laaja käsite ja olemassa on hyvin monenlaisia muslimeja. Yksi heistä noudattaa Koraania kirjaimellisesti ja toinen ei ota Koraania kirjaimellisesti enää nykyaikana; ja jälkimmäisistä tässä artikkelissa, paremman termin puutteessa, käytetään nimitystä idealistiset muslimit, joka kuvaa heidän tapaansa tulkita Koraania. Yksilöitä on erilaisia ja tämän kirjoitelman tarkoitus ei ole tuomita yksilöitä. Muhammedilla saattoi olla vilpitön tarkoitus tuoda jotakin hyvää, niin kuin periaatteellisempaa, Jumalaa kunnioittavampaa ja Jumalalle kuuliaisempaa uskoa. Tällä käytännöllisen elämän alueella, monet muslimit ovatkin esimerkillisiä. Myös katolilaiset ystävämme ovat usein hyvää tekeviä, hartaita ja tärkeitä yhteiskunnan kehittäjiä. Tämän kirjoitelman tarkoitus on ainoastaan vertailla Kristinuskon, Islamin uskon (sen nykyisen muodon sekä Koraanin ja sen kirjaimellisen tulkinnan perusteella) ja roomalaiskatolilaisuuden oppien teologista, jumalkäsityksellistä, uskontotieteellistä ja ”kirkkohistoriallista” puolta. Edellä mainituilla näkökulmilla on merkitystä, sillä ne antavat kuvan Jumalan luonteesta. Toisin sanoen: ihmiset voivat olla vilpittömästi väärässä, ja se ei muuta uskomusjärjestelmän oppeja.

Lisäksi, Islam on kehittynyt eri suuntiin Muhammedin ajoista. Aikaisista Suurista käy ilmi, että Muhammed tahtoi yhdistää Abrahamin uskon ja kristinuskon. Ehkä häntä harmitti se, kun oli muodostunut useita erilaisia ”kristinuskoja” joiden lisäksi oli juutalaisuus. Aluksi, Muhammed siis todennäköisesti pyrki vilpittömästi yhdistämään Vanhaan testamenttiin perustuvat uskot, koska ne olivat eronneet toisistaan (Jon Paulien, Islam and the Eschatological Remnant). Esim. Seitsemännen päivän sapattia pitävästä juutalaiskristillisyydestä ei tullut niin suosittua kuin roomalaiskristillisyydestä. Aluksi Muhammed jopa kirjoitti, että vaikka kristityt ja juutalaiset eivät ota Islamia vastaan niin heitä ei tule vainota siitä syystä. Vasta myöhemmin, Jathribin (nykyisen Medinan) taistelun jälkeen, Muhammedille syntyi katkeruus kristinuskoa ja juutalaisuutta kohtaan (Jon Paulien, ibid.).

Joka tapauksessa, Islam erkaantui kristinuskosta merkittävästi. Wikipedia väittää: ”Perusviesti hindulaisuudessa, kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa onkin kovin samantapainen.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hindulaisuus) Joitakin samankaltaisuuksia on, mutta onko perusviesti todella sama kristinuskossa ja islaminuskossa?

Islaminuskon Jumala eroaa merkittävästi krisitinuskon Jumalasta. Islam torjuu jyrkästi kristillisen kolminaisuusopin sekä Jeesuksen välittäjän aseman Jumalan ja ihmisen välillä. Qur’an (Koraani) 4: 153-157 sanoo, että Jeesus ei todella kuollut ristillä, vaan joku toinen kuoli Hänen puolestaan. Lisäksi Koraanissa lukee: ”Ne, jotka sanovat: ’Messias, Marian poika on Jumala’, ovat luopuneet uskosta” (5:17). Jeesus on Islamin mukaan asteeltaan Muhammedia alempi (Ajankohtainen Islam, toimittanut Marjatta Kyyhkynen, s.24). Myös katolilaisuus nostaa oman ”profeettansa”, paavin, Jeesuksen vertaiseksi. Kirkkovaltion johtajan arvovalta Raamatun yli asetettiin vuonna 607, jolloin paavi julistettiin erehtymättömäksi (http://www.historicist.com/). 1511 Extravagantes artiklassa (lisäkohdat kanoniseen lakiin) kutsutaan paavia jopa nimellä ”Herra Jumala paavi”. Kolmestatoista keskiaikaisesta kanonisesta julkaisusta kahdeksan nimittää varmuudella paavia ”Jumalaksi”, ja loput viisi kohtaa ovat epävarmoja. (http://biblelight.net/Extravagantes.htm) Lisäksi katolilaisuus opettaa, että Mariaa ja toisia pyhimyksiä voi rukoilla ja tulee rukoilla.

Paholaisen lankeemus tapahtui Koraanin mukaan eri syystä kuin Raamatun mukaan. Koraanissa Saatana karkotettiin paratiisista, koska tämä kieltäytyi tunnustamasta Aadamia – siis ihmistä – herrakseen. Islam, vastoin Raamattua, kertoo Israfil nimisestä enkelistä joka puhaltaa pasuunaan ylösnousemuspäivänä sekä Azraelista kuoleman enkelistä. Enkeleiden lisäksi Islamissa esiintyy jinnejä, jotka ovat henkiolentoja, jonkinlaisia ihmisen ja enkelin välimuotoja. Esim. lampun- tai pullonhenki ovat sellaisia. Islamin mukaan jinnit voivat olla sekä hyviä että pahoja. Muhammed lähetettiin profeetaksi sekä ihmisille että jinneille. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Jinni)

Usko jinneihin on tullut roomalaisuudesta. Jinni sana tulee genie sanasta. ”Roomalaiset uskoivat, että jokaista miestä auttoi koko elämän ajan genius, eräänlainen suojelusenkeli, joka huolehti miehen eduista ja otti runsaudensarvea pitelevän siivekkään olennon tai miehen hahmon… Genius piti yllä taloa ja avioliittoa ja varmisti miehen terveyden ja kyvyn saada lapsia.” (Philip Wilkinson, Myytit & Legendat Ensyklopedia, s. 83) Onkin mielenkiintoista, että genius käsitteestä tulee myös suomenkielen nero sana, jolla usein tarkoitetaan erityisiä, korkeampia, lähes yliluonnollisia kykyjä omaavaa henkilöä.

”’Virallista’ islamia voidaan luennehtia teologiseksi, muodolliseksi ja ideaali-islamiksi.” (Ajankohtainen Islam, toimittanut Marjatta Kyyhkynen, s.32) Kuitenkin ns. tavallinen muslimi (ei välttämättä idealistinen muslimi) saattaa kokea, vielä jinnienkin lisäksi, erilaisten transempiiristen voimien läsnäoloa elämässään. Tällaisiksi voimiksi voidaan lukea esim. erilaiset parantavat yrtit, ns. ”paha silmä”, baraka-siunaus, astrologia ja magia. ”Amuleteilla, talismaneilla ja muilla taikakaluilla uskotaan olevan voima suojella onnettomuuksilta, peruuttaa magiaa ja parantaa sairauksia. ’Salomon seitsemän liiton sinetti’ on suosittu amuletti Lähi-idässä. Sen tarkoituksena on suojella jinnejä ja muita pahoja voimia vastaan, synnyttää rakkautta, siunata liiketoimia ja tuottaa terveyttä ja menestystä. Amuletti alkaa sanalla Allah ja päättyy Muhammedin nimeen sekä sisältää neljän arkkienkelin, Gabrielin, Mikaelin, Azraelin ja Israfelin nimet, kuvauksen Umm al-Subyanin sotajoukoista, tämän antautumisesta Salomolle sekä valosta ja valtaistuimesta kertovat Koraanin jakeet (24:35 ja 2:256).” (ibid. s. 34) Myös katolilaisuudessa palvotaan arkkienkeleitä.

Monilla muslimeilla unet ovat erityisen merkittäviä ”siltoja” tuonpuoleiseen. Unista etsitään yhteyttä kuolleisiin. ”Monien pyhimysten pyhäköt on perustettu unien suoranaisena tuloksena. Esimerkiksi Pakistanissa on suuri joukko tietyille pyhimyksille omistettuja pyhäkköjä, vaikkei pyhimyksiä olekaan haudattu näille paikoille.” (ibid. s. 34) Myös katolilaisuudessa rukoillaan kuolleita pyhimyksiä. Sekä islamilaisuudessa että katolilaisuudessa uskotaankin sielun kuolemattomuusoppiin (vaikkakin Islamissa kuolematon henki palaa ylösnousemuksessa jumalattomiin), joka on epäraamatullinen. Merkittävä Raamatun vastainen oppi sekä islaminuskossa että katolilaisuudessa on usko ikuiseen helvettiin. Oppi edustaa julmaa, järjetöntä ja epäoikeudenmukaista jumalaa, joka ei ole raamatullinen.

Yleinen tapa päästä jumalyhteyteen islaminuskossa on ns. dhikr, joka merkitsee Jumalan muistamista. Tämä Suuran 2 jakeesta 147 saatu kehotus ymmärretään yhtymisenä tuonpuoleiseen. Dhikriä varten on kehitetty erilaisia tekniikoita. Yksi on Jumalan 99 kauniin nimen toistaminen (ibid. s. 36). On mielenkiintoista, että myös katoliaisuudessa harjoitetaan paljon kaavamaisia rukouksia ja ne esitetään mantramaisesti lausumalla, joka muuttaa koko jumalanpalveluksen merkityksen. Molemmissa uskonnoissa uskonnollisilla harjoituksilla on suuri ja sovittava merkitys (esim. rukousnauhat).

Kristinuskon mukaan syntiinlankeemus oli totaalinen ero Jumalasta. Ihminen joutui Saatanan hallintaan ja kuoleman omaksi. Puolestaan Koraanin mukaan syntiinlankeemus ei muuttanut mitään Jumalan ja ihmisen välillä. (Risto Soramies, Islam ja evankeliumi, Iustitia 15, 2002, s. 23) Kristinuskossa Jumala itse toi pelastuksen Pojassaan. Ihmisen tarvitsee syntyä uudesti ylhäältä, jotta hän voi seurata Jeesusta. Islaminuskossa ei ole uudestisyntymää. Siinä ihminen pystyy omin voimin tekemään sen mitä Jumala häneltä kohtuudella vaatii (ibid. s. 27-28), joka on myös katolilaista opetusta. Juuri katolilaisuudesta tuli aneoppi ja sakramenttien kautta armon saaminen (puhumattakaan inhimillisistä pappisvälittäjistä ja Mariasta välittäjinä).

”Islamin mukaan Jumala on armollinen. Hänen useimmin toistuvat nimensä ovat Armollinen ja Armahtaja. Hän antaa anteeksi, kenelle tahtoo. Se on hänen oikeutensa ja hänen vallassaan. Jumala antaa myös mielellään anteeksi. Sovitusta ei tarvita. Jumala on niin suuri ja ihminen niin pieni, että olisi naurettavaa ajatella ihmisen synnin sattuvan Jumalaan. Koraani kieltää kaikenlaisen sijaiskärsimyksen. Jotkut muslimiystäväni ovat täynnä tiettyä ylpeyttä sanoneet: minä kannan omat syntini.” (ibid. s. 41)

Voidaan siis huomata, että Islamissa ja Raamatussa on erilainen käsitys Jumalasta. Kristinuskon Jumala on toki suuri ja äärettömän majesteettinen, mutta Hän osoitti olevansa myös lähellä ihmistä kokiessaan tämän kivut, sairaudet ja kuoleman. Jumala ei voinut katsoa lakinsa rikkomista läpi sormien, ja rikkomus tarvitsi sovituksen. Sovituksen pystyi suorittamaan ainoastaan Jumala itse, mutta Hän teki sen ihmisten hyväksi.

Jeesus sanoi: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Monista tai ehkä kaikista idealistisista muslimeista huolimatta, ”Islam näkee asian aivan toisin. Muhammad itse oli sotapäällikkö, kävi verisiä taisteluja Jumalan asian hyväksi, kuten hän uskoi… Me tiedämme, että kristilliset kirkotkin ovat historiassa syyllistyneet vallananastukseen ja poliittisen vallan väärinkäyttöön. Tämä kuitenkin tunnustetaan vääräksi, sillä se on Jumalan säätämystä vastaan: maallinen valta ei kuulu kirkolle. Islamissa on päinvastoin: milloin muslimit eivät ahkeroi saadakseen islamilaisen järjestyksen aikaan myös politiikassa, he katsovat olevansa tottelemattomia Jumalan sanalle. Islam ei tunnustakaan valtion ja uskonnon eroa.” (Risto Soramies, Islam ja evankeliumi, Iustitia 15, s. 45) Tarkkaavainen historian tuntija huomaa, kuinka katolinen kirkko toimi täsmälleen samalla tavalla keskiajalla. Se sai täyden poliittisen vallan Rooman imperiumin hallitsijana, ja maan kuninkaat tulivat paavin istuimen luo saadakseen armoa. Tarkkaavainen uutisten seuraaja myös huomaa, että asiat ovat menossa samaan suuntaan. Paavi Franciscus on saanut huomattavan vallan politiikassa. Hän mm. sovitteli Kuuban ja USA:n välit, on sovittelemassa Palestiinan tilannetta ja antaa toimeksiantoja YK:lle. Hän luki ensimmäistä kertaa Koraania julkisesti katolisen kirkon historiassa, ja pyrkii yhdistämään kaikki uskonnot. Nykyiset ”maailman kuninkaat” (Ilm. 16:14) tulevat paavin luokse jopa konkreettisesti. Paavi on ottanut jo useita suurlähettiläitä vastaan Vatikaaniin. (”Uutiskatsaus vuodelle 2014” video)

Vuonna 1890 paavi Leo XIII laati paimenkirjeen, jossa lukee seuraavaa: ”Kaikkien katolilaisten täytyy tulla aktiivisiksi tekijöiksi päivänpolitiikassa. Jokaisen katolilaisen täytyy käyttää valtaansa avustaakseen kansakuntien perustuslakien muuttamista Pyhän kirkon periaatteiden mukaisiksi.” (Osa 12, http://www.newadvent.org/library/docs_le13sc.htm) Samaisessa kirjoituksessa, paavi myös sanoo seuraavaa: ”Luonto, itse asiassa, ei ole antanut meille ainoastaan fyysistä olemusta, vaan yhtälailla myös moraalisen elämän.” (osa 30). Tässä on selkeä viittaus panteismiin, evoluutioteoriaan (joka perustuu panteismiin ja animismiin) ja ainoastaan luonnolliseen ilmoitukseen. Onkin mielenkiintoista että sekä Katolinen kirkko että Islam uskovat evoluutioteoriaan (suurin osa Islamista) (http://en.wikipedia.org/wiki/Islamic_views_on_evolution; http://www.newsweek.com/pope-franciss-remarks-evolution-are-not-controversial-among-roman-catholics-281115).

Myös paavi Benedictus XVI vetosi Katolisen kirkon aseman tunnustamiseen politiikassa vedoten ns. luonnolliseen lakiin ja järkeen (http://www.dw.de/pope-remains-philosophical-in-historic-speech-to-german-parliament/a-15409800). Luonnollisella lailla katolilaiset tarkoittavat Tuomas Akvinolaisen käsitystä yhteisestä hyvinvoinnista ja yhteisomistuksesta, joka, Tuomaksen mukaan, ilmenee luonnollisessa laissa (Summa Theologiae, osat 94-97). Luonnollinen laki, Tuomaksen mukaan, on osa omatuntoa eli luonnollista ilmoitusta. Tätä luonnollista yhteistä hyvää sitten kontrolloidaan ihmisjärjellä (ibid.). Näin paavit vetoavat järjen käyttöön ja köyhien auttamiseen, korostaessaan paluuta luonnolliseen lakiin, joka heidän mukaansa on jumalallinen moraali (siis ilman Raamattua, joka on erityinen ilmoitus). Ikävä kyllä näin tehdessään, he kasvattavat katolisen kirkon valtaa politiikassa, joka lopulta tuo valtaa heidän toisille laeilleen, jotka sortavat omatuntoa.

Erittäin merkittävä uskonpuhdistajien periaate oli ja on se, että kirkkovalta ei ole valtionvallan yläpuolella. Tästä raamatullisesta periaatteesta huolimatta, Raamatun mukaan Uusi maailmanjärjestys tulee muokkautumaan katolilaisuuden mukaan, jossa myös Islamilla on oma paikkansa. Paavi Franciscus vetosikin hyvinvoinnin uudelleenjakamiseen (Time, http://time.com/94264/pope-francis-redistribute-wealth/). Puolestaan Brooklyn Collegen professori Paul Moses kirjoitti artikkelissaan, että paavi Franciscus on aloittanut vallankumouksen Katolisessa kirkossa vuonna 2014; terveen järjen vallankumouksen ennemmin kuin ideologisen tai opillisen (http://qz.com/310652/2014-was-the-most-progressive-year-for-the-catholic-church/). Näin maailmantalous ja poliittinen järjestelmä menevät kohti uskonnollista ”fasismia”, joka on itse asiassa tietyltä osin yhdenmukainen keskiaikaisen feodaalisen järjestelmän kanssa, jossa luonnollista hyvinvointia kontrolloidaan uskonnollis-poliittisella vallalla, joka vetoaa luonnollisen lain nojalla ihmisen järkeen (http://amazingdiscoveries.org/R-Pope_economic_Rerum-Novarum_natural_law#footnotev).

Käsitykseni mukaan, huolimatta jälleen idealistisista muslimeista, ”Islamin käsityksen mukaan Jumalan lain on hallittava koko maailmaa ja yhteiskunnan kaikkia kerroksia… Missä Islam ei vielä hallitse, on periaatteessa sota. Tämä ei merkitse, että on välttämättä tartuttava aseisiin. ”Pyhä sota” (jihad tai dishihad) on ymmärrettävä tässä yhteydessä. Se tapahtuu Islamin edistämiseksi. Kun meille opetetaan mediassa, että jihad tarkoittaa ennen kaikkea sisäistä kilvoittelua itsessä olevan pahan voittamiseksi, niin kysymyksessä on hyväntahtoinen tulkinta. Ensiksikin jihad tarkoittaa aina kamppailua islamin lisäämiseksi. Toiseksi muslimien parissa jihadilla ymmärretään ennen kaikkea aseellista sotaa. Näin sen ymmärtävät myös Koraani ja hadith-kirjallisuus (Muhammedin elämää ja ja sanoja koskeva traditio).” (Risto Soramies, Islam ja evankeliumi, Iustitia 15, s. 44) On toki myös ”pasifistisia muslimeja”, jotka todennäköisesti ovat ennen kaikkea idealistisia muslimeja, mutta Koraani ei kirjaimellisesti tulkittuna opeta väkivallattomuutta, niin kuin evankeliumit opettavat.

Suura 61:11 ja 12 sanovat: ”Teidän tulee uskoa Jumalaan ja Hänen Lähettilääseensä [Muhammediin], taistella [nähdä vaivaa] Jumalan poluilla asettaen alttiiksi omaisuutenne ja henkenne… silloin Hän on antava teidän syntinne anteeksi ja päästävä teidät puutarhoihin, joissa purot virtaavat…” Suura 9:111 sanoo: ”Jumala on lunastanut itselleen uskoviltaan heidät itsensä ja heidän omaisuutensa, jotta he saisivat omakseen Paratiisin jos he vain taistelevat Jumalan poluilla, tappavat ja tulevat tapetuiksi…” Jotkut tulkitsevat viimeisen Koraanin kohdan itsepuolustukseksi, sillä jossakin käännöksessä sen ”asiayhteydessä” lukee että tulisi taistella niitä vastaan jotka ”ympäröivät” (gird) muslimeja (9:123), joka vaikuttaisi viittaavan tilanteeseen jossa ollaan saarrettuna. Kuitenkin toisessa käännöksessä kyseinen sana tarkoittaa taistelua ”vierekkäisiä” [lähellä olevia?] vastaan. Jälkimmäinen käännös vaikuttaisi osuvammalta, sillä koko yhdeksäs Suura kertoo sen hetkisestä historiallisesta tilanteesta, ja siitä kuinka suhtautua ympäröiviin toisinuskoviin ja taistella heitä vastaan; Suura 9 mainitsee sodan useasti. Sen alussa paljastuu, että muslimien tuli ensin pitää rauhansopimus sen aikaa kuin sopimuksessa lukee, mutta sen jälkeen ryhtyä tappamaan näitä ”vääräuskoisia” (9:4-5). On myös merkittävää, että Hadith-kirjallisuudessa sanotaan: ”Tietäkää: Paratiisi sijaitsee miekkojen luomassa varjossa.” (Buhari); ja: ”Minulle on annettu käsky taistella ihmisiä vastaan, kunnes he sanovat: Ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala. Joka sanoo: Ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala, turvaa henkensä ja omaisuutensa minun edessäni…” (Buhari)

Niin kuin mainittiin, Koraani sijoittuu sen hetkiseen sotaisaan historian tilanteeseen. Islamilainen versio sotien alkuperästä on se, että juutalaiset yrittivät salamurhata Muhammedin (Winfried Corduan, 2012, Neighboring Faiths: A Christian Introduction to World Religions). Heti sen jälkeen Muhammed määräsi satoja juutalaisia tapettaviksi, huolimatta siitä olivatko he mukana juonessa vai eivät (ibid.). Tämä aiheutti kärjistyneen tilanteen (tai kärjisti sitä lisää). Muhammedista tuli, periaatteessa, rajaton yksinvaltias, joka ei osoittanut lainkaan sympatiaa niitä kohtaan jotka nyt olivat samassa tilanteessa kuin hän aiemmin (alistettuna kansana) (ibid.).

Pääpointti on se, että Koraani ei, kirjaimellisesti tulkittuna, julista sen kaltaista rauhaa, väkivallattomuutta, sosiaalista oikeutta, tasa-arvoa, uskonnon ja valtion eroa, ja henkilökohtaista suhdetta Jumalaan jonka kautta Jumala voi tuoda oikeuden ihmisten keskelle, jota Kristinusko (sen oikeassa muodossa) julistaa. Onneksi suurin osa muslimeista ei kuitenkaan usko Koraaniin, ainakaan kirjaimellisesti, eikä sovella sitä kirjaimellisesti nykyaikaan, jolloin suurin osa muslimeista olisi juuri idealistisia muslimeja. Useiden galluppien perusteella erittäin harva muslimi hyväksyy väkivallan (https://en.wikipedia.org/wiki/Muslim_attitudes_towards_terrorism). Erään gallupin mukaan, jopa 92% amerikkalaisista muslimeista ei hyväksy väkivaltaa (http://www.gallup.com/poll/148763/muslim-americans-no-justification-violence.aspx). Pew Poll gallupin mukaan tosin ISIS:iä kannattaa Nigeriassa jopa 20% kyselyyn vastanneista muslimeista. Mikäli tahtoo uskoa galluppien kuvaavan koko maan kansaa, niin Pew Poll:n mukaan ISIS:iä kannattavien määrä nousee jo noin 63 miljoonaan. (http://www.pewresearch.org/fact-tank/2015/11/17/in-nations-with-significant-muslim-populations-much-disdain-for-isis/)

”Saksankielinen aikakauslehti Al-Islam on julkaissut johtavan saksalaisen muslimin, Ahmad von Denfferin merkittävän artikkelin, joka koskee uskonnon vapautta islamin ollessa vallassa… kyseessä on alunperin esitelmä, jonka von Denffer piti Baijerin luterilaisen kirkon, München-Freisingin (katolisen) arkkihiipakunnan ja Münchenin islamilaisen keskuksen yhdessä järjestämillä päivillä… Hän (von Denffer) edustaa muslimeja saksalaisessa mediassa ja nauttii suurta arvostusta Saksan islam-yhteisössä ja ulkomaillakin… [A]rtikkelin tekee merkittäväksi se, että vaikka kahden suuren kirkon edustajat olivat esitelmän yleisönä, sen esiin tuomia suuria ongelmia ja suorastaan pöyristyttävää asennetta eurooppalaiseen uskonnonvapauskäsitykseen ei ole missään tuotu suuren yleisön tietoon… (Risto Soramies, Islam ja evankeliumi, Iustitia 15, s. 57)

Esitelmässään von Denffer tuli puheensa ”merkillisimpään päätelmään, jonka erikoisuuden ylittää vain se, että paikalla olleet kirkonmiehet eivät tietääkseni millään lailla reagoineet siihen. Hän nimittäin ensin korosti, ettei uskonnossa ole pakkoa, minkä jälkeen hän lainaa Koraanin kovimpia kohtia katumuksen suurasta: ’lyökää epäjumalanpalvelijat kuoliaaksi (saksaksi) (Hämeen-Anttilan käännös on paljon kesympi), missä heitä tapaattekin, käykää heihin käsiksi (saks. pact sie) ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Jumala on Anteeksiantava, Armelias.’ (9:5). Tästä Koraanin kohdasta von Denffer jatkoi: ’Uskovaisten ja mushrikun [epäjumalanpalvelijoiden] välillä vallitsee itse asiassa sota… Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sota olisi tilanteeseen ainoa vastaus, joka islamilla on käytettävissään. Islam korostaa, että toisen osapuolen on saatava tilaisuus kuulla Jumalan sanaa. Koraani ei vaadi muslimia tekemään ratkaisua siitä, miten jatkotilanteessa toimitaan, vaan ratkaisu on mushrikin kädessä. Hän saa valita, tahtooko hän sodan vai Jumalan sanan (sic.). Tämä saattaa kaikessa lyhyydessään kuulostaa karulta ja ehdottomalta, mutta se on seurausta islamilaisesta peruskatsomuksesta. Elämässä on nimittäin ratkaisevinta tehdä rauha Jumalan kanssa eikä Jumalan vihollisten.’” (ibid. s. 62)

On siis melkoisen selvää, mitä ainakin tämä merkittävä Islamin johtaja ajattelee uskonnonvapaudesta, huolimatta siitä mitä ns. normaalit muslimit siitä galluppien mukaan ajattelevat. Tämä on täysin rinnastettavissa keskiaikaiseen Katoliseen kirkkoon, joka harjoitti vainoa ja tappoi toisinuskovia mm. inkvisition ja ristiretkien toimesta. Aivan niin kuin jotkut Islamin edustajat, myös paavin edustajat antoivat täysin kaksi samanlaista vaihtoehtoa: paavikunnan tunnustamisen tai kuoleman (esim. albigenssien hävittämisen yhteydessä, http://gutenberg.net.au/ebooks10/1000351h.html#page_5).

Yksi merkittävimmistä paavikunnan auktoriteetin merkeistä on aina ollut sunnuntai, auringonpäivän tunnustaminen; koska se on osoitus sen (näennäisestä) voimasta muuttaa Jumalan lakia. Noin vuonna 1400 jaa. Petrus de Ancharano (mm. arvostetun kommentaarin laatija paavi Gregorius IX:n lakiin) vakuutti, että ”paavi voi muuttaa jumalallista lakia, koska hänen valtansa ei ole peräisin ihmiseltä vaan Jumalalta ja hän toimii maan päällä Jumalan sijasta. Hänellä on täysi valta sekä sitoa että päästää hänen lampaitaan.” (Lucius Ferraris ”Papa”, art. 2, Prompta Bibliotheca (Venetiis [Venice]: Caspa Storti 1772), vol. 6, s. 29, as trans. in SDA Bible Students’ Source Book, rev.ed., s. 680.) Puolestaan Heinäkuussa 2007 paavi Benedictus XVI julisti, että henkilö voi pelastua ainoastaan jos hänet on kastettu roomalaiskatolilaisen kirkon jäseneksi (http://www.historicist.com/daniel/the-antichrist-in-daniel). Raamatun mukaan petovalta nouseekin jälleen.

Dan. kirjan 11. luku on 7. ja 8. luvun laajempaa selitystä. Dan. 11:1-27:stä voimme lukea historiallisen kuvauksen Persian ajasta Rooman valtakunnan aikaan. 11:4:ssä kerrotaan Makedonia-Kreikan hajoamisesta neljään osaan, niin kuin kävikin. Merkittävimmiksi, jatkuvasti sotiviksi, valloiksi muodostuivat Seleukoksen ”pohjoinen” valtakunta, joka sijaitsi Syyriassa ja Babyloniassa, sekä Ptolemaioksen eteläinen valtakunta, joka sijaitsi Egyptissä. Dan. 11:28-31:ssä huomaamme siirtymän, jossa Pohjoisen kuningas alkaa tarkoittamaan hengellistä valtaa. Kyseessä on sama pieni sarvivalta, uskonnollisen johtajuuden ja Kristuksen sijaisuuden anastava valta, jonka kerrotaan nousevan Rooman valtakunnasta kreikkalaisen perinnön jatkumona, jonka kerrotaan saastuttavan pyhäkön, puhuvan uhmaten Korkeinta vastaan ja pystyttävän pyhäkköön turmion iljetyksen, josta kerrotaan seitsemännessä, kahdeksannessa ja yhdeksännessä luvussa.

Raamatun mukaan Antikristus muuttaa lain ja se saa koko maailman seuraamaan itseään. Katolinen kirkko, turmeltunut protestanttisuus ja Islam yhdistyvät ja voittavat ateismin ja maallisen yhteiskuntajärjestyksen maailmassa (Ilm. 13; Dan. 11:28-45; erityisesti Islamia koskevat jakeet: Dan. 11:41). Danielin kirjassa tästä uskonnollisuudesta käytetään nimitystä Pohjoisen kuningas. Puolestaan Etelän kuningas kuvaa ateismia ja maallista yhteiskuntajärjestystä (Ilm. 11:7-8; 2.Moos. 5:2; Hes. 32:12 KJV; Aam. 4:10-11; Jes. 30:1, 9-11).

Niin kuin osoitettiin, Babylonin (ja Syyrian) kuningasta (Seleukosta) nimitetään Dan. 11. luvussa Pohjoisen kuninkaaksi. Muuallakin Raamatussa Babyloniaa kutsutaan ja kuvataan Pohjoisen kuninkaaksi (Jer. 1:14; 6:1; 10:22; 46;10, 20; Jes. 14:13). Vaikka Babylonia oli enimmäkseen idässä Palestiinasta katsottuna, sitä kutsuttiin Pohjoisen Kuninkaaksi, koska se hyökkäsi aina pohjoista väylää pitkin, kiertäen välissä olevan autiomaan. On mielekiintoista, että kaanaanilaisessa mytologiassa Baal asui pohjoisessa (Walter Veith, King of the North – part 1, http://amazingdiscoveries.tv/media/1591/272-the-king-of-the-north-part-1-/ ).

1.Kun. 16:30-33 mainitaan Sidonin kuningas Etbaal. ”Hän rakensi Samarian kaupunkiin Baalille pyhäkön ja pystytti sinne Baalin alttarin.” (jae 32). Hänen tyttärensä oli Isebel, jonka Ahab nai, vieden näin Israelin epäjumalanpalvelukseen. On mielenkiintoista, että Jeesus viittaa Isebelin oppiin kuvaillessaan langennutta keskiajan seurakuntaa, joka oli tehnyt kompromissin epäjumalanpalveluksen kanssa, sisällyttäessään oppiinsa ja jumalanpalvelukseensa aineksia babylonialaisesta, mithralaisesta ja hellenistis-roomalaisesta okkultismista ja filosofiasta (Ilm. 2:18-29). (Ranko Stefanovic, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, s 131-137)

Myös Ilmestyskirjassa Antikristus yhdistetään Babyloniaan ja Pietari kutsuu Roomaa Babyloniaksi (1.Piet. 5:13). Onkin mielenkiintoista, että Rooman valtakunnan tuhoutuessa, Rooman piispan valtaistuin pysyi Roomassa, ja hän on yhä Rooman vallan suoranainen jatkaja. Babylon tarkoittaa oppien sekoitusta (Ilm. 11:1-4; Luuk. 5:37; asiaa selitetään Uskonpuhdistus ja vastauskonpuhdistus artikkelin osiossa Raamatun tekstikritiikki). Kirkkohistoriasta voidaan havaita, että paavikunta teki kompromisseja roomalaisen kulttuurin kanssa ja sai itselleen poliittisen vallan, jonka seurauksena kristikunta ajautui pimeään keskiaikaan. Pieni sarvi ”kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta,… ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten… ja totuus sortui maahan.” (Dan. 8:11,12) Rooma siis täyttää erinomaisesti Antikristuksen kriteerit.

Raamatun typologisen Pohjoisen kuninkaan antityyppisenä, lopunajallisena, Pohjoisen kuninkaana ja Babylonina esiintyy sama Antikristus, niin kuin on havaittavissa Danielin kirjan 11. luvusta. Etelän kuningas, niin kuin on selitetty, symboloi ateismia. Voidaan siis havaita, Dan. 11. luvun mukaan, että lopunajan Babylonin uskonnollisuutta yhdistävä valta ja globaali uskonnollinen yhteiskuntajärjestys voittaa lopulta ateismin ja maallisen yhteiskuntajärjestyksen. Ilmestyskirjan mukaan, peto käyttää sitä hyväkseen ja laatii omatuntoa kontrolloivan systeemin. Onkin mielenkiintoista, kuinka paavi Franciscus sai kommunistisen Kuuban presidentti Raul Castron asennoitumaan myönteisesti katolilaisuuteen (ateismi alkaa tehdä myönnytyksiä yhteisuskonnollisuudelle) (http://ktfnews.com/if-the-pope-continues-this-way-i-will-go-back-to-the-catholic-church/).

Merkittävä ero Raamatun ja Koraanin välillä on se, että Raamattu on syntynyt Jumalan inspiroimana ihmisten kautta (ajatusinspiraatio); mutta puolestaan Koraanin uskotaan syntyneen suoraan Jumalan sanelemana (sanainspiraatio). Lisäksi Koraani on opiltaan Raamatun kanssa ristiriidassa. Myös katolilaisuus väittää, että heidän tapauksessaan kirkon auktoriteetilla kirjoitetut Raamatun jälkeiset kirjoitukset sekä apokryfikirjat jotka eivät ole Raamatun opin kanssa yhtenäisiä, ovat Raamatun veroisia. Niin kuin mainittiin, katolinen kirkko jopa väittää, että paavi voi muuttaa Raamattua. Sekä Islam että katolilaisuus nostavat siis pelastussuunnitelman ja pelastushistorian ulkopuolisia ja sen kanssa ristiriitaisia lähteitä ja auktoriteetteja Jumalan Sanan auktoriteetin yli.

Rooman kirkon suosimalla auringonpalvonnalla on vanhat juuret. Se aloitettiin jo muinaisessa Babylonissa, jossa se pohjautui tietynlaiseen jumalien kolminaisuuteen. Bel tai Marduk oli isäjumala; Tammus tai Dumuz oli poika; ja Ištar tai Rhea oli jumalatar. Naispuolisesta käytettiin myös nimitystä ”Taivaan kuningatar” tai ”Vihan kukistaja”. Samoja nimityksiä käytetään myös katolilaisuuden Mariasta. Maria otti katolilaisuudessa välittäjän ja pelastajan paikan Jeesuksen sijaan (tai lisäksi) 800-luvulla jaa. (http://amazingdiscoveries.org/S-deception_end-time_paganism_Catholic_Mithraism; aiheesta enemmän myös Myytit ja totuus artikkelissa). Mutta jo ennen 600-lukua esiintyi Marian palvontaa ja yleisesti pyhimysten palvontaa. Mm. Augustinus (354-430) kirjoitti: ”Autuaan Neitsyen (eli Marian) tapauksessa meidän tulee tehdä poikkeus (puhuttaessa perisynnistä)” (Augustin on Nature and Grace, http://www.newadvent.org/fathers/1503.htm, Chapter 42 [xxxvi]).

Äiti-lapsi palvonta oli yleistä muinaisilla uskonnoilla. Sama palvontasysteemi ilmeni eri kulttuureissa eri nimillä. Egyptissä äiti oli Isis ja lapsi Osiris tai Horus; Foinikiassa Astarte ja Baal (http://pdf.amazingdiscoveries.org/Section%20PDFs/Paganism%20and%20Catholicism.pdf). Isiksellä oli usein päänsä päällä symboli auringon palvonnalle (auringonkehrä, jossa aurinko on sarvista muodostetun puolikuumaisen muodon sisällä), sama kultti joka eri muodossa otti paikkansa Rooman määräämässä auringonjumalan palvonnassa sunnuntaisin. Myös muinaisilla assyrialaisilla oli symbolina auringonkehrä nimeltä Baal Hadad, joka tarkoittaa auringon syntymää. Usein Baalia kuvattiin härällä, jonka sarvien keskellä auringonkehrä oli. Myös muinaiset heprealaiset lankesivat usein palvomaan härkää (ja muitakin jumalia), vaikka Jumala oli kieltänyt heitä niin tekemästä. Härkä sana tai käsitys muodosti alef sanan, joka on foinikialaisen, aramealaisen ja heprealaisen kirjaimiston ensimmäinen kirjain (alef – ensimmäinen – ensimmäinen jumala – korkein jumala). (Walter Veith, https://www.youtube.com/watch?v=l-VrL3ZBb48)

Kanaanilaisille puolikuumainen muoto kuvasi myös kohtua, josta auringonjumalan poika syntyi (ibid.). Näin Baalin palvontaan yhdistyi myös Baalin puoliso ja taivaan kuningatar Astarte. Niin kuin on jo mainittu, myös Mariaa kutsutaan taivaan kuningattareksi. Kuunsirppi ja aurinko (tähtenä) on kuvattu myös Islamin tunnuksessa. Se ei vielä todista lopullisesti mitään, mutta on mielenkiintoinen yksityiskohta. Mutta ainakin Hadith kirjallisuudessa Koraania tulkitaan niin, että Maria olisi syntynyt synnittömänä (Suura III: 31,37,42; XXI:91; LXVI:12; Giancarlo Finazzo, ”The Virgin Mary in the Koran,” https://www.ewtn.com/catholicism/library/virgin-mary-in-the-koran-5656). Robert A. Morey kirjoittaa: ”…Allah. Hän oli kuun jumala, joka nai auringon jumalattaren. Yhdessä he muodostivat kolme jumalatarta, joita kutsuttiin ’Allahin tyttäriksi’. Nämä kolme jumalatarta olivat nimeltään Al-Lat, Al-Uzza ja Manat.” (Islam Unveiled: The True Desert Storm, Shermans Dlae, PA: The Scholars Press, 1991, s. 48-49). Puolestaan The Encyclopedia of Religion sanoo: ”’Allah’ on esi-islamilainen nimi… vastaava babylonialaiselle Bel nimelle.” (ibid. s. 46). Vaikka Allah nimen etymologiasta voidaan olla erimieltä, ja sen voidaan ymmärtää tarkoittavan vain jotakin jumalaa (identifioimatta jumalan persoonaa ja teologiaa) tai Jumalaa mikäli Allah nimi tuli esi-islamilaisilta arabikristityiltä, niin kuitenkin Koraanin oppi identifioi Allahin persoonan ja teologian. Koraanin teologian, joidenkin etymologisten lähteiden sekä uskontotieteen valossa voidaan huomata, että myös islaminuskon alkuperä on Baalin palvonnassa. Näin katolilaisuus ja Islam muodostavat saman alkulähteen ja Islam yhdistyy Danielin kirjan Pohjoisen kuninkaaseen; tai on itse asiassa kehittynyt katolilais (roomalais) -gnostilaisesta alkuperästä. Paavikunta siis yhä pysyy Raamatun Antikristuksena, vaikka islamilainen terrorismi aiheuttaakin kaaosta. Näin Jeesuksen välitystyö mitätöidään kahden valtavan suuren maailmanuskonnon toimesta. Luopumukseen on kaiken lisäksi vedetty mukaan myös protestantismi.

600-luvulla lähi-idän roomalais-aleksandrialainen spiritistinen kristinusko oli jo pitkän aikaa vaeltanut opillisesti harhapoluilla. Jumalan Kymmenen käskyn muuttaminen Rooman kirkon toimesta sekä sielun kuolemattomuusoppi olivat vieneet Roomasta käsin johdetun kirkon harhaan jo toisesta vuosisadasta lähtien. Niin kuin on jo mainittu, on merkittävää, että Dan 7:25 kertoo Antikristuksen ”pyrkivän muuttamaan ajat ja lain” (raamatullisista kriteereistä Antikristuksen tunnistamiseen kerrotaan enemmän artikkelissa Kristillinen apokalyptiikka). Jeesus sanoi: ”Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani” (Joh. 15:10). Ja Raamatussa sanotaan näkyjen näkijän ominaisuudeksi sen, että hän pysyy laissa ja todistuksessa (Jes. 8:20). Muhammed oli näkijä; hän näki näkyjä, mutta ne eivät olleet yhdenmukaisia Raamatun lain ja todistuksen kanssa; aivan niin kuin ei ole katolilainen oppikaan. Spiritismi, okkultismi ja sielun kuolemattomuusoppi olivat synnyttäneet gnostilaisuuden; ja ne vaikuttivat myös Muhammediin. Muhammed kirjoitti näkyjään ylös, jossa hän sai erityisen paljon vaikutteita ja tukea vaimoltaan, katolilaiselta nunnalta Khadīja bint Khuwaylidiltä. Häntä kutsutaan yleisesti ”Islamin äidiksi”. Hän on se, joka ensimmäisenä julisti Muhammedin profeetaksi (http://en.wikipedia.org/wiki/Khadija_bint_Khuwaylid).

Nykytutkimus katsoo, että Koraanin lähde on ollut Barnabaan evankeliumi, joka on tunnettu apokryfikirja. Tähän vedoten islaminuskoiset väittävät, että Barnabaan evankeliumi olisi ensimmäinen ja luotettavin evankeliumi. Barnabaan evankeliumissa opetetaan mm. että Jeesuksen tilalla ristiinnaulittiin Juudas. On mielenkiintoista, että tässä samassa yhteydessä (kirjan luvussa) mainitaan myös enkeli Rafael (joka ei ole raamatullinen), joka esiintyy ensimmäistä kertaa apokryfisessä Tobitin kirjassa, joka on hyväksytty katolilaiseen Raamattuun.

Barnabaan evankeliumissa kerrotaan myös, että Ismaelin siemen olisi oikea Jumalan valitsema suku, joka viittaa vahvasti islaminuskoon. Useat nykytutkijat (mm. Craig Evans) sekä tunnettu Koraanin englanninkielelle kääntänyt tutkija George Sale ajattelevat, että Barnabaan evankeliumin taustalla on basilidelainen traditio (F. P. Cotterell, The Gospel of Barnabas, http://www.biblicalstudies.org.uk/pdf/vox/vol10/barnabas_cotterell.pdf.). Basilidelaiset olivat gnostilaisuuden haara. He uskoivat, että Jeesuksen tilalla ristiinnaulittiin Simon Kyreneläinen, joka vastaa mielenkiintoisesti Koraanin väitettä siitä, että Jeesuksen tilalla olisi ristiinnaulittu joku toinen. On yleisesti hyväksyttyä, että Muhammedille tieto kristinuskosta tuli hänelle toisen käden tietona joltakin harhaopilliselta liikkeeltä, niin kuin collyrideaneilta. On mielenkiintoista, että collyrideanit palvoivat Mariaa (John Dowling, The History of Romanism, 1845, New York, Book II, s. 82; http://www.amazon.com/review/RE730X6M52UET).

E. Hennecken mukaan, kuudennen vuosisadan apokryfisten kirjojen luettelossa mainitaan Barnabaan evankeliumi (E. Hennecke, The New Testament Apocrypha, Lutterworth, London, 1963, Vol. 1, p. 46.; F. P. Cotterell, The Gospel of Barnabas). George Sale tapasi espanjalaisen version Barnabaan evankeliumista, joka hänen mukaansa on käännetty italialaisesta versiosta aragonilaisen muslimin Mostafa de Arandan toimesta. (George Sale, The Koran; Cotterell, ibid.) Italialainen versio varastettiin paavi Sixtus V:n rakennuttamasta kirjastosta Vatikaanista (1585-90). Aikaisin italialaisen version silminnäkijä on John Toland, josta hän kertoo Nazarenus kirjassaan vuodelta 1718. Siinä hän ajoittaa kyseisen evankeliumin 15. vuosisadan alkuun. Barnabaan evankeliumi oli tuntematon muslimiapologeetikoille aina 16. vuosisataan asti (G. Parrinder, Jesus in the Qur’an, Sheldon Press, London, 1976, p. 111; Cotterell, ibid.).

Sekä roomalaiskatolilainen kirkko että islamilaisuus syntyivät siis synkretismin ja mm. gnostilaisuuden vaikutuksesta. Molemmat omaksuivat äitijumalakultin, tai sen erilaiset muunnelmat, joka on erittäin vanhaa perua. Spiritismiin ja okkultismiin keskittyneet gnostilaiset levittivät petollisia oppejaan laajalle. Esim. gnostilaisessa ”Johanneksen apokryfissä kerrotaan kuinka ristiinnaulitsemisen jälkeen Johannes meni ulos ’suuressa surussa’ ja sai mystillisen näyn Kolminaisuudesta. Surressaan, Johannes sanoo: ’Taivaat olivat auenneet ja koko luomakunta taivaan alla loisti ja maailma vapisi. Ja minä olin peloissani ja näin valossa… moninkertaisen yhdennäköisen hahmon… ja oli kolme yhdennäköistä hahmoa.’ Johanneksen kysymykseen näky vastaa: ’Hän sanoi minulle: Johannes, Johannes, miksi epäilet ja miksi olet peloissasi?… Minä olen se joka on kanssasi aina. Minä olen Isä, minä olen Äiti, minä olen Poika” (Elaine Pagels, The Gnostic Gospels, s. 74).

On mielenkiintoista, että Muhammedin ja Khadījan tyttären nimi oli Fatima, ja kuuluisa Marian ilmestys tapahtui Fatima nimisessä kylässä. Muhammed ylisti tytärtään Marian veroisena henkilönä, jonka kautta Allah puhui (Koraani 3:42). Koraanin Ensyklopediassa myös islamilaset eksegeetit ovat sitä mieltä, että Muhammed katsoi Fatiman pyhäksi henkilöksi (http://en.wikipedia.org/wiki/Fatimah). Kaikki muslimikommentaarit ylistävät Fatimaa korkeimmaksi (ibid.). Muhammed näki tyttärensä eräänlaisena alkuperäisenä ja pyhänä naisena. Hän antoi Fatimalle nimiä kuten: ”Vanhurskas”, ”Pyhä Neitsyt”, ”Siunattu”, ”Puhdas” ja ”Valaiseva” (http://www.sol.com.au/kor/22_02.htm). Shiiat näkevät Khadijan ja Fatiman inspiroituna imaamien sukulinjana, joissa ruumiillistui jumalallinen totuus heidän sukupolvelleen. Fatima yhdistetäänkin Sofiaan, jumalalliseen viisauteen, joka synnyttää kaiken tiedon Jumalasta. Myös hänestä on näin tullut yksi jumalallisen äidin ilmentymistä. (ibid.) Myös sunnit saavat inspiraatiota jumalallisesta naiseudesta. Filosofi Muid ad-Din ibn al-Arabi (1165-1240) näki nuoren tytön Mekassa, joka oli ympäröity valolla. Hän ymmärsi tytön Pyhän Sofian inkarnaationa. (ibid.)

Islaminuskolla ja katolilaisuudella on siis erittäin paljon yhteistä. Sekä islaminusko että katolilaisuus eivät tukeudu Raamattuun ja ainoastaan Jeesuksen välitystyöhön. Niin kuin on jo osoitettu, merkittävä yhdistäjä ja yhteinen alkuperä sekä katolilaisuudelle että islaminuskolle on julman, etäisen, ymmärtämättömän ja epäoikeudenmukaisen jumalan traditio, joka ilmenee ikuisen helvetinopilla, joka on saanut alkunsa kreikkalaisesta filosofiasta tulleesta platonilaisesta antropologiasta. Yhteistä molemmille uskonnoille on myös se, että ne katsovat Marian olevan synnitön ja syntyneen synnittömänä (Giancarlo Finazzo, ”The Virgin Mary in the Koran”). Koska molemmissa uskonnoissa Fatima tai Maria on joko Vanhurskas, Puhdas, Pyhä, Jumalallinen totuus ja/tai välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä, ottavat nämä naiselliset pyhimykset Jeesuksen Kristuksen paikan, joka on ainoa Vanhurskas, Pyhä, Totuus, Välittäjä jne., ollen Jumalan kirkkauden kuva ja olemus, koska Hän itse on Jumala, Raamatun mukaan. Siksi Fatiman ja Marian voidaan katsoa olevan jumaluuden tai yliluonnollisen naisellinen puoli, ns. äitijumala, jota Raamattu ei opeta. Molemmat uskonnot myös uskovat ”oikean opin” saattamiseen yhteiseksi maailmanuskonnoksi poliittisten voimien kautta (johon ei välttämättä kuulu idealistisia muslimeja). Onkin mielenkiintoista, että EU:n (jonka perustivat katolilaiset) lipun symbolismi viittaa Mariaan (http://vaticaninsider.lastampa.it/en/inquiries-and-interviews/detail/articolo/europa-europe-19118/). Lipun tähdet muodostavat ympyrän. Niin kuin on jo mainittu, kuunsirppi ja aurinko (tähtenä) on kuvattu myös Islamin tunnuksessa.

Keskiajalla paavit tekivät liittoja Turkin kanssa Euroopan monarkkeja vastaan ja valjastivat Islamin joukot rankaisemaan sekulaaria maailmaa (Roland H. Bainton, The Reformation of the sixteenth century, 1952, s. 4). Asetelma ei ole muuttunut nykypäivään mennessä. On useita todisteita, että Katolisen kirkon johtamat länsimaat ovat aiheuttaneet nykyaikaisen terrorin muodostaman vastakkainasettelun (enemmän artikkelissa Mistä terrorismi on saanut alkunsa? sekä etusivun kirjoituksessa). Terrorismi vie länsimaita ja koko maailmaa yhteen, yhteiseen sosiaalis-hengellis-poliittiseen turvallisuusjärjestelmään. Paavi Franciscus on asettanut itsensä hengelliseksi johtajaksi, joka yhdistää islaminuskon, katolilaisuuden, protestantismin, juutalaisuuden ja kaikki maailman uskonnot. Hän ei ole välttämättä viimeinen paavi, joka toteuttaa kaikki viimeisten päivien ennustukset, mutta hän todellakin on saanut paljon aikaan uskonnollis-poliittisessa maailmassa sellaista, joka asettaa puitteet Harmageddonin taistelun yhdelle ratkaisevalle kamppailulle Kristuksen ja Saatanan, totuuden ja valheen välillä. Silloin yhteinen uskonnollinen järjestelmä tulee toimeenpanemaan sunnuntailain, omantunnonvapautta ja uskonnonvapautta sortavan lain.

Mm. Islamin ääriliikkeiden, niin kuin Isis järjestön, teot saavat länsimaat asennoitumaan yleisesti fundamentalismiin negatiivisesti. Ja siksi myös Raamattuun perustuva, rauhanomainen ja sapattia pitävä, fundamentalismi tullaan kieltämään. Kuitenkin kun yhteiskristillinen ja yhteisuskonnollinen liittyminen rakkauden nimissä on saavutettu ja jesuiittojen oppiin perustuva länsimais-globaali yhteisuskonnollinen järjestelmä on saanut täyden valtansa, niin se tulee aiheuttamaan takaiskun niille, jotka uskoivat sen olevan Jumalan johdattama maallinen taivaanvaltakunta; sillä kun Jeesus tulee, niin Hän tulee taivaalla koko kirkkaudessaan; ja Hän ei voi hyväksyä yleistä ihmisen auktoriteetin ja lain kunnioittamista Hänen lakinsa sijaan, eikä omantunnon vapauden polkemista. Siksi kannattaa ottaa Jeesuksen pelastuksenlahja vastaan, sillä Hänellä on taivaassa varattuna äärettömästi paljon enemmän kuin tämä maailma voi ikinä tarjota.

Kirjallisuus

• Ajankohtainen Islam, toimittanut Marjatta Kyyhkynen, Kirjapaja, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1992
• Akvinolainen Tuomas, Summa Theologiae, Gaudeamus, 2002
• Bacchiocchi Samuele, From Sabbath to Sunday, The Pontifical Gregorian University Press, Rome, 1977
• Soramies Risto, Islam ja evankeliumi, Iustitia 15, Suomen Teologinen Instituutti, Yliopistopaino, Helsinki, 2002
• Stefanovic Ranko, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, Andrews University Press, Berrien Springs, Michigan, 2009.
• Wilkinson Philip, Myytit & Legendat Ensyklopedia, Readme.fi, 2010