Kaksi maailmankatsomusta tulevaisuuteen

Mihin ihminen voi luottaa? Mikä tai kuka määrittelee oikean ja väärän? Onko ihmisellä perusteltua toivoa tulevaisuudesta?

Jokainen voi havaita, että ihmiskunnalla on moraalisia ongelmia. Ongelmista selviytymistä kutsutaan hyvin usein pelastukseksi. Ihmisyyttä ja ihmisen suhdetta oikeaan ja väärään / hyvään ja pahaan, voidaan tarkastella kahdesta eri lähtökohdasta. Ensinnäkin on näkemys, jonka mukaan moraali on löydettävissä ihmisestä itsestään, ihmisluonnosta tai luonnosta yleensäkin. Tässä maailmankäsityksessä kaiken lähtökohtana ei ole ollut järjestelmällistä / moraalista älyä (ateismi / naturalismi); tai kaikkeuden järjestelmällisistä piirteistä on vastuussa jumala, joka ei kuitenkaan vaikuta kaikkeuden tapahtumien kulkuun merkittävästi luomisen jälkeen (deismi). Tällöin jumala, jumalat, tai persoonaton henki tai elämän voima vaikuttavat salatulla tavalla ja ainoastaan henkilökohtaisessa kokemuksessa, jossa moraalinen paremmuus tai pelastus voidaan saavuttaa ihmisen itsensä kautta ja kaikkien uskontojen tai filosofioiden ytimestä korkeammalla henkisellä asteella (esim. mantran, uskonnollisten harjoitusten tai mietiskelyn ja filosofoinnin kautta). Karrikoidusti ilmaistuna, näille näkemyksille yhteisen lähtökohdan mukaan ihmisen moraalinen pelastus, sekä toivo tulevaisuudesta ja paremmasta elämästä voidaan löytää ihmisestä itsestään; ja ne perustuvat ihmisen omaan käsityskykyyn oikeasta ja väärästä, sekä hänen omiin instituutioihinsa. Hyvin monet näkevät tämän ihmiskeskeisyyden ihmiskuntaa yhdistävänä tekijänä, johon perustuu nykyinen synkretismi (uskontojen yhdistäminen) ja ekumenia, jossa perimmäinen kosminen totuus on ns. luonnon laissa. Mm. Katolinen kirkko ajaa voimakkaasti tätä näkemystä (http://www.hprweb.com/2012/06/human-rights-and-natural-law/; http://www.voanews.com/content/pope-justice/1625457.html; http://amazingdiscoveries.org/13.04.29-pope-francis-now-urges-all-religions-to-unite).

Toiseksi on raamatullinen näkemys, jonka mukaan kaiken on luonut välittävä ja oikeudentajuinen, olemukseltaan ja luomistavoiltaan ihmismielen käsittämättömissä oleva Jumala; joka on kuitenkin ilmaissut ihmiskunnalle itsensä, tahtonsa ja suunnitelmansa, sekä on aktiivisesti toiminut ja toimii ihmisen parhaaksi. Raamattu antaa lähtökohdan pahuuden ja vääryyden syntyyn, sekä ajan eli historian syntyyn ja kulkuun. Se antaa tarkoituksen historian kerrontaan; kertoen, että kaiken alulla, kululla ja lopulla on johdonmukainen alkusyy, seuraus ja päätös. Jumalalla on ollut halki aikakausien avoimia, nöyriä ja alttiita henkilöitä ymmärtämään Hänen suunnitelmiaan ja tahtoaan ihmiskuntaa kohtaan. Nämä profeetat ja Raamatun kirjoittajat ovat kirjoittaneet tapahtumia ja totuuksia ylös, jakaakseen niitä muille. Jumalalla on ollut ja on selkeä suunnitelma ihmisen parhaaksi, jota kutsutaan pelastussuunnitelmaksi. Tästä syystä näitä kirjoituksia kutsutaan Pyhiksi Kirjoituksiksi, ja siksi ne on erotettu (kanonisoitu) muusta kirjallisuudesta. Ne ovat ihmisten kirjoittamia, mutta ne on inspiroinut Jumalan Pyhä Henki.

Raamatun mukaan, oikea ja väärä / hyvä ja paha perustuvat kymmenen käskyn lakiin, ja pelastus vääryydestä ja pahuudesta perustuu ihmisen ulkopuolella olevaan ja ulkopuolelta tulevaan Jumalan omaan kykyyn rakentaa toivo ja tulevaisuus niin ihmisen yksilöllisessä kuin sosiaalisessakin elämässä, sekä koko planeetan tulevaisuutta koskevassa kohtalossa. Tämän Hän on valmistanut oman Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Näin jokainen ihminen on saman arvoinen Jumalan edessä, ja tarvitsee yhtälailla pelastusta. Jeesus toivoo, että jokainen olisi yhtä Hänessä, joka on tie totuus ja elämä (Joh. 17:20-23; 14:1-7). Kristinuskon kautta tuotu, Jumalan ilmaisema kaipuu ihmisen puoleen ja uhraus ihmisen puolesta ovat ainutlaatuista uskontojen kirjon keskellä. Tämän äärettömän Jumalan rakkauden ymmärtäminen ja sisäistäminen sitten synnyttää ihmiseen Raamatun periaatteellisen perustan, joka antaa ihmiselle tahdon toimia oikein.

Tarkastellessamme ensin mainittua synkretististä maailmankuvaa, eteemme nousee ylitsepääsemätön ongelma. Sen mukaan universaalit ihmisoikeudet perustuvat siis ns. luonnon lakiin, joka on Paavi Benedict XVI:n mukaan löydettävissä ihmissydämestä (http://www.hprweb.com/2012/06/human-rights-and-natural-law/). Tämän luonnon lain on ihminen havainnut kulttuurievoluution ja filosofian kehityksen kautta. Kreikkalaisella filosofialla ja materialistisella mystiikalla (johon mm. kehitysoppi [tarkemmin sanottuna makroevoluutioteoria] perustuu) on ollut tähän suurin vaikutus. Kuitenkin, ongelman muodostaa kysymys: kenen sydämen mukaan ihmiskunnan moraali sitten laaditaan? Kuka laatii ne instituutiot, joiden mukaan ihmiskunnan on elettävä? Katolinen kirkko väittää paavin olevan tämä henkilö, koska hän olisi virkansa puolesta erehtymätön (http://hyviauutisia.net/paavi-ja-kirkko/paavin-erehtymattomyys/). Kuitenkaan Pietarikaan, joka katolisen opin mukaan oli ensimmäinen paavi, ei ollut erehtymätön. Pietari oli ihminen, aivan kuin me muutkin. Lisäksi, Pietarin asemasta seurakunnan päänä ei ole raamatullisia todisteita (https://fellowvvv.wordpress.com/category/maailman-tapahtumat/).

Raamatun mukaan ihminen ei voi luottaa mihinkään omassa itsessään, sillä ”petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” (Jer. 17:9) Jumala sanoo surullisesti niistä, jotka pyrkivät rakentamaan elämänsä oman ymmärryksensä varaan: ”Voi niitä, jotka ihailevat omaa älyään ja omasta mielestään ovat perin viisaita!” (Jes. 5:21)  Maailmankaikkeuden Luoja osoittaakin voimakkain sanoin sen, kuka tietää mikä on ihmiskunnalle parhaaksi: ”Minä tein maan ja loin ihmisen sitä asumaan. Minä levitin käsilläni auki taivaan ja käskyilläni ohjasin sen joukkoja.” (Jes. 45:12) ”Voi ihmistä, joka riitelee luojaansa vastaan, voi ruukunsirpaletta sirpaleitten joukossa! Sanooko savi muovaajalleen: ’Mitä sinä pystyt tekemään?’ Sanooko teos tekijälleen: ’Ei sinulla ole taitajan kättä.'” (45:9)

Vain Jumala on erehtymätön ja hyvä. Jeesus sanoi: ”On vain yksi, joka on hyvä.” (Matt. 19:17) Toisaalla Hän sanoi: ”Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh. 10:30); ja: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” (Joh. 14:9) Jeesus siis tarkoitti hyvällä sekä Taivaan Isää että itseään. Ääretön hyvyys on ääretöntä rakkautta. Raamatun mukaan, Kristus on Jumala ja maailmankaikkeuden Luoja (1. Kor. 8:6; Hepr. 1:1,2; Joh. 1:3). Näin Hän oli myös kymmenen käskyn antaja Siinailla, koska sama Jumala ilmestyi sekä Abrahamille että Moosekselle (Joh. 8:58). Jeesus kiteyttikin: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22:37-40) On siis selvää, että rakkauden lain antaja oli ja on myös sen noudattaja.

Jeesus ei kumonnut kymmenen käskyn lakiaan, ja Hän myös eli lain mukaan. Hän sanoi: ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.” (Matt. 5:17) Kymmenen käskyn laki ei siis voi lakkautua, koska se luo ihanteen Jumalan ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen, sekä sisältää taivaalliset periaatteet. 1992 suomalaisessa Raamatun käänöksessä, Ef. 2:15 on käännetty: ”Hän (Jeesus) on kumonut lain käskyineen ja säädöksineen…”, josta saa kuvan kuin koko laki olisi kumottu. Pastori ja teologian tohtori Timo Flink kuitenkin mainitsee: ”Uuden testamentin kreikan paras sanakirja Bauer-Danker-Arndt-Gingrich (BDAG, s. 254, 340) kääntää lausekkeen näin: ’Hän mitätöi säädöksiin sisältyvän käskyjen lain.’ Lopputulos on siis aivan erilainen kuin suomalaisessa Raamatussa, koska vain tietty osa lain määräyksistä on kumottu. Hieman vapaammin käännettynä teksti kuuluisi: ’Hän mitätöi säädöksistä muodostuvan käskyjen lain.’ Paavali puhuu uhrijärjestelmästä, joka päättyi Jeesuksen kuolemaan ristillä. Siitä oli tullut erottava muuri juutalaisten ja muiden kansojen välille. Esikuvaa (uhrijärjestelmää) ei enää tarvita, koska todellisuus (Kristus) on jo tullut. ” (http://timoflink.wordpress.com/2011/04/13/mita-oikein-kumottiin-ef-215/). Jakeen yhteydessä Paavali puhuu myös ympärileikkaussäädöksestä, joka näin myös sisältyy kumottuihin lakeihin. Kyse on siis vanhan liiton säädöksistä, jotka olivat vain esikuvaa tulevasta todellisuudesta.

Kuitenkaan, kymmenen käskynkään noudattamisella ei pelastu, koska niitä ei asetettu pelastuksen keinoksi. Paavali kirjoitti: ”Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.” (Room. 3:20) Synnin vuoksi, laki on menettänyt voimansa ihmisen auttajana. Se päinvastoin antaa synnille aiheen ja voiman, koska ihmisen luonto on niin turmeltunut (Room. 7:5; 7-11). Laki toimii evankeliumin kanssa, osoittaen synnin josta syntinen voi pelastua. Laki ja evankeliumi ovat aina olleet yhtä tarkoitukseltaan, joka on tuoda ihminen Jumalan yhteyteen. Olemme kaikki rikkoneet lakia ja tarvitsemme asianajajaa taivaallisessa oikeussalissa. Jeesus on tuo asianajaja. Paholainen on syyttäjä. Jeesus on lisäksi kärsinyt rangaistustuomion syytetyn puolesta! Golgatan ristillä oli kyse Jumalan luonteen ja Saatanan luonteen kohtaamisesta. Äärimmäisellä kidutuksella, Saatana yritti saada Jumalan Poikaa luovuttamaan ja käyttämään jumalallista voimaansa itsensä pelastamiseksi. Saatana väitti viimeiseen asti, että Kristus on itsekäs, ja sanoi: ”Kyllä hän vielä luovuttaa ja osoittaa todellisen luonteensa!” Jeesus kuitenkin ennemmin kuoli kuin auttoi itseään, koska Hänellä oli mielessä ihmiset, joiden puolesta Hän koki ristin kauhut. Nämä Hänelle rakkaat ihmiset tarkoittavat koko ihmiskuntaa. Näin Jeesus osoitti Jumalan todellisen luonteen, ja oman todellisen luonteensa, koska Hän ja Isä ovat yhtä. Saatana oli ja on väärässä. Jeesus antoi itsensä runneltavaksi ihmisten edestä vaikka nämä halusivat nöyryyttää, pilkata, kohdella väkivalloin Häntä ja tappaa Hänet. Tätä on Jumalan vanhurskaus (oikeamielisyys); se tuo mukanaan myös sovituksen ja anteeksiannon synneistä, koska Jumala ei tahdo hylätä luomiaan olentoja, vaikka vihaakin syntiä. Ihmisen on kuitenkin omalta osaltaan pyydettävä anteeksi rikkomuksiaan, mikäli hän tahtoo pelastua. Ihmisen on nöyrryttävä Jumalan edessä.

Uskon kautta ihminen voi nöyrtyä, uudistua ja oppia luottamaan Jumalan hyvyyteen ja voimaan. Näin voimme ottaa Jeesuksen asettamat taivaan valtakunnan periaatteet sydämeemme. Nämä periaatteet ovat kymmenen käskyä. Jumala kirjoittaa ne uskovan sydämeen, jolloin ihminen alkaa toteuttaa niitä omasta tahdostaan. Lain toteuttamisessa ihminen ei voi olla täydellinen, mutta hänelle tulee pyrkimys tehdä oikein. Paavali kirjoitti: ”Niin ei nyt ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista” (Room 8:1–2). Elämän hengen lailla, Paavali tarkoittaa Pyhää Henkeä, jonka kautta Jumala antaa ihmiselle uudet periaatteet ja uuden pohjan elämälle. Pyhän Hengen kautta ihminen myös ymmärtää ja ottaa vastaan Jumalan armon. Ilman Jumalan armon muuttavaa voimaa ihminen ajautuu oman petollisen arvostelukykynsä ohjaamille teille. Ilman Jumalan armon muuttavaa voimaa ihmisen sydämessä, sinne syntyy katkeruutta, vihaa ja niiden pohjalta luotuja päätelmiä oikeudenmukaisuudesta; jota Paavali puolestaan tarkoittaa mainittuaan synnin ja kuoleman lain. Sillä ”moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie” (Sananl. 16:25), ja ”synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23)

Kaiken Luoja ei ole jättänyt ihmiskuntaa yksin kamppailemaan selviytymisestään (Kol. 1:27) ja luomaan omaa valtakuntaansa, koska Hän tuntee ihmisen heikkouden ja taipumuksen pahaan. Jumalan evankeliumi on aina ollut se, että Jumala on meidän kanssamme. Jo muinaisen Israelin rakenettavaksi annettu pyhäkkö oli oppikirja pelastussuunnitelmasta. Pyhäkön kautta Jumala itse asui vanhan liiton kansansa keskellä esikuvaten näin Messiaan asumista ihmisten keskellä, kun Hän tuli meidän kaltaiseksemme ja ”pystytti pyhäkkötelttansa meidän keskellemme.” (Joh. 1:14, kreikaksi) Hänen nimensä on ”Jumala meidän kanssamme.” (Jes. 7:14) Kyse on Jeesuksesta. (Matt. 1:22-23) Kristus myös ilmestyi Moosekselle sanoen nimekseen ”Minä joka Olen” (2.Moos. 3:14), ilmoittaen näin olevansa lähellä ihmistä. Ennen kuin Hän antoi lakinsa Siinailla, Hän johdatti kansaansa läsnäolevana Jumalana. Tämän jälkeen Hän sanoi, että täytyisi tehdä pyhäkkö, jotta Hän voisi yhä asua kansansa keskellä (2.Moos. 25:8). Jumalan läsnäolon ja hyvän tahdon ymmärtäminen Jeesuksessa on Raamatun pääavain, jolla pääsee sisään Hänen totuutensa ja viisautensa syvyyksiin. Jumala ymmärtää ihmistä. ”Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 2:17-18; 4:6)

Meidät on turrutettu kaksinaismoraalisella medialla. Monet ajattelevat, että maailmankaikkeudessa ei ole selkeää eroa hyvän ja pahan välillä. Monien mielestä millään ei ole mitään väliä. Raamatun totuuteen on sekoitettu synkretististä filosofiaa, ja tarjottu se yhtenä pakettina median, koulujen ja kirkkojen kautta. Ekumenia tuo kaiken yhteisen hengen alaisuuteen, mutta mikä on tuo henki? Kenen opin tai minkä instituution alle ekumenia kokoaa kansalaiset?

Ensinnäkin, Raamatussa on yhdenmukainen ja johdonmukainen oppi (Tit. 1:9; 2:1; 2.Tim. 3:16). Tämä oppi ei ole ristiriidassa Jumalan Pojan äärettömän hyvyyden kanssa, vaan rakentuu sen ympärille, sillä Hän on ”tie, totuus ja elämä.” (Joh. 14:6) Jumalan Sana harjaannuttaa erottamaan hyvän ja pahan (Hepr. 5:12-14). Raamattu on muodostunut Pyhän Hengen vaikutuksesta, joten Raamatun kirjoituksissa on myös itsessään Pyhä Henki. Pyhät Kirjoitukset ovat se standardi, jolla henkiä on punnittava ja jotka ilmaisevat Oikean Hengen. Ajatus ja väite, että opilla ja Jumalan Sanalla ei ole merkitystä sotii sitä tosiasiaa vastaan, että Jumala on alunperin edes antanut Raamatun, toisin sanoen tietyn opin ja standardin ohjenuoraksi elämään. Emme voisi sanoa Hänen välittävän meistä, ellei Hän olisi näin tehnyt. Koska Jeesus on totuus, on selvää että Hänen omansa- sekä Taivaan Isän Sana (Raamattu) on totuus niin kuin Jeesus sanoikin Isälleen: ”Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17) Raamatussa myös lukee: ”Herra sinä olet lähellä; ja kaikki sinun käskysi ovat totuus.” (Ps. 119:151 KJV)

Kuitenkin, jo varhainen kristillinen seurakunta ja maailma jakaantui kahteen leiriin. Nämä kaksi tietä ovat kirjoitelman alussakin mainitut kaksi maailmankäsitystä, joihin asettaa toivo ja tulevaisuus (Jeesus ja Jumalan Sana tai ihminen). Jo kristinuskon alkutaipaleella, saatikka keskiajalla, Raamatun oppiin pyrittiin sekoittamaan ympäröiviä uskontoja ja filosofioita. Näin opin suunta muuttui raamatullisesta jumalkeskeisyydestä ihmiskeskeiseksi / spiritistiseksi, ja ihmisen omaa mystistä kokemusta painottavaksi. Tämä synkretismi ohjaa ihmisen luottamaan omaan voimaansa, sisimmässään myllertäviin henkisiin kokemuksiin ja mielikuvitukseen, sekä ihmisen omaan käsityskykyyn moraalisissa valinnoissa, ennemmin kuin Raamattuun. Lopulta tämä johtaa useisiin erilaisiin mystisiin uskontoihin, sekä luottamukseen ihmisen itsensä luomien instituutioiden kykyyn rakentaa tulevaisuus ja toivo.

Näin syntyivät katolisen kirkon ja valtion voiman yhteys ja instituutiot. Samaan periaatteeseen myös nykyinen Rooman alainen uskonnollis-poliittinen järjestelmä perustuu. Kristillisiä oppeja, Raamatun tulkintaa, sekä kymmenen käskyn sisältöä alettiin muovaamaan kirkon arvovaltaan vedoten, joka etsi sen hetkisen synkretistisen yhteiskunnan hyväksyntää. Muutos pysyi myös luterilaisen valtionkirkon katekismuksessa. Katolilaiset tunnetusti rukoilevat erinäisiä pyhimysten kuvia. Niinpä he jättivät pois kymmenen käskyn toisen käskyn (joka kieltää kuvien palvonnan) ja jakoivat viimeisen käskyn kahdeksi käskyksi, jotta käskyluku pysyisi samana. Lisäksi neljännessä käskyssä ilmaistu, Jumalan luomisessa asetettu, muinaisen Israelin viettämä sekä uudessakin liitossa Jeesuksen ja apostolien viettämä seitsemännen päivän (lauantaina vietettävä) sapatti muutettiin sunnuntaille (sunday = auringon päivä), jotta samana päivänä voitaisiin palvoa sekä Kristusta että auringonjumalaa, koska haluttiin miellyttää sekä kristittyjä että perinteisen roomalaisen yhteiskunnan polyteistejä (useita jumalia palvovia).

Katolinen kirkko on avoimesti myöntänyt, että Jumalan lain muuttaminen on osoitus heidän omasta auktoriteetistaan. Menekkiteoksessaan The Faith of Millions (1974) roomalaiskatolinen tutkija John A. O’Brien huomauttaa, että tapa viettää sunnuntaita ”perustuu Katolisen kirkon arvovallalle eikä millekään Raamatun nimenomaiselle tekstille. Tämä sunnuntainvietto on muistuttamassa äitikirkosta, josta ei – katoliset lahkot ovat eronneet. Ne ovat kuin poika, joka on juossut pois kotoaan, mutta joka yhä kuljettaa taskussaan äitinsä kuvaa. ” ( John A. O’Brien, The Faith of Millions, rev.ed. [Huntington, IN: Our Sunday Visitor Inc., 1974] s. 400,401.) Niinpä luterilainen valtionkirkko avoimesti tunnustaa seuraavansa Antikristusta, hyväksyessään muutetun Jumalan lain katekismukseensa. Antikristillisen ja ihmisen arvovaltaan perustuvan järjestelmän pohjalle on rakentunut nykyaikainen ekumenia, synkretismi ja niiden pohjalle rakentuva politiikka, joka on pystyttänyt ja tulee pystyttämään oman valtakuntansa maanpäälle. He tulevat myös laatimaan kansainvälisen sunnuntailain.

Länsimaisen, maailmaa yhdistävän politiikan, sekä ekumenian ja luonnon lain tarkoitus on luoda kaikille (kansalaisille) yhtäläiset ihmisoikeudet, sekä tasoittaa rikkaiden ja köyhien välistä kuilua. Kuulemme usein sanoja kuten universaalit perusarvot (tai ihmisoikeudet), yhteinen hyvä, kansainvälinen vastuu ja kestävä kehitys. Nämä aatteet ja päämäärät kuulostavat hyviltä ja niiden tarkoitus on hyvä, mutta tarkoitus ei pyhitä keinoja. Yhtäläisen vallan alle luotava Uusi maailmanjärjestys rakennetaan huolimatta Jumalan Raamatussa ilmaisemasta suunnitelmasta ja laista; sekä se rakennetaan lopulta väellä ja voimalla. Jeesus ei kehottanut seuraajiaan luomaan maanpäällistä valtakuntaa; eikä Hän kehottanut opettamaan evankeliumia pakkokäännyttämällä, tai ylläpitämään ihmisarvoa pakkovallalla. Niin kuin jo edellä kävi selväksi, Jumala tahtoo luoda taivaan valtakunnan periaatteet yksilön sydämeen, jonka pohjalta tämä pyrkii toimimaan näiden periaatteiden mukaisesti omasta tahdostaan. Rakkaus ei pakota ihmistä seuraamaan itseään; ja Jumala on rakkaus (1.Joh. 4:8). Lisäksi, omaisuuden ja varallisuuden uudelleen jakamista jossa otetaan rikkailta (olkoon nämä kuinka rikkaita tahansa) ja annetaan köyhille, kutsutaan Raamatussa varkaudeksi. Raamatun mukaan, köyhien auttamisen on perustuttava vapaaehtoisuuteen.

Ilman alkuperäistä, absoluuttista ja ihmisen ulkopuolelta tulevaa hyvyyttä, sekä sen pohjalle rakentuvaa lakia ja oppia, loogiselle moraalijärjestelmälle ei ole perusteita. Jos Jumala ei olisi paljastanut ihmiskunnalle lakiaan ja pelastussuunnitelmaansa, meillä ei olisi toivoa. Hyvyyden etsiminen ihmisestä itsestään saa hänen käsityskykynsä oikeasta ja väärästä muokkautumaan hänen omien tarpeidensa ja mielihalujensa ympärille. Raamattu sanoo jopa hyvin voimakkaasti: ”Mieletön se, joka itseensä turvaa, joka viisautta seuraa, se menestyy.” (Sananl. 28:5) Kuitenkin historian aikana, arvovalta Jumalan tahdon määrittämisessä on annettu ihimillisille instituutioille. Jumalan lakia on pyritty väheksymään, salaamaan, sekä muuttamaan. Jumalan lain muuttajista Herra sanoo suurta tuskaa tuntien: ”Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi, karvaan makeaksi ja makean karvaaksi… Sen tähden: niin kuin tulen kieli syö sängen, niin kuin kuiva ruoho häipyy liekkiin, niin lahoavat heidän juurensa ja heidän kukkansa hajoavat tomuna ilmaan. He ovat hylänneet Herran Sebaotin käskyt ja halveksineet Israelin Pyhän sanaa. ” (Jes. 5:20, 24) Herra on kuitenkin varjellut omaa Sanaansa, ja säilyttänyt alkuperäiset kymmenen käskyä alkuperäisenä mm. suomalaiseenkin Raamattuumme.

Protestantismi perustaa uskonsa Raamattuun ja sen arvovaltaan. Uskonpuhdistus on jatkunut Lutherinkin jälkeen, ja Raamatusta on löydetty unohdettuja totuuksia. Suuressa taistelussa Kristuksen ja Antikristuksen välillä on kyse siitä, kenen uskomme antavan tulevaisuuden ja toivon. Ihmisen on toki suotuisaa rakentaa elämää ja yhteiskuntaa raamatullisten arvojen pohjalta jo tässä maailmassa, mutta kyse on ihmiskunnan lopullisesta tulevaisuudesta; antaako sen Jumala ja Hänen Sanassaan ilmaistu pelastussuunnitelma, vai antavatko sen ihmisten luomat uskonnollis-poliittiset instituutiot, jotka ovat ottaneet vallan muuttaa Jumalan Sanaa?

Koko maailmankaikkeuden tulevaisuus on loppujen lopuksi Kaikkivaltiaan Jumalan hyvissä käsissä, niinkuin Raamattu sen ilmaisee. Tässä maailmassa käytävä taistelu valon ja pimeyden välillä tulee päätökseensä. Ennen sitä, Saatana pinnistää viimeisen, äärimmäisen voimakkaan hyökkäyksensä Jumalan totuutta ja lakia vastaan. Niin kuin ennenkin, hän käyttää petollisia poliittisia insituutioitaan. Kaikkia yhdistävän politiikan, synkretismin, sekä ihmisoikeuksiin ja luonnon lakiin perustuvan Uuden maailmanjärjestyksen tarkoitus vaikuttaa hyvältä. Se vaikuttaa antavan ainoan toivon ja pelastuksen ihmiskunnalle ja planeetan tilalle; mutta todellisuudessa se tulee kääntymään itse itseään vastaan, koska se on hylännyt Jumalan lain ja sitä kautta myös todellisen evankeliumin. Luonnon laissa ilmaistuun voimaan perustuen, tämä globaali järjestelmä laatii oman moraalinsa ja tulee käyttämään pakkovaltaa ihmisten alistamiseksi. Näin Raamatun ennustukset toteutuvat, ja peto (uskonnollis-poliittinen paavin valta) saa jälleen ehdottoman vallan (Ilm. 13; 17:8).

Paaviuden tarkoitus on aina ollut hallita maanpäällistä ”taivaan valtakuntaa”. Siihen myös nykyaikainen ekumenia tähtää. Ihmisen pystyttämä valtakunta ei kuitenkaan tule kestämään, ja petollinen valta tulee hallitsemaan vain väliaikaisesti; sillä ”(Jumalan itsensä johtama) oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen (Antikristuksen) valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.” (Dan. 7:26) Raamatussa on ilmaistu Jumalan auktoriteetti, sekä Hänen valmistamansa pelastus ja planeettamme parempi tulevaisuus. Ihmisten sydämiin kylvetty taivasten valtakunta tuottaa täyden hedelmän. Jeesuksen pikkuruisesta sinapinsiemenestä aloittama taivasten valtakunta kasvaa vielä suureksi puuksi (Matt. 13:31-32). Toivosta tulee todellisuutta. Jeesus sanoo: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11); ja ”Minä olen A ja O, alku ja loppu.” (Ilm. 21:6); ja ”Uudeksi minä teen kaiken.” (Ilm. 21:5) Jumalan kerrotaan persoonallisesti asuvan uuden maan uudessa Jerusalemissa (Ilm. 21:3), jossa syntiä ja kuolemaa ei enää ole, sillä ”mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan (Jeesuksen) valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa…” (22:3-4)

Mutta ennen kuin Jumala tekee uudeksi tämän planeetan, Jeesus tulee toisen kerran. Hän tulee persoonallisena olentona (siis omana itsenään) ja yleisellä, kaikkien nähtävällä tavalla. Raamatussa lukee tästä tapahtumasta: ”Vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” (Matt. 26:64); ja ”Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet…” (Ilm. 1:7); ja ”Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan.” (Ilm. 22:12) Vielä on armon aika, ja me voimme pyytää Jumalalta syntiemme anteeksiantoa sekä mielemme uudistusta. Hän on luvannut kuulla ja toteuttaa pyyntömme, sillä Hän on hyvä ja uskollinen. Voimme myös pyytää Häneltä ymmärrystä huomaamaan Saatanan ja Antikristuksen petolliset eksytykset, sekä voimaa vastustaa niitä. Perusta löytyy Jumalan Sanasta.

Mainokset