Helvetti Raamatussa

Raamattu kertoo, että kuolleet eivät jää kuolleiksi vaan tapahtuu ylösnousemus. Jeesus nostaa kuolleet haudoistaan kun Hän tulee toisen kerran, tällä kertaa taivaan pilvissä, siinä kirkkaudessaan jonka Hän sai noustuaan Taivaan Isän luo. Paavali rohkaisi tessalonikalaisia uskonveljiään tällä totuudella seuraavasti: ”Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:13-18)

Puolestaan Ilmestyskirja, monen muun Raamatun kirjan ohella, kertoo että on kaksi eri ylösnousemusta: Jumalan lasten ja jumalattomien ylösnousemus. Johannes kirjoittaa: ”Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.”  (Ilm. 20:6) Tässä puhutaan samasta Paavalin kirjoittamasta ensimmäisestä, Jumalan lasten, ylösnousemuksesta, ennen tuhatvuotiskautta Taivaassa. Tuhatvuotiskauden (jonka Jumalan lapset ovat viettäneet taivaassa) jälkeen nostetaan ylös jumalattomat: ”Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.” (Ilm. 20:12-15) Jakeissa käytetty sana ”Tuonela” on kreikaksi hades, joka tarkoittaa hautaa (eli sitä mystistä ”paikkaa” jossa Jumala säilyttää ainoastaan muiston ihmisestä).

Tämä on helvetti maailmanlopussa: Tulinen järvi. Helvettiä ei ole vielä olemassa, vaan se tapahtuu vasta Tuhatvuotiskauden jälkeen. Tulijärvessä tuhotaan kuolema ja hauta, toisin sanoen sen jälkeen ei tule enää olemaan kuolemaa eikä sen seurausta (hautaa eli kuoleman unta, eli olemattomuuden ”tilaa”) maailmankaikkeudessa. Lisäksi tuhotaan Saatana ja hänen enkelinsä, sekä ihmiset jotka ovat tahtoneet valita Saatanan ja kuoleman. Toinen kuolema tuhoaa lopullisesti jopa ensimmäisen kuoleman olemattomuuden, josta vielä oli ylösnousemus. Toisesta kuolemasta ei ole enää ylösnousemusta, sillä Uudessa maassa ”kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:4) Toisin sanoen, tulijärven tuli ei polta ikuisesti. Tätä edellä mainittua raamatullista käsitystä kuolemasta kutsutaan teologiassa teistiseksi materialismiksi. Puolestaan muinaisista ei-heprealaisista uskonnoista sekä kreikkalaisesta filosofiasta tullutta sielun kuolemattomuusoppia, ja siitä johdettua ikuisen helvetin oppia, kutsutaan teologiassa teistiseksi dualismiksi ja platonilaiseksi antropologiaksi.

Väittelyssä teistisen materialismin ja teistisen dualismin välillä on loppujen lopuksi kyse Jumalan luonteesta ja voimasta. Teistisen dualismin ylitsepääsemätön ongelma on sen väittämä Jumalan käsittämätön julmuus ja kyvyttömyys muuttaa lakejaan jos Hän olisi kerran asettanut ihmiseen sielun kuolemattomuuden, mutta ei pystyisi tai tahtoisi muuttaa sitä katsoessaan ihmisten kituvan ikuisia aikoja helvetin tulessa. Jumala on kyllä oikeudenmukainen, mutta ei julma hirviö. Raamattu kertoo, että jokainen ihminen joka ei ole ottanut Jeesuksen ikuisen elämän lahjaa vastaan, ja on jatkanut vääryyden ja pahuuden tiellä, saa tekojensa mukaan (Luuk. 12:47-48); jonka jälkeen hänestä ei ”jää jäljelle juurta eikä vartta” (Mal. 3:19). Tätä tarkoittaa Raamatun ”ikuinen tuli” ja ”sammumaton tuli”. Sitä ei voi yksikään ihminen sammuttaa; se on jumalallista tulta. Sodoma ja Gomorra ”ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” (Juud. 1:7 VKR) Jopa tämäkin, oikeudenmukainen tuomio, on Jumalan rakastavalle luonteelle ”outo työ” (Jes. 28:21). Jokainen ihminen kuitenkin saa valinnan mahdollisuuden. Kaikki eivät tahdo taivaaseen. Taivaan rakkauden ilmapiiri olisi heille helvetti. Tämän vuoksi, tuhoutuminen on monille jopa helpotus.

Jumala ei tahdo että kukaan tuhoutuisi, mutta Hän tahtoo antaa ja on antanut jokaiselle luodulleen valinnanvapauden. Rakkaus antaa aina mahdollisuuden sanoa kyllä tai ei. Itse asiassa Jumalan viha on ymmärrettävissä ainoastaan Hänen rakkautensa syvyyden lähtökohdista. Ymmärtääkseen Jumalan vihan, on ensin ymmärrettävä Hänen rakkautensa äärettömyys joka ilmeni Jeesuksessa ja Hänen uhrissaan. Jumala vuodatti ja tyhjensi KOKO taivaan Pojassaan. Enemmän Hän ei olisi voinut tehdä ihmisen hyväksi.

Jumalan viha kertoo, että valinnalla on suuri merkitys. Syy tähän on se, että Jumalan antama pelastuksen mahdollisuus ja sen taustatekijät ovat niin suuret. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Mitä itsepäisemmin ja sitkeämmin ihminen pysyy Jumalan rakkauden torjumisen ja vastustamisen tiellä, sitä vaikeampi Jumalan on olla osoittamatta syvää pettymystään ja vihaansa. ”Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.” (2.Piet. 3:10) Taivaasta iskevä tuli, joka tuhoaa jumalattomat, on seurausta maailman ihmisten kylmästä, kovasta ja julmasta sydämestä, jonka kovettamista he olisivat valmiina jatkamaan senkin jälkeen kun he ovat kuulleet totuuden Jumalan luonteesta ja pelastuksesta. Ilmestyskirja kertookin, että tuhatvuotiskauden jälkeen he jopa yrittävät vallata taivaasta laskeutuneen uuden Jerusalemin (Ilm. 20:7-9). Tämä tapahtuu sen jälkeen, kun on tapahtunut jumalattomien ylönousemus. Jakeissa 9-10 kerrotaan: ”Ne (Saatana ja hänen omansa) nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.” Tässä sanotaan selvästi, että tuli tuhoaa heidät kaikki. ”Kidutetaan” sanan taustalla on verbi, joka merkitsi metallin hankaamista lyydialaista koetinkiveä vasten jossa epäaito metalli kului muruiksi (Timo Flink ja Klaus Kalliokoski, Ilmestyskirja TV). Heistä ei ”jää jäljelle juurta eikä vartta” (Mal. 3:19). Mutta miksi Raamattu käyttää tässä ilmaisua ”aina ja ikuisesti”?

Muinaiset babylonialaiset näkivät universaalisen ajan kehänä, joka jatkuisi samoja vaiheita toistuvana ikuisesti. Samat uskomukset siirtyivät myös kreikkalaiseen filosofiaan (platoninen vuosi ja sielun kuolemattomuusoppi) ja roomalaiseen astrologiaan (D.S. Russell, Method and Message of Jewish Apocalyptic, s. 214,215). Israelilaisilla oli kuitenkin erilainen käsitys ajasta ja ikuisuudesta kuin heitä ympäröivillä kansoilla. Heille aika oli sidoksissa asiayhteyteen (ibid. s. 205-206). Esim. Jumalan ikuisuudella ei ole alkua ja loppua, mutta ihmisen ikuisuudella on alku, ja sillä voi olla loppu. Raamatun Vanha testamentti on kirjoitettu hepreaksi ja Uusi testamentti koineeksi (mutta ajatustyyli oli heprealainen). Heprean sana ”oolam” jota käytettiin ikuisuutta merkitsevänä käsitteenä tarkoitti toisissa asiayhteyksissä päättymätöntä aikaa ja toisissa ei. Koskaan se ei tarkoittanut, että EI olisi aikaa. Tämän sanan merkitys riippuu täysin asiayhteydestä. (Timo Flink, http://www.audiopankki.com/?powerpress_pinw=214-podcast) Ilm. 20:10 kohdalla ”ikuisuus” sanan merkitys paljastuu edellisestä jakeesta, jossa sanotaan: ”… Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.” Tuhoamisen lopputulos on ikuinen; ei itse prosessi. Lisäksi Johannes käytti tässä kohdassa kreikankielen sanaa, joka nimenomaan vastaa heprean käsitystä ajasta, jolla voi olla alku ja loppu. Toinen hyvä esimerkki asiayhteyden merkityksestä on Joonan tapaus. Joonahan sanoi olleen meripedon vatsassa ”ikuisen ajan” (Joona 2:7) ,vaikka hän oli siellä kolme vuorokautta.

Monia ihmetyttää Jesajan 66:23:ssa oleva mato joka ei kuole, jonka katsotaan tarkoittavan ihmisen ikuista kitumista puolikuolleena, lisäksi ikuisen tulen hivuttaessa sisuskaluja. ”Mato joka ei kuole” on sananparsi. Se tarkoittaa, että ne jotka ovat luopuneet Jumalasta ovat kuolleita ja maatuvat, jolloin madoilla riittää syömistä ja ne (madot) eivät kuole. Vertauskuva tästä ruumiiden kaatopaikasta löytyy muinaisesta Ben-Hinnomin laaksosta, jossa hävitettiin ruumiita. Ben-Hinnomin nimestä on johdettu Gehenna sana, josta on johdettu helvetti sana. Esimerkki löytyy Jeremian kirjan 7:31 kohdasta, jonka alaviitteessä lukee: ”Ben-Hinnomin laakso, hepr. Ge-(Ben)Hinnom, sijaitsee Jerusalemin eteläpuolella. Laaksossa oli vieraiden jumalien palvontapaikkoja, ja siellä poltettiin jätteitä. Helvettiä merkitsevä sana Gehenna (vrt. esim. Matt. 5:22) johtuu laakson nimestä.” (KR92)

Mutta eikös Jeesus opettanut, kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, että kuolleet menevät heti kuoltuaan joko taivaaseen tai tuskan paikkaan? Jeesuksen vertaus Rikas mies ja Lasarus löytyy Luukkaan evankeliumin 16. luvun jakeista 19-31. Ensinnäkin ”[s]ana ’sielu’ tai ’henki’ ei esiinny kertomuksessa kertaakaan. Kertomuksessa rikas mies ja Lasarus ovat ruumiillisesti läsnä omissa paikoissaan. Teksti mainitsee rikkaan miehen kielen ja Lasaruksen sormen, molemmat ruumiin osia (Luuk. 16:24). Tekstissä käydään keskustelu ja keskustelijat näkivät toisensa silmillään. Ajatus aineettomasta sielusta tai hengestä on siten ristiriidassa tekstin sisällön kanssa. Samoin sana ’helvetti’ tai ’kadotus’ ei esiinny kertomuksessa kertaakaan. Lasarus on Aabrahamin helmassa ja rikas mies tuonelassa.” (Timo Flink, Rikas mies ja Lasarus)

Koska kysymyksessä on vertaus, ei tarinan olosuhteita tule ottaa kirjaimellisesti ja todelliseen tapahtumaan perustuvana. Esim. ne tarinan olosuhteet että taivas on Abrahamin helmassa, Abraham on se jolla on valta toimeenpanna rikkaan miehen vapautus tulesta sekä lähettää Lasarus puhumaan eläville, tarinan käsitys tuonelasta joka on ristiriidassa Raamatun muun käsityksen kanssa asiasta, pelkillä ruuan murusilla kylläiseksi tuleminen, se kun rikkaan miehen tuska on ainoastaan henkistä tuskaa ja pienen vesitilkan kyky aiheuttaa lievitystä liekkien keskellä kertovat että kysymyksessä eivät ole todelliset olosuhteet. Jeesus käytti vertauksessaan aikansa ihmisille tuttua Aisopos tyyppistä satua. Tämä kertomus syntyi muinoin Egyptissä, josta se kulkeutui juutalaisten mukana Babylonian kautta Palestiinaan. Tarina löytyy Babylonialaisesta Talmudista (Jeremias 183-187). Jeesus käänsi tarinan merkityksen opettamaan moraalista vastuuta nykyisyydessä, ennen kuin koittaa kuolema, eikä enää ole mahdollisuutta muuttaa elämän suuntaa.

Enemmän Rikas mies ja Lasarus kertomuksesta: Timo Flink, Rikas mies ja Lasarus (Luuk. 16:19-31)

Lisää helvetistä: http://kirjasto.adventist.fi/kysymyksia-helvetista

Mainokset