Danielin kirja: yhtenäinen ja johdonmukainen Jumalan ilmoitus

Danielin kirjan yhteenveto

(Tämä on syventävä kommentaari. Kehotan lukemaan ensin kirjoitelman ”Kristillinen apokalyptiikka”, joka johdattaa Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan ennustusten ymmärtämisen perusteisiin.)

Dan. 12:7 kommentaari

Ja minä näin pellavavaatteisen miehen seisovan virran vesien yllä ja kohottavan oikean ja vasemman kätensä kohti taivasta, ja minä kuulin hänen vannovan Ikuisesti Elävän kautta: ’Totisesti, on kuluva aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa! Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu’” (KR92)

Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: ’Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.’” (VKR)

And I heard the man clothed in linen, which was upon the waters of the river, when he held up his right hand and his left hand unto heaven, and sware by him that liveth for ever that it shall be for a time, times, and an half; and when he shall have accomplished to scatter the power of the holy people, all these things shall be finished.” (KJV)

Danielin kirjan viimeinen luku asettaa koko kirjalle loppusanat, joiden on tarkoitus antaa varma toivo Jumalassa ja lohduttaa Danielia sekä kaikkina tulevina aikoina eläviä maailman tapahtumia seuraavia ja niissä mukana olevia Jumalan lapsia. Edellisissä luvuissa Daniel näki merkittäviä ja pelottavia näkyjä maailmanhistoriasta sekä sen lopunajasta, jotka ovat luettavissa luvussa kaksi sekä luvuissa 7 ja 11. Lisäksi hänelle näytettiin luvussa kahdeksan, kuinka Jumalan pelastussuunnitelman vaiheet liittyvät historiaan ja kuinka pelastussuunnitelman keskiö: Messias ja Hänen temppelinsä, tulisivat liittymään sekä toisiinsa että historiaan.

Dan. 12:7 jakeen alussa kerrotaan, että Daniel näkee ”pellavavaatteisen miehen”. Tämä mies on sama pellavavaatteinen mies jonka Daniel näki kymmenennen luvun alussa. Kuvaus ihmisen kaltaisesta olennosta, jonka ympärillä on kultainen vyö, jonka silmät ovat kuin tulta, jalat kuin kiiltävää pronssia ja ääni kuin suurten kansanjoukkojen pauhu, löytyy myös Ilm. 1:13-15. Sekä Hesekielin näyn (Hes. 1:26-2:2) että Johanneksen näyn valossa: kyseessä on todennäköisimmin jumalallinen olento, Jeesus Kristus, ainoa Ylimmäinen pappi taivaassa. Papit käyttivät pellavavaatetta (3.Moos. 6:10; 1.Sam. 2:18). Myös enkeleiden vaatetta kuvaillaan pellavaiseksi Raamatussa (Hes. 9:2; Ilm. 15:6), mutta Raamattu käyttää myös itse Herrasta nimitystä Herran enkeli (2.Moos. 3:2; Tuom. 2:1) ja lisäksi pellavavaatteisen miehen ruumis säihkyi kuin krysoliitti (10:6); krysoliitti oli yksi ylipapin rintakilven kivistä (2.Moos. 28:20).

Danielin kirjassa käytetään taivaallisesta ylipapista myös nimitystä ”Mikael”. Tästä syystä enkeliruhtinas ja ylienkeli Mikael on Jeesus Kristus. Nimi Mikael nimittäin tarkoittaa: ”Hän joka on kuin Jumala” tai ”Kuka on kuin Jumala?” (Stefanovic, s. 386). (enemmän artikkelissa: ”Kuka on ylienkeli Mikael?”)

Pellavavaatteinen Mies seisoi ”virran vesien yllä”. Raamatussa vedet kuvaavat kansoja, maita ja kieliä (Ilm. 17:15). Dan. 8:16 kerrotaan, että ihmisen kaltainen Olento seisoi Ulai virran rantojen keskellä kun taas Dan. 10:4 tapahtuu Tigris joen rannalla. Tässä tekstissä Daniel käyttääkin heprealaista nimeä, jota käytetään useimmiten Niilistä (Stefanovic, s.445). Raamatun profetioissa nämä kaksi virtaa kuvaavat Assyriaa, Israelin vihollista pohjoisessa, sekä Egyptiä, Israelin vihollista etelässä (ibid.). Jae tiivistää Danielin kirjan profetioiden Antikristuksen (myös Pohjoisen kuningas Dan. 11) identiteetin ja sen toiminnan historiallisen aikajakson, sekä ateismin identiteetin (Etelän kuningas: Dan. 11; Egypti: Ilm. 11:7-8; 2.Moos. 5:2; Jes. 30:1) erityisesti lopunajan viimeisinä aikoina.

Virroilla on myös lähteensä. Jeesus sanoi: ”[J]oka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:14) Mutta lähde voi olla myös saastunut. Raamatussa on kertomus Jerikon saastuneesta lähteestä, jonka Elisa puhdisti (2.Kun. 2:19-22). Epäjumalanpalvelus ja epäoikeudenmukaisuus saastuttivat muinaisen Israelin ja Juudan hengellisen lähteen, niin kuin kaikki profeetat julistivat ja varoittivat ennen niiden tuhoa. Samoin on lopunajallisen kristikunnan kanssa: sen lähde on saastunut. Kyse on kompromisseista epäjumalanpalveluksen kanssa; toisin sanoen kyse on sekä vääristä käsityksistä ja filosofioista Jumalan pelastussuunnitelmaan, totuuteen ja luonteeseen nähden että vääristä jumalanpalvelus- ja ylistyskäytännöistä. Kyseessä on suuri lopunajallinen Babylon (totuuden ja valheen sekoitus), koska ”siitä on tullut pahojen henkien tyyssija” (Ilm. 18:2). Ilmestyskirjan kuudennen torveenpuhalluksen seurauksena esiin nousseet, pahoja henkiä kuvaavat, hevoset lähtevät ”suuren Eufratvirran” rannalta (9:14); ja juuri Babylon on se suuri portto ”joka asuu suurten vesien äärellä” (7:1). Jesaja kuvaa Vanhassa Testamentissa jumalattomien hyökkäystä suuren Eufratvirran tulvana (Jes. 8:7-8). Kyseessä on uskonnollispoliittisen Antikristusvallan, Pohjoisen kuninkaan, aatteellinen maailmanvalloitus joka myös konkretisoituu maailmanlaajuisissa sodissa ja levottomuuksissa.

Lopunajan viimeisinä päivinä, eli nyt, on kaksi merkittävintä valtavirtaa ihmiskunnan meressä: Yhteisuskonnollisuus ja yhteisspirituaalisuus (itse yhteyden tähden; ei Raamatun totuudessa) sekä ateismi/materialismi. Pellavavaatteinen mies, Jeesus, seisoo näiden, ja kaikkien, virtojen yläpuolella (Luuk. 8:25). Herrojen Herrana, Hän ei ole riippuvainen historian suurten liikkeiden ja aatteiden vaiheista tai painostuksista. Dan. 12:7 antaa siis lohduttavan tiivistelmän siitä, että, huolimatta maailman valloista, lopulta Jumalalla tulee olemaan kaikki valta maailmankaikkeudessa.

Daniel näki Jeesuksen ”kohottavan oikean ja vasemman kätensä kohti taivasta, ja… vannovan Ikuisesti Elävän kautta”. Raamatun aikoina ihmiset vannoivat nostamalla vain toisen käden (1.Moos. 14:22; Ilm. 10:5,6). Molempien käsien nostamisella saatetaan kuvata valan erityistä vakavuutta ja varmuutta. Käsien kohottaminen voi kuvata myös rukousta (2.Moos. 17:11,12), joka voisi viitata Jeesuksen ylipapilliseen toimeen kun Hän on Välimiehenä taivaan temppelissä, liittäen rukouksen kautta omat ristinansionsa Jumalan lasten rukouksiin nostamalla haavoitetut kätensä Kaikkivaltiaan Isän edessä. Ikuisesti elävä viittaa Jumalaan (Dan. 4:3, 34), joka joskus vannoi itsensä kautta (1.Moos. 22:15,16; 5.Moos. 32:40).

Dan. 12 on tietynlainen selitys ja tiivistelmä Dan. 11 luvusta sekä koko Danielin kirjasta. Yksi syy on se, että kirjan luvuissa ja erityisesti niiden näyissä on toisiaan täydentävä asiasisältö. Toinen syy on se, että kirjassa on havaittavissa kiastinen parallellismi (Stefanovic, s.28-29); joka onkin se kirjallinen tapa, jolla näyt täydentävät toisiaan. Dan. 10-12 siis liittyy jo kirjalliselta rakenteeltaan yhteen mm. koska Dan. 12:7 pellavavaatteinen Mies on sama henkilö kuin kymmenennen luvun alussa; mutta Danielin kirjassa on käytetty samanlaista kaavaa myös toisien näkyjen kohdalla. 7. luvun näyn selitys seuraa samassa luvussa. Kahdeksas luku kuvaa samaa aikajaksoa (jättäen pois Babylonian valtakunnan) eri näkökulmasta (temppelin puhtauden ja hengellisen sisällön näkökulmasta). Puolestaan 9. luvun loppu selittää 8. luvun loppua. Luku 11. selittää ja kertoo yksityiskohtaisemmin lukujen 2, 7, 8, 9 ja 10 teemoja ja aikajaksoja Danielin ajasta maailmanloppuun sekä samaa suurta taistelua Jumalan ja Saatanan välillä, Messiaan ja Antikristuksen välillä sekä Jumalan kansan ja jumalattomien välillä. Ja niin kuin jo mainittiin: 12. luku sitoo kaiken tämän yhteen.

Pellavavaatteinen vannoi, että ”on kuluva aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”; joka tulisi ennemmin kääntää: ”Niin kauan kuin on kulunut aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa.” (vertaa Dan. 8:14, Gerhard Pfandl, Fururism and Daniel 12). Jae seitsemän onkin vastaus edellisessä jakeessa esitettyyn kysymykseen, jonka lausuu Tigris virran toisella rannalla seisova mies (enkeli). Jae kuuluu: ”Toinen sanoi pellavavaatteiselle miehelle, joka seisoi virran vesien yläpuolella: ’Kuinka kauan kestää, ennen kuin kaikki nämä ihmeelliset asiat tapahtuvat (”ovat tapahtuneet” [Brown-Driver-Briggs Hebrew Lexicon -sanakirja])?’” Tässä esiintyvä sana ”ihmeelliset asiat” löytyy myös samaa aikajaksoa käsittelevästä jakeesta 11:36 sekä rinnakkaistekstistä 8:24 (Stefanovic, s. 410, 443; Gerhard Pfandl, ibid.).

Danielin kirjan näyissä aikaprofetiat on aina sisällytetty näkyä seuraavaan selitysosuuteen, ei ikinä itse näkyyn (Gerhard Pfandl, Futurism and Daniel 12). Siksi myös Daniel 10-12 noudattaa samaa periaatetta, 12. luvun selittäessä 11. lukua. Ja siksi 12:7 aikaprofetia ei ole uusi näky, vaan viittaa aikaisempaan 7:25 aikajaksoon. Rinnakkaisjae Dan. 7:25 selittää edellä mainittuja ”ihmeellisiä asioita”. Koska edellä mainitut Danielin kirjan luvut selittävät samoja aikajaksoja eri näkökulmista, niistä löytyy paljon samanlaisia ilmaisuja ja tarkoituksia. Näin on myös luvun 12 kohdalla, joka viittaa Dan. 7:25: ”Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.” Sekä Dan. 7:25 että 12:7 mainitsevat saman Antikristuksen hallintoajan, jonka Ilmestyskirja ilmaisee muodoin: ”1260 päivää” (Ilm. 11:3), ”42 kuukautta” (Ilm. 11:2; 13:5) sekä ”vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta” (Ilm. 12:14). Historiallisen ja protestanttisen profetioiden tulkintatavan mukaan 1260 vuotta kuvaa paavikunnan vallan aikaa: 538 – 1798 jaa.

On merkittävää havaita, että Danielin kirja erityisesti liittää sekä Antikristuksen hallinnon että ylösnousemuksen lopunajan historiaan (Dan. 12:1,2,13). Tämä tarkoittaa sitä, että Antikristuksella ei ole vain ideaalinen merkitys vaan se on todellinen historiallinen tekijä ja ilmiö (uskonnollistaloudellispoliittinen instituutio). Lisäksi ylösnousemus ei ole vain yksilöllinen, eksistentialistinen tai jopa ideaalinen kokemus, vaan kyseessä on historiallinen, yhteinen, ajassa toteutuva, tapahtuma. Nämä seikat tukevat historiallista tulkintatapaa. Apokalyptisten profetioiden varmuus ja universaalisuus, vastakohtana klassisten profeettojen ennustusten ehdollisuuteen ja paikallisuuteen, ovat myös erityisiä Danielin kirjan ennustusten periaatteita. Yksi erityinen apokalyptisten kirjojen periaate on myös niiden terävä hyvän ja pahan historiallinen dualismi eli erottelu Kristuksen ja Saatanan omien välillä. Eskatologinen Jumalan kansa, hengellinen Israel, on se kansa joka asetetaan esimerkiksi niistä kaikista kaikkina aikoina eläneistä Jumalan lapsista jotka saavat nousta eskatologisessa ylösnousemuksessa.

Mitä tämä kaikki merkitsee? Se merkitsee sitä, että Danielin kirja ja sen profetiat ovat yhteneväisiä ja kuvaavat samoja aikajaksoja. Tämä tarkoittaa sitä, että Raamattu on johdonmukainen ja Jumala on tahtonut paljastaa historian merkityksiä jotta nykyihmien voisi varjeltua petoksilta ja pelastua taivaan valtakuntaan.

Danielin kirjan kuvaukset suuresta taistelusta Jumalan palveluksen ja Antikristuksen palveluksen välillä ovat siis yhtenäisiä eri lukujen välillä. Toimijat ja roolihahmot ovat samoja, koska historia on sama kaikille. Dan. 7. luvun pieni sarvi on sama kuin 8. luvun pieni sarvi; 8. luvun pientä sarvea kutsutaan myös ”häikäilemättömäksi kuninkaaksi” (8:23) joka on sama kuin 9. luvun ”uusi hallitsija” (9:26) joka korottaa ”turmion iljetyksen” temppeliin (9:27); joka on sama kuin 11. luvun Pohjoisen kuningas, joka saa aikaan turmion iljetyksen pystyttämisen (11:31). Juutalaisella Danielilla oli erityisesti sydämellään oman kansansa sekä temppelipalveluksen kohtalo (Dan. 10:2); siksi ”ihmeellisten asioiden” kesto ja ajankohta liittyy myös siihen että ”sinun (Danielin) kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan” (Dan. 12:1). Sitä kautta ”ihmeelliset asiat” liittyvät myös Messiaaseen, Uuteen liittoon, pyhäkköpalvelukseen (sekä maalliseen että taivaalliseen) ja jumalanpalvelukseen sekä sen puhdistamiseen. Esim. Uuras Saarnivaara katsoo ”ihmeellisten asioiden” liittyvän 12:1 kontekstiin (Saarnivaara, s. 527). Mutta 12:1 konteksti liittyy kaikkien Danielin näkyjen kontekstiin, joiden keskittyminen on juuri Messiaassa ja Uudessa liitossa. Daniel ei itse ymmärtänyt tulevaisuuden suuria tapahtumia (Dan. 12:8) ja yksityiskohtaisia Uuden liiton muodostumisen ja valtakauden vaiheita. Ne tulivatkin olemaan sinetöityjä ja ymmärrettävissä vasta lopunaikana (12:4), kun ne tulisivat olemaan ajankohtaisia tai jo tapahtunutta historiaa.

Danielin kirjan aikajaksot antavat perustan Ilmestyskirjan aikajaksoille; ja Danielin kirjan ensimmäinen näky maailmanhistorian valtakunnista (luku 2) antaa historiallisen perustan kaikille apokalyptisille profetioille. Se on kronologinen, jossa valtakunta seuraa toista tiiviisti aina maailmanloppuun asti. Kokonaisiin maailmanvaltojen valtakausiin liittyen, on merkittävää, että myös Antikristuksen kerrotaan hallitsevan suhteellisen pitkän ajan historiassa. Antikristus nousee Roomaa kuvaavasta pedosta sen jälkeen kun se on jakaantunut kymmeneen osaan (Dan. 7:8). Sen jälkeen se tulisi olemaan olemassa aina siihen saakka kun Jeesus tulee toisen kerran (Dan. 7:21-22). Kaiken lisäksi: jumalanpalvelus (temppeli) puhdistuu vasta 2300 vuoden aikajakson jälkeen; myös tämän näyn kerrotaan tapahtuvan lopunaikana (8:17).

Aikajaksot ovat profetallisia ja koostuvat profetallisista päivistä, jotka tarkoittavat vuosia. Profetalliset aikajaksot ilmaistaan erityisellä tavalla, toisin kuin normaalit vuodet ja kuukaudet. Esim. Herra ilmaisi 3,5 vuotta normaalisti 3,5 vuotena (Luuk. 4:25); ja Luukas ilmaisi 1,5 vuotta: ”vuosi ja kuusi kuukautta” (Ap.t. 18:11). Ilmestyskirjan 12-14 luvuissa kerrotaan kirkkohistoria Jeesuksen ajasta (12:5) Hänen toiseen tulemukseensa (14:14). Ilmestyskirjan 1260 profetallista päivää ei käy kirkkohistoriaan, elleivät ne ole vuosia. Kirkkohistoriassa ei ole 3,5 vuoden aikajaksoa, joka sopii Ilmestyskirjan kuvaukseen 1260 päivästä (Gerhard Pfandl, In Defence of the Year-day Principle). On mielenkiintoista, että myös Riemuvuosien kirja (ajoitettu toiselle vuosisadalle eaa.) käyttää vuosi-päivä periaatetta (Gerhard Pfandl, ibid.). Puolestaan Lacocque selittää, että Rabbiinisessa kirjallisuudessa 3,5 vuotta tuli tarkoittamaan ”pitkää aikaa” (Lacocque, s. 154). Gerhard Pfandl kiteyttää osuvasti: ”Historiallinen tulkintametodi ei ole, itse asiassa, myöhäinen tulokas teologisella näyttämöllä; ennemminkin, se seisoo lujalla raamatullisella ja historiallisella perustalla. Sitä käyttivät enkeli-tulkitsija Danielin kirjassa, intertestamentaalisen ajan tulkitsijat sekä juutalaiset ja kristilliset kirjoittajat läpi kirkkohistorian. Ennen 1800-lukua sitä käyttivät useimmat raamatunselittäjät. Ja siitä huolimatta, mitä jotkut saattavat väittää, se ei ole menneisyyteen kuuluva, vanhentunut, metodi, vaan paikkansapitävä periaate apokalyptisten profetioiden tulkitsemiseen tänäpäivänä.” (ibid.)

Erityisesti Messiasprofetia todistaa vuosi-päivä periaatteen paikkansapitävyyden. Lisäksi se asettaa säännön sille periaatteelle, että aikaprofetian tulee olla yhteneväinen, koossa pysyvä ja kronologinen ”paketti”. Kuitenkin futuristinen profetioiden tulkintatapa ottaa Messiasprofetiasta aikapätkän ja siirtää sen normaaleista päivistä koostuvaksi aikajaksoksi maailmanloppuun. Messiasprofetiassa annettiin etsikkoaika Vanhan liiton Israelille, juutalaiselle kansalle: ”Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi” (Dan. 9:24). Vuonna 34 jaa. Stefanos surmattiin ja evankeliumia alettiin julistamaan pakanoille. Sen jälkeen Jerusalem tuhoutui Roomalaisten hyökkäyksessä. Kyseessä on siis yhteneväinen aikaprofetia. Juutalaiset eivät ole enää geneettisenä kansana Israel. Lopunajan Israelin hengellisyyden voidaankin sanoa olevan erityinen avain Dan. 12:7 ymmärtämiseen; toisin sanoen klassinen protestanttinen hermeneutiikka tukee Uuden liiton Israelin hengellisyyttä. Pellavavaatteinen Mies vannoo, että, Jumalan antama, Danielin kirjan apokalyptiikka, kurottuu lopunaikaan saakka. Lopunaikana Messias, Jeesus Kristus, toi Uuden liiton, jonka johdosta Israel tarkoittaa lopunajallisena kansana hengellistä kansaa. Tämän lopunajallisen, universaalin, Israelin vaiheet sekä Messiaan tehtävän keskittyminen taivaan temppeliin, ovat luettavissa halki Vanhan ja Uuden testamentin.

Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu”. Dan. 12:7 kerrotun Antikristuksen valta-aika selityksen jälkeen, Jeesus kertoo jotakin pyhän kansan vaiheista. Pyhä kansa tarkoittaa uudesti syntyneitä Uuden liiton lapsia niin kuin Pietari kirjoitti: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.” (1.Piet. 2:9-10) Kyseessä on edellä mainittu hengellinen Israel, jota paavikunta vainosi sen 1260 vuotta. Lause kuuluukin liittää edelliseen lauseeseen niin kuin mm. KJV ja LXX ovat tehneet. KJV kääntää jakeen lopun seuraavasti: ”ja kun pyhän kansan voiman hajottaminen on saatettu päätökseen, täyttyvät nämä kaikki asiat.” LXX kääntää sen näin: ”silloin pysähtyy hänen kätensä, joka murskaa pyhää kansaa.” (Lacocque, s. 247) Ei ole syytä irrottaa 1260 vuoden aikajaksoa sen jakeessa ilmenevästä kontekstista sekä merkityksestä, joka on annettu Dan. 7:25 ja Ilmestyskirjassa. Kiastinen rakenne on havaittavissa, kun seitsemännessä luvussa puhutaan Ihmisen Pojan kaltaisen tulemisesta sekä Antikristuksen aikajaksosta ja kahdennessatoista luvussa puhutaan Mikaelin noususta ja samasta aikajaksosta. Lisäksi, niin kuin jo mainittiin, Dan. 12:6 jakeessa esiintyvä sana ”ihmeelliset asiat” löytyy myös samaa aikajaksoa käsittelevistä jakeista 8:24 sekä 11:36 (Stefanovic, s. 410, 443; Gerhard Pfandl). Kuitenkin KR92 ja VKR kääntävät Dan. 12:7 viimeisen lauseen tai osalauseen niin, että sen voi ymmärtää myös futuristisen profetioiden tulkintaperiaatteen mukaisesti; silloin ”pyhä kansa” voi tarkoittaa geneettistä Israelin kansaa tai jopa Israelin valtiota. Myös Uuras Saarnivaara sanoo Danielin kirjan kommentaarissaan, että VKR on kääntänyt jakeen väärin. Saarnivaara kääntäisi lauseen hyvin paljon LXX:n tavalla: ”Ja kun pyhän kansan käden murtaminen on täytetty, silloin nämä kaikki täyttyvät.” (Saarnivaara, s. 527) Ruotsin kirkon karismaattisen liikkeen edustaja Hans Weichbrodt kertoo Danielin kirjan selitysteoksessaan uskovan, että Jumala elvyttää jälleen maallisen Israelin ja Jerusalemin temppeli rakennetaan uudelleen (Weichbrodt, s. 129,130, 149).

Futuristinen profetioiden tulkintaperiaate odottaa kansallisen Israelin kokoamista ja kirjaimellisen temppelin uudelleenrakennusta. Se asettaa osan Danielin kirjan Messiasprofetiasta (Dan. 9:20-27), tämän erityisesti juutalaista kansaa koskevan profetian viimeisen 3,5 vuoden osan, maailmanhistorian loppuun, koska sillä on erilainen käsitys Antikristuksen identiteetistä kuin on klassisella protestantismilla. Antikristustulkinta liittyy Israel kysymykseen syvästi, koska tulkinta Uuden liiton merkityksestä vaikuttaa tulkintaan Antikristuksen luonteesta; sillä Raamattu kertoo Antikristuksen nousevan Jumalan hengellisestä temppelistä sekä turmelevan Jumalan hengellisen temppelin (2.Tess. 2:3-4), joka tarkoittaa Raamatun, evankeliumin, jumalanpalveluksen ja Jumalan lain turmelemista. Lisäksi tämä juutalaisille ”leikattu” (hepr. hatak) aikajakso on todellisuudessa otettu laajemmasta 2300 vuoden aikajaksosta, johon se kuuluu, joka mainitaan Danielin kirjan edellisessä luvussa (Dan. 8:14). Koska nuo 2300 vuorokautta ovat ainoa kahdeksannessa luvussa mainittu ajanjakso, täytyy 70 viikon olla leikattu siitä; 70 viikon täytyy näin ollen olla 2300 vuorokauden osa, ja molempien täytyy alkaa samasta ajankohdasta. Myös 70 viikon viimeisen 3,5 vuoden täytyy kuulua saman yhtenäisen leikkauksen yhteyteen, koska enkeli ei sanonut että profetiasta leikataan kahta osaa tai yhtä osaa erikseen joka asetetaan maailmanloppuun.

Futuristinen profetioiden tulkintatapa sekoittaa ns. ehdolliset ja klassiset profetiat apokalyptisiin profetioihin. Ehdolliset profetiat koskivat paikallista tai lähitulevaisuutta, lihallista israelia tai jotakin muuta kansakuntaa tai yksilöitä; eli ne koskivat sen hetkistä tilannetta. Puolestaan apokalyptiset profetiat ovat universaaleja ja käyvät läpi koko lopunajan historian. Ne koskevat erityisesti lopunaikaa ja ovat varmoja, Jumalan ennalta nähtyjä, tapahtumia. Niissä on myös varmoja aikamääriä, jotka ovat yhtenäisiä. Apokalyptiikassa unet ja näyt ovat pääosassa, joita enkelit tulkitsevat; kun klassisessa profetiassa profeetta useimmiten julistaa: ”Näin sanoo Herra…”. Kun futuristinen näkemys heittää 2300 vuoden profetian viimeisen 3,5 vuoden aikajakson maailmanloppuun, se selittää sitä klassisten profetioiden ominaisuudella. Klassiset profeetat näkivät usein samassa näyssä eri aikakausille osuvia profetioita. Näiden tapahtumien väliin jäi usein pitkäkin aukko historiassa. Tätä ominaisuutta kutsutaan ”vuoren huippu teologiaksi”; sillä kun profeetat näkivät tulevaisuuden tapahtumat kuin vuoren huippuina omasta perspektiivistään, eivät he, niin väitetään, erottaneet kuinka kaukana vuoret olivat toisistaan. Futuristinen tulkintaperiaate usein selittää, että myös Danielin kirjan Messiasprofetiassa Daniel näki lähitulevaisuuden sekä lopunajan joiden välissä suuren aukon historiassa. Mutta tämä tulkinta sekottaa klassiset profetiat apokalyptisiin profetioihin. Niin kuin edellä mainittiin, apokalyptiset profetiat ovat varmoja, eivät ehdollisia.

Mm. kiastisen parallellismin myötä, profetalliset aikajaksot ovat siis aina Raamatussa toisiaan selittäviä, täydentäviä ja yhtäjaksoisia; toisin sanoen niistä ei voi leikata aikajaksoa ja siirtää sitä toiseen ajankohtaan, sillä muuten ei tule selkeää ja täyteläistä kuvaa historiasta (siksi futuristisessa profetioiden tulkinnassa Euroopan historiaan jääkin suuri selittämätön aukko) ja protestanttisen historiallisen tulkinnan hermeneutiikka (raamatunselitys) rikkoutuu. Futuristinen profetioiden tulkintatapa väittää 1260 päivän olevan kirjaimellisia päiviä maailmanlopussa (ahdistuksen aika). Tämä ei kuitenkaan noudata protestanttista ”Raamattu selittää Raamattua” hermeneutiikkaa; eikä se noudata edellä mainittua kiastistista rakennetta. Se ei usko aikaprofetioiden yhteneväiseen selitysmalliin, eikä Raamatun itsensä määrittelemään systemattisuuteen ja loogisuuteen. Ja niin kuin on jo mainittu, se ei usko Uuden liiton Israelin hengellisyyteen. Ahdistuksen aika, jonka Dan. 12:1, Jer. 30:7 ja Ilm. 7:14 mainitsevat, tarkoittaa hengellisen Israelin hengellistä kamppailua (esikuvana Jaakobin paini, jonka tuloksena hän sai nimen Israel – 1.Moos. 32:23-33 – jo muinainen Israel siis syntyi hengellisen merkityksen ympärille). Jer 30:7 kuuluu kokonaisuuteen, jonka muodostaa Jer. 30-33, jossa puhutaan uudesta toivosta, uudesta Israelista ja Uudesta liitosta. Pelastus perustuu Jeesuksen ristin Uuteen ja ”ikiaikaiseen” (Jer. 32:40) hengelliseen liittoon. Tämän vuoksi Ilmestyskirjan mainitsema 144 000 on symbolinen luku joka tarkoittaa hengellistä Israelia.

Pyhän kansan… hajottaminen”. Saatanan ja Antikristuksen tarkoitus on aina ollut turmella ja hajottaa Jumalan kansan yhtenäisyys sekä opillisesti että sosiaalisesti. Yhteys Raamatun totuudessa sekä oikeassa suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin Jeesuksen Kristuksen kautta on voimaa; ja jakeessa on puhe voimasta, sillä sana yad (kirjaimellisesti ”käsi”) tarkoittaa tässä yhteydessä kuvaannollisesti voimaa niin kuin Dan. 1:2 asian kertoo. Tässä on jälleen viittaus Dan. 7:25 jakeeseen, jossa Antikristuken sanotaan ”tuhoavan” (KR92), ”vainoavan” (Brown-Driver-Briggs Hebrew Lexicon) tai ”kuluttavan loppuun/lannistavan/uuvuttavan” (wear out – KJV ja Brown-Driver-Briggs Hebrew Lexicon) pyhät 1260 pimeän keskiaikaisen vuoden aikana. Kyseessä on paavikunnan totalitarismi ja vainot, joiden avulla Paholainen yritti kätkeä Raamatun totuuden kontrolloimalla ihmisten omatuntoja ja tuhota Raamatun totuuden tappamalla totuuden julistajia. Ennen kaikkea, evankeliumi on Jumalan voima (Room. 1:16), joka perustuu Jeesuksen vanhurskauteen (1:17; 3:21-24), joka siksi on Jumalan kansan ainoa voima. Juuri evankeliumin paavikunta pyrki tukahduttamaan keskiajalla kun se kielsi Raamatun kansalta.

Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan profetioista sekä niiden merkittävyydestä nykyaikaan nähden sekä Antikristuksen uudelleennoususta valtaan,  paavikunnan tuhosta ja Jumalan valtakunnan lopullisesta voitosta voi lukea lisää tutkielmasta  ”Kristillinen apokalyptiikka”. Israel kysymystä tutkitaan laajemmin artikkelissa ”Israelin merkitys Raamatussa ja ajankohtaisissa tapahtumissa”.

Kirjallisuus:

Stefanovic, Zdravko, Daniel – Wisdom to the Wise, Commentary on the Book of Daniel, Pacific Press Publishing Accosiation, 2007;

Lacocque, André, The Book of Daniel, Translated by David Pellauer, SPCK, London, 1979;

Saarnivaara, Uuras, Voiko Raamattuun luottaa? – Raamatun johdanto-oppi, historia, arkeologia ja tulkinta, toinen korjattu painos, Ev. Lut. Herätysseura Ry, Herätysseuran kirjapaino, Suolahti, 1982;

Weichbrodt, Hans, Danielin kirja avautuu – Markku Koiviston tulkitsemana, Nokia Missio Kustannus Oy, 2008, Tampere;

Muut lähteet:

Gerhard Pfandl, Futurism and Daniel 12, Adventist Theological Society, http://www.atsjats.org/site/1/podcast/eschatology_07_pfandl_futurism.mp3;

Gerhard Pfandl, In Defence of the Year-day Principle, Adventist Theological Society, http://www.perspectivedigest.org/article/115/archives/18-4/in-defense-of-the-year-day-principle

Mainokset