Melkisedekin pappeus

Vanhassa testamentissa on erikoinen kertomus siitä, kun Abraham tapasi Salemin kuninkaan Melkisedekin ja antoi tälle kymmenykset kaikesta sotasaaliistaan (1. Moos. 14:17-24). Kuka oli tämä Melkisedek? Ainoa toinen Vanhan testamentin raamatunkohta, jossa Melkisedek mainitaan, on Psalmi 110:4, joka kuuluu: ”Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: ’Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.’” (KR92) Melkisedek oli siis ainakin kuningas ja pappi.

Uuden testamentin heprealaiskirjeessä puolestaan verrataan Kristuksen pappeutta Melkisedekin pappeuteen (Hepr. 5:10; 6:20; 7:1-28) ja lainataan juuri edellä mainittua Psalmia. Melkisedekistä kerrotaan, että ”[h]än on ensinnäkin ’vanhurskauden kuningas’, mitä hänen nimensä merkitsee, ja lisäksi Salemin kuningas eli ’rauhan kuningas’. Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti.” (Hepr. 7:2-3, KR92) Tämä kuvaus on hämmentänyt monia lukijoita. Millaisella henkilöllä ei ole alkua eikä loppua? Onko Melkisedek kenties jumalallinen olento? On jopa esitetty, että hän on itse Jeesus Kristus.

Löytääksemme vastauksen on ensinnäkin tiedettävä, että sukuluettelot olivat erittäin tärkeitä juutalaisille. Ne osoittivat henkilön paikan ja roolin valitun kansan sukulinjassa. Heprealaiset sovelsivat sanontaa ”ilman äitiä tai isää” orpoihin, laittomiin lapsiin tai henkilöihin, joiden alkuperä oli tuntematon. Lisäyksellä ”ilman sukuluetteloa” halutaan ilmeisestikin selventää ilmaisua ”ilman äitiä ja isää”.[1Tämä tarkoittaa sitä, että Melkisedekin alkuperä on tuntematon. Tämän vuoksi pappiskuningas Melkisedekiä käytetään esikuvana Jeesuksesta Kristuksesta, todellisesta pappiskuninkaasta, jonka ”henkilötausta” on ikuisuudessa (Miika 5:2). Se kun Melkisedekillä ei ole loppua sukuluettelossa (katso myös Hepr. 7:8), voitaneen selittää sillä, että hänen alkuakaan ei ole merkitty sukuluetteloon. Näin tahdotaan tuoda esiin Kristuksen taivaallisen ylipappeuden jumalallinen alkuperä, sen sijaan, että Kristus olisi tullut Leevin sukuhaarasta, niin kuin ”normaalit” papit tulivat.

Melkisedek oli Jumalan Pojan kaltainen, ei itse Jumalan Poika (Hepr. 7:3). Melkisedek palvelikin ja toi jonkinlaisia uhreja (8:3). Hän teki niin vanhan liiton aikana, jolloin oli maanpäällinen uhraamis-/pyhäkköjärjestelmä. Puolestaan Jeesus astui ylipapin virkaan Melkisedekin ajan jälkeen, joka ilmaistaan selkeästi heprealaiskirjeessä (7:11). Melkisedekin aikana Jeesus ei ollut vielä tullut ihmiseksi ja saavuttanut täydellisyyttä ihmisenä, joka oli ja on todistus Hänen sopivuudestaan taivaallisen ylipapin toimeen (1:3; 4:15-16; 5:5-10). Hän ei myöskään vielä ollut vuodattanut vertansa (7:27). Eikä Hän vielä ollut noussut taivaaseen ja vihkinyt taivaallista pyhäkköä käyttöön (6:19; 9:12, 21-24; 10:19-21). Enkeli Gabriel kertoi profeetta Danielille, että Messias tulisi vihkimään pyhäkön käyttöön (Dan. 9:24), jonka Jeesus suoritti. Jeesus vihki taivaan pelastuskeskuksen (pyhäkön) toimintaan, aivan niin kuin Mooses vihki esikuvallisen ja väliaikaisen pelastuskeskuksen käyttöön (2. Moos. 30:26-29; 40:9-11). ”Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme.” (Hepr. 9:24, KR92).

Melkisedek ei siis voinut olla Jeesus Kristus, joka vasta myöhemmin tuli papiksi ja vihki taivaallisen pyhäkön toimintaan verellään. Lisäksi taivaallinen pyhäkkö tuli vihkiä Golgatalla vuodatetulla täydellisellä Jumalan Pojan verellä (Hepr. 9:21-24). Ainoastaan Messias, Jeesus Kristus, täytti kaikki Vanhan testamentin messiasennustukset, kärsi ja kuoli ikuisen kuoleman pelastaakseen meidät ihmiset ikuiselta kuolemalta, joka tuli synnin seurauksena. Hän myös jatkoi ja jatkaa pelastustyötä hyväksemme taivaan pyhäkössä. Tällä tavoin Jeesus nykyisessä pyhäkköjärjestelmässä ”[i]kuisen henkensä voimalla… puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista” (9:14, KR92).[2] Heprealaiskirje tahtoo siis kertoa meille, että Melkisedekin ”pappeuson ikuista” (6:20, KR92, korostus lisätty), ei että itse Melkisedek on ikuisuusolento. Jumala ”yksin on kuolematon” (1. Tim. 6:16, KR92). Jeesus on ikuinen ylipappimme.

Ellen White kirjoitti, “Kristus oli se, joka puhui Melkisedekin, Korkeimman papin, kautta. Melkisedek ei ollut Kristus, mutta hän oli Jumalan ääni maailmassa, Isän edustaja.”[3] Melkisedek oli esikuva Kristuksesta. Melkisedekin tarkoitus oli kiinnittää katse tulevaan todelliseen Jumalan ”Ääneen” ja Sanaan (Joh. 1:1-5, 14) sekä rauhan ja vanhurskauden Kuninkaaseen (Luuk. 2:14; Ap.t. 7:52) muinaisten kansojen keskuudessa.

Vain Jeesus on vanhurskas ikuisen vaatimustason (Jumalan lain) perusteella (Ps. 119:89, 142, 160). Vain Jeesuksen kerran vuodatetun uhriveren kautta ihmiset voivat pelastua. Jeesus toimii taivaallisessa pyhäkössä ja lukee verensä niiden hyväksi, jotka lähestyvät Jumalaa ja rukoilevat anteeksiantoa synneistään Jeesuksen ansioiden perusteella. Tämä on yksi tärkeimmistä heprealaiskirjeen sanomista.

Myös tänä päivänä Jumala tahtoo ”rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme” (Hepr. 6:18, KR92). Sillä Jeesus ”ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat” (9:28, KR92). Paetkaamme Jeesuksen turviin ja pitäkäämme kiinni Hänestä, sillä ”Hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan” (7:25). Kristus on ikuinen pappiskuninkaamme. Jeesuksen pappeus on Melkisedekin pappeutta.

[1]. Ángel Manuel Rodríguez, “Hebrews 7:3,” Biblical Research Institute, haku tehty 16. joulukuuta, 2018, https://adventistbiblicalresearch.org/materials/bible-nt-texts/hebrews-73?fbclid=IwAR3UfdWza8faVAlr4mm6it3iIwUmXeIJAF6GZdl2pEFSLi9zvuzCV-dS6-Y.

 

[2]. Heprealaiskirjeen kreikankielinen teksti osoittaa, että 10:20 kertoo, että Jeesus vihki taivaallisen pyhäkön käyttöön, sillä tässä jakeessa käytetään samaa kreikankielistä sanaa (ἐγκαινίζω), joka tarkoittaa ”vihkiä”, kuin 9:18 kohdassa.

 

[3]. Ellen G. White, Selected Messages Book 1(Washington, D.C.: Review and Herald Publishing Association, 1958), 409.