Kymmenen käskyä: Kumottu vai yhä voimassa? (Laki—osa 1)

moses_dore

Moraalittomuus ja moraalinvastaisuus ovat vakavia ongelmia maailmassa. Monet kaipaavat jonkinlaista yhteistä moraalia korjaamaan asioita. Moraalirelativismi, postmodernismi tietyiltä osin ja subjektiivinen moraalikäsitys antavat jokaisen itse määritellä sen, mikä on oikein ja väärin, eikä näin ole universaali. Puolestaan Raamatun mukaan jokaisella ihmisellä on jonkinlainen ajatus oikeasta ja väärästä (Room. 2:14-16), joka on universaali moraalikäsitys. Sitä voi kutsua ns. yleiseksi ilmoitukseksi Jumalan laista, joka on protestanttinen oppi. Tai sitä voi sanoa ns. luonnolliseksi laiksi, joka on roomalaiskatolinen käsitys universaalista laista. Katolinen käsitys tosin eroaa tietyiltä osin protestanttisesta käsityksestä.

Jokainen voi nähdä totuutta siinä, että on väärin esim. tappaa, varastaa, pettää, jne. ”Kohtele toista niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan” on universaali ohje. Jokaisella on valinnanvapaus myös tappaa, varastaa ja pettää, mutta se ei tee näitä tekoja hyviksi. ”Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi.” (Room. 3:19) Siksi valtioiden laitkin heijastelevat Jumalan lakia, koska jotkin asiat ovat yksinkertaisesti väärin. Yleinen ilmoitus ja luonnollinen laki antavat universaalin lain, mutta ne eivät määrittele oikeaa ja väärää täydellisesti, eivätkä ilmoita arvovaltaa lain takana. Jumalan Kymmenen käskyä puolestaan määrittelevät oikean ja väärän täydellisesti, sillä tuo laki on hengellinen (Room. 7:14). Se tarkoittaa sitä, että Jumalan laki sisältää periaatteet, jotka sopivat kaikkiin elämän tilanteisiin. Alempana selitetään tarkemmin sitä, miksi Jumalan laki on täydellinen.

Dekalogi eli Kymmenen käskyä on koko maailman moraalilaki. On totta, että Kymmenen käskyä sisältää myös lakeja, jotka ovat uskonnollisia ja koskevat yksilöiden ja uskonnollisen yhteisön suhdetta Jumalaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Kymmenen käskyä ei voi olla valtion laki (tai kansainvälinen laki) sillä jos se olisi valtion tai kansainvälisen hallituksen tai valtioiden yhteisen sopimuksen laki, se rikkoisi omantunnonvapautta ja uskonnonvapautta. Siksi Kymmenen käskyä, vaikka onkin Jumalalta tullut, on vapaaehtoinen pidettäväksi. Ja siksi valtioilla tulisi olla omantunnonvapaus, joka antaa vapauden olla pitämättä uskonnollisia lakeja. Raamatun mukaan kenenkään ei ole esim. pakko pitää lepopäivää, joka on Dekalogin neljäs käsky. Lepopäivässä on kysymys siitä, että ihminen tahtoo osoittaa rakkauttaan Jumalaa kohtaan viettämällä tuota päivää. Pakottaminen lepäämään lainsäätämisen kautta ei ole Jumalan hallituksen periaate, sillä Jumalan hallitus perustuu valinnanvapaudelle (Joos. 24:15) ja rakkaudelle. Rakkaus ei pakota toista rakastamaan itseään. Jumalan laki heijastaa koko Hänen hallituksensa perustaa sekä Hänen luonnettaan (3. Moos. 11:44). Se heijastaa niitä, koska taivaassa pidetään Jumalan laki ja palvotaan Jumalaa vapaaehtoisesti (Ilm. 4). Raamattu siis opettaa omantunnonvapautta (esim. 1. Kor. 10:29; lue enemmän artikkelista Kirkon ja valtion liitto: Siunaus vai kirous?)

Jumalalla on siis jokin laki, joka määrittelee hyvä ja pahan. Onko tuo Jumalan laki Kymmenen käskyä? Kristityt usein keskustelevat siitä, ovatko Kymmenen käskyä yhä voimassa. Kysymys johtuu siitä, että Raamatun mukaan Jeesus asetti uuden liiton (Matt. 26:27), jolloin vanha liitto kumoutui. Ovatko Kymmenen käskyä osa tuota kumottua liittoa?

Jeesus lopetti seremonialait ristillä. Voidaan sanoa, että rituaaliset ja yhteisölliset lait, joilla oli jotakin tekemistä juutalaisen valtion kanssa tuona nimenomaisena aikana tuossa nimenomaisessa paikassa, pyhäkköpalveluksen kanssa, ja erottumisena kansana, ovat kumottuja. Lisäksi ne lait, jotka olivat Jumalan lapseuden ja perinnön merkkeinä Vanhan testamentin aikana, ovat kumottuja, sillä ei ole enää juutalaista tai pakanaa, vaan jokainen, joka uskoo Jeesukseen, on osa universaalia Jumalan perhettä ja perii ikuisen elämän (Ef. 3:6; Gal. 3:28; Joh. 4:4-42; 10:16; Luuk. 9:51-56; Matt. 15:21-28).

Jeesus kuitenkin sanoi, että laista ei häviä pieninkään piirto ennen kuin taivas ja maa katoavat (Matt. 5:18-19). Mitä Hän tarkoitti? Jeesus voi tarkoittaa kahta asiaa: (1) Hän tarkoittaa sitä, että silloin kun taivas ja maa katoavat (2. Piet. 3:10), Kymmenen käskyä häviää siinä mielessä, että maailman tuhosta pelastetut ja taivaaseen otetut ovat luonnostaan hyviä ja tekevät luonnostaan hyvää, joten he eivät enää tarvitse yksityiskohtaisia käskyjä, niin kuin ”älä tapa”, ”älä varasta” jne. Ja/tai (2) Hän tarkoittaa sitä, että Kymmenen käskyä ei koskaan katoa, sillä Jumala luo uuden taivaan ja maan, jossa tietenkin vallitsee Jumalan hallitus, sillä Saatana on voitettu. Todennäköisesti Jeesus tarkoittaa molempia (katso Matt. 24:35). Joka tapauksessa, Jumalan laki on ikuinen (Ps. 119:89, 142, 160). Muita Raamatunkohtia, jotka kertovat, että Jumalan laki on voimassa, ovat mm. Room. 7:12; 8:7; 13:19; 1. Kor. 7:19; Ilm. 12:17; 14:12. Matt. 15:3-4; 19:17, 20; Mark. 7:9-10; Jaak. 2:10-12.

Mistä sitten tiedämme, että juuri Kymmenen käskyä on voimassa? Mistä tiedämme, että jokin muu laki (niin kuin rakkauden kaksoiskäsky) tai vain osa Kymmenestä käskystä ei ole se laki, joka on voimassa? Ensinnäkin Kymmenen käskyä on sama asia kuin rakkauden kaksoiskäsky, sillä Kymmenen käskyä on vain kiteytetty rakkauden kaksoiskäskyyn (Matt. 22:36-40; Room. 13:8-10). Toiseksi Kymmenen käskyä on koko moraalilain pohja Vanhassa testamentissa. Muut yhteiskunnan moraaliin liittyvät lait (ns. säädökset) olivat yksityiskohtaisia johdannaisia Kymmenestä käskystä. Kymmenen käskyä erotettiin säädöksistä niin, että ne sijoitettiin arkin sisään ja säädökset arkin viereen (5. Moos. 31:26; 2. Aik. 5:10). Paavali kirjoittaa, että nämä säädökset (kreik. δόγμα [dogma]) naulittiin ristiin (Ef. 2:15), sillä suoraan kreikasta käännettynä, Paavali sanoo, että Kristus ”mitätöi säädöksiin sisältyvän käskyjen lain.”

Kymmenen käskyä heijastaa taivaan todellisuutta. Taivaassa on kaksi tärkeää todellisuutta ihmisen pelastumiseen nähden: laki ja armo. Vanhan testamentin pyhäkkö oli kuva Jumalan pelastussuunnitelmasta (2. Moos. 25:9) ja sieltä löytyi kuvaus laista ja armosta. Pyhäkkö oli rakennettu veren sovituksen varaan, joka tarkoittaa Jeesuksen veren sovitusta. Verta pirskotettiin armonistuimelle, joka sijaitsi kaikkein pyhimmässä, liitonarkin kansilevyllä. Pyhäkkö oli rakennettu myös Kymmenen käskyn varaan, joka myös sijaitsi kaikkein pyhimmässä. Kymmenen käskyä oli siis se laki, joka oli Jumalan kaikkein pyhimmän sydämessä. Se oli se laki, jonka rikkomiselle tarvittiin sovittavan veren pirskottaminen armonistuimelle. Jumalan Kymmenen käskyä ilmaisee syvällisesti ja kaiken kattavasti sen, mikä on syntiä. Se on täydellinen laki (”puhdas”, בַּרhepr. [Ps. 19:8]). Se ulottuu koko ihmisen luonteeseen, ihmisen syvimpiin ajatuksiin ja vaikuttimiin ja jopa ihmisen syntiseen olemukseen ja luontoon (Matt. 5:27-28; 15:18-19; Rom. 3:9-21; 5:13; 7:14-16). Ilman lakia ei ole syntiä. Ja ilman syntiä ei ole armahdusta synnistä. Siksi pelastussuunnitelma on rakennettu näiden kahden varaan, jotka molemmat löytyvät sekä Jeesuksesta että taivaan pyhäköstä. Heprealaiskirje tekee sen selväksi, että Jeesus toimii taivaallisena Ylipappina, joka antaa syntimme anteeksi taivaan pyhäköstä käsin (Hepr. 4:15-16; 7:24-8:2).

Jumalan armo on siis Jumalan lain ohella toinen ikuinen ominaisuus Hänen hallituksessaan. Jumalan armo perustuu Jeesuksen uhriin. Jo Abrahamin, uskon isän, kanssa tehtiin tämä ikuinen armon ja uskon liitto Jumalan vanhurskauteen vedoten symbolisen uhrin kautta (1. Moos. 15). Kymmenen käskyn liiton (2. Moos. 34:6) ja armon ja uskon liiton solmimisen yhteydessä (1. Moos. 15:17) Raamattu käyttää samaa käsitettä siitä, että Jumala vahvistaa liiton ”kulkemalla ohi” (עבר). Molemmissa Hän suojaa ihmistä omalla vanhurskaudellaan (1. Moos. 15:9, 17; 2. Moos. 33:22) ja julistaa liiton omaan vanhurskauteensa ja oikeuteensa nojaten (1. Moos. 15:6, 14, 18; 2. Moos. 34:6-11). Tämä Abrahamille annettu armon ja uskon liitto on voimassa, koska se perustuu Jumalan vanhurskaisiin tekoihin, ei ihmisen tekoihin (Gal. 3-4). Samoin Kymmenen käskyä vahvistettiin Jumalan vanhurskauteen ja oikeuteen vedoten ja se perustuu Jumalan vanhurskauteen, sillä se on täydellinen laki, jonka ainoastaan Jeesus on pystynyt pitämään täydellisesti. Siksi Kymmenen käskyä on yhä voimassa, sillä juuri tuo laki osoittaa synnin ja juuri tuon lain Jeesus piti täydellisesti.

Kolmanneksi Ilmestyskirjan 12:17 sanoo: ”Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus” (Ilm. 12:17). Tämä raamatunkohta viittaa Kymmeneen käskyyn, koska sen asiayhteys on seuraava: Ilm. 12:17 kuuluu siihen osioon Ilmestyskirjaa (12-14), jossa kuvataan Kristuksen ja Saatanan välisen suuren taistelun alku ja sen vaiheet Saatanan käyttämien maailmanvaltojen ja Kristuksen seurakunnan (jäännöksen) välillä, kunnes Jeesus tulee. Juuri ennen tätä osiota on kuvaus taivaan temppelistä (11:15-19) ja juuri osion jälkeen on jälleen kuvaus taivaan temppelistä (15:1-8). Ensimmäinen näistä kuvaa liitonarkkia (11:19) ja jälkimmäinen ”todistuksen telttaa” (15:5), joka tarkoittaa pyhäkköä. Kymmenestä käskystä käytettiin sanaa ”todistus” Vanhassa testamentissa (2. Moos. 25:16). Tulee muistaa, että Jeesus antaa syntimme anteeksi taivaan pyhäköstä käsin (Hepr. 4:15-16; 7:24-8:2). On siis selvää, että Hän julistaa synnin synniksi kaikkein pyhimmässä sijaitsevan Jumalan lain nojalla.

Ilmestyskirjan luvut 12-14 on laadittu niin, että ne muodostavat kirjallisen rakenteen, joka alkaa ja loppuu viitteistä Kymmeneen käskyyn ja käsittelee Kymmentä käskyä läpi näiden lukujen. Esimerkiksi luvussa 13 on taistelu jumalanpalveluksesta, jossa osa ihmiskuntaa kääntyykin palvelemaan ja palvomaan petoa (väärää jumalanpalvelus- ja pelastusjärjestelmää). Jumalanpalvelus liittyy läheisesti Kymmenen käskyn neljään ensimmäiseen käskyyn. Lisäksi luvussa 14 on viittaus siihen, että ainoastaan Luojaa tulee palvoa, joka on melkein sanasta-sanaan viittaus Sapattikäskyyn eli seitsemännen päivän lepopäiväkäskyyn (2. Moos. 20:11). Ilmestyskirjassa on muitakin viittauksia Kymmeneen käskyyn (5:3 [Sapattiin]; 9:20-21 [epäjumalanpalvelus, tappaminen, aviorikos, varastaminen]; 10:6 [Sapatti—luominen]; 13-14 [epäjumalanpalvelus, Jumalan nimen väärinkäyttö, tappaminen, aviorikos, väärän todistuksen antaminen eli valehtelu]; 14:7 [Sapatti]). On mielenkiintoista, että Sapattikäsky nousee erityisesti esiin.

Antikristus tahtoo mitätöidä Jumalan lain (Dan. 7:25). Danielin kirja on erityinen rinnakkaiskirja Ilmestyskirjalle ja puhuu samoista lopunajan tapahtumista. Myös muualla Raamatussa kerrotaan, että Jumalan lain vastaisuus on merkittävä lopunajan ilmiö Antikristuksen toimesta (Matt 7:23 VKR; 13:41 VKR; 24:12 VKR; 2. Tess. 2:3, 7-8 VKR). Antikristus on noussut erityisesti Sapattikäskyä vastaan, koska lepopäiväkäsky julistaa Jumalan arvovaltaa kaiken Luojana sekä vanhurskautta ja lepoa Jeesuksen valmiissa työssä. Antikristushan haluaa jumalallisen arvovallan itselleen (muutettuaan lepopäivän ajankohdan; lue lisää artikkeleista Kristillinen apokalyptiikka ja Paaviuden nousu kirkkohistoriassa) ja se opettaa, että me pelastumme ihmistekojen kautta tai lisäksi muiden ansioiden ja tekojen kuin vain Jeesuksen ansioiden, tekojen ja kuoleman kautta (lue lisää artikkelista Risti ja ehtoollinen II: Viimeinen kamppailu).

Viikon seitsemättä päivää (nykyinen lauantai) vietettiin lepopäivänä ennen Siinain Dekalogia (Kymmenen käskyn antamista) (2.Moos. 16), joten lepopäivä ei ole tarkoitettu vain juutalaisille. Sapattikäskyssä (2. Moos. 20:11) on käytetty täysin samoja sanoja kuin luomiskertomuksessa, joka osoittaa sen olevan tarkoitettu koko ihmiskunnalle. Lepopäivä ei voi kuulua vain vanhaan liittoon, koska se asetettiin luomisessa, ennen kuin uusi- ja vanha liitto oli edes määritelty. Sekä luominen että lunastus ovat Kristuksen tekoa (Hepr. 1:2; Joh. 1:1-3,14). ”Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten.” (Kol. 1:16) Ristin kuoleman jälkeen, joka tapahtui perjantaina, Jeesus lepäsi Sapatin haudassa. Näin Sapatti on myös lunastuksen merkki.

Lepo Jeesuksessa johtaa hyviin tekoihin, eli Jumalan lain pitämiseen. Siksi Sapatti on kuin evankeliumi Kymmenen käskyn sydämessä. Lakia pitämällä ei pelastu, vaan laki antaa päämäärän ja standardin (Room. 3:20). Näin laki vie Jeesuksen luo etsimään Hänen hyväksyntäänsä siksi, koska vain Jeesus on täydellinen (3:21-26; Hepr. 4:15-16). Ainoastaan Hän piti lain täydellisesti ja Hän hyväksyy katuvan syntisen, kun tämä luottaa ainoastaan Jeesuksen ansioihin pelastumisessaan.

”Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista” (1. Joh. 3:4). Jumalan laki, niin kuin on jo tullut selväksi, on täydellisimmin ilmaistu Kymmenessä käskyssä; ja se on se laki, jonka nojalla Jeesus katsoo synnin synniksi ja lukee oman vanhurskautensa syntisen hyväksi. Ihmiskunta tarvitsee objektiivisen lain, joka ilmoittaa sen mikä on syntiä ja joka näin osoittaa Jeesukseen ainoana Pelastajana synnistä. Ihmiskunta tarvitsee objektiivisen osoituksen Jumalan luonteesta ja arvovallasta; ja Kymmenen käskyä ilmoittaa nämä asiat. Siksi Kymmenen käskyä on voimassa tänä päivänä. Ja se tulee olemaan voimassa ikuisesti, sillä Jumalan luoma maailmankaikkeus on perustettu Hänen järjestykselleen.

Mainokset