Mikä on hyvää ja pahaa? Miksi jokin on hyvää tai pahaa? Toisin sanoen, millä perusteella jokin on hyvää tai pahaa? Niin, moraalinsa perustaa on tärkeää tarkastella, sillä ihmisen maailmankuva vaikuttaa hänen etiikkaansa (hoseini, 1031). Maailmankuva (osittain) määrittelee etiikan ja moraalin perustan. Elämän vaikeissa tilanteissa maailmankuvamme perustan kestävyys on koetuksella, jolloin, tieteellisten tutkimuksienkin mukaan ajattelemme syvällisemmin elämän tarkoitusta (hoseini 1034). Maailmankuvan toimivuus ja kestävyys vaikeiden kysymysten edessä vaikuttaa ihmisen hengelliseen terveyteen, joka koostuu mm. tarkoituksellisuudesta ja toivosta elämässä (hoseini 1034). Hengellinen terveys puolestaan vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvä hengellinen terveys vaikuttaa merkittävästi psykologiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja terveyteen (hoseini 1035). Hengellinen terveys myös parantaa sosiaalista kanssakäymistä ja keskinäistä tukea (hoseini 1035).

Tässä artikkelissa tarkastelemme miksi Jeesus, Raamattu ja Jumalan kymmenen käskyä ovat johdonmukaisempi moraalin perusta kuin ateismi/naturalismi, ja miksi ne, jotka uskovat Jeesukseen ja pitävät Raamattua ja kymmentä käskyä moraalin perustana ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle ja sen moraalille, ja miksi kaikki ihmiset, olivat he sitten hyödyllisiä yhteiskunnalle tai eivät, ovat yhtä arvokkaita. Tämä ihmisen arvokkuus evankeliumin perustalla on todellisen ja hyvän moraalin perusta.

Tiedon perusta

Ennen kuin menemme asiaan, on hyvä pohtia perustaa sille, kuinka ylipäätään saamme tietoa moraalista ja rakennamme moraalifilosofian. Tahdon aloittaa nöyryydestä. Pääsy tietoon totuudesta on rajallinen. Ihminen on rajallinen. Vaikka raamatulliselle uskolle on tarpeeksi todisteita, epäilyksille on aina tilaa. Mutta epäileminen ei ole sama asia kuin nöyryys. Mitä voimme siis tehdä?

Voimme tarjota todisteet ja kysyä: Miksi kristillinen ja raamatullinen moraaliselitys on mahdollisesti parempi kuin ateistinen/naturalistinen moraaliselitys? Vastaukseksi tässä artikkelissa tarjoamme: (1) stop-merkkejä, jotka pysäyttävät ajattelemaan uudestaan, koska naturalistisessa teoriassa on suuria ongelmia; ja (2) tienviittoja, jotka antavat toisen näkökulman ja todisteita Jumalan olemassaolosta, Jumalasta luojana ja pelastajana, kristillisen moraalin perustan lujuudesta, jne.

On erilaisia tapoja tehdä apologetiikkaa, joista kaksi esimerkkiä ovat evidentialistinen tapa, jossa todistusaineistoa painotetaan tai se ottaa ohjat; ja presuppositionalistinen tai ”maailmankatsomuksellinen” tapa, jossa ennakko-oletusta painotetaan tai se ottaa ohjat ja jossa sisäinen johdonmukaisuus on tärkeä todistusaineiston ja/tai väitteiden arviointi tapa. Maailmankatsomuksellisessa tavassa vertaillaan suuria kertomuksia ja kuinka niissä ”palat loksahtavat kohdalleen tai eivät”. Tässä artikkelissa käytämme hallitsevasti maailmankatsomuksien moraalin perustan arviointia, keskittymällä pääosin ateistien Sam Harris ja Matt Dillahunty ajatteluun. Koska aina voi löytää epäilyksiä jos haluaa, on hyvä tunnistaa maailmankatsomuksellinen perusta. Sam Harris tunnustaa tämän (Harris 2012, 229, 261n21).

Ensimmäinen stop-merkki: evoluutio ja naturalistinen moraali

Naturalistinen suuri kertomus

Naturalistinen suuri kertomus on ongelmallinen, koska se väittää perustuvansa tieteellisille objektiivisille faktoille ja darvinismille ja/tai makroevoluutioteorialle. Darvinismi tarkoittaa filosofiaa, jonka mukaan kaikki organismit ovat kehittyneet yhdestä yhteisestä kantamuodosta (Meyer and Keas, “The Meanings of Evolution,” 138). Puolestaan makroevoluutioteoria tarkoittaa filosofiaa, jonka mukaan kehityksellä ei tarkoiteta geenien rajallisuutta, jolloin esim. koiraeläimet ja kissaeläimet olisivat eri kategorioissa, vaan kehityksellä tarkoitetaan sitä, että esim. koiraeläimistä voi kehittyä kissaeläimiä tai päinvastoin. (Tästä lähtien tässä artikkelissa ”evoluutioteorialla” tarkoitetaan darvinismin ja makroevoluutioteorian yhdistelmää, ellei toisin mainita.)

Tämä yhtälö on ongelmallinen kahdesta syystä. Ensinnäkin, teoria olettaa, että evoluutioteoria on objektiivinen fakta, jonka voi todistaa ehdottomasti tieteen avulla. Harris vertaa moraaliteoriansa luotettavuutta evoluutioteoriaan oletetun tieteellisen yksimielisyyden perusteella (Harris 2012, 90). Kuitenkin tieteenfilosofian tohtori, Stephen Meyer ja tieteenhistorian tohtori, Michael Newton Keas sanovat, että useat nykyajan tiedemiehet katsovat, että organismeilla ei ole yhtä yhteistä kantamuotoa (Meyer and Keas, “The Meanings of Evolution,” 139). Lisäksi makroevoluutiota ei ole havaittavissa luonnossa (Morris, ”The Scientific Case against Evolution”).

Toiseksi, tieteenfilosofiassa on jo aikoja sitten hylätty ajatus, jonka mukaan tiede johtaa absoluuttiseen totuuteen (Miller, “Divided by Visions of the Truth,” 251n33). Tämän ajatuksen toivat suurilta osin filosofit Alvin Plantinga ja Nicholas Wolterstorff. Toisin sanoen, juuri maailmankuvan vaikutus todisteiden tulkinnassa otetaan huomioon tänä päivänä. Harris hyväksyy tämän lähtökohdan, mutta ymmärrettävästi painottaa useita todisteita kirjassaan The Moral Landscape. Kuitenkin hän käyttää todisteita moraaliteoriansa painoksi, jonka todistusarvo on evoluutioteorian tasolla siksi, koska hän itse samaistaa sen evoluutioteoriaan.

Harris myöntääkin, että ”hyvyyttä” ja ”pahuutta” ei voida täysin johtaa evoluutiobiologiaan (eläin-vaistoihin, jne.) (Harris 2012, 26). Siksi hän väittää, että hyvyys ja pahuus perustuvat järkeen (Harris 2012, 49). Kuitenkin Harrisin päätelmän takana on oletus, että on jokin yleinen ”järkevyys”. Ongelmaksi tässä muodostuu se, että evoluutio ei tuota mitään yleistä järkevyyttä, sillä sattumanvarainen evoluutio ei lähtökohdiltaankaan ole ”järkevä” tai suunnitelmallinen prosessi. Lisäksi järkevyyden todellisuus ei ole ihmisen ulkopuolella Harrisin ja useimpien ateististen filosofien mukaan (Peter Singer on [ainakin] poikkeus), jolloin lähtökohtaisesti ei voi edes olla yleistä/objektiivista järkevyyttä tai hyvyyttä, vaan ne ovat syntyneet ihmiskulttuurien tuloksena. Harrisin oletus moraalin objektiivisesta perustasta evoluution tuloksena on siis vailla perustaa.

Ensimmäinen tienviitta: Sisäinen johdonmukaisuus ja Jumalan luonne

Raamatullinen moraalin perusta on johdonmukainen. Se vastaa mm. kysymykseen: onko luonnossa pahuutta? Kun eläin syö toisen eläimen, jotta itse selviytyisi, onko se pahuutta? Onko itsekkyys pahuutta? Mikäli toteamme, että itsekkyys on hyötyä toisen kustannuksella niin, että toinen on vain keino oman edun tavoittelulle ja saavuttamiselle, niin itsekkyys on pahuutta. Silloin toisella ei ole lopullista arvoa, vaan ainoastaan välinearvo. Voimme päätyä tähän johtopäätökseen juuri ihmis- ja eläinkunnan ulkopuolisen, objektiivisen moraalin perusteella, sillä jos ihminen on vain osa eläinkuntaa, sillä on oikeus käyttäytyä niin kuin eläimet. Naturalismi ei kutsukaan luontoa pahaksi.

Raamatun mukaan luonto on kirottu/turmeltunut (1. Moos. 3:17–18; Room. 8:20–21). On kuitenkin totta, että pahuudessa on tasoja. Eläimet eivät ole samalla tavalla ”pahoja” kuin ihmiset, sillä ne menevät vaistojen varassa. Tästä huolimatta, perus/laadullinen pahuus on luonnossa. Laadullinen pahuus tarkoittaa sitä luonnollista tilaa sekä ihmis- että eläinkunnassa, joka ei ole hyvää niin kuin alussa ennen ihmiskunnan syntiinlankeemusta (1. Moos. 1:4, 31). Koska Jumala asetti ihmisen eläinkunnan huoltajaksi (1:26–28), ihmisen lankeemuksen seurauksena myös koko luonto rappeutui.

On totta, että jotkut kristityt uskovat evoluutioteoriaan. Heillä on moraalin perusta kymmenessä käskyssä, rakkauden kaksoiskäskyssä tai vastaavassa, mutta he eivät ole johdonmukaisia, sillä Jumala loi kaiken hyväksi ja täydelliseksi. Jumalan laki on hengellinen (Room. 7:14) ja se pureutuu pienimpäänkin epätäydellisyyteen, paljastaen sen pahaksi verrattuna Jumalan täydelliseen hyvyyteen.

Kun Jumala oli saanut luomistyönsä päätökseen, Hän asetti seitsemännen päivän sapatin (nykyinen lauantai) merkiksi työnsä täydellisyydestä (1. Moos. 2:1–4). Sapatti, joka on kymmenen käskyn sydämessä (2. Moos. 20:8–11), liittää kymmenen käskyn arvovaltaisen lähteen Jumalan johdonmukaiseen luonteeseen: Jumala ei luonut kaikkea ”vahvemmat syövät heikommat lain” kautta, vaan rakkauden lain kautta. Kymmenen käskyä on siis Jumalan ihmiskunnalle antaman objektiivisen lain sinetti sen arvovallasta, Jumalan arvovallasta, joka pohjautuu Jumalan hyvään luonteeseen.

Jumalan hyvää luonnetta kuvaa myös suuren kertomuksen loppu, sillä ei ole objektiivista moraalia, jos ei ole lopullista oikeudenmukaisuutta. Siksi Raamattu tarjoaa johdonmukaisen lopun suuressa kertomuksessa: oikeudenmukaisen tuomion. Puolestaan naturalistisessa kertomuksessa kaikki palaa tyhjyyteen ilman lopullista oikeudenmukaisuutta: esim. Hitler ja Stalin ”pääsevät kuin koira veräjästä”.

On kuitenkin totta, että ikuinen helvetti ei ole oikeudenmukainen. Harrisilla on syvää vihaa sellaista Jumalaa kohtaan, joka ensin luo ihmisen esim. hinduksi, mutta sitten kiduttaa häntä ikuisesti, vaikka hän ei ole koskaan saanut tilaisuutta kuulla evankeliumia (Harris 2011). Harrisin päättelyketjussa on suuria väärinymmärryksiä. Ensinnäkin, Jumala ei luo ketään hinduksi tai kristityksi, vaan ihmiseksi, jolle annetaan mahdollisuus uskoa Jeesukseen. Toiseksi, jos ihminen ei kuule elämänsä aikana evankeliumia, häntä ei tuomita valosta, jonka vastaanottamiseen hänellä ei ole koskaan ollut tilaisuutta (Room. 2:14–16). Silloin hänet tuomitaan sen valon mukaan, joka hänellä on hyvästä ja pahasta.

Kysyt ehkä, kuinka evankeliumi alun perin edes liittyy hyvään ja pahaan, jos ajattelemme niitä, jotka ovat kuulleet evankeliumia. Vastaus: evankeliumi on se ilosanoma, että Jeesus kärsi Jumalan lain rangaistuksen ja kirouksen sinun puolestasi, jolloin voit alkaa elämään uutta elämää, joka on Jumalan lain, hyvyyden mukaista. Ilman Jumalan lain täydellisyyttä, ihminen itse määrittelee sen mikä on hyvää ja pahaa ja luo omat standardinsa. Mutta vain Jeesus pystyi täyttämään lain täydellisyyden, joka täten vahvisti tuon lain täydellisyyden. Jumalan laki on yhä täydellisen moraalin perusta ja mittakeppi.

Kolmantena vastauksena siihen, miksi Harris väärinymmärtää Raamattua ja Jumalan luonnetta on se, että Raamatun mukaan helvetti ei ole ikuinen. Jokainen, joka ei ole katunut syntejään ja pahuuttaan saa rangaistuksen tekojensa mukaan. (Lue enemmän artikkeleista: ”Onko helvetti ikuinen” ja ”Helvetti ja oikeudenmukainen moraalin perusta”.)

Niin kuin olemme huomanneet, hyvä moraali perustuu Jumalan auktoriteettiin ja täydellisen hyvään luonteeseen. Ateistilla tai kenellä vain voi olla hyvän moraalin ominaisuuksia ja hän voi tehdä hyvää, jne., mutta ateismi ei ole niin kokonaisvaltainen ja johdonmukainen moraalin perusta kuin Raamattu ainakin kahdesta syystä: (1) Ateismista puuttuu lopullinen pohja moraalille; ja (2) ateismissa on johdonmukainen taipumus kulkeutua kohti totalitarismia. Nämä kaksi seikkaa palvelevat toisena ”stop-merkkinä” eli pysäytyksenä ajattelemaan moraalin perustan kestävyyttä.

Toinen stop-merkki: Lopullinen auktoriteetti naturalistisessa moraalissa

Harris väittää, että auktoriteetti-moraali ei toimi, koska auktoriteeteilta voi tulla vääriä/pahoja käskyjä (Harris 2018). Mutta tämä väite ei päde Raamatun Jumalaan, koska Hän on sekä auktoriteetti että äärettömän hyvä. Kristinusko siis väittää, että Jumala on täydellinen ja Hänen moraalinsa on täydellinen. Harrisin ja Dillahuntyn tapauksissa kaikki kulminoituu siihen, että Raamattu ei ole täydellinen moraalin auktoriteetti heidän mielestään, joten he uskovat, että meidän luomamme moraalin perusta voi olla parempi tänään kuin Raamatun perusta, sillä me voimme korjata Raamatun moraalia paremmaksi, he väittävät (Harris 2018; Dillahunty 2020). Esimerkiksi he ottavat Raamatun aikana vallinneen orjuuden. Käsitellään hetki Raamatun orjuuskäsitystä.

Ottaessamme Vanhan testamentin ajan esimerkiksi, tuon ajan yhteiskuntaa on vaikea verrata länsimaiseen nyky-yhteiskuntaan, mutta mikäli tulee verrata, niin Vanhan testamentin Israelin ”orjat” olivat enemmänkin kuin ”palkallisia työntekijöitä” nykykielessä. Sen ajan maailmassa ei ollut nykyaikaista sosiaaliturvaa, mutta riemuvuotta tuli viettää joka viideskymmenes vuosi. Riemuvuonna maa tuli palauttaa entisille omistajilleen ja juutalaiset orjat vapauttaa. Totta, ei-juutalaiset orjat eivät omanneet samoja oikeuksia kuin juutalaiset orjat, mutta tuona aikana, eli vanhan liiton aikana, heprealainen kansa oli yksinomaan Jumalan pappiskansa. Uuden liiton aikana puolestaan Kristuksen kansa on pappiskansa, johon toki myös ne juutalaiset, jotka uskovat Jeesukseen, kuuluvat (1. Piet. 2:9). Pappiskansa tarkoittaa sellaista kansaa, joka julistaa pelastusta Jeesuksessa, eli toimii välittäjänä evankeliumille. Joka tapauksessa, Vanhan testamentin lait toivat huikeaa lakiopillista, lainkäytöllistä ja sosiaalisoikeudellista tai eettistä edistystä sen ajan maailman kontekstissa. (Lue enemmän orjuudesta Raamatussa artikkelista: Kuinka kansainvälinen laki tulee rikkomaan uskonnonvapauden.)

Mikäli puhumme Uuden testamentin ajasta, Keisarillisessa Roomassa orjia sai kohdella ja hyväksikäyttää aivan kuin halusi. Kristillinen oppi, jonka mukaan Kristus antoi itsensä kärsimykseen ja kuolemaan jokaisen ihmisen puolesta toi jokaiselle ihmiselle yhtäläisen ihmisarvon (Holland, Dominion: The Making of Western Mind, 2019, 80–82). Tietysti jo alussa koko ihmiskunta tarkoitettiin saman arvoiseksi ja Kristuksen esikuvia oli Israelin järjestelmässä ja vanhassa liitossa, mutta Kristuksessa se kaikki toteutui suuren taistelun mittakaavassa. Suuren taistelun mittakaavan mukaisella toteutumisella tarkoitan sitä, että ristillä Saatana kukistettiin suuressa taistelussa Kristuksen ja Saatanan välillä (Joh. 12:31–32). Kristus, uusi Adam, voitti edustuksellisen vallan takaisin ihmiskunnalle maailmankaikkeuden oikeusistuimen edessä (Room. 5:12–21). Jeesus yhdisti koko ihmiskunnan ja avasi kaikille suoran pääsyn taivaassa olevalle armon valtaistuimelle oman ruumiinsa ja verensä kautta (Ef. 2; Hepr. 4:12–16).

”Perustava murros tapahtuu Golgatalla. Arvottoman orjan häpeällisen kohtalon kokenut mies samaistetaan itseensä Jumalaan. Näin sille, millä ei ole mitään arvoa, annetaan ääretön arvo. Antiikin politiikkaan ja teologiaan tämä ajatus ei sopinut oikein mitenkään. Politiikka edistyneimmässä muodossaankin antoi vallan voittajille ja vahvoille, ja jumalat olivat kolmanteen potenssiin korotettuja Harvey Weinsteineja. Orjat oli tarkoitettu hyväksikäytettäväksi, kaikilla mahdollisilla tavoilla. Roomassa ei-toivotut lapset heitettiin viemäreihin tai hylättiin kaatopaikoille. Sieltä ihmiskauppiaat kävivät poimimassa heitteillejätetyt pienokaiset, jotka kasvatettiin orjiksi tai prostituoiduiksi. Nyt kuitenkin jumalallinen todellisuus tuli lihaksi orjan muodossa. Vielä järkyttävämpää oli se, että jumalan lapsen arvo annettiin kaikille tämän orjajumalan seuraajille: ”kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi” (Joh. 1:12). Tämä vallankumous muutti koko länsimaisen historian kulun eikä länsimainen kulttuuri ole päässyt siitä koskaan irti, vaikka se on toisinaan kovasti yrittänyt.” (Olli-Pekka Vainio, ”Kirja-arvio: Kuinka Kristinusko muutti maailman,” Areiopagi, 14.1.2020, https://www.areiopagi.fi/2020/01/kuinka-kristinusko-muutti-maailman/)

Miksi Paavali sitten aivan kuin hyväksyi orjuuden, kun hän lähetti Onesimoksen takaisin isäntänsä Filemonin luo, niin kuin kirje Filemonille kertoo? Kysymykseen on lyhyt vastaus: Paavali ei pyrkinyt muuttamaan yhteiskuntaa poliittisilla käskyillä ja hallitsemalla, vaan rakkauden kautta (Filem. 1:8, 9, 15, 16). Sekä Jeesus että Paavali eivät suoranaisesti pyrkineet muuttamaan valtioiden lakeja, vaan evankeliumin tarkoitus oli ja on muuttaa sydämet, jolloin uudistunut moraali voi myös välillisesti muuttaa yhteiskunnan ajattelua ja sitä mukaa valtion lakeja (lue enemmän artikkelista: ”Kirkon ja valtion liitto: siunaus vai kirous?”).

Lopullinen auktoriteetti

Palataksemme kysymykseen ateismin lopullisesta auktoriteetista ja siitä, kuka lopulta määrittelee ihmisarvon, ateistit ja naturalistit kyllä tunnustavat jokaisen ihmisen yhtäläisen arvon, mutta heillä ei ole filosofista perustaa sille. Siksi Dillahunty sanoo, että hän ei usko, että ihmisellä on lähtökohtainen ihmisarvo vaan ihminen on arvokas silloin, kun hän on arvokas niille, jotka pystyvät ymmärtämään arvon (Dillahunty 2020). Tämä on ongelma, koska se joukko, joka pystyy ymmärtämään todellisen ihmisarvon supistuu supistumistaan, ellei ole lähtökohtaista ihmisarvoa. Joten kuka on ihmisarvon määrittelevä auktoriteetti joka tilanteessa? Kenellä on arvovalta määritellä ihmisarvo joka tilanteessa?

Harris ajattelee, että ”moraalin asiantuntijoiden” tulisi määritellä todellinen hyvinvointi ihmiskunnalle (Harris 2012, 33, 55). Harrisilla siis onkin auktoriteetti hänen moraaliteoriassaan. Ilman Jumalan lain täydellisyyttä ja pysyvyyttä auktoriteettina, ja ilman evankeliumin vapaudesta syntyvää tahtoa noudattaa Jumalan käskyjä ihmissydämessä, joka tapahtuu sydämen uskon suhteessa Jumalaan, moraalin auktoriteetti perustuu ihmisen määrittelemälle auktoriteetille. Harrisin filosofia johtaa totalitarismiin, jossa ei ole vapautta valita todellinen hyvyys. Raamattu määrittelee meille sen, mitä on totalitarismi. Ilmestyskirja sanoo, että maailmanlaajuinen ihmisauktoriteetti, joka väittää perustuvansa Jumalaan ja kristinuskon arvoihin, toimiikin kuin Saatana ja ottaa pois ihmiskunnan omantunnonvapauksiin perustuvan yhteiskuntamallin ja uskonnonvapauden ja käyttää kätyrinään toista maailmanvaltaa, joka ”pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat” hyväksymään ihmisauktoriteetin maailman moraalin auktoriteetiksi (Ilm. 13:16). Tämä uskonnollispoliittistaloudellinen auktoriteetti ”on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät” pidä tätä ihmisauktoriteettia korkeimpana, kuin jumalallisena, auktoriteettina, joka tietää mikä on parasta ihmiskunnalle ja sen pelastumiselle eettisten ongelmien edessä (13:15). (Lue lisää artikkeleista: Kristillinen apokalyptiikka ja Kuinka kansainvälinen laki tulee rikkomaan uskonnonvapauden.)

Harris ja Dillahunty eivät ota huomioon ihmisen osuutta ja valinnanvapautta historiassa. Harris onkin deterministi, joka tulee naturalismista (Harris 2012, 143). Naturalistinen determinismi uskoo, että ihmisellä ei ole todellista valinnanvapautta, vaan kaikki on luonnonlakien sanelemaa ja säätelemää, jolloin valinnanvapaus on vain luonnon tuottama harha, luonnon, jossa eläimet tappavat toisiaan geeniensä ”soiton tahdissa”. Harrisin mukaan järki vie meidät pois siitä eläimellisyydestä, mitä me olemme: se on kuin puhdas alusta, jolle rakentaa (Harris 2018). Peter Singer sanoo, että järki voi viedä meidät uudelle tielle evoluutiossa (Singer, How Are We to Live?, 268–69). Dillahunty puolestaan toteaa, että hän olisi yrittänyt saada Hitlerin keskustelulla taivutetuksi toimimaan järkevästi, mutta jos hän ei olisi onnistunut, hän olisi tappanut Hitlerin (Dillahunty 2020). Toisin sanoen, Dillahuntyn kannan voisi muotoilla näin: ”Jos et tottele puhdasta järkeä, niin kuolet (ainakin joissakin tilanteissa).”

Nyt tulemme kuitenkin jälleen asian ytimeen: kuka määrittelee puhtaan järjen? Dillahuntyn arvomaailma on siis todella lähellä paavikunnan arvomaailmaa keskiajalla, kun se tappoi ja kidutti niitä, jotka eivät uskoneet, että sillä on auktoriteetti määritellä oikea moraali ja että sen järki sanelee luonnollisen lain ja sosiaalisen oikeuden säännöt ja toteutuksen. Protestanttisen raamatuntulkinnan mukaan Paavikunta onkin tuo Raamatun kuvailema ihmisauktoriteetti, joka mainittiin yllä. Katolinen kirkko uskoo, että ihmisjärki, ei Raamattu, on lopullinen auktoriteetti hyvän ja pahan määrittelyssä. (Katolisen kirkon katekismus: ”Man: The Image of God”) Järki ja kokeellinen, aistein havaittava, tiede, määrittelevät perustan. Tarkkaillessamme nykyaikaa, paavikunta on mm. ottanut omakseen ”pelastetaan planeetta yhdessä tieteen keinoin” ajattelun ja ajaa sen varjolla omaa agendaansa (Laudato Si). (Luonnonsuojelu on hyvä asia, mutta sen ei pitäisi antaa syytä johtaa ihmiskunta totalitarismiin.)

Raamatun lopunajan skenaariossa paavikunta määrittelee oikean ja väärän ja ihmisarvon joka tilanteessa, sillä se saa takaisin keskiaikaisen valtansa (Ilm. 13:3). Sen kautta ateistit saatetaan saada mukaan katoliseen (universaaliin) maailmanjärjestykseen ja lopulta uskonnonvapauden rikkomiseen. Ihmisen auktoriteetin nostaminen Jumalan auktoriteetin yläpuolelle vie totalitarismiin, niin kuin keskiajan vainot todistavat. Näkyvä uskonnollispoliittinen voima oli ja on paavikunnan ohjelma, jota kutsutaan hallintavalta teologiaksi. Nykyaikana useat kristityt uskovatkin näkyvään voimaan ja ihmeisiin (esim. ns. menestysteologia ja ihmeisiin perustuva karismaattinen liikehdintä), ikävä kyllä, ilman Raamatun varmuutta siitä, onko voiman ilmentymä tai ihme Jumalasta vai Saatanasta. Mielenkiintoisesti myös Dillahunty uskoo näkyvään voimaan. Hän sanoo, että hän uskoo vasta sitten kun näkee, että jumala ilmestyy ja kertoo olevansa se oikea Jumala ja sanoo olevansa moraalin auktoriteetti, jolloin ihmiset ovat pakotettuja tunnustamaan hänet (Dillahunty 2020). Siksi saatanan petolliset ihmeet/tunnusteot tulevat vetoamaan sekä uskovaisiin että ateisteihin/naturalisteihin, sillä koko maailma saadaan yhteen mm. petollisilla ihmeillä/tunnusteoilla (Ilm. 13:14; 16:13–14). Ellen White sanoo, että kristityt ja maailmalliset saadaan yhteen uskonnollisuuden muodon kautta, josta puuttuu voima (White, Great Controversy, 588). Tämä tarkoittaa (ainakin), että elävä yhteys Jumalaan puuttuu niiltä, jotka menevät paavikunnan, langenneen protestantismin ja maailmanlaajuisen uskonnollistaloudellispoliittisen järjestyksen huijaukseen (White, Great Controversy, 517); toisin sanoen, kun henkilökohtainen yhteys Jumalaan ja uskon oikea sisältö puuttuu, petolliset ihmeet/tunnusteot tekevät sellaisen vaikutuksen, että Saatanan ihmeet johtavat sekä nimelliset kristityt että ateistit/uskonnottomat yhteen suuren petoksen vietäväksi. Ellen White viittaakin petollisiin ihmeisiin ja globaalin uskonnollispoliittisen systeemin petolliseen toimintaan samassa asiayhteydessä.

Toinen tienviitta ja loppusanat: Hyvän moraalin johdonmukainen ja hyväksi todistettu lähde

Jotta voisi olla todellinen moraalin perusta, tulee olla todelliset hyvän ja pahan ominaisuudet sekä todellinen vapaus valita hyvä ja paha. Objektiiviselle todellisuudelle (ihmisestä ulkoiselle todellisuudelle) tarvitaan objektiivinen lähde: eli hyvä on hyvää ja paha on pahaa huolimatta siitä mitä ihmiset siitä ajattelevat. Jumala lähteenä on siis johdonmukainen ”moraaliteoria”. Raamatun mukaan Raamattu, ei ihminen tai uskonnollispoliittinen tai yhteiskunnallinen asema, määrittelee oikean ja väärän. Raamatun mukaan jokaisella on henkilökohtainen oikeus valita itse moraalin perusta ja korkein auktoriteetti (1. Moos. 2:16; Joos. 24:25).

Jeesus uudistaa sydämen hyvyyden ominaisuuksilla ja vain Jumalassa on todellinen moraalin perustus. Ulkoisesti kaikki voi jonkin aikaa näyttää hyvältä, mutta kriisit usein paljastavat moraalin kestävyyden. Siksi Jeesus sanoi, että tulisi rakentaa Hänen varaansa (Matt. 7:24–27). Jeesuksessa on todellinen moraalin ja rakkauden perusta, josta miljoonat muuttuneet elämät todistavat. Näin palaamme artikkelin alkusanoihin: Jeesuksen usko ja raamatullinen usko pitää sisällään johdonmukaisen ja todellisen merkityksen antavan maailmankuvan. Tämä maailmankuva sisältää myös johdonmukaisen moraalin perustan. Tämä kaikki johtaa hengelliseen hyvinvointiin, joka johtaa myös fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin (kokonaisvaltaisen terveyden vaaliminen on siunaus; lue enemmän konkreettisista terveellisistä elämäntavoista mm. täältä). Toki kristityillä on vaikeita aikoja ja vastoinkäymisiä elämässä, mutta raamatullinen kristinusko antaa lujan perustan ja tulevaisuuden toivon Jeesuksen täytetyssä työssä, kun Hän vuodatti verensä sinunkin puolestasi.

Sinäkin voit tänään saada syntisi anteeksi ja sinut voidaan lukea vanhurskaaksi taivaan oikeusistuimen edessä, kun tunnustat syntisi ja syntisyytesi eli kyvyttömyytesi pelastumiseen omien tekojesi, ihmistekojen ja ihmisinstituutioiden kautta. Emme siis voi ansaista pelastusta hyvillä teoilla, emmekä pelastu ihmiskuntana kollektiivisesti ponnistelemalla yhteiskunnallisten asioiden puolesta tai muutenkaan. Jokainen pelastuu ainoastaan yksilönä. Lähesty suoraan Taivaan Isää rukouksessa Jeesuksen nimessä ja kautta, niin sinut vastaanotetaan itse taivaan armoistuimen eteen. Vain Jeesuksen veren ansiot sovittivat ihmiskunnan ja sinunkin syntisi ja syntien seurauksen, kuoleman. Kun lähestyt Jumalaa, pyydä, että Jeesuksen veren ansiot luetaan sinun syntisi ja syntisyytesi sijaan. Tätä kutsutaan vanhurkautumiseksi. Ainoastaan Jeesus piti Jumalan moraalilain täydellisesti ja sinä voit pelastua ainoastaan, kun Jeesuksen täydellinen elämä luetaan sinun epätäydellisen elämäsi tilalle. Vanhurskautumisen seuraus on kyllä hyvän moraalin vaaliminen ja hyvin eläminen. Sinulle tulee tahto seurata Jumalan tahtoa ja lakia elämässäsi. Taistelu syntiä vastaan pysyy kuitenkin aina siihen asti, kunnes Jeesus tulee ja muuttaa syntisen ruumiimme taivaalliseen ruumiiseen (Fil. 3:20–21). Uskon elämässä kompastelet useinkin, mutta tahtosi noudattaa Jumalan käskyjä pysyy ja kasvattaa sinua. Kuitenkin jopa hyvät tekomme eivät sellaisenaan kelpaa Jumalan täydellisen lain edessä, vaan ne tarvitsevat Jeesuksen täydellisen hyvät teot luettuna tekojemme hyväksi tai ”peitteeksi” taivaan oikeusistuimen edessä. Tätä on raamatullinen pelastus. Lopulta kaikki kunnia tulee Jumalalle niin, että pelastumme vain hyväksemme luetun Jeesuksen veren kautta. Jumalan luonne on täydellinen rakkaus ja oikeudenmukaisuus. Jeesuksessa näemme sen. Hän rakastaa sinuakin ja ottaa sinut vastaan, kun lähestyt Häntä.

Lähteitä

Dillahunty, Matt. “Glen Scrivener & Matt Dillahunty • Morality: Can atheism deliver a better world?” 2020. https://www.youtube.com/watch?v=B3-sjyDYO2I&list=PL2Ds_nyh5gM90ObM2M3p8Blikd8FnNEOw.

Harris, Sam. “The God Debate II: Harris vs. Craig.” 2011. https://www.youtube.com/watch?v=yqaHXKLRKzg

———. The Moral Landscape: How Science Can Determine Human Values. London: Black Swan, 2012.

———. ”Sam Harris | The Ben Shapiro Show Sunday Special Ep. 9.” 2018. https://www.youtube.com/watch?v=bdUC8nRVyYY&t=1035s.

Holland, Tom. Dominion: The Making of the Western Mind. London: Little Brown, 2019.

hoseini, Akram Sadat Sadat, Naghmeh Razaghi, Abdul Hosein Khosro Panah, and Nahid Dehghan Nayeri. ”A Concept Analysis of Spiritual Health.” Journal of Religion and Health 58 (2019): 1025–1046. Doi: 10.1007/s10943-017-0522-x.

”Man: the image of God.” In Catechism of theCatholic Church: Part three: Life in Christ: Chapter one: The dignity of the human person. http://www.vatican.va/archive/ENG0015/__P5G.HTM.

Meyer, Stephen C., and Michael Newton Keas. “The Meanings of Evolution.” Discovery. https://www.discovery.org/m/2018/11/Meanings-of-Evolution-Meyer-Keas.pdf.

Miller, Nicholas Patrick. “Divided by Visions of the Truth: The Bible, Epistemology, and the Adventist Community.” Andrews University Seminary Studies (AUSS) 47.2 (2009): 241–262. https://digitalcommons.andrews.edu/auss/vol47/iss2/5/.

Morris, Henry M. ”The Scientific Case Against Evolution.” Institute for Creation Research. https://www.icr.org/home/resources/resources_tracts_scientificcaseagainstevolution.

Singer, Peter. How Are We to Live? Ethics in an Age of Self-Interest. Opus. Oxford: Oxford University Press, 1997.

Vainio, Olli-Pekka. ”Kirja-arvio: Kuinka Kristinusko muutti maailman.” Areiopagi, 14.1.2020. https://www.areiopagi.fi/2020/01/kuinka-kristinusko-muutti-maailman/.