Sisällys:
- Esiin tuleva seurakunta
- Liikkeen perusta
- Hengellinen rakentuminen
- Hengellisen muodostamisen yhteisöt ja rukoustekniikat
1. Esiin tuleva seurakunta
Haastateltu nainen kertoi radio-ohjelmassa, että hänet ”vietiin” hypnoosissa näkemään edellinen elämänsä. Hän myös kertoi, että tämä ominaisuus, kyky ottaa yhteyttä ”sisimpäänsä” / yliluonnolliseen, löytyy kaikilta ihmisiltä. Hän sanoi, että ei niinkään kutsuisi sitä salaperäiseksi ”kuudenneksi aistiksi” vaan intuitioksi. Vielä hän mainitsi, että maailma alkaa muuttumaan yhä enemmän vastaanottavaiseksi yliluonnolliselle.
Tämä nainen kiteytti pääasiat, jotka kuuluvat ns. spiritualistiseen/spiritistiseen maailman yhdentymiseen ja maailmanjärjestykseen (ja ns. omega luopumukseen) sekä new age liikkeeseen. Tämä yhdentyminen on tavoittanut myös kristilliset seurakunnat, tai on itse asiassa tapahtunut pääosin näennäiskristillisyyden kautta. Seurakuntien keskellä tätä yhdentymistä tapahtuu paljon ekumenian ja ns. Esiin tuleva kirkko (Emerging church) liikkeen myötä; sekä ns. hengellisen muodostamisen (spiritual formation), keskittävän rukouksen (centering prayer) ja pohdiskelevan rukouksen (contemplative prayer) myötä. Nämä nykyaikana suositut harjoitukset, ajatusmaailma ja liikkeet ovat saaneet paljon pohjaa itämaisista meditaatiotekniikoista ja keskiaikaisten mystikkojen opetuksista. Tämän ajatusmaailman ja liikkeen tarkoitus on yhdistää ihmiskunta löytämään ”jumaluus” omasta itsestään tai ottamaan vastaan ”jumaluus” omaan itseensä ilman Jeesuksen ristinkuoleman tuomaa syntien sovitusta, raamatullista pyhitystä ja Raamatun totuuden tunnustamista ja vastaanottamista.
2. Liikkeen perusta
Emerging church pohjautuu postmoderniin ajattelutapaan. Nykyihminen etsii nopeita muutoksia, jotka vaikuttavat ajatteluun enemmän kuin kirjat. Kirjojen painamisen keksiminen nosti modernin aikakauden ja sen tuoman ajattelun muutoksen verrattuna keskiaikaiseen maailmankuvaan; mutta modernia aikakautta seuraava postmoderni aikakausi hylkää kirjat ja auktoriteetit ja uskoo enemmin nopeisiin kokemuksiin, tunteeseen, ”kikseihin”, omiin kokemuksiin, yksilön kautta löytyvään totuuteen, itsensä löytämiseen, omaan tiehen, omaan totuuteen, yhteiseen ihmisyyteen (tavallaan pelastajana), mediaan (televisio, internet, sosiaalinen media), showmaailman tähtiin ja artisteihin sekä musiikkiin.
Eräs merkittävimmistä emerging church:n ja postmodernismin kulmakivistä on relativismi. Relativismi opettaa, Raamatun vastaisesti, että ei ole absoluuttista totuutta vaan on useita totuuksia. Siksi kaikkein pluralistisin tai suosituin näkemys yleensä vallitsee. Kaikkein pluralistisin näkemys tässä suhteessa tarkoittaa sitä tekijää, joka yhdistää ja sekoittaa eri näkemyksiä, uskontoja ja filosofioita uskottavimmin. Tämä kulmakivi, yhdistettynä tunteellis-hengellisyyteen ja jopa hurmiollisuuteen painottuvaan kokemusten hakuisuuteen, antaa pohjan sille, miksi nykyihminen kääntyy helposti emerging church:n opetuksen suuntaan.
Kun relativismi ja postmodernismi hajottavat seurakunnat ja ihmiskunnan pois Raamatun yhtenäistävästä totuudesta, ollen tavallaan liberaali liike, ns. postliberalismi kokoaa ne uudestaan yhteen uudelle perustalle. James Fodor määrittelee postliberalismin kolme tärkeintä tavoitetta: ”(1) [u]skollinen mutta kuitenkin luova kristillisen tradition jäljitys; (2) ekumeenisesti avoin kirkon uudistaminen; (3) myötätuntoinen maailman parantaminen ja korjaaminen.” (Modern Theologians, s. 229) Postliberalismi kääntää asiat päälaelleen (Raamatun maailmankuvaan nähden): se väittää totuuden löytyvän ainoastaan eksistentialistisesta (henkilökohtaisesta) kokemuksesta, kun taas henkilökohtainen usko muovautuu suhteesta toisiin ihmisiin. Näin ei ole ihmiskunnan ulkopuolella olevaa absoluuttista totuutta, vaan ainoastaan yhteinen totuus, joka löytyy ihmissuhteista ja kollektiivisesta omastatunnosta, ollen joustavaa ja muovautuen ”evoluution” mukaan. Tämän vuoksi Jeesuksen totuutta (Raamattua), Luojan ja Pelastajan absoluuttista totuutta, sovitellaan toisten uskontojen ja filosofioiden ”totuuksien” sekä ”omien totuuksien” kanssa, jotta ei loukattaisi toisia ihmisiä. Kristillinen evankeliumi on korvattu sosiaalisella evankeliumilla, joka nyt yhdistää maailmaa. Tämä on huolestuttavaa, sillä Jeesus sanoi aivan selvästi: ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun (Taivaan Isän) sanasi on totuus.” (Joh. 17:17); ja: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (14:6). Raamatussa myös sanotaan: ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän (Jeesus). Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Ap.t. 4:12) Tämän vuoksi Jeesus on pyritty ennen kaikkea hengellistämään, jotta se yhdistäisi maailmaa.
Usein, riippuen ehkä seurakunnan opista, kolmas merkittävä kulmakivi hengellisessä muodostumisessa ja esiin tulevassa kirkossa on väärä käsitys kuolemasta ja sitä mukaa ihmisen antropologiasta (ihmisen koostumuksesta). Se myös usein yhdistyy edellisiin kulmakiviin. Sanotaan, että on yhtä monta maailmankuvaa kuin on ihmisiä tai kuin on värejä, mutta on oikeastaan kolme tärkeintä maailmankuvaa kuoleman kysymykseen nähden, aivan niin kuin on kolme pääväriä: (1) materialistinen/ateistinen maailmankuva, jossa ei ole mitään yliluonnollista ja kuoleman jälkeen ei ole mitään eikä tapahtu mitään; (2) hindulaisuuden, buddhalaisuuden jne. hengellistetty elämänvoima/karma/sielunvaellus / katolilaisuuden/spiritualistisen kristillisyyden sielun kuolemattomuusoppi: panteistinen jumaluus ihmisessä joka tulee kuollessaan yhdeksi universumin kanssa (joko sielunvaelluksen kehän kautta tai suoraan tämän elämän jälkeen); (3) raamatullinen maailmankuva, jossa kuolema on unta, josta on ylösnousemus: ihminen on sielu, persoona, hengen ja ruumiin kokonaisuus (henki + ruumis = sielu; 1.Moos. 2:7 VKR). (John Jovan Markovic, Emergence Christianity’s Impact on the Seventh-day Adventist Movement: Part 2) Myös Jumala on persoona; ja Hän on luonnon yläpuolella, ei luonnossa ja ihmisessä koko olemuksessaan, ja ei luonto itsessään olemukseltaan.
Ensimmäisen valheellisen ”lupauksen” uudesta hengellisestä kokemuksesta, jonka avulla ”löytää jumaluus” itsestään, sekä ensimmäisen valheen kuoleman olemuksesta, antoi Saatana Eedenin puutarhassa. Paholainen sanoi Eevalle ”käärmemeedion” välityksellä: ”Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä (Hyvän ja pahan tiedon puusta), teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan” (1.Moos. 3:4-5). Ikävä kyllä, Eeva uskoi käärmeen houkutusta. Sen jälkeen, ja Adaminkin lankeemuksen jälkeen, tämä sama spiritistinen, mystistä kokemusta painottava uskomus jumaluuden ikuisen hengen asumisesta ihmisessä ja ihmisen kyvystä yhdistyä jumaluuteen kääntymällä sisäiseen etsintään ja mietiskelyyn, on löytynyt useista pakanauskonnoista. Näin syntyi oppi, että sisäisen tiedostamisen kautta ihminen voi itse tulla jumalan kaltaiseksi, joka gnostilaisuuden kautta, erityisesti toisen vuosisadan loppupuolella ja kolmannen vuosisadan alussa, soluttautui kristinuskoon, ja sitä mukaa aiheutti ortodoksisen ja katolisen opin turmeltumisen. Puolestaan protestanttisten seurakuntien hengellisyyden ovat turmelleet jesuiitat vastauskonpuhdistuksellaan, joka on soluttanut idän oppeja protestantismiin jo satoja vuosia. Onkin mielenkiintoista, että hypnotismin ”keksijä” Franz Mesmer opiskeli Dillingenin ja Ingolstadtin jesuiitta yliopistoissa (Wikipedia), tuoden hypnoosin modernille aikakaudelle, jonka vaikutuksen alaiseksi joutui myös ylempänä esimerkiksi annettu radio-ohjelmassa haastateltu nainen.
Esiin tulevaan kirkkoon on eniten vaikuttanut jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin. Harper & Collins teki tutkimuksen sadasta vaikutusvaltaisimmasta kirjasta 1900-luvulla, ja listan ykköseksi pääsi de Chardinin kirja Phenomenon of Man (John Jovan Markovic, ibid.). De Chardin käytti ilmaisua, että ”luominen on tulossa päätökseensä ja sitä ajaa eteenpäin ’esiin muodostuminen / kehitys’ (emergence)” (ibid.) De Chardinin mukaan ensin tuli kosmos (kosmogenesis), sitten elämä (biogenesis), joka tuli jumalallisen voiman kautta. Seuraavaksi tuli äly (emergence of intelligence) joka jatkuu; ihminen on hänen mukaansa kehityksen (emergence) korkein huippu. Tämän jälkeen alkoi kristuksen kehitys (christogenesis). Kristuksen tarkoitus, de Chardinin mukaan, on viedä luomakunta kohti omega pistettä, jossa koko luomakunta tulee yhdeksi. De Chardin sanoi suoraan: ”Se mitä ehdotan tehtäväksi, on kaventaa kuilua panteismin ja Kristinuskon välillä, tuomalla esiin sitä mitä joku voisi kutsua panteismin kristityksi sieluksi tai Kristinuskon panteistiseksi puoleksi.” (Christianity and Evolution, SCP Journal, 19 2/3, s. 56) Tämän vuoksi uskotaan, että Jumala kehittyy, että Hänen tietonsa, ymmärryksensä itsestään ja suhtautumisensa ihmisiin käyvät läpi muodonmuutosta. Tätä käsitellään alempana Hengellinen rakentuminen kappaleessa. Jesuiittoihin on luonnollisesti vaikuttanut erittäin paljon heidän perustajansa katolilaisen munkin Ignatius Loyolan kirja Hengellisiä harjoituksia. Näin tämän uuden hengellisen seurakunnan ja maailmanlaajuisen yhteisön muodostumiseen lisätään myös poliittinen maailman yhtyminen ja muodostuminen, sillä paavikunta on aina ollut ja on uskonnollistaloudellispoliittinen instituutio.
Idän uskontojen ja filosofioiden mukaan ihminen voi löytää valaistumisen tyhjyydestä mietiskelyn kautta. Yksi keskiajan vaikutusvaltaisimmista mystikoista, dominikaani munkki Johannes Tauler, uskoi, että ihminen voi löytää itsensä henkenä kuin Hengen kaaoksesta tai jumalana kuin pimeydestä (syvyydestä ja kaaoksesta), koska Tauler uskoi pimeyden ja kaaoksen olevan perimmäinen todellisuus eli ”Jumala” (J.R. Illingworth, Divine Immanence: An Essay on the Spiritual significance of Matter), johon edellä mainittu, virheellisen kuolemakäsityksen panteistinen jumaluus ihmisessä tulee yhdeksi universumin kanssa kuollessaan. Tämä ajattelu oli ominaista jo muinaiselle mystiikalle; Tauler saikin vaikutteita mm. babylonialaisesta mystiikasta. Muinaiselle mystiikalle ja jesuiittojen nykyaikaan tuomalle mystiikalle perustuu ekumenia ja uskontojen yhdistäminen, jonka mukaan on yhdistyttävä itse ykseyden (humaanisuuden ja tyhjien merkitysten) perustalle, kollektiivisen hengellistetyn kristuksen perustalle, ei Raamatun Kristuksen ja totuuden perustalle niin kuin Raamattu kehottaa.
Puolestaan heprealaisten uskonto, joka oli esikuva ja pohja kristinuskolle, oli omana aikanaan tarkoituksen mukaisesti erilaista. Jumala lähestyi Abrahamia todellisena persoonana, eikä Abraham lähestynyt ja löytänyt Jumalaa oman mietiskelynsä kautta jostakin hengellistetystä, mystisestä, ”universaalista mielestä” (”universal mind”, joka on tuttu käsite buddhalaisuudessa). Raamatussa lukee: ”… En ole neuvonut Jaakobin jälkeläisiä etsimään minua autiudesta ja tyhjyydestä. Ei, minä olen Herra, minä puhun julki totuuden ja minun sanani ovat oikeat.” (Jes. 45:19)
Totuus, niin kuin Jumalakin, ei ole kylmä ja kova. Totuus pitää sisällään koko Jumalan ihmeellisen, lämpimän ja rakkaudellisen luonteen. Saatanan tarkoitus on aina ollut jakaa Jumala kahdeksi ääripääksi. Paholainen väittää, että Jumala on joko persoonana äärimmäisen rationaalinen, kylmä, etäinen, ankara ja julma tuomari; tai sitten Hän on ainoastaan hengellistynyt, panteistinen, humaani, kaiken salliva, ”ihmisen yhteisessä ikuisessa hengessä” kaiken yhdistävä universaali voima. Ihmisellä on vaara luisua toiseen näistä ääripäistä: joko kylmään, lakihenkiseen, muodollisuuteen, joka perustuu ennen kaikkea totuuden älylliseen hyväksymiseen, ja vie helposti pinnalliseen perfektionismiin; tai tunteelliseen, subjektiiviseen ja mystiseen kokemukseen perustuvaan uskoon, joka vie helposti panteismiin ja oletettuun lupaan tehdä syntiä.
Näiden kahden ääripään syntyyn on eniten vaikuttanut ns. ajaton kuva Jumalasta, joka tulee kreikkalaisesta filosofiasta. Raamatun ohella, kreikkalainen filosofia on se suurin länsimaiseen (ja itäiseen) teologiaan ja ajatteluun vaikuttanut oppijärjestelmä. ”Ajaton kuva Jumalasta nousi alkuperäisesti filosofiasta (Parmenidas, Platon, Aristoteles). Tämä näkökulma on vaikuttanut teologiaan läpi historian ja on laaja-alainen vielä tänäänkin. Vastakohtana [oli] Descartes, joka keskittyi ajalliseen, katsoi läsnäolevuuden [tai tämänhetkisyyden] olevan vastakohtainen raamatullisen näkökulman kanssa. Jumala ei ole enää kokonaan toissijainen, ajatteli Descartes, vaan kokonaan sisäinen. Tätä uutta subjektiivista keskittymistä jatkoivat Hume ja Kant.” (Norman R. Gulley, Systematic Theology vol. I – Prolegomena, s. 1) Rationaalisuus muutettiin ihmisen kaikkivoipaisuudeksi, ja eksistentialismin ja new age ajattelun esimuoto (Romantiikka) etsi ”maailman sielua” ihmisen yleisestä uskonnollisuudesta, kunnes postmoderni ajattelu ”löysi” oman ”Kosmisen Kristuksensa” (de Chardin) / ”universaalin mielen” (buddhalaisuus ja Hegel), jonka katsottiin ja katsotaan aiheuttavan ihmisen ikuinen henki/kehittyvä henki (de Chardin, Rahner) /”sisäisesti inkarnoitunut Jumalan Sana” (Barth), joka kehittyy kollektiivisesti (Hegel) kohti omega pistettä (de Chardin). Näin Jumalan ajattomuuden, tyhjyyden, muuttumattomuuden ja/tai pyhyyden ajatellaan löytyvän ihmisestä tai fuusioituvan eli yhdistyvän sulautuen ihmiseen. (Lue enemmän filosofioiden vaikutuksesta kristinuskoon artikkelista Filosofioiden vaikutus nykyiseen Kristinuskoon ja maailmaan). Tämän vuoksi Johannes näki Ilmestyskirjan pedon (Antikristuksen) pääosalliseksi piirteeksi ja tunnusmerkiksi sen leopardin näköisyyden (Ilm. 13:2); Raamatussa leopardi (tai pantteri) symboloi Kreikkaa ja sen filosofiaa (Dan. 7:17; Kristillinen apokalyptiikka)
Näin syntyivät modernin ja postmodernin länsimaisen ajattelun kaksi ”päälinjausta”, jotka molemmat keskittyvät Raamatun sijasta ihmiseen totuuden ilmoituksena tai ainoana välikappaleena, ja ihmisen tekoihin hengellisessä rakentumisessa tai pyhityksessä. Sillä jos Jumala on kaukainen, jää ihmisen omaksi työksi hankkia pelastus ja rakentaa uskontoa sekä yhteiskuntaa oman mielensä tai voimiensa mukaan; toisaalta jos Jumala on jo alunperin sisäisesti jokaisessa ihmisessä, tai ihmisyys ja jumaluus voivat fuusioitua niin että ihmisestä tulee jumala, laillista vanhurskautumista (kun Jeesus lukee verensä ansiot katuvan ja Häneen uskovan puolesta taivaan pyhäkössä), Jumalan lain (Kymmenen käskyn) standardia ja muuttumattomuutta, Jumalan erityistä ilmoitusta (Raamattua) sekä koko pelastussuunnitelmaa ei enää tarvita; myös silloin ihminen itse määrittelee sen mikä on oikein ja väärin, ei Jumalan Sana ja laki. Näihin kahteen aspektiin perustuu Raamatun Antikristuksen, paavikunnan, petokset, joista yksi merkittävimmistä lopunajan viimeisinä päivinä on Esiin tuleva kirkko. Kyseessä on Omega (lopullinen / viimeinen) eksytys, josta Raamattu on varoittanut (mm. Ilm. 16:12-16; 17:3-5, 8; 13:3, 5-6, 13-15; Dan. 8:9-12, 17; 11:31, 34; 2.Tess. 2:1-12; enemmän artikkelissa Kristillinen apokalyptiikka); ja josta myös Ellen White varoitti (”omega luopumus” on Ellen Whiten kirjoittama käsite [ja profetia] paljon ennen de Chardinin työtä ja Esiin tulevaa kirkkoa) (Ellen White, Selected Messages, book 1, s. 197). Esiin tuleva kirkko yhdistää sekä kristillistä oikeistoa että vasemmistoa (pääosin vasemmistoa) (Michael F. Younker, Adventist Eschatology in Relation to the Religious Left and the Religious Right), ohjaten sosiaalisen evankeliumin ja sosiaalisen maailmanparantamisen ja oikeuden painotukseen, ”Taivaan valtakunnan” rakentamiseen maan päälle (joka ei ole raamatullista; lue syyt artikkelista: Kirkon ja valtion liitto: Siunaus vai kirous?).
3. Hengellinen rakentuminen
Monilla on aito kaipaus olla Jeesuksen kaltainen ja olla Jeesuksen seurassa. He etsivät yhteyttä Jeesukseen ja uutta kokemusta Hänen seurassaan. Kaunis musiikki koskettaa ja tunnetaan yhteyttä ja ”rakkauden ja armollisuuden” tunteita, tai menevä musiikki yhdistää ja varsinkin näyttävät konsertit tuovat ”suuria” tunteita. Saatana tietää, että moni kaipaa olla lähempänä Jeesusta ja siksi hän tekee kaikkensa, jotta etsijät löytäisivätkin Jeesuksen sijasta hänet, hänen näkemyksensä ja valheensa uskon ytimestä, pelastuksesta, Raamatusta ja todellisuudesta. Paholaisen juoni onnistuu kun painotus hengellisyydessä siirretään Jumalan sanasta kokemuksiin tai Jumalan vanhurskaudesta omiin tekoihin. Usein unohdetaan se, että Jumalan etsimisessä on kyse suhteesta joka syvenee ajan kanssa, koska usko ja kristityn vaellus on tie, pyhityksen tie.
Pohdiskelevan rukouksen kautta evankelioivan Contemplative Outreach järjestön websivulla kerrotaan, mikä on liikkeen tarkoitus: ”Contemplative Outreach:n tarkoitus on vaalia muutosprosessia Kristuksessa keskitetyn rukouksen harjoituksen kautta toisissamme.” (http://www.contemplativeoutreach.org/). Avain rukous- ja meditaatioharjoitusten ympärillä käytävän keskustelun ja taistelun ymmärtämiseen on se, että se liittyy käsitykseen täydellisyydestä Kristuksessa sekä käsitykseen pyhityksestä, joka vie kohti täydellisyyttä, josta Contemplative Outreach käyttää nimitystä ”muutosprosessi”. Toinen avainsana on ”välitys”. Mikä on se välitysprosessi tai tapahtuma, joka avaa ihmiselle mahdollisuuden pyhittyä tai muuttua Jeesuksen opetuslapsena tai seuraajana? Kolmas avain on käsitys todellisuudesta ja sen syvimmästä olemuksesta. Missä on Jumala ja millä tavalla Hän on todellisuudessa? Kuinka Häneen saa yhteyden? Näihin kolmeen avaimeen pureudutaan seuraavaksi. Ensin, mitä on täydellisyys?
Jeesus sanoi: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48) Mitä Jeesus tarkoitti? Kuinka ihminen voi olla täydellinen tai kuinka ihminen voi tulla täydelliseksi? Sana ”täydellisyys” (teleios) tarkoittaa täydellistä liittosuhdetta Jumalan kanssa (Rodrigo P. Silva, Human perfection? An exegetical and linguistic analysis of Mathew 5:48). Vain Jeesus on elänyt täydellisen ihmiselämän. Ja Hän asetti liiton veressään, eli Hänen uhrinsa kautta vain muodostuu suhde Jumalan kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ottamalla vastaan Hänen ristinkuolemansa sovituksen, Jumala lukee Jeesuksen täydellisyyden uskovan hyväksi, jolloin Pyhä Henki tulee asumaan Jumalan lapsen sydämeen. Silloin ihmiselle muodostuu suhde Jumalan kanssa, jossa ihmisen osa on antaa sydämensä ja luonteensa Pyhän Hengen muovattavaksi. Tämä erottaa Raamatun opetuksen Hengellisen muodostamisen ja lakihenkisyyden opetuksista, jotka sanovat että jumaluus ja ihmisyys fuusioituvat pyhityksessä sillä tavalla, että ihmisestä tulee pyhä tässä maallisessa ruumiissa, jolloin ihmisen omat teot (myös) pelastavat. Juuri tästä syystä katolilaisuudessa on katumusharjoituksia.
Hengellinen muodostaminen ja mystiikka opettavat, että ihminen voi yhdistyä jumaluuteen hengellisten harjoitusten avulla, joiden kautta hän tulee täydelliseksi. On positiivista, että useat tunteelliseen hengellisyyteen taipuvat uskovat, että Jeesus on sovittanut heidän syntinsä ristillä, ja uskosta vanhurkautumiseen, mutta he, ikävä kyllä, usein myös uskovat että se antaa heille luvan tehdä syntiä ja/tai että heidän syntinsä sovittuu voimakkaiden tunnekokemusten kautta ja että he pyhittyvät näiden tunnekokemusten kautta. Lakihenkisyys puolestaan opettaa, että Jeesuksen vanhurskauden lisäksi ihmisen täytyy tehdä omia töitä pelastuakseen; joten jotkut pyrkivät ”hampaat irvessä” pyhittymään omin voimin, joka aiheuttaa katkeruutta, sydämen kovuutta, kylmyyttä, itsensä vertaamista toisiin ja itsensä korottamista.
Raamattu puolestaan opettaa, että tämä maallinen ruumis on viheliäinen (Room. 7:24), eikä liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa (1.Kor. 15:50-53), koska ihminen on hengen ja ruumiin kokonaisuus (tästä enemmän alempana). Ihmisessä itsessään ei ole mitään hyvää (Jer. 17:9; Jes. 53:6; Room. 7:18). Jeesus ei ole vain jokin ”taikasana”, joka nostattaa ihmisessä olevan ”ikuisen hengen” tai ”hyvän hengen” pyhitykseen ( kuin ”nirvanaan”) tai tuo ihmisen yhteyteen jumaluuden kanssa. Jeesus ei myöskään ole vain esimerkki uskonelämälle, tai ristinkuolemallaan lähtölaukauksen uskonelämään antanut kaukainen hahmo, jonka jälkeen uskovaisen on tultava toimeen ja pyhityttävä omin voimin (tai Jumalan ja oman voiman sekoituksen avulla). Pyhityksessä Jumala ei tee ihmistä vanhurskaaksi, vaan sen jälkeen, kun Hän ensin lukee taivaan pyhäkössä Jeesuksen vanhurskauden ihmisen hyväksi, ihminen saa Pyhän Hengen asumaan sydämeensä, jonka seurauksena ihminen pyhittyy kun hän antaa Pyhän Hengen tehdä työnsä. Näin ihminen ei vain saa Pyhää Henkeä Kristukselta, vaan hän on Kristuksessa (Fil. 2:13). Paavali kirjoitti: ”Rukoilkaa joka hetki Hengessä” (”in the Spirit” – KJV). (Ef. 6:18)
Pyhityksessä ihminen ei vain tunnusta syntejään vaan myös pääsee syntisistä tavoista eroon; mutta se on aina seuraus Jeesuksen rakkaudesta, siitä kun ihminen saa olla Jeesuksen turvassa, Jeesuksen puhtaan vanhurskauden vaatteen suojassa. Ihmisen liha, periytynyt rappeutuneisuus, syntisyys ja heikkous, yhä pysyy ihmisessä niin kauan kunnes Jeesus saapuu taivaasta noutamaan omansa ja ”muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi” (Fil. 3:21), ja hän lankeilee tässä viheliäisessä ruumiissaan, eli ei pääsekkään eroon synnistä, mutta hänellä on suunta parempaan, sillä hän on kristustiellä, ja hän oppii koko ajan uutta. Hänen luonteensa, tahtonsa, tapansa ja pyrkimyksensä jalostuvat, eikä hän edes tahdo enää tehdä syntiä, koska hän on löytäyt parempaa kuin tämän maailman houkutukset ja hän toimii rakkaudesta Vapahtajaan, vaikkakin hän kasvaa myös tahdossa ja tahdonvoiman käyttämisessä, ollen siis epätäydellinen loppuun saakka. (Vanhurskaudesta ja pyhityksestä enemmän artikkelissa Uskonvanhurskauden merkki)
Jumala on rakkaus, mutta meillä voi olla vain tahto ja pyrkimys rakastaa niin paljon Jumalaa ja lähimmäisiämme kuin Jumala rakastaa kaikkia luotujaan. Mitä enemmän voimme antautua Pyhälle Hengelle, sitä enemmän voimme elää kuin Jeesus. Teleios sanaa käytti myös Paavali samassa merkityksessä kirjoittaessaan filippiläiselle seurakunnalle: ”En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet. ” (Fil. 3:12-16, korostukset lisätty) Onkin mielenkiintoista, että ”rauhaa” tarkoittava shalom sana, jota käytetään tervehdyksenä, tarkoittaa samaa täydellistä liittosuhdetta Jumalan kanssa sekä täydellistä rauhaa, rakkautta ja suhdetta toisten ihmisten kanssa. Pietari kirjoittikin: ”Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha.” (2. Piet. 3:14) Mutta, jälleen, tämä liittosuhde ei ole laadullisesti täydellinen ihmisen puolelta Jeesukseen verrattuna.
Monet tuntevat syntisyytensä ja he haluaisivat Kristuksen apua, he haluaisivat Jeesuksen niin lähelle kuin mahdollista, he haluaisivat Jeesuksen itseensä, korvaamaan oman syntisyytensä. Mutta heidän kohdistuksensa on väärässä paikassa; he kohdistuvat itseensä. He kääntyvät väärään suuntaan; he kääntyvät etsimään Kristusta ja pelastusvarmuutta kokemuksista. He katsovat, että Jeesuksen läheisyys on yhtä kuin kokemukset; he eivät etsi läheisyyttä Kristukseen Jumalan sanasta ja uskon silmin, uskon varmuudesta. Toki Jeesus antaa myös kokemuksia, mutta ne eivät ole uskon perusta. Niin kuin mainittiin, raamatullinen pyhitys on korvattu spirituaalisilla eli hengellisillä harjoituksilla. Uskotaan, että pyhitys tapahtuu kollektivisessa tai yksinäisessä ”armon” tai ”rakkauden” (tunteen) kokemuksessa. Uskotaan, että täydellisyys Kristuksessa saavutetaan yleisen ”armon” tai ”rakkauden” (tunteen) kokemusten kautta. Uskotaan, että tulee luoda itse ”kirkastusvuorikokemus” ja ”hyvä henki”. Spiritual formation vääristää Pyhän Hengen työn ja pyhityksen ihmisessä.
Ongelma tässä on siinä että, ensinnäkin, perustetaan usko tunteille. Toinen ongelma on jumaluuden ”esiin manaaminen” erinäisten toimien kautta. Niin kuin jo mainittiin, kristinuskossa on päinvastoin: Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen vasta sen jälkeen kun hän on luopunut omista hengellisistä harjoituksista ja teoista keinona päästä sovintoon Jumalan kanssa ja vastaanottaa Jeesuksen sovituksen. Jeesuksen tarjoama vanhurskaus ja sovitus tulee ottaa uskossa vastaan, ei hengellisten harjoitusten avulla. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1) Nöyryys ja murtunut mieli ovat avaimia, ja ihmisen on tahdottava niitä ja kaduttava omasta valinnastaan, mutta niitä ei saavuteta hengellisillä harjoituksilla, vaan ne tulevat lahjana Jumalalta kun Jumalan Henki koskettaa ja tekee työtään. Pyhitys on, toki, yhteistyötä Jumalan kanssa, mutta voima ei tule ihmiseltä, eikä ihmisestä, aivan niin kuin ei vanhurskauskaan; päin vastoin, ihmisen nöyrtyminen antaa Jumalalle mahdollisuuden toimia, sen jälkeen kun Hän on tehnyt aloitteen. Ihminen havaitsee ja tuntee heikkoutensa. ”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.” (Ps. 34:18)
Yksi hengellisten harjoitusten tapa nostattaa henkeään ja saavuttaa hurmoksellinen kliimaksi on toistaa jotakin sanaa tai lausetta monta kertaa. Jeesus kuitenkin sanoi: ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.” (Matt. 6:7) On ikävää, että Jeesuksen sanoista huolimatta Raamatun ulkopuolisten uskontojen mantrallinen tapa rukoilla ja ylistää on sulautettu kristinuskoon. Tästä vastakkainasettelusta on esimerkkinä Elian ja Baalin profeettojen kohtaaminen Karmelin vuorella (1.Kun. 18). Baalin profeetat yrittivät omilla ”hengellisillä harjoituksillaan” luoda Jumalan vaikutusta, luoda ”hyvän hengen”. He yrittivät saada Jumalan huomion viiltelemällä itseään, tuoden oman verensä yhdentymisen voimaksi. Jumala ei vastannut heille.
Mutta, kuinka Elia toimi? Miksi Jumala vastasi Elian rukoukseen? Aluksi Elia teurasti uhrin, joka oli esikuva Jeesuksen ristillä hankkimasta vanhurskautuksesta. Jeesus voi lähettää Pyhän Hengen ainoastaan sen jälkeen kun ihminen on ottanut uskon kautta vastaan Jeesuksen ristinsovituksen, tunnustanut syntinsä ja tahtoo seurata Jeesusta. Jeesuksen välitystyöstä on hyväksyttävä ristinsovitus, ja ennen kaikkea ristinsovitus, ainoana porttina pelastukseen. Yhtälöön tarvitaan myös ihmisen oma suostumus ja valinta. Ainoastaan henkilökohtaisesti vastaanotettu Jeesuksen ristinsovitus tuo henkilökohtaisen pelastuksen; sitä ei tuo kollektiivinen henki ja kollektiiviset kokemukset.
Mitä Elia teki seuraavaksi? Hän pyysi Herralta, että Hän vastaisi oman nimensä, totuutensa, julki tulon tähden. Ennen kirkastusvuorikokemuksia täytyy olla oikea suhde Jumalaan. Jumalaa tulee rukoilla (ja palvella/ylistää: worship [KJV]) sekä hengessä että totuudessa (Joh. 4:24). Tulee olla yhtä totuudessa (2.Aik. 5:13; tässä raamatunkohdassa käytetään echad sanaa, joka tarkoittaa ”yhtä”). Jeesus sanoi, että Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen (Joh. 16:13). Paavali sanoi, että tulisi olla yhtä niin että on yksi usko (totuudessa) (Ef. 4:3-6). Paavali vielä lisäsi, että pyhitys rakentaa Jumalan lasta sekä rakkaudessa että totuudessa (Ef. 4:15). Ja Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.” (Joh. 15:17) Jeesus ei pysty auttamaan, välittämään Pyhää Henkeä, jos ihminen ei tahdo ottaa vastaan myös Hänen sanaansa ja totuuttaan. Kun seuraa Jumalan sanaa, niin sen seurauksena kirkastusvuorikokemukset tulevat matkan varrella; mutta Jeesus antaa niitä silloin kun on Hänen tahtonsa, ei silloin kun ihminen pyrkii niihin ”väkisin”.
Jeesus on välittäjä myös uskovan hengelliselle elämälle. Israelilaisten tuli tuoda uhri ja vuodattaa veri myös iloisten tilaisuuksien ja asioiden yhteydessä; joten veri ei vain puhdista synnistä, se myös on sovittajana kaikelle mitä Jumalan lapsi tekee, koko hänen elämälleen. Jeesus on välimiehenä kaikille kristityn teoille, jolloin ne vain ovat täydellisiä. Jopa ylistys ja ilo tapahtuvat Jeesuksen kautta (3.Moos. 9). Tästä pääsemme toiseen avaimeen hengellisen rakentumisen ymmärtämisessä, joka on ”välitys” käsitteen ymmärtäminen.
Mitä tarkoittaa raamatullinen välitys? Mikä on välityksen tarkoitus? Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, kuka pystyy seisomaan Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Ensinnäkin, Jeesus on ainoa Välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä (1.Tim. 2:4-5). Hän on taivaallinen Ylipappi taivaan pyhäkössä (Hepr. 8:1,2). Ihmisen sovituksellinen (laillinen ja moraalinen) välitys yksilöiden kohdalla tapahtuu ainoastaan taivaan temppelissä. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikään kirkko, seurakunta, ihmisyhteisö, kollektiivinen henki, ihmisyksilö, Maria, pyhimys tai enkeli ei voi ottaa Hänen paikkaansa, koska ainoastaan Jeesus kuoli sovittavan kuoleman. (Enemmän Jeesuksen ylipapillisesta palveluksesta taivaan pyhäkössä artikkelissa Mitä Jeesus tekee nyt?)
Raamatun mukaan, Jumala, Jeesus Kristus, tulee kaikessa kirkkaudessaan taivaasta hakemaan omansa kotiin (Luuk. 21:25-28; Matt. 24:29-36), jolloin todellisuus paljastuu. Jeesus suorittaa välitystyötään ihmisen hyväksi, lähettämällä Pyhän Hengen, joka tuo mukanaan taivaan todellisuutta, valmistaakseen omiaan vastaanottamaan Hänet kaikessa kirkkaudessaan. Silloin ”täydellinen tulee” ja ”vajavainen katoaa” (1.Kor. 13:10). ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (13:12) Tästä pääsemme kolmanteen avaimeen hengellisessä rakentumisessa, joka on todellisuuden olemus.
Kolmas tärkeä avain omega eksytyksen ymmärtämiseen on käsitys todellisuudesta ja sen syvimmästä olemuksesta (jota kutsutaan ontologiaksi). Raamatussa sanotaan, että Kristuksen ruumis on seurakunta. Mitä sillä tarkoitetaan? Eikö tämä kerro, että Jumala, Jumalan henki ja sisin, on silloin seurakunnassa? Tähän juuri perustuu se oppi, että ihmisyydessä on jumaluus, että ihmisyys ja jumaluus voisivat olemukseltaan fuusioitua, että ”Kristuksen mieli” löytyy ihmisyydestä itsestään, ihmisen hengen välityksellä ja/tai kollektiivisesta yhteydestä, ja että Jumala kehittyisi ihmiskunnan mukana.
On tärkeää ymmärtää, että Jumalan todellisuus, todellinen olemus, koko kirkkaus, ja elämän korkein, syvin ja laajin todellisuus ovat taivaassa, eivät maanpäällä, luonnossa, ihmisessä tai ihmisissä. Vain Jumala on pyhä (Jes. 6:3; Luuk. 5:8) ja kuolematon (1.Tim. 6:16). Hän on ”omaa luokkaansa”. Jeesus opetti rukoilemaan: ”pyhitetty (erotettu) olkoon sinun nimesi” (Matt 6:9) Hän on kaikkinäkevä, kaikkitietävä ja kaikkialla läsnäoleva. Hänen nimensä on ”ihmeellinen” (Tuom. 13:18). Vain Jumala on hyvä (Matt. 19:17). Kuitenkin Katolisen kirkon katekismus opettaa, että myös ihminen on hyvä (Article 1. Man:The Image of God). Niin kuin edellä mainittiin, de Chardinin ja nykyisen laajalle levinneen ajattelun mukaan Jumala kehittyy, jonka mukaan Hänen tietonsa, ymmärryksensä itsestään ja suhtautumisensa ihmisiin käyvät läpi muodonmuutosta (tätä oppia kutsutaan myös prosessiteologiaksi). Tähän uskomukseen liittyy juuri väärä käsitys Jumalan olemuksesta.
Kuitenkin Raamatun mukaan Jumala on muuttumaton. Hänen olemuksensa, luonteensa, hallintatapansa, lakinsa, oikeudenmukaisuutensa, rakkautensa ja suhtautumisensa luotuihinsa eivät muutu. Hän on luotettava, järkähtämätön totuuden kallio, ”jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi” (Jaak. 1:17). Lausuihan Hanna kiitosvirressään: ”Vain Herra on pyhä, ei ole toista, meidän Jumalamme yksin on luja kallio.” (1. Sam. 2:2); ja Jesaja kirjoitti: ”Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.” (Jes. 26:4) Jumalan rakkaus on pyhää. Hän on sekä armollinen että oikeudenmukainen. Ja niin kuin mainittiin, ihmisen pelastuksessa on kyse siitä että ihminen voi seistä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä tahrattomana; ja todellisuudessa, taivaan oikeassa todellisuudessa, ihminen tarvitsee sijaisen, välimiehen, pystyäkseen seisomaan Jumalan edessä.
Käsitteeseen todellisuuden olemuksesta sisältyy myös ymmärrys Jeesuksen olemuksesta. Jeesus on olemukseltaan taivaassa. Pyhä Henki on se yhteyshenkilö taivaan ja maan välillä. Ilmestyskirja käyttää Hänestä nimitystä ”ne Jumalan seitsemän henkeä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan” (Ilm. 5:6) Ihmisen sovituksellinen välitys tapahtuu todellisen persoonan, Jeesuksen, taivaallisen Ylipapin, toimesta taivaan pyhäkössä, ja, niin kuin mainittiin, Pyhän Hengen lähettäminen maanpäälle, tai Hänen toimimisensa maallisessa, hengellisessä, temppelissä, ovat seurausta siitä. Jo muinainen, esikuvallinen ja konkreettinen, heprealaisten temppeli rakennettiin maanpäälle sen kuvaksi, joka on taivaassa (2.Moos. 25:9). Myös tässä temppelissä asui Jeesuksen, Jahven, kirkkaus, ei Jeesus olemukseltaan. Jumala on kirkkaus, ja näin Hän on kirkkaudessa, mutta kirkkaus ei ole Jumala. Jumala on valo (1. Joh. 1:5), ja Hän on valossa (1:7), mutta valo ei ole Jumala. Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala. Salomo, temppelin rakentaja, ymmärsi tämän sanoessaan: ”Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat — miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!” (1.Kun. 8:27) Samalla tavalla uuden liiton hengellisen, yksilöllisen ruumiin ja kollektiivisen ruumiin temppeli ovat vain sen pyhäkön heijastus joka sijaitsee taivaassa. Siksi seurakunta ei olemukseltaan ole Kristuksen ruumis, vaan se on sitä vertauskuvallisesti. Jeesus ei ole jokin hengellistetty ruumis. Jeesus ei olemukseltaan, persoonana, henkilönä, ole maanpäällä. Missään kohtaa Raamatussa ei sanota, että Jeesus olisi henkiruumis. Myös siksi Jumala ei ole kehittyvä vaan muuttumaton. Hänen olemuksensa ei muutu. Kun puhutaan, että ”Jeesus on sydämessä” se tarkoittaa sitä, että Jeesuksen luonteen ominaisuudet, Kymmenen käskyn laki, on kirjoitettu sydämeen. Niin kuin kirjoitelman alussa mainittiin, väärään käsitykseen ihmisen ja todellisuuden olemuksesta vaikuttaa paljon kreikkalaisesta filosofiasta tullut käsitys sielun kuolemattomuudesta ja panteistisesta jumaluuden ja ihmisyyden yhteisestä henkimaailmasta, vaikka todellisuudessa ainoastaan Jumala on kuolematon. Siksi kuolematon jumaluus ja kuolevainen ihmisyys eivät ole olemukseltaan yhtä.
Buddhalaisuus, jolla on paljon vaikutusta spiritualistiseen muodostamiseen, ja joka uskoo panteistiseen henkimaailmaan, väittää, että ei voi olla ”minuutta”, koska se koostuu vain toisiaan seuraavista ajatuksista. Mutta, todellisuudessa, ajatuksista rakentuu päätöksiä ja valintoja; ja valintojen kautta rakennettu maailmankuva muodostaa (osittain) persoonan, eli luonteen. Vain persoonalla voi olla luonne. Vain persoona voi osoittaa rakkautta. Jumala on persoona, joka tuntee ja osoittaa rakkautta. Vain persoonan kanssa voi olla vuorovaikuttavassa suhteessa. Raamatussa onkin paljon kuvauksia Jumalasta joka näkee (1.Moos. 1:10), puhuu (2:16), vihastuu (Ps. 2:5), iloitsee (Jes. 62:5), suree (Ps. 78:40) jne. Ennen kaikkea Raamatusta voi lukea Jumalasta, jolla on oma tahto (Hoos. 14:4; Ef. 1:11). Vain persoonalla voi olla oma tahto. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi (1.Moos. 1:27). Siksi myös ihmisellä on oma tahto, ja siksi myös ihminen on persoona jolla on oma minuus ja omatunto. Ihminen on kokonaisuus, sielu, tietynlainen ”perusyksikkö”, joka on oma henki ja ruumis.
Toki Jeesus on lähellä ihmistä Pyhän Hengen välityksellä, ja on kuin Hän itse olisi läsnä. Jeesus lupasi Toisen Puolustajan, Totuuden Hengen, jonka Hän lähettäisi taivaaseenastumisensa jälkeen (Joh. 14:17). Hänen läheisyytensä Pyhän Hengen kautta on läheisempää yhteyttä kuin mikään yhteys maailmassa. Niin kuin mainittiin, näin ihminen ei vain saa Pyhää Henkeä Kristukselta, vaan hän on Kristuksessa (Fil. 2:13). Jumalassa on mystinenkin puoli. Emme voi ymmärtää Pyhän Hengen olemusta. Esim. uskonveljiemme -ja sisariemme lempeydessä toisia kohtaan ja rakkaudessa totuuteen näemme heijastuksia Pyhästä Hengestä, joka on persoona. Vaikka emme voi ymmärtää Jumalan olemusta, Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan kolmen persoonan mystisen siteen fysiikkaa, Jumalan luomisvoimaa ja sitä kuinka Hän pitää elämää yllä, ei niitä tule sekoittaa asioihin jotka Jumala on ilmoittanut. Vaikka onkin totta, että Pyhä Henki on Jumala ja Hänessä ”me elämme, liikumme ja olemme” (Ap.t. 17:28), ja myös Jeesus on Jumala joka ylläpitää kaikkea sanansa voimalla (Hepr. 1:3) ja ”pitää kaiken koossa” (Kol. 1:17), ei se kuitenkaan muuta sitä totuutta, että Jeesus on oma persoonansa ja ”perusyksikkönsä” (vaikka ei olekaan luotu olento), eikä sitä totuutta, että vain Jeesus on ainoa, joka on sovittanut ja vanhurskauttanut ihmisen, eikä sitä että Hän on taivaan pyhäkössä ja Hän ja Taivaan Isä lähettävät Pyhän Hengen (Joh. 15:26), jolloin vain ihminen voi pyhittyä henkilökohtaisesti, joka lopulta toteutuu myös yhteisenä Pyhän Hengen vuodatuksena niin kuin tapahtui helluntaina: ”Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia. Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen, niin kuin te voitte nähdä ja kuulla.” (Ap.t. 2:32-33)
Jumala ylläpitää kaikkea elämää, ja Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille (Matt. 5:45), mutta silti Hän antaa Pyhän Hengen vain niille, jotka sitä Häneltä pyytävät (Luuk. 11:13). ”Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ’Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?’ He vastasivat: ’Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.’ ’Entä te?’ kysyi Jeesus. ’Kuka minä teidän mielestänne olen?’” Pelastuakseen, Jeesus täytyy tunnustaa myös henkilökohtaisesti. ”Simon Pietari vastasi: ’Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.’ Jeesus sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.’” (Matt. 16:13-17)
Emerging church vääristää sijaissovituksen Kristuksessa, koska se väittää että tuo sovitus tapahtuu ihmisessä. Sovitus kyllä tapahtui ihmisessä, Jeesuksessa Kristuksessa, mutta Hän oli maanpäällä(kin) ollessaan myös Jumala; ja sovitus tapahtui vain Hänessä ja Hänen kauttaan ristillä, ylösnousemuksessa ja taivaaseenastumisessa. Jeesus otti itseensä (siis itsensä päälle) koko ihmiskunnan synnit kun ne luettiin Hänen kannettavakseen vaikka Hän oli syytön jokaiseen niistä. Muulla ihmiskunnalla, ihmisillä, ei ole osaa sovituksessa. Se oli täysin Jumalan tekoa. Hengellinen muodostaminen siis sekoittaa sovituksen ja pyhityksen. Se opettaa, että yleinen katumus tuo pelastuksen ja on yhtä kuin pelastus, ilman Jeesuksen ristinkuoleman objektiivista totuutta. Se opettaa, että pelastus on kaikille siksi, koska kaikki ihmiset osaavat katua, ei siksi koska ainoastaan Jeesuksella on pelastus ja siksi että katuu syntejään henkilökohtaisesti Jumalalle Jeesuksen ristinansioiden perusteella. Se pyrkii itse luomaan ”hyvän hengen”, joka kollektiivisesti sovittaa, tuo yhteyteen Jumalan kanssa. Jesuiitat ovat onnistuneet tavoitteessaan, joka laadittiin (viimeistään) Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa 60-luvulla (niin kuin sen asiakirjat suoraan sanovat). Jesuiitat opettavat, ja sitä kautta postliberaali teologia opettaa, että ”sisäisen sovituksen” ja ”ihmisen vanhurskaaksi muuttamisen” tuo vastaanotettavaksi kollektiivinen omatunto joka on ihmiskunnan yhteinen ekumeeninen papisto, sekä sen pää, paavi.
Yksi merkittävimmistä, ja ehkä merkittävin, keino, jonka Vatikaanin toinen ekumeeninen kirkolliskokous laati tarkoituksenaan tuoda kansa takaisin protestanttisista seurakunnista sekä yhdistää maailma, oli ja on yhä, ylistyksen, ”juhlinnan” ja palvonnan korostus. Kirkolliskokouksen asiakirjoista löytyy viittauksia tähän ”juhlintaan” (celebration) yli 500 kertaa (Musiikki & Kolmen enkelin sanoma – osa 2). Babylonin tarkoitus on tuoda kansakunnat yhteen, humaltumaan sen ”viinistä” (Ilm. 14:8; 18:2-4), aivan niin kuin oli esikuvallisenkin Babylonin tarkoitus (1.Moos. 11:1-9). Protestanttien keskuudessa petoksen ensiasekeleet onnistuvat kokemuksien, liturgian ja hengellisten harjoitusten painotuksena. Musiikin, ylistyksen, rukouksen, mietiskelyn ja hengellisten harjoitusten kautta haetaan tiettyä tunnetta tai tiettyjä tunteita. Musiikki on kyllästetty rytmin painotuksella ja synkopatioilla (päällekkäisrytmeillä) sekä jatkuvalla toistolla, jotka aiheuttavat tietynlaisen tilan aivoissa (ns. alfatilan), johon kuuluu krittisen ajattelun sammuminen ja hurmostilaan siirtyminen (The Distraction Dilemma – osa 2). On ikävää, että samaa keinoa käytetään myös noitatieteessä niin kuin heidän kirjallisuudessaan kerrotaan: ”Noitatiede perustuu meidän kykyymme siirtyä muuttuneeseen tilaan tietoisuudessa, jota me kutsumme alfatilaksi, jossa aivoaallot rekisteröivät seitsemästä neljääntoista sykliä per sekunti. .. tämä on tietoisuuden tila, joka on yhteydessä rentoutumiseen, meditaatioon ja uniin. Siinä me voimme myös kokea kehosta irtautumistuntemuksia ja psykokineesiä tai saada mystistä, näkymäistä informaatiota joka ei tule viiden aistin välityksellä. Alfassa rationaaliset suodattimet, jotka käsittelevät tavanomaista todellisuutta, heikentyvät tai häviävät, ja mieli tulee vastaanottavaiseksi ei-tavanomaisille todellisuuksille.” (Laurie Cabot with Tom Couran, Power of the Witch: The Earth, the Moon and the Magical Path to Enlightenment, s. 173) Ei olekaan sattumaa, että kuvauksessa Suuresta Babylonista mainitaan musiikillisia instrumentteja (Ilm. 18:22), sekä että siitä sanotaan: ”sinä lumosit noitakeinoillasi kansat ja johdit ne harhaan” (18:23). Ei myöskään ole sattumaa, että esikuvallinen, muinainen, Babylon käytti musiikkia saadakseen kansat kumartamaan kuvapatsasta (epäjumalaa), jonka korkeus oli kuusikymmentä kyynärää ja leveys kuusi kyynärää (Dan. 3:1-7; katso myös Ilm. 13:14-15).
Eksytyksen toisessa vaiheessa kokemuksia aletaan opettamaan ja ymmärtämään sovituksen, pyhityksen ja välityksen mekanismeiksi; vaikka todellisuudessa, niin kuin edellä mainittiin, yksikään kirkko, seurakunta, ihmisyhteisö, kollektiivinen henki, ihmisyksilö, Maria, pyhimys tai enkeli ei voi ottaa Jeesuksen paikkaa, koska ainoastaan Hän kuoli sovittavan kuoleman. Ne eivät voi ottaa Jeesuksen paikkaa edes mekanismina ja välikätenä, koska ainoa Välittäjä on Jeesus Kristus taivaan pyhäkössä. Jeesus sanoi nämä pelottavat sanat ihmistraditioiden kautta pelastumiseen uskovista: ”Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä. Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä.” (Mark. 7:7-8)
Yhtä vakava on se tosiasia, että kokemuksen kautta sovituksen saaminen mitätöi Kristuksen sovitustyön. Kun sovittaja tai pyhittäjä on mikään muu taho tai mekanismi kuin Jeesus Kristus, asialla on Saatana. Johannes kirjoitti: ”Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa..” (1.Joh. 4:3 KJV) Jos Kristus voi tulla olemukseltaan myös toisiin ihmislihoihin, tai on jo yleisesti ihmislihassa, sen lisäksi että Hän tuli Jeesus Nasaretilaiseksi, ja jos sovittaja on kollektiivinen seurakuntaruumis ja sen kokemukset (esim. hyvät, sosiaalisen evankeliumin aikaansaamat, työt yhteiskunnan hyväksi) , niin kyseessä on Antikristuksen, paavikunnan, henki, sillä Johannes puhui vain Jeesus Nasaretilaisesta. Johannes ei puhunut mistään hengellistetystä Jeesuksesta, vaan tuosta ainoasta Jeesuksesta, Jumalasta, joka eli maanpäällä ihmisenä noin parituhatta vuotta sitten.
Saatana pyrkii ohjaamaan ihmiskuntaa oman henkensä mukaisesti nostamaan itse itsensä jumalaksi ja tekemään itse itsensä pyhäksi, sovittamaan itse itsensä. Tähän perustuu se, että pedon nimen luku on ”erään ihmisen luku” (Ilm. 13:18). ”666” numerossa on numeroa ”kuusi” kolme kertaa; ja Serafit ”huusivat toinen toiselleen: — Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!” (Jes. 6:3), jossa pyhyys mainitaan kolme kertaa. Näin Saatana matkii Jumalaa ja uskottelee ihmiskunnalle, että se on itsessään jumala, että se pystyy omin voimin pelastamaan kollektiivisesti itsensä. Numero kuusi on symboli ihmisen omista töistä, sillä ihminen luotiin kuudentena päivänä. Numero seitsemän ja seitsemäs päivä, lepopäivä, on symboli Jumalan valmiista työstä, joka vain pelastaa. Jeesus on luomisen ja lunastuksen Herra. Siksi niillä, jotka kumartavat petoa, instituutiota joka uskoo omien tekojen – ihmisen tekojen – kautta pelastukseen, ja ottavat pedon nimen merkikseen, ei ole päivän, ei yön lepoa (Ilm. 14:11). Pedon nimi tarkoittaa luonteenlaatua, joka uskoo omien tekojen kautta pelastumiseen, sillä ”nimi” tarkoittaa Raamatussa luonteenlaatua.
Tämä Antikristuksen nouseminen paavikunnan muodossa on profetoitu myös Danielin kirjassa, jossa sanotaan: ”Se (pieni sarvi = Antikristus) kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta (Jeesusta), ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten.” (Dan. 8:11) Sanaa ”uhri” ei löydy alkutekstistä; ja raamatunjae tarkoittaakin Jeesuksen päivittäistä temppelipalvelusta, jossa Jeesus ei uhraa itseään, tai Jeesusta ei uhrata yhä uudelleen ja uudelleen, vaan Jeesus lukee Golgatan uhrinsa ansion päivittäin niiden hyväksi jotka ottavat sen päivittäin vastaan. Juuri tämän palveluksen, Jeesuksen sovitustyön ja käsityksen Jumalan temppelistä, Antikristus ja langennut protestantismi yrittävät turmella. Kun Ihmisen sovituksellinen (laillinen ja moraalinen) välitys yksilöiden kohdalla tapahtuu ainoastaan taivaan temppelissä, ekumenia ja hengellinen muodostaminen puolestaan ohjaavat katseet ihmisen rakentamiin maallisiin temppeleihin. Pienestä sarvivallasta sanotaan myös, että ”sillä sarvella oli silmät, ihmisen silmien kaltaiset, ja suu, joka puhui suuria sanoja.” (Dan. 7:8); juuri ihmisten mekanismien ja ihmisen kuvitellun jumalallisen auktoriteetin (paavia kutsutaan esim. ”maailman moraaliseksi johtajaksi”), joka pystyy ”jakamaan armoa” kollektiivisessa maailmantemppelissään tai lopunajan temppelissään, ihmisen, korottaminen sovittajiksi Jeesuksen ja Hänen sovitustyönsä paikalle, on Jumalan paikan ottamista. Lisäksi paavikunta opettaa, että ehtoollisessa leipä ja viini muuttuvat konkreettiseksi Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Tämä ns. transsubstantiaatio pohjautuu itse asiassa panteismiin, jonka vuoksi paavikunta on levittänyt Kristinuskon ja panteismin sekoitusta maailmaan, jotta ihmiskunta ottaisi vastaan sen Yhteisen Eukaristian ja paavi olisi jälleen maailmanvaltias. Paavikunnan ”universaalin temppelin” ja Eukaristian tarkoitus ja salaisuus on se, että kyseessä on Jeesusta ja taivaan temppeliä vastaan kilpaileva papisto ja temppeli, joka väittää pystyvänsä luomaan Jumalan ja sitten uhraavan Jeesuksen yhä uudelleen ja uudelleen (transsubstantiaatio). Ikävä kyllä, tämä palvelus on sulautunut myös protestantismiin, myös luterilaisiin kirkkoihin (aiheesta enemmän artikkelissa Risti ja ehtoollinen – Vetoomus protestanteille). Lisäksi, niin kuin on jo tullut selväksi, paavikunnan ajatteluun pohjautuu se uskomus, että ihminen on luonnostaan turmeltumaton (hyvä). Katolilaisuus nimittäin uskoo, että ihmisen turmeltunut luonto ja sisin ei ole tuomittava Jumalan edessä eikä tarvitse sovittajaa (Katolisen kirkon katekismus, osa yksi – Uskontunnustus, kappale 7, kohta 405). Tämä poistaa tarpeen taivaalliselle, lailliselle, sijaissovitukselle ja ihmisen koko olemuksen, persoonan ja elämän hyväksi luettavalle sijaiselämälle ja persoonalle (Jeesuksen elämä ja kuolema). (Myös tästä enemmän artikkelissa Risti ja ehtoollinen…)
Nämä ovat niitä seikkoja, joita uskonpuhdistajat, niin kuin Martti Luther, havaitsivat. He paljastivat paavikunnan Antikristukseksi. He eivät vielä ymmärtäneet aikaprofetioita siinä mitakaavassa, kuin ne nykyään ymmärretään; mutta he identifioivat Antikristuksen, joka on paavikunta, ja ymmärsivät sen luonteen, joka on se, että paavikunta on pystyttänyt kilpailevan temppelin, temppelipalveluksen ja papiston Jeesuksen ylipappeuden, taivaallisen temppelipalveluksen ja taivaan temppelin rinnalle (joka kaiken lisäksi toteutuu mm. ”solidaarisuuden”, ”yhteisen hyvän” ja ”sosiaalisen oikeuden” johtohahmona maailmassa). (Enemmän Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan ajankohtaisesta sanomasta sekä mm. aikaprofetioista artikkelissa Kristillinen apokalyptiikka)
4. Hengellisen muodostamisen yhteisöt ja rukoustekniikat
Yhteisen hengellisen sisimpänsä löytämistä ajavat siis voimallisesti emerging church ja new age liike. New age on soluttautunut seurakuntiin edellä mainittujen itämaisten meditaatioharjoitusten kautta sekä esim. kundalini joogan kautta. Emerging church:n kanssa yhteneväinen tekijä on myös ns. Alfa kurssi; sen tarkoitus on yhdistää seurakuntia Pyhän Hengen yhteyteen ”perus kristinuskon sanoman” pohjalle. Itselläni ei ole kokemusta kyseisestä kurssista, mutta Juhani Aitomaa kirjoittaa omaan kokemukseensa pohjautuen: ”Alfa asettaa pääpainon Jeesuksen ristintyön sijasta ’hengen’ yliluonnolliselle toiminnalle ihmisessä. Kokemus vahvistaa kääntymisen ja joissakin tapauksissa on itse kääntymisen merkki – ei niinkään synnintunto. Alfan todistus Jumalasta saatetaan mieltää ’Pyhän Hengen’ kokemisena tai tuntemisena, ei kirjoitettuna Sanana.” (http://www.kristitynfoorumi.fi/alfakurssi.htm)
Yksi ehdoton yhteiskristillisen ja ekumeenisen hengellisen muodostamisen kärkinimistä on kuuluisa ”protestanttinen” pastori, jesuiittapaavi Franciscusta kehunut (The OC Register), ja Franciscusta ”meidän paaviksi” ja ”Jeesuksen kaltaiseksi” kutsunut Rick Warren (video). Warrenin mentori oli Norman Vincent Peal, jonka psykologiseen ohjaukseen ja opetukseen kuului tunnettu itsehypnoosin muoto ja itsetutkistelun muoto joka on tunnettua jesuiitoilla (Wikipedia). Hän myös käytti sanojen toistoa, joka on tunnettu hypnoosin muoto. Peale oli vapaamuurari (Amazing Discoveries). Myös Billy Graham on kuuluisa kristittyä maailmaa yhtenäistänyt herätyssaarnaaja; myös hän kehui Norman Vincent Pealea (Wikipedia). Billy Graham kehui myös paavi Johannes Paavali II:sta eri tavoin, ylistäen paavin pyhiinvaellusta Puolaan kristinuskon riemusaatoksi (The Star, 26.6.1979), ja sanoen, että paavikunnalla ja hänellä on sama evankeliumi (Amazing Discoveries). 2. huhtikuuta 2005 Graham lausui paavista, että hän on ”maailman moraalinen johtaja” (Amazing Discoveries). Billy Graham on vapaamuurari (Adullam films). Vaikka Graham puhui paljon hyvää korostaen evankeliumin ydintä, ristiä, hän samaan aikaan edisti ja harjoitti ekumeniaa.
Norman Vincent Peale oli myös tunnetun televankelista Robert Schullerin mentori. Pealen ohella myös Robert Schuller oli Rick Warrenin mentori (sekä mm. Bill Hybelsin mentori). Vapaamuurari Schuller puolestaan sanoi Fulton Sheenistä, että hän on ”älykkäin … ja kaunein kristitty … , jonka tiedän 1900-luvulla” (From Crete to Malta – part 4). Sheen oli katolilainen arkkipiispa, joka tavoitti miljoonia televisiosarjallaan. Hänen kustannusyhtiönsä oli Ignatius Press. Tähän liittyen on hyvä muistaa John Danielin sanat: ”Totuus on, että Rooman jesuiitat ovat hioneet vapaamuurariuden heidän loistavimmaksi ja tehokkaimmaksi työkalukseen, jonka kautta he toteuttavat tavoitteensa protestanttien keskuudessa.” (The Grand Design Exposed, Middleton, Idaho, CHJ Publishing, 1999, s. 302) Onkin mielenkiintoista, että Scottish Rite of Freemasonry Supreme Council of 33° museossa / kirjastossa on seinällä kuvat Billy Grahamista paavin ja J. Edgar Hooverin kanssa sekä kuva Norman Vincent Pealesta (The Herodian Mind – part 2).
Norman Vincent Pealen metodologiaa seuraten useat emerging church:n hengelliset johtajat joko ohjaavat puheillaan ja kirjoituksillaan tietynlaiseen ”hypnoosiin”, tuudittautumisen tilaan tai turtuneeseen hengellisyyteen, tai ohjaavat ihmiset itsehypnoosiin suoranaisien harjoitusten avulla. Usein kuuntelijat saadaan turtumaan esim. psykologisella ”matkalla sisimpään” ja ”matkalla ihmisyyden löytämiseen”. Psykologisen koulutuksensa ansiosta he tietävät kuinka vaikuttaa ihmis-mieleen. Tällainen asetelma myös keskittää viisauden ihmiseen ja tietyille johtaville yksilöille, jotka ovat ”löytäneet” edellä mainittua ”jumaluutta” enemmän itsestään kuin muut (niin he väittävät tai käyttäytyvät). He pyrkivät johtamaan kuuntelijoitaan tyhjentämään mielensä puheidensa kautta, ohjaamalla ajattelua omaan itseensä ja sosiaalisen evankeliumin painotukseen, pois Raamatusta, tuomalla epäilyksiä pikkuhiljaa ja vaivihkaa, sekoittamalla ja tuudittamalla toivoon ilman Raamatun puhdasta evankeliumia ja totuutta. Tämän seuraus myös on se, että kuuntelijat eivät enää ajattele ja punnitse opetuksia itse Raamatulla, vaan luottavat opettajaansa tai hengelliseen ohjaajaansa. Usein väärää opetusta tai väärää asennoitumista Raamattuun ja totuuteen sisällytetään puheisiin myös alitajuisten viestien välityksellä. Tässä yhteydessä on jälleen hyvä muistaa se, että hypnoosin ”keksijä” oli jesuiittojen kouluttama.
Ajattelu- ja asenneohjauksen ohella idän uskontojen mietiskely- ja rukoustapoja on tuotu länsimaiseen ajatteluun, uskonelämään ja jumalanpalvelukseen. Nykyaikaikaisessa hengellisessä kirjallisuudessa ja nykyaikaisissa ryhmissä opetetaan, että toistamalla tiettyä sanaa pitkään rukouksessa, Jumala erityisesti kuulee sinua. Kyseessä on keskitetty rukous. Tämä on täysin vastoin edellä mainittuja Jeesuksen sanoja, että rukoillessa ei tulisi hokea tyhjää. Näin pakanauskontojen tapa rukoilla ja ylistää on tuotu kristinuskoon.
Hengellisessä kirjallisuudessa ja kokouksissa opetetaan rukoilemaan kuuntelemalla Jumalaa sisimmässään meditaation / rukouksen omaavassa ”tyhjyyden tilassa”, jota kutsutaan pohdiskelevaksi rukoukseksi. Kutsumanimi on kuitenkin harhaanjohtava, koska tämän harjoituksen tarkoitus on saada ihminen passiiviseen tilaan. Niin kuin mainittiin, Jumala ei ole tyhjyys, ja Jeesuskin varoitti hokemasta ”tyhjää”; lisäksi, niin kuin Jesajan kirjan 45:19 sanoi: Jumala ei edes löydy tyhjyydestä.
Raamattu kyllä mainitsee mietiskelyn, ja se on myös tärkeää kristityn elämässä. Mutta minkälaista tämän mietiskelyn tulisi olla? Mark Finley kirjoittaa: ”Mietiskely on kaikkialla Raamatussa aktiivista, ei koskaan passiivista, ja sillä on aina kohde. Kristillisen mietiskelyn kohde muodostuu mielen täyttämisestä Jumalan sanalla ja teoilla. Mietiskellessämme hänen suuruuttaan ja vertaansa vailla olevaa rakkauttaan me muutumme hänen kaltaisekseen (2.Kor. 3:18). Kristillisessä mietiskelyssä me käännämme katseemme pois itsestämme kohti Jumalaa. Jeesus on ajatustemme kohde, huomiomme suvereeni keskipiste (Jes. 45:22; Hepr. 12:1,2). Me myönnämme, että sydän on petollinen ylitse kaiken ja epätoivoisen paha, ja että meissä ei ole mitään hyvää (Jer. 17:9; Jes. 53:6; Room. 7:18). Toivomme on Jeesuksessa. Mielemme on kiinnittynyt häneen.” (”Raamatullinen hengellisyys: Löydämmekö uudelleen raamatulliset juuremme vai hyväksymmekö idän opit?”, Nykyaika 2/2015, alkuperäinen artikkeli: ”Biblical Spirituality: Rediscovering Our Biblical Roots or Embracing the East?”, Ministry 8/2012) Jeesus sanoikin: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11:29) Suurin ja tärkein mietiskelyn kohde on Jeesuksen elämä, ja varsinkin Hänen ristinkuolemansa. Siinä on Jumalan viisaus ja rakkaus. Raamatussa (KJV) esiintyvän ”mietiskellä” (meditate) sanan yhteydessä, mietiskely kohdistuu esim. Jumalan tekoihin (Ps. 77:12), Sanaan (Ps. 119:48), lakiin (Joos. 1:8) ja periaatteisiin (Ps. 119:78).
Toki itsetutkistelukin on usein paikallaan, mutta sitä ei tulisi sekoittaa pelastukseen, sovitukseen ja välitykseen Kristuksessa. Usein itsetutkistelu tapahtuu sen jälkeen kun olemme tehneet jotakin väärin, jolloin Pyhä Henki puhuttelee omantuntomme kautta. Mutta tietynlaiseen itsetutkisteluun Pyhä Henki ohjaa jokaisen ihmisen; silloin ihminen tajuaa syntisyytensä ja tarpeensa pelastukseen. Todellinen Pyhän Hengen aikaansaama itsetutkistelu paljastaa ihmisen synnillisen luonteen, ei vain synnintekoja. Se paljastaa synnin syvimmän olemuksen, joka on jokaiselle Aadamin jälkeläiselle periytynyt rikkoutunut suhde Jumalan kanssa. Oman raadollisuutensa havaitsemisessa ihminen ei itse tee aloitetta, vaan sen tekee Pyhä Henki. Siksi tarkoituksenmukainen ”itsetutkistelusessio”, jonka tarkoitus on ”luoda pohja armon sovittavalle tai pyhittävälle yhteydelle Jumalaan” ei ole Jumalan mielen mukaista, sillä siinä ihminen itse pyrkii tekemään lähtökohdan pelastumiselleen ja uskoo, että ihminen pystyy itse katumaan oikein. Siinä ihminen itse toteuttaa sovituksen perustuksen, siis toteuttaa sovituksen ja mahdollistaa vanhurskautuksen tämän katumusharjoituksen perusteella. Siinä ihminen ei etsi armahdusta Jumalan sanan perusteella, vaan tämän tietyn harjoituksen perusteella. Ja siinä jälleen sekotetaan vanhurskautus ja pyhitys.
Jeesuksen luo ei tarvitse tulla valmiina ja kykenevänä harjoittamaan uskoa, vaan Hänen luo voi tulla sellaisena kuin on: syntisenä. Mikäli et osaa katua, tai et edes halua katua syntejäsi, voit pyytää Jeesukselta oikeanlaista, vilpitöntä, asennetta katua syntejäsi. Hän kuulee sinua ja vastaa sinulle oman luonteensa mukaisesti. Hän odottaa, että pyytäisit. Juuri siinä Jumalan kirkkaus tulee julki kun ihminen tahtoo katua vilpittämästi ja erottaa kukenemättömyytensä olemaan hyvä. Ja niin kuin sanottiin, Jeesuksen luonne persoonana, sovitus tai sovittaja, ei löydy ihmisestä itsestään, eikä ihmisyhteisöistä kollektiivisesti, sillä ihmisen syvin olemus on rikkoutunut suhde Jumalaan. Jesuiittojen hurmoksellisen visualisoinnin tarkoitus on ”näyn synnyttäminen”, joka perustuu uskoon että ihminen voi itse ”luoda jumalan”.
Jumalan lapsi ei ole riippuvainen edes aidoista hengellisistä kokemuksista ja hetkistä kun ”kaikki selvenee”, vaan Jeesuksesta; ja kristityn uskovan kokemukset, joissa tuntee suurta iloa, tai tuntee että Herra on lähellä ja elämä on kunnossa, ovat seurausta siitä, että Jeesus toteutti sovituksen ristillä jonka Jumalan lapsi on vastaanottanut elämäänsä. Lisäksi on muunkinlaista itsetutkistelua, sanan varsinaisessa merkityksessä, jota voi olla esim. pohtiminen liittyen siihen, mikä on minun roolini seurakunnassa tai yhteiskunnassa. Mutta sitä ei käsitellä tässä kirjoitelmassa.
Niin kuin on jo tullut selväksi, Jumala on persoona, ja Häntä voi lähestyä kuin persoonaa. Rukouksessa avaamme sydämemme Jumalalle, jolloin Hän pääsee tuomaan ajatuksia mieleemme. Tähän Jumalan puheeseen vastaamme rukoilemalla sen aiheen tai asian puolesta joka mieleemme nousi, jonka tiedämme periaatteeltaan oikeaksi aiheeksi tai oikeaksi pyynnöksi Raamatun perusteella, uskon silmin. Näin keskustelemme Jumalan kanssa rukouksessa. Rukouksia ovat myös hiljaiset huokaukset ja äänettömät ajatukset Herran puoleen, sillä Hän näkee ja kuulee kaiken ja tuntee sydämemme paremmin kuin me itse. Heprean kielen rukousta merkitsevä sana śı̂yach tarkoittaakin Raamatussa myös valittamista, ilmoittamista, pohtimista, mietiskelyä, puhumista ja keskustelua (Strong sanakirja) ”Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä.” (1.Kor. 14:15) Tämä pudottaa pohjan mielen tyhjentämiseltä ja mystisen ”sanattoman sisäisen kirkkauden” havaitsemiselta meditaatiosession välityksellä.
Hengellisen muodostamisen opettajat myös ohjaavat ryhmien jäseniä rukoilemaan ”tyhjyyden ja meditaation tilassa” toveriensa puolesta, jonka jälkeen ryhmän jäsenet kertovat tovereilleen saamiaan visioita, tunnetiloja tai ajatuksia, jos ne voisivat auttaa toista. Kerrotaan, että tätä menetelmää voidaan käyttää evankeliointiinkin. Jumalan tarkoitus on kuitenkin, että tutustuisimme toiseen ihmiseen keskustelemalla tämän kanssa. Jos ennemmin tulkitsemme mystisiä mielen visioita, kyse on edellä mainitusta pakanauskonnoista tulleesta mystiikasta, ”telepatiasta” ja panteismista. Prosessi ei tällöin suuresti eroa esim. joogasta ja selvännäkemisestä. Niin kuin mainittiin, visualisointi on myös tunnettu hypnoosin tehostaja psykologiassa ja oli merkittävä työkalu Ignatius Loyolan hengellisissä harjoituksissa. Tällaisien apukeinojen kautta Jumalasta tehdään etäinen, välinpitämätön ja epämääräinen henki, johon saa yhteyden erityisen hengellisen suorituksen avulla. Tämä on jesuiittojen teologiaa ja hengellisiä harjoituksia parhaimmillaan.
Raamatun mukaan, näin lopunajan viimeisen vaiheen aikana, Jumalan erityisesti antamat näyt tulevat selvästi Häneltä ja niitä annetaan vain korottamaan Jeesusta ja lopunajan viimeisien päivien uskonpuhdistusta korottavaa sanomaa, joka on perustettu Jeesuksen vanhurskaudelle (Joel. 2:23; 3:1-5; Ilm. 14:6-13). Tämä Jeesukselta tullut sanoma pysyy ”laissa ja todistuksissa” (Jes. 8:20) niiden kautta, jotka ”ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.” (Ilm. 12:17). Mikä on tämä Jeesuksen todistus? Ilmestyskirja paljastaa sen: ”Jeesuksen todistus on profetian henki.” (Ilm. 19:10) Profetian henki ei siis ole mikään Pyhästä Hengestä erillinen henki vaan se on Jumalasta. Profetian henki on Jeesuksen todistus; ja Jeesus sanoi: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” (Joh. 18:37)
Totuuden henki on rehellinen sekä sille, että tunnistaa oman raadollisuutensa ja tarpeensa ristin sovitukselle ja Pyhän Hengen pyhitykselle ja johdatukselle elämässään että sille, että tunnistaa millainen Jumala on. Mitä herkemmäksi tulee tunnistamaan omaa raadollisuutta sitä enemmän tunnistaa tarvitsevansa Jeesusta; ja mitä enemmän tuntee Jumalaa sitä rakkaammaksi Hän tulee, koska Hän on niin äärettömän hyvä. Näin kristityn uskovan teot ovat seurausta siitä, että Jeesus vuodatti verensä Golgatan ristillä ja toimii heidän hyväkseen taivaan pyhäkössä; silloin he ovat valmiit vastaanottamaan Pyhän Hengen sateen sydämeensä, jolloin Jeesuksen vanhurskaus aiheuttaa heidän tekonsa. Näin uskovan teot ovat Jeesuksen tekoja, jolloin kaikki kunnia palaa Hänelle senkin jälkeen kun Jumalan lapsi on kuollut ja nousee ylösnousemuksessa (Ilm. 14:13); sanoohan Jeesus Raamatussa: ”Sille, joka voittaa, sille, joka loppuun asti pitää minun tekoni (’ottaa minun teoistani vaarin’, VKR), minä annan vallan kansojen yli.” (Ilm. 2:26 KJV, korostus lisätty)
Profetian henki tarkoittaa (myös) koko Raamattua. Koko Raamattu on Jumalan sanaa ja todistus Hänestä. Jeesus sanoi, että kaikki kirjoitukset kertovat Hänestä (Luuk. 24:27). Profetian henki kertoo että Ilmoitus on kaikille yhteinen asia siinä mielessä, että kaikki voivat nykyaikana löytää totuuden tästä kirjasta. Korkein auktoriteetti on siis Raamatulla, ei profeetoilla. Muussa tapauksessa nykyään joku voisi mainostaa itseään profeetaksi ja väittää: ”Minulla on uutta valoa” ilman Raamatun varmistusta asiasta; tai teologi tai johtaja voisi väittää että hänellä on valoa ilman Raamatun auktoriteettia; tai voitaisiin väittää, että vain tiettyjen henkilöiden raamatuntulkinnan kautta löytää totuuden tai totuuden tälle ajalle tai oikean hengen. Mutta on olemassa profetian henki, jolloin painotus ei ole profeetoissa vaan profetian hengessä: totuus on kaikkien löydettävissä Raamatusta, sillä ei ole mitään uutta Ilmoitusta. Uutta valoa voi olla, mutta se on aina sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa. Lopullinen auktoriteetti on Raamatulla. ”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on.” (1.Kor. 4:6) Mutta jos joku, ehkä profeetaksikin kutsuttu, henkilö saa näkyjä ja viestejä jotka ovat Raamatun kanssa sopusoinnussa, niin on viisasta kuunnella. Sitä tarkoittaa profetoimisen lahjakin; se on annettu tietylle henkilölle. Hänellä on silloin profetian henki. Mutta, vielä kerran, profetian henki on se totuus joka on kaikkien löydettävissä Raamatusta, ei vain profeettojen löydettävissä. Näin profetoimisen lahjan voi koetella profetian hengellä, jotta tietäisi että onko se Jumalasta. Profetoimisen lahja on nimensä mukaan lahja; se on tarkoitettu seurakunnalle rakennukseksi ja vahvistukseksi. Jumalan lapsella on standardi, Raamatun opetus, joka erottaa henget toisistaan. Jeesus tuntee omansa ja Hänen omansa tuntevat Hänet ja Hänen äänensä (Joh. 10:1-16). Henkien pluralistisessa testailussa voi helposti saada väärän hengen, mikäli ei tunne totuutta Raamatusta, sillä ”Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä” (1.Piet. 5:8).
Jumala ei siis anna erityisiä jännittäviä visioita testailutarkoituksessa ja ilman oikeaa standardia, vaan Hän voi antaa näkyjä rakentaakseen seurakuntaa totuudessa. Muussa tapauksessa, ja jos mahdollista, aina ensin, Jumala kommunikoi kanssamme Sanansa kautta. Siksi myös meidän tulisi kommunikoida toistemme kanssa suullamme, jonka Jumala on meille antanut esim. kysymällä toisen vointia ja taustaa (tietysti tilanteen mukaan), sekä näin samaistumalla läheiseemme ja ymmärtämällä häntä. Keskustelu niin Jumalan kuin ihmistenkin kanssa tulisi olla johdonmukaista, jossa on mukana ymmärrys.
Jumala sanoo: ”Minä teen tyhjäksi ennustajapappien merkit ja todistan taikurit petkuttajiksi, minä kukistan maan viisaat ja osoitan heidän tietonsa typeryydeksi.” (Jes. 44:25) Jumala varoitti muinaista Israelia, että se ei ottaisi oppia pakanakansojen mystiikasta. Hän sanoi: ”Kun tulette siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille, älkää ruvetko noudattamaan siellä asuvien kansojen iljettäviä tapoja.” (5.Moos. 18:9) Israel kuitenkin lankesi palvomaan vieraita jumalia ja Jumalan oli sallittava kansansa joutua pakkosiirtoon. Ikävä kyllä, myös Jumalan uuden liiton alainen kristikunta on omaksunut Raamatulle vieraita uskomuksia totuudesta ja todellisuudesta. Jumala joutuu lausumaan seuraavat sanat myös useista nykyajan seurakunnista: ”Herra, sinä olet hylännyt kansasi, olet hylännyt Jaakobin lapset. Heidän maansa on täynnä idän tapoja, se on ennustajien vallassa kuin filistealaisten maa, muukalaisia tulvillaan.” (Jes. 2:6)
Kun Jeesus kohosi opetuslasten edestä taivaaseen, siinä ihmismuodossa, omassa persoonassa, jossa Hän oli, enkelit sanoivat opetuslapsille että Jeesus tulisi takaisin samalla tavalla kuin he näkivät Hänen nousevankin taivaaseen (Ap.t. 1:9-11). Lopunajan viimeiseen vaiheeseen liittyen, Jeesus sanoi mielenkiintoisesti toisesta tulemuksestaan: ”Jos siis teille sanotaan: ’Hän (Messias eli Kristus) on tuolla autiomaassa’, älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: ’Hän on sisällä talossa’, älkää uskoko sitä.” (Matt. 24:26) Lopunajan viimeisessä vaiheessa kun suurin osa ihmiskuntaa odottaa omanlaistaan kristusta, joka saapuisi maanpäälle ja rakentaisi taivasten valtakunnan maanpäälle, Jeesus vahvistaa, että Hän ei silloin (tänäkään päivänä) löydy autiomaasta eikä ihmisten rakenelmista. Onkin mielenkiintoista, että KJV kääntää ”talot” ”salaisiksi kammioiksi”, joka tarkoittaa sitä että Jeesus ei (varsinkaan persoonallisessa olemuksessaan) löydy yksinäisyydestä, eristäytyneisyydestä ja tyhjyydestä; Hän ei löydy eksistentialistisesta, hengellisten harjoitusten kautta ”pyhyyteen” yhdistävästä ja ”pyhyydessä” kasvattavasta meditaatiosta. Hän ei myöskään löydy eristäytyvistä ja/tai itsensä ”pyhäksi” ja toisten yläpuolelle erottavista lakihenkisistä yksilöistä tai yhteisöistä. Jeesus ei persoonallisessa olemuksessaan löydy myöskään ihmisen kollektiivisista hengen kokemisen yhteisöistä. Taivaan valtakunta ei lopullisesti tule autiomaasta, taloista tai salaisista kammioista. Uutta Jerusalemia ei rakenneta ihmisten toimesta maanpäällä, vaan Jeesus rakentaa sen taivaaseen (Joh. 14:2,3). Taivaan valtakunta tulee koko kirkkaudessaan vasta kun Jeesus saapuu taivaasta, jolloin Hänen jalkansa eivät kosketa maata.
Ilmestyskirjan mainitsema lopunajan Suuri Babylon muodostuu oikean ja väärän, Raamatun sanoman ja pakanauskomusten, oikean taivasten valtakunnan ja maallisen taivasten valtakunnan, oikean Kristuksen ja väärän kristuksen, sekoituksesta (sana babylon tarkoittaa sekoitusta: 1.Moos. 11:9). Niin kuin on jo mainittu, kristillinen ja yhteisuskonnollinen oikeisto ja vasemmisto tuodaan yhteen ”sosiaalisen oikeuden” ja ”Taivaan valtakunnan” maan päälle tuomisyrityksen kautta. Erittäin kuuluisa Esiin tulevan kirkon kärkinimi, Brian Mc Laren sanoi pääasiassa uskovansa että ”Jeesus tuli ’julistamaan Taivaan Valtakuntaa, joka tarkoittaa Jumalan tahdon toteutumista maan päällä.'” (Younker, s. 32)
Muinainen Babylon tuhoutui kun Kyyros hyökkäsi sinne idästä. Jesaja ennusti tuon tapahtuman n. 150 vuotta ennen kuin Kyyros kukisti Babylonian (Jes. 41:2; 45:1-6). Kyyros oli esikuva Jeesuksesta, joka myös tulee idästä, itäiseltä taivaalta, ja tuhoaa maailmanlopussa hallitsevan hengellistaloudellispoliittisen Babylonin. Jeesus jatkoikin edelliseen: ”Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.” (Matt. 24:27)
Jos sinä olet Suuressa Babylonissa, vielä on mahdollista jättää se taakseen. Jeesus kutsuu: ”Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.” (Ilm. 18:4) ”Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: — Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: — Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.” (2.Kor. 6:14-18) ”Hänhän sanoo: — Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (6:2)
{{Erityistä muistutusta artikkelin aiheiden sisällöstä ja ohjausta ilmaisutavoista sekä myös ”uutta valoa” ja uutta näkökulmaa asioihin antoi Omega of Apostasy kanava.}}
Ja tässä yksi ”virallinen” Adventistisen teologisen yhteisön julkaisu: http://www.atsjats.org/publication/view/611
Totuus on "tuolla ulkona" 