Laki—osa 2: Jumalan liitot, Siinainvuoren liiton orjuus ja uusi liitto

Tämän lakia käsittelevän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa mainittiin, että Jumalan ikuinen liitto on aina perustunut Jumalan vanhurskaudelle ja vanha liitto Israelin kansan kanssa on kumoutunut uuden liiton kautta, jossa tärkein elementti on Jumalan vanhurskaus. Kymmenen käskyä, joka julistettiin Siinain vuorella, on osa ikuista liittoa, joka perustuu Jumalan laille ja armolle. Mutta mitä Paavali tarkoittaa ”Siinainvuoren liitolla”, joka ”synnyttää orjuuteen” (Gal. 4:24, KR92)? Tarkoittaako tämä sitä, että Kymmenen käskyä on kumoutunut siksi, koska sekin julistettiin Siinain vuorella liitoksi Jumalan ja Israelin välille? Ymmärtääksemme Paavalin vertauksen, meidän tulee tietää Jumalan liittoihin sisältyvien ehtojen ja lupausten merkitys. Ja meidän tulee ymmärtää vanhurskauden merkitys, joka on liiton ehtojen pitämistä.

”Liitto” Raamatussa tarkoittaa tietynlaista suhdetta, sidettä tai sopimusta Jumalan ja ihmisen välillä tai ihmisen ja ihmisen välillä (1. Moos. 26:28). Liitolla tarkoitetaan myös laillista ”dokumenttia” Jumalan ja ihmisen välillä siksi, että liitto on taivaan pyhäkköön eli taivaan oikeussaliin ja vanhurskauteen liittyvä sopimus. Jumalan Sanasta löytyvät seuraavat liitot: Liitto Adamin ja Eevan kanssa, Nooan liitto, Abrahamin (ja Iisakin ja Jaakobin) liitto, Siinainvuoren liitto, Daavidin liitto ja uusi liitto.

Adamin liitto antoi ehdot ikuiselle elämälle, joka oli ja on edelleen kuuliaisuus Jumalan tahdolle (1. Moos. 2:16-17). Syntiinlankeemuksen jälkeen Nooan liitto (1. Moos. 8:15-9:17) antoi lupauksen siitä, kuinka ikuisen elämän ehdot täytettäisiin synnin maailmassa ja kuinka synti voitettaisiin: Jumalan armon (8:20-22) ja oikeuden (9:3-6) kautta: Jumalan vanhurskauden kautta. Abrahamin liitto keskittyi uskon ja armon kautta vanhurskauttamiseen, mutta ei keskittynyt lakiin, vaikka oikeus oli taustalla vaikuttamassa ja liittoon kuului myös väliaikainen vanhurskautta kuvaava laki: ympärileikkaus (1. Moos. 15-17). Puolestaan Siinainvuoren liitto keskittyi oikeuteen (lakiin), mutta ei keskittynyt uskon kautta vanhurskauttamiseen, vaikka Nooan ja Abrahamin liitot olivatkin taustalla vaikuttamassa ja liittoon kuului myös väliaikainen uhrisysteemi. Sekä Abrahamin että Siinainvuoren liitoista jäivät voimaan vain ikuiseen liittoon perustuvat osuudet, kun väliaikaiseen systeemiin perustuvat elementit mitätöityivät ikuisen liiton vahvistumisen/toteutumisen kautta: Abrahamin liitosta jäi voimaan uskon ja armon kautta vanhurskauttaminen ja Siinain liitosta jäi voimaan Kymmenen käskyä. Jeesus Kristus toteutti täydellisessä jumaluudessaan ja täydellisessä ihmisyydessään sekä ristillä kuollessaan ikuisen liiton periaatteen ja todellisuuden: lain (oikeuden) ja armon täydellisen sopusoinnun (Ps. 85:10; 89:14; Joh. 1:14). Golgatalla Hän vahvisti liiton (Dan. 9:27), sillä Hän on liiton suvereeni hallitsija (נָגִיד, nagiid) (Dan. 11:22).

Tärkein liitto kaikkien liittojen taustalla on ikuinen liitto Taivaan Isän, Jeesuksen ja Pyhän Hengen välillä, jota voi kutsua vaikka Kolmiyhteiseksi liitoksi. Pelastussuunnitelma on ollut Kristuksessa valmiina jo ikuisuudesta lähtien (Room. 16:25; Ilm. 13:8) ennen syntiinlankeemusta. Jumala ei suunnitellut syntiä, vaan Hän oli valmis synnin ilmaantumiselle maailmankaikkeudessa, sillä Hän on kaikkitietävä ja näkee asiat ennalta. Kristus on ikuinen liiton Välimies. Hänen kauttaan ja Hänessä ovat kaikki asiat (Joh. 1:1-4; Kol. 1:16-17), joka tarkoittaa sitä, että myös pelastussuunnitelma laadittiin Hänen kauttaan ikuisuudessa. Hän itse on ikuinen liitto (Jes. 42:5-7; katso Jes. 61:1-3; Luuk. 4:16-21). Tämä liitto julistaa vahvasti sitä, että ikuinen liitto perustuu ihmisen ulkopuoliseen täydelliseen vanhurskauteen ja Jumalan ikuiseen luonteeseen.

Syntiinlankeemuksen jälkeen, Adamin ja Eevan kanssa solmittiin myös toinen liitto: lupauksen liitto, kun Jumala lupasi, että Siemen (Jeesus Kristus) murskaisi Käärmeen (Saatanan) pään (1. Moos. 3:15, VKR). Daavidin liitto oli pääosin ikuisen lupauksen liitto molempien armon ja oikeuden toteutumisesta hänen siemenessään: Messiaassa, Jeesuksessa Kristuksessa (2. Sam. 7:12-16; 23:5; Ps. 89:3-5, 15, 25, 27-30, 35). Tämän vuoksi Nooan, Abrahamin (ja Iisakin ja Jaakobin) ja Daavidin liittoja sekä uutta liittoa (sekä Adamin ja Eevan toista liittoa) voidaan kutsua lupauksen liitoiksi (Ps. 89:4-5; 20-38; Jer 33:25-26). Kun taas Adamin (ja Eevan) ensimmäistä liittoa ja Siinainvuoren liittoa voidaan kutsua velvoittaviksi liitoiksi. (Michael D. Marsh, Magnum Opus: Lost Writings on Justification by Faith by Little Known Theological Giant Michael D. Marsh, Original Writings, ed. David Leone [USA: RTC Ministries, 2019], 209-214)

Jumalan liitot ihmisen kanssa ovat siis olleet erilaisia, vaikkakin toisiaan täydentäviä. Kuitenkin niiden yhteisenä tekijänä on aina ollut ikuinen liitto: yksi ainoa liitto Jumalan ja ihmisen välillä, niin kuin osoitettiin tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa. Tämän liiton ehtona ja velvoitteena on aina ollut usko ja kuuliaisuus Jumalan tahdolle. Näin Jumalan laki sisältää ehdot (2. Moos. 34:27-28), ja jopa Daavidin liitolla oli ehdot (1. Aik. 28:7; 2. Aik. 7:17-18). Ehtojen täyttämiseen puolestaan liittyy käsitys vanhurskaudesta. Vanhurskaus juuri tarkoittaa liiton ehtojen pitämistä, Jumalan lain pitämistä (Room. 3:31), sillä Jumalan laissa on kyse suhteista Jumalan ja ihmisen, ja ihmisen ja ihmisen, välillä. Laki määrittelee vanhurskauden. Kysymys siis kuuluu: Kuka pystyy täyttämään liiton ehdot? Kuka on vanhurskas?

Raamatusta löytyy kolmenlaista vanhurskautta: Jumalan vanhurskaus (Ps. 119:142; 143:2; Jes. 51:6), lainavanhurskaus sekä ihmisen omavanhurskaus. Lainavanhurskaus on sitä vanhurskautta, joka asuu sydämessä Pyhän Hengen kautta, jonka saa kääntymyksen yhteydessä (Ps. 51:10), ja joka näkyy hyvinä tekoina ihmisen elämässä, kun hän antaa Hengen ohjata elämäänsä (Gal. 5:16). Siksi, lainavanhurskautta ihmisen sydämessä voidaan kutsua Hengen liitoksi. Lainavanhurskaus on nimensä mukaan lainattua ihmiselle Jumalalta, ja se ei ole, eikä siitä tule, koskaan ihmisen omaa vanhurskautta. Lainavanhurskaus on tärkeää, mutta se ei vanhurskauta, eikä ole laadulliselta olemukseltaan Jumalan vanhurskaus koko täyteydessään ainakin kolmesta syystä: (1) Jumalan vanhurskaus koko täyteydessään asuu ainoastaan Jeesuksessa (Jes. 53:11; Apt. 3:14); (2) kun Hengen liitossa Pyhä Henki on ensimmäinen osapuoli ja ihminen on toinen osapuoli, ihmisen sisin on mukana tuottamassa ihmisen teot (Matt. 12:33-37; Mark. 7:21-23), jolloin ihmisessä asuva Jumalan vanhurskaus on kosketuksissa ihmisyyden kanssa ja osana ihmisen tekoja, jolloin se ei laadultaan kelpaa Jumalalle; ja (3) ihminen on syntinen, jolloin yhteistyö Jumalan Hengen kanssa ei tuota hyviä tekoja äärettömän hyvyyden mittapuulla (Jer. 17:9; Room. 3:9-18, 28; 7:14-25). Lainavanhurskaus on siis Jumalan vanhurskautta, mutta se ei ole laadullisesti vanhurskauttavaa vanhurskautta. Jumalan lain ehdot täyttyivät lopulta ainoastaan Jeesuksen vanhurskauden kautta, kun Hän eli täydellisen elämän, kärsi ja kuoli ihmiskunnan puolesta. Ihminen kelpaa Jumalalle loppujen lopuksi ainoastaan ihmisen olemuksen ja tekojen hyväksi (tai sijasta) luettavan Jeesuksen vanhurskauden kautta (ns. laillinen tai forenssinen vanhurskauttaminen) (Room. 4:4-8; Ps. 32:1-2). Ihmisessä asuvan vanhurskauden (lainavanhurskauden) merkiksi asetettiin ympärileikkaus, joka kuvasi sydämen ympärileikkausta (Hes. 44:7; Room. 2:25-29; Fil. 3:3): pyhitystä.  Herra teki liiton sellaiseksi, että siinä on uskollisuus kahteen eri vanhurskauteen: Jumalan vanhurskauteen ja lainavanhurskauteen.

Sekä Abrahamin uskon ja armon liitto että Siinainvuoren liitto pitävät sisällään Jumalan vanhurskauden elementin (1. Moos. 15:17; 2. Moos. 34:6), joka on tässä yhteydessä Jumalan armoa, joka perustuu ikuiseen vanhurskauteen Jumalan lain nojalla, jota ihminen ei pysty ikuisella mittapuulla täyttämään. Vanhurskaus on hyvyyttä, ja on selvää, että Abrahamin liitossa taustalla oli käsitys myös oikeudesta ja laista sekä hyvästä ja pahasta, koska Jumala tuhosi Vedenpaisumuksella maailman sen pahuuden tähden. Uuden maan lupaus annettiin Abrahamille, joka siksi piti sisällään hyvyyden voiton. Kuinka hyvä voittaisi? Jumalan vanhurskauden kautta, Jumalan lupauksen kautta. Täten, molemmissa liitoissa annettiin myös lupaus vanhurskauden täyttymisestä, vaikka se vanhassa liitossa tapahtuikin myös uhrijärjestelmän symbolien avulla.

Uhrisysteemi ja ylipapin toimet (syntien kantajana) olivat esikuvia ja viittauksia Jumalan vanhurskauteen, jota israelilaiset tarvitsivat joka päivä (תָּמִיד, tamiid = päivittäin) (esim. 2. Moos. 25:30; 28:38; 29:38; 3. Moos. 6:13). Maanpäällisen uhripalveluksen kautta oli tarkoitus katsoa uskossa eteenpäin tulevaan syntien sovitukseen Golgatalla ja taivaallisessa pyhäkössä. Pyhäkön toimet ja Israelin juhlat katsoivat eteenpäin Jumalan valtakunnan suurempaan ja lopulliseen toteutumiseen universaalisti Jumalan vanhurskaudessa. Jumala antoi myös Vanhan testamentin profeettojen (esim. Jesajan, Hesekielin ja Danielin) kautta useita profetioita koskien pelastussuunnitelman lopullista tavoitetta. Vanhan liiton perintö koski maanpäällistä valtakuntaa (5. Moos. 28:9-13; 29:21-27; 30:15; Jer. 31:32), mutta uuden liiton perintö (lopullinen perintö) tulee Jeesuksen vanhurskaudesta ja se on taivaallisessa Jerusalemissa (ja uudessa maassa, jonka Jumala luo, jonka päälle taivaallinen Jerusalem laskeutuu [Ilm. 21:1-5]). Ikuisen vanhurskauden omaavan Ylipapin, Jeesuksen Kristuksen, kertakaikkinen uhri Golgatalla ja pelastussysteemi taivaassa on parempi kuin vanhan liiton esikuvallinen järjestelmä. Tätä tarkoitetaan heprealaiskirjeessä, jossa uutta liittoa sanotaan ”paremmaksi” (κρεῖττον, kreitton) kuin vanha liitto (1:4; 7:19, 22; 8:6; 9:23; 10:34; 11:16, 35, 40; 12:24). Vanhan liiton aikana uhrijärjestelmä oli pidettävä yhteiskunnallisesti ja valtiollisesti, jotta maailma oppisi Jumalan oikeudesta ja armosta, sillä Jeesus ei ollut vielä tullut ihmiseksi. Nämä seikat, jotka ovat maallisen seremonialain väliaikaisuus sekä maanpäällinen perintö-valtakunta, tekevät vanhasta liitosta vain varjon uuden liiton rinnalla (Hepr. 8:5).

Sekä Abrahamin uskon ja armon liitto että Siinainvuoren liitto pitävät sisällään myös lainavanhurskauden ehdot ja elementin, jotka lainavanhurskauden mittapuulla ja Jumalan vanhurskauden avulla ihminen pystyy ihmisen tasolla pitämään antamalla Hengen ohjata elämäänsä (1. Moos. 26:5; ympärileikkaus oli esikuvana tästä). Näin Pyhä Henki pitää Kymmenen käskyä ihmisen kautta, kun ihminen sallii Hengen toimia. Tähän lainavanhurskauteen Paavali viittaa roomalaiskirjeen 10:8 kohdassa, jossa Paavali viittaa 5. Mooseksen kirjan 30:11-14 kohtaan, joka sanoo, että Jumalan Sana on lähellä ihmisen sydäntä. Kymmenen käskyn lisäksi Israelin teokratiassa yhteiskunnalliset ja valtiolliset säädökset oli myös pidettävä. Nämä säädökset oli mahdollista pitää, jos ne piti sydämestään (5. Moos. 30:11-14). Olivathan ne tarkoitetut maanpäällisen perinnön ja valtion rakentamiseen, niin kuin mainittiin.

Galatalaiskirjeessä Paavali käsittelee kaikkia kolmea vanhurskautta: Jumalan vanhurskautta (esim. 3:6), lainavanhurskautta (esim. 2:20; 5:16, 22-26) ja omavanhurskautta (esim. 5:1-4). Omavanhurskaus on sitä, joka luottaa ulkoisiin tekoihin (esim. ympärileikkaukseen tai juhla-aikojen viettoon) vanhurskauttavana keinona (Gal. 4:8-11; 5:4). Omavanhurskaus on myös sitä, joka ilmenee ihmisessä niin, että hän luottaa omaan itseensä tai ihmisyyteen sillä tavalla, että hän kuvittelee itse pystyvänsä tai kuvittelee yleensä ihmisen pystyvän täyttämään liiton vanhurskauden ehdot teoilla. Näin tapahtui Siinailla, kun Israelin kansa vastasi liiton ehtoihin: ”Me teemme kuuliaisesti kaiken, mitä Herra on käskenyt.” (2. Moos. 24:7, KR92) Paavali viittaa tähän omavanhurskauteen roomalaiskirjeen 10:5 kohdassa, joka viittaa 3. Mooseksen kirjan 18:5, kohtaan, joka tuo esiin lain armottomuuden, sillä kansa ei ymmärtänyt lain syvyyttä (tai tahtoi joka tapauksessa luottaa omaan voimaansa) ja se luuli voivansa täyttää lain itse.

On siis tärkeää erottaa erilaiset vanhurskaudet Jumalan Sanasta. Jumala salli Israelin kansan suostua itse täyttämään vanhurskauden (liiton) ehdot (Marsh, 210), mutta heti liiton solmimisen jälkeen Hän osoitti, mistä todellinen vanhurskautus tulee, kun Hän antoi ohjeet pyhäkön rakentamista varten (2. Moos. 25-31). Jumalan lain syvyyden ja pyhäkön opettavien elementtien olisi tullut osoittaa kansalle Jumalan vanhurskauden tarve, mutta Israelin kansa ei sitä liian usein huomannut. Huomaammeko me?

Galatalaiskirjeessä Paavali selittää, että Jumalan vanhurskaus on luvattu pelastajana ja perintönä niille, jotka uskovat Jumalaan vanhurskauttajana ilman ihmisen tekoja (Gal. 3). Laki ei kuitenkaan ole ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa (3:21), vaan sillä on tarkoitus. ”Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.” (3:24, VKR) Laki kasvattaa meitä Kristukseen niin, että se osoittaa todellisen tilamme: olemme syntisiä, synnin orjia, ja tarvitsemme Jeesuksen vanhurskauden luettuna hyväksemme. Apostoli jatkaa:

Te, jotka tahdotte elää lain alaisuudessa, vastatkaa: ettekö kuule, mitä laki sanoo? Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Abrahamilla oli kaksi poikaa, joista toisen synnytti orjatar, toisen vapaa nainen. Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta. Tämä on vertauskuva. Naisilla tarkoitetaan kahta liittoa. Toinen on Siinainvuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Hagar. Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä vastaa nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa. Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme. Onhan kirjoitettu: — Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies. Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. Niin kuin luonnonjärjestyksen mukaisesti syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin on laita nytkin. Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? ’Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa.’ Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia. (Gal. 4:21-31, KR92)

Paavali siis sanoo, että Siinainvuoren liitto synnyttää orjuuteen. Tulkittaessa tekstiä on otettava huomioon se, että siinä Paavali käsittelee lainavanhurskautta, jonka saa Hengen kautta uudestisyntymässä. Tämä on selitettävissä sillä, että hän käyttää ilmausta ”Hengen mukaan syntynyt” (jae 29, VKR). Paavali siis tarkoittaa liitolla uskovan uudestisyntymiskokemusta ja pyhityskokemusta, ei vanhurskautusta. Golgatan lisäksi vanhurskauttaminen tarkoittaa sitä laillista tointa, jonka Jumala tekee taivaan pyhäkössä niiden yksilöiden hyväksi, jotka tahtovat ottaa sen vastaan (Room. 4:25; Hepr. 2:16; 4:14-16; 5:1-6; 6:19-20; 7:25; 8:1, 2, 12; 9:14; 1. Joh. 2:1-2). Paavali ei siis käsittele vanhurskautusta galatalaiskirjeen 4:21-31 tekstissä, vaan hän vertaa lainavanhurskauden kokemusta omavanhurskauden kokemukseen, joista jälkimmäinen orjuuttaa.

Muinainen Israel rikkoi sekä Jumalan vanhurskauden liiton että lainavanhurskauden liiton. Mutta ihminen ei voi rikkoa Jumalan suorittamaa vanhurskautusta Jeesuksessa eikä ikuista Kolmiyhteistä liittoa, sillä Raamattu sanoo: ”Jos olemme uskottomia, hän [Jumala] pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.” (2. Tim. 2:13, KR92)

Paavali siis katsoo liittoa kokemuksellisesta näkökulmasta, ei historiallisesta näkökulmasta (Norman R. Gulley, Systematic Theology 3: God as Trinity [Berrien Springs, MI: Andrews University Press, 2011], 428-430). Tämän vuoksi, Jumalalla ei ole ollut erilaista ikuista liittoa eri aikoina, niin, että ihmisen pelastuminen olisi ollut ja olisi erilaista eri aikoina. Ei! Vaan kaikkina aikoina Jumala on ollut sama (Hepr. 13:8); ja kaikkina aikoina pelastus on ollut ihmiselle mahdollista samoin periaattein. Vanhan liiton aikaisilla ihmisillä oli puutteellisempi käsitys Jumalan vanhurskauden toteutumisesta historiassa (Messiaassa, Jeesuksessa Kristuksessa), mutta periaatteessa he pelastuivat samalla tavalla: uskomalla Jumalan täyttävään sijaisvanhurskauteen syntiensä ja syntisyytensä sovittajana, joka johti sydämen liittoon (suhteeseen) Jumalan kanssa, joka on mahdollista lainavanhurskauden kautta. Laki oli osa tätä liittoa. Laki ei ole ristiriidassa Jumalan lupauksen kanssa uskon kautta vanhurskauttamisesta Jeesuksessa (Gal. 3:21). Tästä syystä, ja sitä suuremmalla syyllä, itse taivaan todellisuus, joka on tullut julki Jeesuksessa Kristuksessa, on pätevä tänä päivänä.

Uudessa liitossa Pyhä Henki kirjoittaa Jumalan lain yksilön sydämeen, kun tämä uskoo Jeesukseen (Hepr. 8:7-13; katso Jer. 31:33). Toki Pyhä Henki toimi vanhan liitonkin aikana, mutta tuona aikana Hän joutui toimimaan kuin ”salassa”, erilaisten symbolien kautta, sillä Jeesus ei ollut vielä laillisesti voittanut ihmiskuntaa omakseen Saatanalta (Joh. 12:31-33).

Edellä mainittujen seikkojen perusteella, Paavali tarkoittaa ainakin neljää asiaa: (1) Mikäli luottaa Siinainvuoren liittoon vanhurskauttajana, jää lain alle, sen orjuuteen, koska lain pitäminen ei vanhurskauta. Paavali siis puhuu oikeasta ja väärästä suhtautumisesta lakiin ja pelastukseen, aivan niin kuin oli kyse Abrahamin kertomuksessakin, jossa Abraham katsoi omien tekojensa tuovan perinnön, jonka seurauksena orjattaren poika (Ismael) syntyi orjuuteen. (2) Tekstiä tulkittaessa on otettava huomioon sen kirjoitusajankohta. Paavali kirjoitti sen uuden liiton aikana, ja hän sanookin, että ”Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä vastaa nykyinenJerusalem” (jae 25, KR92, korostus lisätty). Tämä tarkoittaa sitä, että Siinainvuoren liitto orjuuttaa uuden liiton aikana, mikäli sitä pitää lopullisen perinnön antajana. Niin kuin mainittiin, lopullinen perintö tulee Jeesuksen vanhurskaudesta ja se on uudessa maassa ja uudessa, taivaallisessa Jerusalemissa. (3) Siinainvuoren liitto ei ole voimassa nykyisenä, ainoana ja täydellisenä liittona, koska se keskittyi lakiin ja siinä oli vain ikuisen liiton ominaisuuksia. Siksi Paavali sanoo, että sen pitäminen nykyisenä, ainoana ja täydellisenä liittona orjuuttaa. (4) Paavali viittaa siihen vaaraan, että pyrkimällä pitämään lain vanhurskauttamisekseen, ajautuu omavanhurskauteen, niin kuin tapahtui muinaisen Israelin kohdalla. Sinainvuoren liitto pystyi orjuuttamaan myös vanhan liiton aikana, samasta syystä, mikäli sitä piti lopullisena vanhurskauttajana.

Liiton ehdot, Kymmenen käskyä, ei siis ole kumoutunut, sillä Kymmenen käskyä kirjoitettuna kiveen oli maanpäällinen kuva siitä, mitä on taivaassa. Siksi, itse taivaan todellisuus oli ja on olemassa. Jos Kymmenen käskyä olisi kumoutunut, Jeesus olisi kuollut turhaan, eikä Hän olisi täyttänyt liiton ehtoja. Sapatti on liiton ehtojen täyttymyksen merkki, sillä Sapatissa on kyse levosta; ja Jeesus antaa levon (Matt. 11:28). Juuri seitsemännen päivän sapatti (nykyinen lauantai), Jumalan vanhurskauden merkki, tekee Kymmenestä käskystä erilaisen, ja pidättää ikuisen lain periaatteet tuossa laissa.

Jumalan ikuisen lain periaatteet Kymmenessä käskyssä on tarkoituksella säilytetty kaikille maailman sukupolville Siinainvuoren julistuksen jälkeen, jotta Jumalan auktoriteetti Sanan ja lain antajana pysyisi varmana. Usko Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa olisi turhaa ilman Jumalan Sanaa (Raamattua), joka kertoo sen, kuka ja millainen Kristus on ja millainen Hänen vanhurskautensa on. Lainavanhurskauden liitto, eli Hengen liitto, olisi turha ilman Raamattua, joka määrittelee sen, millainen Jumalan Henki on. Tämän vuoksi, Kymmenen käskyä on yhä voimassa lain auktoriteetin määrittelevän sinetin johdosta, ja tämä sinetti on seitsemännen päivän sapatti. (Enemmän siitä, miksi Raamatun sana ja kirjain määrittelevät Kymmenen käskyn voimassa-olon, on luettavissa artikkelisarjan seuraavassa osassa. Tämä liittyy siihen, miksi Paavali kirjoitti, että kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi [2. Kor. 3:6].)

Israel olisi voinut pysyä Herran kansana, jos se olisi luopunut ”luonnonjärjestykseen” turvautumisesta (Gal. 4:23-25; Matt. 21:42-45; 23:37-38). Niin kuin mainittiin, Herra teki liiton sellaiseksi, että siinä on uskollisuus kahteen eri vanhurskauteen. On tärkeää huomata, että Jumala ei rikkonut liittoa, vaan Israel rikkoi sekä Jumalan vanhurskauden että lainavanhurskauden liiton (Jer. 31:31-33; Matt. 21:28-43). Israel turvautui omavanhurskauteen ja unohti Jumalan tekemän liiton Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa (2. Moos. 3:6, 15-16; 3. Moos. 26:42). Niin Herra teki uuden liiton, samoilla ehdoilla, hengellisen Israelin kanssa, johon sekä geneettisillä tai kansallisilla juutalaisilla että mihin tahansa kansaan kuuluvilla yksilöillä on yhtäläinen pääsy Jeesuksen Kristuksen veren kautta ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veren kautta. Uudessa liitossa on sekä laki että armo, ja uudessa liitossa on sekä Jumalan vanhurskaus että lainavanhurskaus. Jeesus täytti lain (ei lopettanut sitä), sillä Kristus on lain päämäärä (τέλος, telos) (Room. 10:4).

Jeesuksen vanhurskaus Jumalan ikuisen lain täyttäjänä on siis ilmiselvä elementti uudessa liitossa. Mutta lisäksi Raamatussa lukee mm. seuraavat lainavanhurskauteen liittyvät uuden liiton ehdot: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” (Joh. 3:36, VKR) ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.” (Joh. 14:15, VKR) ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.” (Joh. 15:4, KR92) ”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” (Gal. 5:13, KR92, katso myös Gal. 5:14-26 ja Fil. 2:12-13)

Mainokset