Sisällys

1. Johdanto
2. Avain ymmärrykseen historiasta ja salaliittoteorioista
3. Jesuiittojen pedagogiikka
   • Hermetismin juuret
   • Jesuiittojen kasvatustieteen sisältö
4. Ruusuristiläisyys ja Comenius
   • Johan Amos Comenius, protestantti?
   • Renessanssin ja hermetismin vaikutus
   • Oliko Luther ruusuristiläinen?
5. Ruusuristiläisyys, teosofia ja Steiner
6. Hermeettisyyden vaikutus Suomeen ja Pekka Ervastiin
7. Endgame eli loppupeli
8. Valoisa tulevaisuus
9. Tärkeimmät kirjalliset lähteet

_______________________________________________________

1. Johdanto

Nykyaikainen Keskiajan ja Uuden ajan historiantutkimus ja opetus ei ”muista” ottaa huomioon erästä erittäin merkittävää historiaan vaikuttavaa seikkaa. Tämä seikka on salaseurojen vaikutus. Esoteerinen (eli salainen) vaikutus on kyllä nähtävissä mm. Aleksandrian ”aavikkomunkkien” ja kirkkoisien ja Keskiajan kirkon opetuksissa sekä renessanssin aatevirtauksissa; mutta usein se on ainoastaan niiden nähtävissä, jotka tietävät mihin salatieteet perustuvat. Perttu Häkkinen ja Vesa Iitti kirjoittavat kirjassaan Valonkantajat:

Akateemiseen tutkimukseen on 1900-luvulta lähtien vakiintunut termi ”länsimainen esoteerinen perinne”. Uskonnon- ja historiantutkimuksessa on tuotu esille länsimaisen esoteerisen perinteen oletettua suurempaa merkitystä länsimaisen kulttuurin eräänä pohjavireenä. Historian- ja kulttuurintutkimuksen piirissä on noussut esille näkökulmia, joiden mukaan esoteeriset aatevirtaukset ovat vaikuttaneet oletettua enemmän muun muassa luonnontieteiden kehitykseen, kirjallisuuteen, filosofiaan, musiikkiin, uusiin uskonnollisiin liikkeisiin ja populaarikulttuuriin. Käsite ”länsimainen esoteerinen perinne” sulkee sisäänsä monimuotoisen, toisiinsa kytköksissä olevien perinteiden ja aatevirtausten kokonaisuuden, joka kulkee renessanssista nykypäivään. Tämän perinteen juuret ovat erityisesti renessanssin ajan eklektisessä hermeettisessä perinteessä. (Häkkinen & Iitti, 2015, s. 12)

Esoteeristen liikkeiden vaikutusta on siis tutkittu ja tutkitaan, mutta kuitenkin siitä puhutaan ja sitä opetetaan koulujen yleishistoriassa vähän, jos lainkaan (ainakaan minun aikanani siitä ei puhuttu eikä sitä opetettu lainkaan). Nykyään se ei kuitenkaan ole enää salaliittoteoria, että salaseurat vaikuttavat politiikkaan ja yhteiskuntiin. John F. Kennedy puhui salaseuroja vastaan, Antony Sutton paljasti mm. Skull & Bones salaseuran vaikutuksen politiikkaan ja Newt Gingrich sanoi julkisesti, että monet poliitikot kuuluvat salaseuroihin (väittäen samalla, että Donald Trump ei kuulu niihin) (youtube). Puolestaan Häkkinen ja Iitti (2015) toteavat:

Huomion arvoista on, että 1700-luvun loppupuolella maassamme toimi monia muitakin enemmän tai vähemmän vapaamuurariudesta vaikutteita saaneita salaseuroja, joihin kuului varsin arvovaltaista väkeä. Näitä seuroja olivat Timmermansorder, Al Coldinuorden, Aurora-seura, Valhalla-seura, Amore Proximi, Hypotenusaorden, Pro fide et christismo ja Sjuttonde februari bröderna. Seurojen vaikutusvallasta kertoo jotakin mm. se, että maamme ensimmäisen sanomalehden Tidningar utgifne av et Skällskap i Åbo perustivat Aurora-seuran jäsenet. (s. 369-370)

1901-luvun oppikirjassa Kuvallinen kirkkohistoria kerrotaan, että vapaamuurarien yhdistyksien juuret ulottuvat ainakin keskiaikaan saakka, kun ne saivat arvostusta rakentamalla hienoja katedraaleja ja kirkkoja. Kuitenkin nämä seurat tulivat välillä tarpeettomiksi, mutta yhdistyivät jälleen vuonna 1717 Englannissa. Kirjassa myös mainitaan, että vapaamuurareilla oli salaisia oikeuksia, ja että vapaamuurarit ja sen johdannaisyhdistykset rantautuivat myös Suomeen (Fabricius, 1901, s. 516).

Jesuiitat ovat siinä mielessä samanlainen seura kuin Vapaamuurarit, että se on toiminut ja toimii sekä salassa että julkisesti. Jesuiittojen pedagogiikka (kasvatustiede) on vaikuttanut ja vaikuttaa koko maailman oppineisuuteen, opetukseen ja kasvatukseen, niin kuin tullaan osoittamaan. Jesuiittojen opin taustalla on renessanssista noussut esoteerinen perinne.

Salatieteistä käytetään myös nimitystä hermetismi tai hermeettisyys. Nimitys tulee egyptiläisistä, juutalaisista ja gnostilaisista kirjoituksista, joiden uskotaan olleen Hermes Trismegistoksen, egyptiläisen papin ja mystiikan harjoittajan, kirjoittamia. Hermes alkoi tarkoittamaan jumalten sanansaattajaa, jumalaa, joka inspiroi runoilijoita, kirjailijoita, mystikoita jne ja tuli merkittäväksi kreikkalaisessa jumaltarustossa. Kaikki salaseurat, mukaan lukien ruusuristiläiset ja jesuiitat, perustuvat tietyllä lailla hermetismiin eli salatieteisiin. Teologi ja filosofi Johan Amos Comenius, jonka kirjoitukset ovat vaikuttaneet merkittävästi yleiseen opetukseen, kasvatukseen ja ajatteluun varsinkin länsimaissa, sai vaikutteita hermetismistä, niin kuin tullaan osoittamaan.

Ennen astumista varsinaiseen aiheeseen, on hyvä tietää tai kerrata se avain, joka avaa salaisuuden salaisista opetuksista, jotka ovat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan, ajatteluun, opetukseen ja kasvatukseen.

 

2. Avain ymmärrykseen historiasta ja salaliittoteorioista

Jeesus sanoi: ”Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.” (Matt. 7:15-20, KR92) Jeesus tarkoittaa luonteenpiirteitä, mutta myös tekoja, puheita ja opetuksia (Matt. 12:33-37). Tämä on se avain siihen, että tunnistaa mistä lähteestä ihmisen teot ja sanat ovat ja silloin itse ihminen on. Siksi ns. salaliittoteoriat ovat toissijaisia. Ne ovat mielenkiintoisia ja niissä on paljon totuutta, mutta kaikkia salaliittoja tai salaliittojen puolia ei voi aina todistaa paikkansapitäviksi. Tämän vuoksi salaliittoteoriat ovat vain lisätodisteita, kun tärkeämpää on erottaa se juuri ja runko hedelmien takana, joka on tietynlainen henkinen ja hengellinen näkemys ihmisyydestä, jumaluudesta, maailmasta ja todellisuudesta. Tämä juuressa ja rungossa oleva aines näkyy hedelminä eli tekoina, puheina ja kirjoituksina. Toki ihmiset tekevät virheitä ja voivat muuttua, kääntyä tai kasvaa pois erehdyksistä, mutta tarkastellessa henkilöiden elämää ja ulosantia kokonaisuutena voi huomata ne vaikutukset, jotka ovat ohjailleet heidän elämäänsä. Kuitenkin tästä huolimatta, niin kuin kirjoitin Uskonpuhdistus ja vastauskonpuhdistus artikkelissani, ”suuren taistelun ja kirkkohistoriassa ilmenevän jesuiittojen vastauskonpuhdistuksen perusteella, sekä myös inhimillisen syntiin taipuvaisuuden, pahan voimien ja yleisten spiritististen ilmiöiden kiehtovuuden, rikkautta ja kunniaa antavien tahojen, sekä yhteisönsä arvostuksen ja painostuksen perusteella, valehtelevien, petollisten ja soluttautuvien ihmisten olemassaolo ja toiminta yhteiskunnassa ja seurakunnassa Jumalan Sanaa vastaan ei ole epätieteellinen salaliittoteoria, vaan Raamatun profetioihin ja lauseisiin perustuvaa historiankerrontaa”. Tämä Raamattuun perustuva historiankerronta sekä hedelmät ovat nähtävissä myös siinä, kuinka jesuiitat vaikuttivat protestantismiin ja sitä kautta koko nykyisen Euroopan ja maailmankin oppineisuuteen, kasvatukseen ja koulutukseen vastauskonpuhdistuksellaan.

 

3. Jesuiittojen pedagogiikka

Trenton kirkolliskokous (1545-1563) asetti jesuiitat kaikkien muiden Katolisen kirkon elinten johtajiksi (Saussy, 1999, s. 57) ja heidän valtansa saavutti globaalit mittasuhteet jo 19. vuosisadalla (Wylie, 1878, chapter 3). Yli neljä vuosisataa korkein valta on paavin ohella ollut mustalla paavilla, eli jesuiittojen ylimmällä kenraalilla (Saussy, 1999, s. 6). Jesuiittojen hierarkia on rakennettu niin, että ylimmällä kenraalilla on vakoiluverkosto (Fabricius, 1901, s. 427), joka ”näkee tuhansien silmien avulla” kaikkialle (Wylie, 1878, chapter 3) (vertaa ”kaikkinäkevään silmään”). Ignatius Loyolan Constitutions kirjoituksessa hän sanoo, että jesuiittojen kenraali on Kristuksen sijainen (Saussy, 1999, s. 47), jota tuli totella kuin kuollut ruumis ilman omaa tahtoa ja omaatuntoa (Fabricius, 1901, s. 427, 430). Jesuiittojen periaate on, niin kuin Loyola kirjoitti Exercises kirjassa, että heidän on noudatettava seuraavaa periaatetta: jos jokin vaikuttaa olevan minulle valkoista, minä uskon sen olevan mustaa, jos kirkon hierarkia niin sen määrittelee (Saussy, 1999, s. 47-48). ”He [jesuiitat] olivat luonnollisesti protestanttisuuden leppymättömiä vihollisia, sillä protestanttisuuden omantunnonvapaus oli jyrkkä vastakohta heidän sokealle kuuliaisuudelleen.” (Fabricius, 1901, s. 428)

Jesuiitat yhä uskovat Loyolan oppeihin ja henkeen. Paavi Benedictus XVI sanoi puheessaan vuonna 2006, että jesuiittojen järjestö nauttii erityislaatuista Ignatius Loyolan pyhyyden perintöä (Dulles, 2007). Jesuiittojen omassa lehdessä, Dulles (2007) kirjoittaa, että jesuiitat voivat olla ajan tasalla, mikäli he pitävät kiinni järjestön alkuperäisestä päämäärästä ja alkuperäisistä ideaaleista (kolmanneksi viimeinen kappale).

Trenton kirkolliskokous asetti jesuiitat Euroopan koulujen johtajiksi (Saussy, 1999, s. 65). ”Jos he tahtoivat estää protestanttisuutta pääsemästä voitolle, mihin vastustustyöhön eivät katolilaiset yliopistot, koulut, papit ja munkit kyenneet, täytyi heidän saada opetus haltuunsa.” (Fabricius, 1901, s. 428). He kehittivät suunnitelman nimeltä ”oppineisuus oppineisuutta vastaan” (learning against learning), jonka tarkoitus oli ja on kumota protestanttinen opetus Raamatusta, Jumalasta, historiasta, pelastuksesta, taistelusta Kristuksen ja Saatanan välillä, ihmisyydestä, todellisuudesta jne. Heidän opetuksensa pysyi aluksi katolilaisten keskuudessa ja sitten levisi myös protestanttien keskuuteen. Monet protestanttiset perheet lähettivät poikansa jesuiittojen kouluihin Lutherin varoituksesta huolimatta (hänen kirjeessään johtavalle luokalle vuonna 1520), koska niillä oli yleissivistävä ja korkeatasoinen maine. ”Ruhtinasten rippi-isinä [jesuiitat] vaikuttaisivat heidän omiintuntoihinsa.” (Fabricius, 1901, s. 429). Jesuiitat toimivat protestanttisissa kouluissa nimellisesti protestantteina, mutta opettivat aluksi tuoden epäilyksiä protestanttien oppeja ja Raamattua kohtaan. Myöhemmin uudet jesuiittojen filosofiaan ja esoteeriseen filosofiaan pohjautuvat opit syrjäyttivät raamatullisuuden. J. Wylie kirjoitti kirjasarjaansa The History of Protestantism, toiseen osaan, kirjaan 15 nimeltä The Jesuits:

Kaikista luokista, aina aatelisista päivätyöläisiin; kaikista liikemiehistä ja kauppiaista, aina rikkaasta pankkiirista suutariin ja vahtimestariin; kaikista ammateista, aina virka-asuun puetuista merkkihenkilöistä ja oppineista professoreista kaapuun puettuun kerjäläismunkkiin; kaikista oppineiden miesten arvoista, aina filosofista, matemaatikosta ja historioitsijasta koulun rehtoriin ja sanomalehden reportteriin, on ihmisiä liittynyt [jesuiittojen] yhteisöön. (chapter 3)

Wylie jatkaa:

Emme ole vielä käsitelleet niiden joukkojen täydellistä ja kaiken kattavaa valmiutta, jotka Loyola lähetti sotimaan protestantismia vastaan. Mitään, joka voisi avustaa heitä vastustajiensa päihittämisessä ja heidän kruunaamisessa voittajiksi, ei jätetty huomioimatta ja järjestämättä. Heidät vapautettiin kaikesta velvollisuudesta lakia kohtaan, oli sitten kyseessä luonnollinen tai jumalallinen laki. Jokainen juoni, oveluus ja valepuku oli laillista miehille, joiden hyväksi kaikki erotus oikean ja väärän välillä oli poistettu. He pystyivät omaksumaan yhtä paljon valeasuja kuin Proteus ja muuttamaan värinsä kuin kameleontti. He seisoivat yksin ja erillään ihmiskunnasta. Ensinnäkin heillä ei ollut siteitä maahan. Heidän valansa sitoi heidät menemään mihin tahansa maahan kenraali heidät lähetti ja jäämään sinne niin pitkäksi aikaa kuin hän määräsi. Veljestö oli heidän maansa. Heidät oli erotettu perhe- ja ystäväsiteistä.  (chapter 4)

He pystyivät menemään sisään kuninkaallisen huoneeseen tai valtiomiehen kabinettiin huomaamatta. He pystyivät istumaan kokouksissa ja yleisistunnoissa tunnistautumattomina ja osallistumaan päätöksentekoon ja väittelyihin ilman epäilyksien herättämistä. Ei ollut kieltä, jota he eivät olisi osanneet puhua ja ei uskontunnustusta, jota he eivät olisi lausuneet; siksi ei ollut ihmisryhmää, jonka parissa he eivät olisi oleskelleet ja ei kirkkoa, jonka jäseniksi he eivät olisi menneet… He pystyivät inhoamaan paavia luterilaisten kanssa tai vannomaan valan skotlantilaisten presbyteerien kanssa. Heillä oli oppineita ja elegantteja miehiä aateliston ja kuninkaiden tuomioistuimissa; heidän tiedemiehensä ja kirjailijansa [olivat] nuorison opettajina; heidän hiomattomat mutta valmissanaiset puhujansa [olivat] pitämässä palopuheita yleisölle… (chapter 8)

Noihin aikoihin, kun suurta taistelua hyvän ja pahan välillä ja uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen välillä opetettiin, Fabricius (1901) lausuu samoja asioita jesuiitoista kuin Wylie. Fabricius lisää, että valtiomiehiä, lääkäreitä ja muita korkea-arvoisia yhteiskunnan jäseniä pyrittiin kasvattamaan niin, että, niin kuin itse Loyola sanoi, suuri yleissivistyksellinen viisaus ja vähäinen pyhyys oli parempi kuin vähäinen viisaus ja suuri pyhyys (s. 426).

Jesuiitat levisivät halki maan. Lopulta vastauskonpuhdistuksellinen jesuiittateologia ja opetus valtasi valtavirtateologian ja ajattelun ja koko yleisen opetussysteemin protestanttisesta reformaatiosta huolimatta. ”Tämän munkkikunnan tehtävä on vielä tänä päivänä estää protestanttisuutta leviämästä katolisiin maihin ja tunkeutua protestanttisiin maihin.” (Fabricius, 1901, s. 429). Lähetystyössä ja ei-kristillisten maiden opetuksessa jesuiittojen yhteisö yhdistää kristinuskoa ja mystiikkaa, ja tällä tavoin saa sille vallan myös ei-kristillisissä maissa (Fabricius, 1901, s. 430; Jesuits Discuss Christology). Kirjassa Platonista transmodernismiin (2001) Leena Kurki kirjoittaa jesuiittojen opetusmetodin laajuudesta:

Kuudestoista vuosisata oli pedagogiikan historiassa varsin merkittävä. Humanismi oli viidennellätoista vuosisadalla alkanut elähdyttää kasvatuksellisia instituutioita, ja seuraavalla vuosisadalla sen vaikutukset olivat jo selkeät. Humanistinen liike uudisti koko eurooppalaisenkulttuurin. Etsittiin uusia arvoja, ideoita ja kokemuksia.

Humanistisen pedagogiikan historiassa törmätään väistämättä jesuiittojen kasvatusajatteluun. Sen didaktinen perusprinsiippi, jokaisen oppilaan henkilökohtainen huomioonottaminen, on suorastaan alkusysäys nykyaikaisille opetussuunnitelmille. Maailman ensimmäinen opetussuunnitelma, jesuiittojen Ratio Studiorum täyttikin vuonna 1999 jo neljäsataa vuotta. (Ks. Reimer 1976)

Jesuiitoilla humanistinen kasvatustraditio on säilynyt katkeamattomana voimistuen onnistuneesti kohtaamaan modernin maailman mukanaan tuomat vaatimukset. Monet nykyisin muodikkaat kasvatusalan virtaukset, kuten kokemuksellinen ja yhteistoiminnallinen oppimien, draamapedagogiikka ja väittelytaito, pedagoginen johtajuus, visioiden laatiminen ja eettisen yhteisön luominen sekä kriittisen ja itsenäisen oppijan kasvaminen, ovat olleet jesuiittojen kasvatustoiminnan keskiössä jo yli neljäsataa vuotta. Siksi ne näkyvät selkeästi ja syvälle juurtuneina myös nykyajan jesuiittakoulujen käytännöissä. (s. 157)

Toki edellä mainituissa opetustavoissa on hyvääkin. Esimerkiksi kriittinen asioiden tarkastelu on usein oppimisen edellytys. On kuitenkin otettava huomioon, että jesuiittojen kritiikki kohdistui protestanttien ja Raamatun opetuksiin, ajaen Katolisen kirkon opetusta, jota he pitivät ehdottomana totuutena, ja että nykyään kritiikki ei valtavirta-opetuksessa toimikaan toisin päin. Esimerkiksi evoluutioteoriasta (tarkemmin sanottuna makroevoluutioteoriasta) on tehty yleinen totuus, eikä siihen kohdistuvaa kritiikkiä suvaita. (Huom. Katolinen kirkko pitää (makro)evoluutioteoriaa mahdollisena (Adam, Eve, and Evolution)).

Jesuiittojen pedagogiikan ”kokonaisuus sopii sovellettavaksi kaikissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa rikkomatta kulttuurin erityislaatua, päinvastoin ammentaen siitä uutta voimaa” (ibid. s. 170). Fordham yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin, tohtori James J. Walshin, mukaan ratio studiorumista tuli suurilta osin eurooppalaisten yliopistojen opintosuunnitelman pohja (as cited in Saussy, 1999, s. 66). Tämä on nähtävissä siinä, kun Robert Muller, jota kutsutaan ”globaalin opetuksen isäksi”, ja joka piti jesuiitta Pierre Teillhard de Chardinia kuin ”oppi-isänään” (Muller, 1985, s. 116-117), loi ”maailman perusopetuksen opetussuunnitelman” (Robert Muller Biography) eli UNESCOn opetussuunnitelman. UNESCO on Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö. YK:n hengellisyys on tunnetusti ekumeenista, synkretististä, okkultistista ja hermeettistä (The Spiritual United Nations).

Niin kuin edellä mainittiin Häkkisen ja Iittin (2015) kommentissa, renessanssin ajan eklektinen (eri suuntauksia ja teorioita yhdistelevä ja valikoiva) hermeettinen perinne oli valloillaan silloin kun jesuiitat nousivat valtaan. Jesuiitat ammensivat tuosta perinteestä. Mutta, mitkä ovat tämän hermetismin tai hermeettisyyden juuret?

Hermetismin juuret

Roomalaiskatolilainen suku nimeltä Medici, johon kuului paaveja ja hallitsijoita, toi humanismin Eurooppaan Renessanssin aikoihin. He saivat haltuunsa Justinianus I:n salaisen kirjaston muinaiset kirjoitukset, sillä Justinianus oli sulkenut ateenalaiset koulut vuonna 529 ja takavarikoinut niiden mystiset, tieteelliset ja filosofiset kirjakääröt (Saussy, 1999, s. 23). Ne opettivat, että ihmisen äly on kykeneväinen löytämään ja määrittelemään totuuden ja ihminen pystyisi hallitsemaan maailman voimia. Päästessään kiinni tähän salaiseen tietoon erilaisten symbolien, nimien ja numeroiden avulla (joista käytetään nimitystä kabbala), ihminen voisi tulla jumalaksi. Tämä salainen (esoteerinen) tieto on nimeltään gnosis (joka tarkoittaa ”tietoa”) ja josta tulee gnostilaisuus nimitys. Gnostilaisuus juuri etsii tätä ihmisen sisäistä ja/tai panteistista valoa, gnosista, joka, sen mukaan, voi pelastaa ihmisen. Juuri gnostilaisuudessa etsitään tiettyä tilaa meditaation (tai vastaavan) avulla, jonka hedelmät ovat nähtävissä myös nykyaikaisessa joogassa ja erilaisissa mietiskelytekniikoissa ja tietoisuuden saavuttamistekniikoissa tai erilaisissa esoteerisissa rituaaleissa ja jopa kosmologiassa. Tämän vuoksi jesuiittojen opetus perustuu myös salatieteisiin ja esoteeriseen tietoon. Heidän oppinsa oli ja on ”ihmisen sisäiseen elämään keskittyvä ilmiö, joka on jatkoa myöhäiskeskiajan mystisille, uusplatonisille ajatuksille. Se omistautuu sekä luonnonfilosofisiin, panteistis-mystisiin spekulaatioihin että kristuskeskeiseen spiritualistiseen mystiikkaan… joiden mukaan yksilön sielu on mikrokosmos, joka on osallinen maailmansielusta, ja pitää Kristusta ja sielua mystisesti identtisinä.” (Christensen & Göransson, 1974, s. 157).

Hermeksen mukaan jopa raamatuntulkinta eli hermeneutiikka on saanut nimensä. Roomalaiskatolisen kirkon ja monien kirkkojen arvovalta uskonkappaleissa, moraalissa ja uskonkäytännössä on inhimillisillä instituutioilla, hierarkialla, papistolla ja/tai teologeilla – toisin sanoen ihmisillä, kun ne opettavat, että traditio on toinen yhtä korkea arvovalta tai että traditio on oikea selittäjä Raamatulle ja/tai että teologit omaavat jonkin erityisoikeuden tulkita Raamattua. Siksi nämä näkemykset perustuvat hermetismiin, jossa ihmisestä tai joistakin ihmisistä tehdään tavallaan jumala tai jumalia kun he kykenevät ilmoittamaan ”totuuden” ja/tai tulkitsemaan omalla auktoriteetillaan korkeinta tai universaalia mieltä tai hengellisyyttä tai henkisiä ulottuvuuksia tai Jumalaa tai jumalia mystisen ”sielu-jumala” yhteyden ja/tai asemansa pohjalta. Kun taas Raamatun ja protestantismin mukaan arvovalta on ainoastaan Raamatulla. Raamatun sisäinen hermeneutiikka antaa oikeat tulkintaperiaatteet. Ihmiset kyllä kirjoittivat Raamatun, mutta he kirjoittivat sen Pyhän Hengen auktoriteetille sekä Jumalan auktoriteetille, joka ilmoitettiin Moosekselle ja profeetoille; tämä ilmoitus oli esikuva ja perusta Messiaan, Jeesuksen Kristuksen, tulemiselle, ilmoitukselle ja Jumalan vanhurskaudelle ja pelastukselle (Ps. 118). Jumala siis ensin ilmoitti itsensä ja lähestyi ihmistä (esim. Abraham ja Mooses); ihminen ei ensin löytänyt Jumalaa hengellisten harjoituksiensa, mietiskelynsä, viisautensa ja/tai asemansa johdosta ja sen jälkeen ilmoittanut Jumalan tahtoa. Siksi Raamattu, ainoana korkeimpana auktoriteettina, on koottu profeetalliselle seuraannolle ja Jumalan arvovallalle, jossa aiemmin ilmoitettu valo ja profeetallinen seuraanto pysyy perustana jatkuvalle seuraannolle, joka päättyi apostoleihin ja Uuteen testamenttiin.

Katolisen kirkon ja nykyisen kriittisen raamatuntulkinnan perusta on siinä, että arvovalta sen määrittelemiseen, että mikä Raamatussa on totta ja mikä ei, ja mitä sieltä tulisi pitää ja mitä ei, on ihmisellä tai ihmisten instituutioilla itsellään. Onkin mielenkiintoista, että kriittinen raamatuntulkinta, eli se raamatuntulkinta joka nykyään perustuu joko evoluutioteoriaan tai teistiseen evoluutioteoriaan, kulttuurievoluutioon, rationalismiin, ja eksistentialismiin, sai alkunsa Richard Simonin (1638-1712) kautta, joka oli protestantti, joka kääntyi katolilaisuuteen. Tarkoituksenaan vähätellä protestantismia, Simon yritti tuhota Raamatun arvovallan, jotta protestantismi kääntyisi Katolisen kirkon arvovallan puoleen. Simon mm. hylkäsi Mooseksen Pentateukin kirjoittajana, ja uskoi, että se oli kirjoitettu pitkän ajan kuluessa ja useiden redaktoreiden (tekstien järjestelijöiden ja muokkaajien) toimesta. Hänen teoriansa hylättiin aluksi Katolisen kirkon toimesta, mutta parin vuoden kuluttua se hyväksyttiin useiden tutkijoiden puolelta, kun rationalismi sai siivet alleen. (Davidson, 1995, s. 105-106)

Mutta Raamattu on luotettava Jumalan sana, niin kuin mm. arkeologiakin todistaa. Lisäksi Vanhan testamentin profetiat Messiaasta täyttyivät Jeesuksessa. Pietari kirjoittaakin: ”Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan” (2. Piet. 1:19, KR92). Edellisissä jakeissa (16-18) Pietari sanoo, että Jeesuksen kirkastuminen vuorella oli ja on osoitus Jeesuksen ja Hänen asettamiensa apostolien julistamasta totuudesta. Itse asiassa kreikankielisessä alkutekstissä 19:sta jae alkaa ”ja” (και) sanalla ja lopun voi kääntää ”meillä on kaikkein lujin luottamus profeetalliseen sanaan” (Shepherd, 2013, s. 7-10), joka tarkoittaa sitä, että ainoastaan Jeesuksen kirkastuminen vuorella ei ole syy siihen, että voimme luottaa profeetalliseen sanaan, vaan voimme luottaa siihen irrallisena kokemuksista, ja kirkastusvuorikokemus tapahtui, koska Jeesuksen kirkastuminen ja sen antama toivo ikuisesta elämästä oli kirjoitettu profeetalliseen sanaan. (Raamatun tulkinnasta ja arvovallasta enemmän artikkelissa Kertooko Raamattu Jumalan vai ihmisten arvovallasta?) Katolisen kirkon ja kriittisen raamatuntulkinnan perusta on rationaalisuudessa, eksistentialismissa ja empirismissä, toisin sanoen ihmisen kokemuksissa

Vuosisata Trenton kirkolliskokouksen jälkeen Paavi Paavali III:n jälkeläinen, Ranuccio Farnese, antoi suurelle venetsialaiselle maalarille, Sebastiano Riccille, työksi ikuistaa tämän merkittävän kokouksen alkuperä ja idea. Ricci maalasi kuuluisan taulunsa ”Paavali III ja kardinaalit matkalla Trentoon”, jossa hämmästyttävän avoimesti näytetään, kuinka paavin yläpuolella leijailee Merkurius jumala (Saussy, 1999, s. 59). Merkurius on rahan jumala. Sen mukaan on nimetty elohopea (Mercury) ja sen ainutlaatuisen kemiallisen koostumuksen vuoksi kultaa voidaan puhdistaa sillä. Ei ole kummallista, että taloudellinen valta vei osittain myöhäisantiikin ja keskiajan kirkon luopumukseen kun piispat saivat valtaa ja rikkauksia (Paaviuden nousu kirkkohistoriassa), temppeliritarit olivat keskiajan pankkiireja, vapaamuurareilla oli ja on paljon ekonomista valtaa, jesuiitat omistivat jo modernin ajan alussa ”suunnattomia rikkauksia” (Fabricius, 1901, s. 428) ja Rothschild suku on Vatikaanin rahastonhoitaja (Saussy, 1999, s. 160). Merkurius tunnettiin muinaisessa Babyloniassa Marduk jumalana (mainitaan myös Raamatussa: Jer. 50:2). Heprealaiset kutsuivat häntä Eenokiksi, egyptiläiset Thotiksi ja skandinavialaiset Odiniksi. Roomalainen historioitsija Livy sanoi, että Marduk esiteltiin roomalaisille latinalaisena versiona kreikkalaisesta Hermes jumalasta vuonna 495 jaa. (Saussy, 1999, s. 59). Tämä jumala siirtyi myös Rooman kirkkoon, sillä on historiallinen tosiasia, että keisarius siirtyi paaville ja että paavikunta sisällytti babylonialais-kreikkalais-egyptiläistä mystiikkaa oppeihinsa ja käytäntöihinsä. Onkin mielenkiintoista, että Hermeen sauvan (ja Osiriksen sauvan) (katso kuvat alla) päässä on käpy, joka löytyy myös maailman suurimmasta ”käpy patsaasta” maailmassa, joka sijaitsee Vatikaanissa (Symbolreader). Käpy symboloi kaikkinäkevää silmää (ibid.). Hermeksen sauva on myös se ”apteekin symboli”, jonka ympärille käärme on kiertynyt, joka juontaa juurensa sekä hermeettiseen alkemiaan (eli aineiden ”sekoittelemiseen”) että Asclepius jumalaan (Miksi Apteekin tunnus on käärme?), ja joka, legendan mukaan, sai salaista (eli hermeettistä ja esoteerista) tietoa käärmeeltä (Wikipedia). Merkuriuksen astrologinen merkki (katso alla) löytyy mm. jesuiittojen enklaavista eli erillisalueesta, jossa maailman johtajat tapaavat (Secret Societies album).

Millä nimellä Hermestä kutsutaankin, hän on ns. universaalin mielen jumala, joka vaikuttaa kirjoituksessa, matematiikassa ja ajattelussa. Merkurius pystyi muuntautumaan ja pettämään, jotta saisi ihmiset houkutelluiksi hadekseen eli tuonpuoleiseen. Siksi hänet kuvattiin myös keppostelijaksi (”Trickster”) ja varkaaksi, joka ei voinut lapsenakaan vastustaa Apolloksen karjan varastamista (Saussy, 1999, s. 60). Kyse on mieleen vaikuttamisesta; mielen, tekstin, ilmaisun ja merkityksien manipuloinnista. Siksi ”propaganda” sanakin tuli jesuiittojen toiminnan vaikutuksesta (Fabricius, 1901, s. 430; Game of Thrones, media ja sosiaalinen ja henkinen rakentuminen). Juuri jesuiitat ovat mestareita pettämään ja muuntautumaan sekä ”todistamaan” mustan valkeaksi filosofioillaan ja opetuksillaan. Tämä oli Trenton konsiilin (eli kirkolliskokouksen) tarkoitus: lähettää jesuiitat matkaan valtaamaan maailma takaisin paavikunnalle opetuksellaan ja oveluudellaan.

Okkultismissa, tunnetusti, käännetään hyvä pahaksi ja paha hyväksi. Esim. teosofiassa Lucifer on se hyvä tyyppi. ”Ignatius de Loyolan tavoin he [jesuiitat] ovat aina nähneet inhimillisen olemassaolon taisteluna pimeyden ja valon, tragedian ja ilon välillä: he puhuvat elämän draamasta.” (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 179) Nykyinen maailma, jesuiittojen opetuksen tuloksena, taistelee väkivallatonta fundamentalismia vastaan. Raamatullisuuden selitetään olevan äärimmäistä fundamentalismia ja ihmisen auktoriteettiin uskomisen suvaitsevaisuutta, koska jokaisella ihmisellä voi olla erilainen totuus, koska jokaisella ihmisellä voi olla erilainen kokemus, ja siksi katsotaan, että ihmisyys itsessään on totuuden määrittelijä. Näin, ovelasti, käännetään hyvä pahaksi. Jesuiittojen hermeettisen toiminnan ansiosta, esoteeriseen, kollektiiviseen ja universaaliin mieleen ja Kosmiseen Kristukseen koko maailma yhdistetään erilaisilla manipulaation keinoilla, joista tietynlainen opetus ja kasvatus (ja myös media) ovat esimerkkejä.

Jesuiittojen kasvatustieteen sisältö

On ironista, että jesuiitat ovat saaneet vallan ohjata koulutusta ja kasvatusta, koska he silloin ovat jättäneet pois raamatullisen näkemyksen luomisesta, historiasta, pelastuksesta, raamatuntulkinnasta, suuresta taistelusta hyvän ja pahan välillä, eskatologiasta, uskonpuhdistuksesta, vastauskonpuhdistuksesta, moraalista ja monista muista aiheista. Esim. kasvatustieteisiin pureutuvassa kirjassa Platonista transmodernismiin (2001) Leena Kurki ylistää jesuiittojen koulutusta, kasvatusta ja hengellisiä harjoituksia (s. 157-184).

Jesuiittojen kasvatusperiaate korostaa kokemuksen prosessin tärkeyttä, joka kiteytyy hengellisiin harjoituksiin (ibid.). Kun ”Luther etsi yksinkertaista, lujaa Jumalan sanaa, Loyola eli kokonaan mielikuvituksistaan” (Fabricius, 1901, s. 425). Jesuiittojen hengellisyyden, eli jumalyhteyden, eli ”[s]piritualiteetin lähtökohta on konkreetti tilanne, ei mikään abstraktiksi jäävä tilanne” (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 165). Tämä on uskoa kokemuksiin ja tunteisiin (ei Jumalan sanaan) oppimisen ja hermeneutiikan perustana. Tällaisen opetuksen vaikutus on nähtävissä nykyään, kun kuulee opetusta, jonka mukaan Jumalankin on tarvinnut kehittyä ja Jumala yhä kehittyy. Opetetaan esim., että Jumalan täytyi tulla ihmiseksi Jeesuksessa, että Hän voisi kokemuksesta ymmärtää mitä on olla ihminen. Heprealaiskirjeen 2:18 kohtaa käytetään puoltajana: ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (KR92). Jumala on kuitenkin kaikkitietävä (Ps. 139:1-18) ja Hän tuli ihmiseksi pelastaakseen ihmisen. Hän avasi laillisesti oven pelastukseen, kun Hän kävi läpi kaikki ihmisen kärsimykset. Siksi Hän kykenee ja Hänellä on oikeus auttaa ihmisiä, jotka tahtovat Hänen apuaan ja lähestyvät Häntä, ainoata Ylipappia, rukouksessa, kun Hän toimii heidän puolestaan taivaan pyhäkössä (katso myös Hepr. 4:15 ja 5:1-10).

Myös jesuiittojen ja heidän opetuksensa moraali perustui suhteelliseen moraaliin ja vanhurskauteen, ei Raamatun moraaliin ja Jumalan vanhurskauteen. Jesuiittojen oppikirjassa luki: ”Syntiä ei tee se, joka hyvästä tarkoituksesta iloitsee sellaisista teoista, mitkä ovat luonnostaan pahoja.” (Fabricius, 1901, s. 430) Nykyään on myös vallalla suhteellisen moraalin ja etiikan opetus kouluissa, ns. eksistentialismin kautta, joka johtaa kollektiiviseen moraaliin, ei Raamatun moraaliin (aiheesta enemmän artikkeleissa Filosofioiden vaikutus nykyiseen kristinuskoon ja maailmaan ja Game of Thrones, media ja sosiaalinen ja henkinen rakentuminen).

Myös epäoikeudenmukaisuuden havaitseminen maailmassa ja oikeudenmukaisuuden tuominen maailmaan (vapautuksenteologia kollektiivisen moraalin perustalla) ovat jesuiittapedagogiikan periaatteita (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 165-166). Myös toisilta ihmisiltä oppimisen tärkeys on korostettu (ibid. s. 166). Jesuiitat opettivat ja opettavat kollektiivista omaatuntoa, joka liittyy ns. sosiaalipedagogiikkaan (ibid.). Kutsumus tietyksi osaksi globaalia yhteisöä on jesuiittojen opetuksen sisältö (ibid.), jolloin yhteisö ja kollektiivinen omatunto määrittelevät yksilön identiteetin, omatunnon ja moraalin. Mutta, todellisuudessa, millään yhteisöllä ei ole oikeutta määritellä ihmisen omatuntoa (Lue enemmän artikkelista Mielenterveys ja identiteetti). Jesuiittojen ja nykyisen valtavirtakasvatuksen mukaan kokemuksellisuuden kautta oppii yhteyden toisiin ihmisiin, ns. yhteisölliseen älyyn ja Kosmiseen Kristukseen (ibid.). Kokemuksellisuutta korostetaan, ja se onkin jesuiittojen mukaan uskon perusta Ignatius Loyolan opetuksissa hengellisistä harjoituksista, vaikka, niin kuin edellä mainittiin, profeetallinen sana on uskon perusta. Kollektiivista kokemusta uskon ja elämän kasvussa painotetaan, kun jesuiitat opettavat, että ”[i]hminen kasvaa ihmiseksi vasta ollessaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.” (ibid. s. 175) Tämän lauseen ongelmallisuutta käsitellään alla.

Jesuiitat voidaan ”väljästi määritellä messiaanisiksi humanisteiksi, joiden pyrkimyksenä on muokata uudelleen inhimillisen olemassaolon laatua, ylittää historiallisen inhimillisen tilanteen määräämät rajat ja aloittaa alusta… [J]esuiitoilla toiminnan päämäärä on samalla myös ad maiorem Dei gloriam, Jumalan suuremmaksi kunniaksi” (ibid. s. 177). Humanismi ja ihmiseksi kasvaminen onkin jesuiittojen ja heidän pedagogiikastaan vaikutusta saaneiden opettajien toistuvana korostuksena. Psykologian liian suuri sekoitus hengellisyyden perusteisiin on myös heidän tapaansa, niin kuin Fabricius (1901) sanoo, että jesuiitat ”ymmärsivät suurella viisaudella ja ihmistuntemisella sekoittaa hengelliset ja maalliset asiat” (s. 426), sekoittamalla mm. inhimillisen ja hengellisen identiteetin muodostumisen. On ongelmallista sanoa, että ihminen kasvaa ihmiseksi aikuisiällä, jos samalla sekoittaa uudestisyntymättömän, maallisen ihmisen identiteetin ja uudestisyntyneen Jumalan ihmisen identiteetin, sillä ennen kaikkea ihmiseksi kasvetaan lapsuusiän kehityksessä ja Jumalan lapseksi ja Jumalan ihmiseksi kasvetaan kääntymyksen jälkeen (lue enemmän artikkelista Mielenterveys ja identiteetti). Toki persoonallisuus voi muovautua vanhemmallakin iällä, mutta se ei vanhurskauta ihmistä, niin kuin jesuiitat ja Katolinen kirkko uskovat, niin kuin tullaan osoittamaan.

Raamattu siis tavallaan puhuu ”uudelleen ihmiseksi” kasvamisesta, kun se sanoo, että ”[j]okainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” (2. Kor. 5:17, KR92); mutta, kysymyksessä on uusi ihminen, uusi luomus: ”Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta.” (1. Kor. 15:47). Kysymyksessä ei siis ole vanha ja korjattu, vaan uusi, joka syntyy, kun ihminen syntyy uudelleen Jeesuksen kautta (Joh. 3:3), kun ihminen pyytää syntejään anteeksi suoraan Jumalalta Jeesuksen kautta ja hyväksyy Jeesuksen veren ja vanhurskauden ainoaksi pelastuksekseen (Room. 3:21-26). Se johtaa upotuskasteeseen sekä uuden ihmisen, uuden taivaan kansalaisen, kasvamiseen ja kehittymiseen eli pyhitykseen (Room. 6:1-14; Kol. 1:10). Paavali lausuu seuraavat rohkaisevat sanat tästä kasvusta, joka jatkuu siihen saakka, kunnes Jeesus tulee: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6, KR92) Kun Jeesus tulee, silloin vasta uusi ihminen saa lopullisen muotonsa (1. Kor. 15:50-58; Fil. 3:20-21).

Puolestaan jesuiittojen ”tarkoitus oli [ja on] uudistaa keskiajan katolilaisuutta, niin että tekopyhyys ja taikausko sekä erittäinkin Marian palvelus pääsisi voimaansa. ’Oli vaikeaa päästä autuaaksi Kristuksen kautta, mutta helppoa Marian kautta’” (Fabricius, 1901, s. 428). Näin siis jesuiitat uskovat, vaikka Maria, pyhimykset, kirkko ja papit eivät todellisuudessa ole välittäjiä; ja hyvien tekojen, kokemuksien ja olemuksen muutoksen kautta ei vanhurskaudu, vaan ainoastaan Jeesus on välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä (1. Tim. 2:5) ja ainoastaan Jeesuksen ristin uhrin ansioiden perusteella ihminen vanhurskautuu, niin kuin edellä todettiin. Paavikunta ja jesuiitat opettavat, että ihminen voi saavuttaa tietyllä lailla täyden ihmisyyden jo tässä maailmassa, jonka kautta pelastuu. Paavi Franciscus sanoi apostolisessa kehotuksessaan Evangelii Gaudium, että meistä tulee todella ihmisiä silloin, kun meistä tulee enemmän kuin ihmisiä, kun me annamme Jumalan nostaa meidät itsemme yläpuolelle, jotta saavuttaisimme olomuotomme (tai olemisemme) täyden totuuden (Jesuits General Congregation 36). Mitä tämä ”täysi ihminen” tarkoittaa paavikunnalle?

Kysymys saa valoa seuraavasta muutamasta Katolisen kirkon kirjoituksista tulevasta esimerkistä: (1) Ruumiista tulee valaistunut armon kautta ja täten täysin ihminen (paavin kiertokirje Orientale Lumen), joka on yhtä kuin katolilainen käsitys vanhurskautuksesta. Sillä paavikunta uskoo, että sekä armon että tekojen ja sakramenttien (esim. ehtoollisen, katumuksen ja lapsikasteen) kautta armo valaisee ihmisen ruumiin, hengen ja koko olemuksen, jolloin ihminen vanhurskautuu niin, että ihminen muuttuu kokonaan pyhäksi ja kelvolliseksi taivaaseen. Silloin hänen tilansa ja olemuksensa muuttuu pyhäksi (Sanctifying Grace in Catholic Encyclopedia). Tämä usko on vastoin Raamatun opetusta, niin kuin edellä mainittiin. (2) Globalisaatio ja varojen uudelleenjakaminen saa aikaan täysin inhimillisen talouden (paavin kiertokirje Charitas en Veritate). (3) Olla täysin ihminen tarkoittaa, että pystyy vastaamaan henkilökohtaiseen elämäntehtäväänsä ja siten Jumalan kutsuun (paavin kiertokirje Centesimus Annus). Ja (4) jesuiitta Emile Mersch opetti, että ihmisestä tulee täysin ihminen, kun hänestä tulee yhtä universumin ja koko ihmiskunnan kanssa, joka tapahtuu esim. mielikuvituksen kautta (Mind Aflame) (vertaa Loyolan hengelliset harjoitukset). Merschin teologia on niin merkittävää, että hänen ajatuksiaan armon merkityksestä juuri ihmiskunnan yhdistävänä ja ihmiseksi tekevänä voimana mainitaan filosofian tietosanakirjassa (Routledge, 1998, s. 149-150). Paavi Paavali VI:n kiertokirje Gaudium et Spes kertoo, että Katolinen kirkko kutsuu sekä uskovaisia että ateisteja rakentamaan Jumalan temppelin maan päälle (kohta 21). Paavikunta, kuvitellulla arvovallallaan, käskee, että ”[i]hmisten instituutioiden, olkoot ne yksityisiä tai kunnallisia, täytyy tehdä työtä ihmisen arvokkuuden ja tarkoituksen hyväksi… Todellakin, ihmisen instituutiot täytyy asteittain mukauttaa korkeimpiin todellisuuksiin, hengellisiin todellisuuksiin, vaikka samaan aikaan tarvitaan pitkiä aikoja ennen kuin ne saavuttavat halutun tavoitteen” (kohta 29). Inhimillistä arvokkuutta ja ihmisoikeuksia ei voida saavuttaa, paavikunnan mukaan, ilman jumalallista lakia (kohta 41). Katolinen kirkko pitääkin sen muuttamaa Jumalan lakia arvovaltansa merkkinä, kun se muutti mm. lepopäivän ajankohdan viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle. Tämä uskonnollistaloudellispoliittinen systeemi, joka katsoo olevansa ”pelastuksen universaali sakramentti” (kohta 45), haluaa olla mukana kaikissa poliittisissa, sosiaalisissa ja ekonomisissa instituutioissa niin pitkälle, kuin ne ovat riippuvaisia kirkosta ja ne voidaan liittää kirkon missioon (kohta 42). Useissa tapauksissa on kiireellinen tarve uudistaa taloudellisia ja sosiaalisia rakenteita niin, että ne eivät rakenna vain materiaalista puolta vaan myös ihmisen hengellistä puolta ja kehitystä (kohta 86d). Ihmiskunnan vaikeudet antavat kirkolle mahdollisuuden pystyttää universaali kirkko edistämällä kansainvälistä sosiaalista oikeutta (kohta 90).

Kuinka nämä kaikki neljännen kohdan lausunnot liittyvät ”täysin tai enemmän ihmiseksi tulemiseen”? Seuraava lainaus kiertokirjeestä Populorum Progressio tuo lisää valoa tähän kysymykseen:

Tämä maailmanlaajuiset mitat ottava kansainvälinen yhteistyö vaatii instituutioita, jotka valmistavat, koordinoivat ja johtavat sitä, kunnes lopulta universaalisti tunnustettu järjestys on perustettu… ’Teidän kutsumuksenne’, niin kuin sanoimme Yhdistyneiden kansakuntien edustajille New Yorkissa, ’on tuoda ei vain joitakin kansoja, vaan kaikki kansat yhteen kohtelemaan toisiaan kuin veljiään… Kuka ei näe sitä tarvetta perustaa maailman auktoriteetti näin asteittain [tai progressiivisesti], joka on kykeneväinen toimimaan tehokkaasti oikeudellisissa ja poliittisissa sektoreissa?’

Joku voisi pitää tällaisia toiveita utopistisina. Voi olla, että nämä henkilöt eivät ole tarpeeksi realistisia ja he eivät ole havainneet maailman dynaamisuutta, joka tahtoo elää veljellisemmin – maailman, joka, huolimatta sen tietämättömyydestä, sen virheistä ja jopa sen synneistä, sen toistuvasta barbarismista ja sen harhautumisesta kauas pelastuksen tiestä, on, jopa yllättäen, ottamassa hitaita mutta varmoja askelia kohti Luojaansa. Tämä tie kohti suurempaa ihmisyyttä vaatii ponnistuksia ja uhrauksia… Me olemme kaikki yhdistetty tähän kehitykseen kohti Jumalaa.

”Myös Fidel Castro on läpeensä jesuiittojen oppilas. Castro pitää itseään kasvattajana, ja kasvatuksen tavoitteeksi hän asettaa sosiaalipedagogisesti ’uuden ihmisen’ ja sitä kautta uuden yhteiskunnan luomisen.” (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 169) Onkin mielenkiintoista, että Castron hallinto kielsi uskonnonvapauden, joka onkin keskiajan kirkon yksi tuntomerkki.

Kiertokirje Gaudium et Spes sanoo rakentavansa uutta ihmiskuntaa (kohta 30). Lisäksi se toteaa: ”Se, että maallinen ja taivaallinen kaupunki lävistävät toisensa, on tosiasia, joka on ainoastaan uskon saavutettavissa… Kirkko uskoo, että se voi tarjota paljon ihmisperheen ja historian tekemisessä enemmän inhimilliseksi” lujittamalla ihmiskunnan siteitä ja korottamalla ihmisen arvokkuutta (kohta 40); ja kirkon kautta ”ihmisyhteisö ansaitsee tulla uudistetuksi. Siksi tämä dokumentti kokonaisuudessaan keskittyy itse ihmiseen” (kohta 3) (Gaudium et Spes). Katolilainen kirjailija Malachi Martinin toteamus puoltaa tätä ihmiseen keskittymistä: ”Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen päätteeksi Paavi Paavali VI kertoi piispoille, että heidän kirkkonsa päätti valita ihmisen; ihmisen palvelemisen, auttaakseen häntä rakentamaan kotinsa tälle maapallolle. Ihminen ideoittensa ja tavoitteidensa kanssa, ihminen toiveidensa ja pelkojensa kanssa, ihminen vaikeuksiensa ja kärsimyksensä kanssa — tämä oli kirkon etunäkökohtien keskuksena, Paavi sanoi piispolleen.” (Martin, 1990, s. 259). Toisin sanoen, ihmisen tai kirkon ansioilla koko ihmiskunta tulee uudistaa niin, että se tulee inhimillisemmäksi (eli enemmän ihmiseksi) tai todella ihmiseksi tai täysin ihmiseksi. Ja Katolisen kirkon intressi muuttui humanismia ja psykologiaa korostavaksi.

Edellisistä lainauksista käy ilmi, että, Katolisen kirkon mukaan täysi ihmisyys tarkoittaa pelastusta, ja se saavutetaan paavikunnan systeemin, sakramenttien ja mystiikan kautta sekä yksilöllisesti että kollektiivisesti. Siksi inhimillistä arvokkuutta ja ihmisoikeuksia korostetaan. Yhteisöllisesti ja globaalisti täysi ihmisyys saavutetaan yhdistämällä hengelliset ja maalliset instituutiot sekä kristilliset ja ei-kristilliset kirkot, suunnat, uskonnot ja filosofiat, uuden maailmanjärjestyksen kautta, jossa YK:lla on merkittävä asema, ja joka on riippuvainen paavikunnasta. Paavi Franciscus on jesuiitta. Tällä hetkellä hän saa voimakkaasti maailmaa yhteen moraalisen arvovaltansa ja karismaattisuutensa perusteella. Ja ei olekaan ihme, että opetuksensa ”spiritualiteetti sisällöissään” jesuiitat pyrkivät luomaan ykseyttä maailmaan (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 178) ja rakentamaan ”sosiaalista utopiaa muinaisen Paraguayn tavoin” (ibid. s. 179). Toisin sanoen heidän sosiaalinen oikeutensa sekä hengellisyytensä tulee koko maailman hengellisyydeksi, joka muistuttaa 1600-luvun kommunistista järjestelmää Paraguayssa. Tähän kommunismin ja fasismin tapaiseen systeemiin kuuluu myös tiukat omaatuntoa sitovat lait sekä kuolemantuomio.

Mutta, eivätkö jesuiitat ja paavikunta ole muuttuneet? Vastikään Katolinen kirkko muutti katekismustaan niin, että kuolemantuomio ei ole enää hyväksytty. Tämä vaikuttaa olevan profetiaa vastaan, joka sanoo, että kuolemantuomio julistetaan niille, jotka eivät seuraa petoa (Ilm. 13:15). Tulee kuitenkin ottaa huomioon Katolisen kirkon laki ja tapa toimia. Ensinnäkin, se opettaa, että ainoastaan kirkolliskokouksessa paavin ja kirkon johtajien yhteisestä päätöksestä voidaan määritellä erehtymätön oppi (Catholic Encyclopedia). Toisin sanoen, oppi kuolemantuomion hylkäämisestä ei ole virallisesti erehtymätön. Toiseksi, katolinen kirkko toimii niin, että se tekee liiton maallisen vallan (siis valtioiden) kanssa ja antaa valtiollisten tuomioistuimien tuomita yksilöt sen puolesta, kun se ensin on ottanut suojeluksensa pois yksilöiltä. Tästä Ilmestyskirjakin puhuu, kun se sanoo, että karitsan sarvinen peto, Amerikan Yhdysvaltojen kirkon ja valtion liitto, saa vallan ensimmäiseltä pedolta, paavikunnalta, tehdä ensimmäisen pedon kuvan, antaa sille henki ja tappaa kaikki, jotka eivät kumarra tätä ensimmäisen pedon kuvaa eli kirkon ja valtion liittoa (Ilm. 13:12-15) (aiheesta enemmän artikkelissa Maasta nouseva peto). Juuri tässä raamatuntekstissä näemme jesuiittojen tarkoituksen. He ovat soluttautuneina pystyneet muuttamaan protestantismia sisältä päin, jotta protestanttiset valtiot itse toteuttaisivat sen päämääriä eli yhdistäisivät kirkon ja valtion ja panisivat voimaan kuolemantuomion ”harhaoppisia” vastaan ja niitä vastaan, jotka ovat haitaksi ”yhteiselle hyvälle”. Jesuiittojen opetuksen lonkerot ulottuvat pitkälle; nyt presidentti Trump valitsi jesuiittojen kouluttaman Brett Kavanaughin Yhdysvaltojen korkeimpaan oikeuteen (KTF News).

Kolmanneksi, tulee ottaa huomioon ilmaisu, jota katekismuksen muutoksen yhteydessä käytetään. Kardinaali Luis Ladaria sanoo: ”Jos menneisyyden poliittinen ja sosiaalinen tilanne teki kuolemantuomiosta hyväksyttävän keinon yhteisen hyvän varjelemiseksi, tänä päivänä ihmisen arvokkuus ei ole kadotettu edes kaikkein kauheimpien rikollisien tekojen jälkeen.” (KTF News) Tulee ottaa huomioon, että poliittinen ja sosiaalinen tilanne vaikuttaa Vatikaanin ratkaisuihin ja lakeihin.

Jesuiittojen opetuksen ja heiltä vaikutusta saaneen yhteiskunnallisen kasvatuksen tuloksena maailma on johdettu harhaan Raamatun periaatteista. Spiritismi, sielun kuolemattomuusopin muodossa protestanttisissa suunnissa on turmellut niiden perustan ja ymmärryksen ihmisen olomuodosta ja antropologiasta. Ottaen huomioon Katolisen kirkon opetuksen sielun kuolemattomuudesta ja tekojen kautta vanhurskautumisesta, Katolisen kirkon opetus olomuotomme tai olemisemme täydestä totuudesta tai armon kautta valaistuneesta ruumiistamme, kuten yllä mainittiin, palaa samaan uusplatoniseen, hermeettiseen ja gnostilaiseen mystiikkaan.

Vaikka jesuiitat ovatkin soluttautuneina joka paikkaan, loppujen lopuksi on kuitenkin toissijaista, onko joku, joka opettaa kuin jesuiitta, todella jesuiitta vai jesuiitoilta vaikutusta saanut puhuja, tutkija tai kirjoittaja, sillä molempien juuret ulottuvat lopulta jesuiittojen oppiin, joka ulottuu Raamatun vastaiseen uskoon, mystiikkaan ja tieteeseen, joka ulottuu mm. kreikkalaiseen filosofiaan ja muinaiseen babylonialaiseen ja yleisesti itämaiseen mystiikkaan, jotka lopulta ulottuvat Saatanan eksytyksiin. Toki filosofioissa on hyviäkin puolia ja opetuksia, mutta koko kreikkalaisen filosofian juuri, maailmankuva ja ihmiskuva ei perustu Raamatun maailmankuvaan ja ihmiskuvaan. Myös ruusuristiläisyys ja Johan Amos Comeniuksen kirjoitukset perustuvat jesuiittojen oppeihin, niin kuin tullaan huomaamaan.

 

4. Ruusuristiläisyys ja Comenius

Juuri ruusuristiläisyys on yksi protestanttinen versio hermetismistä. Ruusuristiläisyys, vapaamuurarius, jesuitismi, okkultismi ja teosofia käyvät käsikädessä, jotka kaikki perustuvat synkretistiseen mystiikkaan ja ovat Temppeliritarien jälkeläis-seuroja (Saussy, 1999, s. 58). Temppeliritareita syytettiin keskiajalla paholaisen palvonnasta ja onkin mielenkiintoista, että Ruusu-Risti Kirjallisuusseuran websivulla oleva symboli on täynnä Luciferin (eli Saatanan) palvontaan liittyviä symboleja (Ruusuristi.fi). Toki monilla jopa itse esoteerisiin seuroihin kuuluvilla ei ole tietoa symbolien alkuperäisestä ja todellisesta merkityksestä. Tämän vuoksi palatkaamme jälleen siihen avaimeen historian ja liikkeiden ja yksilöiden tulkinnassa: hedelmiin eli opetukseen. Ruusuristiläisyyttä ja sen opetuksia tutkitaan tässä kirjoitelmassa yhteydessä Johan Amos Comeniuksen opetuksiin, sillä ne selittävät toinen toistaan.

Johan Amos Comenius, protestantti?

Valtavirta-protestantismi ei koskaan päässyt, eikä ole päässyt tänäkään päivänä, eroon jesuiittojen opista. Yksi esimerkki tästä on Johan Amos Comeniuksen kirjoitukset ja vaikutus. Hän oli tšekkiläinen ja protestanttinen kasvatusajattelija, teologi, opettaja, filosofi ja kirjailija, joka on vaikuttanut suunnattomasti protestanttiseen maailmaan, tehtyään työtä mm. Ruotsin kuningatar Kristiinan ja kansleri Axel Oxenstiernan kanssa. Comeniuksen, joka ”kieltämättä oli 17:nnen vuosisadan suurin koulumies ja kasvatuskirjailija (E. J. Tammio, as cited in Comenius, 1928, Johdanto, s. 13), kirjoitukset ovat vaikuttaneet merkittävästi myös Suomen hengelliseen, tieteelliseen, kasvatukselliseen ja poliittiseen elämään, sillä Suomi sai paljon suuntaansa Ruotsista. Comenius oli ”kiinnostunut yhtä hyvin kasvatuksen maailman ongelmista, filosofiasta, yhteiskunnallisista kysymyksistä, teologiasta, kirkollisten tunnustuskuntien välisestä sovittelusta, uudesta luonnontieteellisestä ajattelusta ja luonnon kokemusperäisestä tutkimuksesta kuin kielistä ja niiden tutkimisesta” (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 103-104). (Mielenkiintoisesti Platonista transmodernismiin kirja käsittelee jesuiittojen pedagogiikan ohella myös Comeniuksen pedagogiikkaa.)

Comeniuksen kirjoituksissa oli paljon hyvää; esim. yleissivistyksen ja moraalin opettaminen niin, että oppilaat pyritään saamaan innostuneeksi oppimisesta, oli ns. ”aikaansa edellä”. Hän myös opetti elinikäisen oppimisen tärkeyttä sekä jumalsuhteen välttämättömyyttä kaiken kokonaisvaltaisen kasvun edellytyksenä, niin kuin myös Raamattu opettaa (Kol. 3:10). Kuitenkin, hän opetti tietynlaista spiritualismia ja mystiikkaa.

Ensinnäkin, Comenius uskoi sielun kuolemattomuusoppiin (Comenius, 1858, s. 9; Comenius, 1928, s. 52), saaden paljon ajatuksia kreikkalaisesta filosofiasta, mm. Platonilta. Ideoita hän otti ”erityisesti stoalaisfilosofi Senecalta ja myös Cicerolta, joiden ajatteluun sisältyivät mm. ajatukset maailmankansalaisuudesta ja maailmanyhteisöstä, jossa yhteinen järki teki kaikista ihmisistä toistensa sukulaisia” (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 108), joka muistuttaa jesuiittojen globaalin yhteisöllisen älyn korostusta. Comenius kirjoitti, että oikean, rauhaa rakastavan, rationaalisen ajattelun ja tietyn hengellisyyden avulla Jumalan kuva voidaan palauttaa ihmiskuntaan niin, että Raamatun profetian ”kultainen aika” voitaisiin vihdoin havaita olevan ympärillä (ibid. s. 109; Tomlinson, 2017, para. 3). Tätä hän nimitti uskonpuhdistukseksi ja lisäsi jopa paavin osaksi uskonpuhdistusta (Neval, 1998, s. 9). Hän myös opetti, että tiettyjen opetusmetodien, järjen valon ja Jumalan armon avulla harmonia voitaisiin palauttaa syntiseen ihmiskuntaan (Tomlinson, 2017, para. 19) niin, että jokainen havaitsisi panharmonisen valon eli universaalin valon, kun kaikki näkisivät kaiken täydellisesti ja näkisivät Jumalan kirkkauden kaikessa luodussa (Neval, 1998, s. 4). Comenius opetti, että jopa Edenin puutarha ja Uusi Jerusalem voitaisiin rakentaa ihmisten toimesta Jumalan avulla uudestaan (ibid. s. 3-4).

Comenius ajoi ekumeniaa (The Legacy of Comenius; Biblicaltraining.org), ja oli ns. ireenikko, opettaen, että kristittyjen ja kaikkien tulisi havaita, että he kaikki ovat samaa Jumalan perhettä huolimatta erilaisista käsityksistä. Ireenikot painottivat käytännön kristillistä elämää ja halusivat löytää kristittyjä yhdistävän ytimen (Leinonen, 1998, s. 36 alaviite). Comenius sanoi, että opilliset asiat eivät saisi viedä ihmisten huomiota pois kirkon todellisesta ja pääosallisesta tarkoituksesta, joka on kutsua ihmisiä uskoon, rakkauteen ja toivoon (Atwood, 2013, s. 396); rakkaus voi parantaa. Tämän väitteen epäloogisuus on ilmeinen: mihin uskoon ihmisiä on kutsuttava? Uskoon kun kuuluu Raamatun oppi (1. Tim. 4:6; 2. Tim 1:13; 3:16 KJV; Tiit. 1:9; 2:1), joka määrittelee sekä Jumalan luonteen että uskon sisällön. On merkittävää, että Comenius opetti sekä esoteerista oppia että ekumeniaa, koska ne ovat lähes sama asia. Molemmat opettavat, että ”[e]ri filosofioiden sopusointuinen tarkastelu tarkoittaa pyrkimystä löytää kaikkien henkisten traditioiden takaa yhteinen nimittäjä” (Häkkinen & Iitti, 2015, s. 13).

Comeniuksen ireeniseen Tarton yliopiston piiriin kuului myös Johannes Gezelius vanhempi, joka oli merkittävä Suomen opetuksen ja kasvatuksen uudistaja ja rakentaja. Hän mm. edisti kansanopetusta, lukutaitoa ja kirjasivistystä. Gezelius sai kasvualustan pedagogiikalleen tästä ystäväpiiristä, johon kuului runoilija filosofi Georg Siernhielm (Kirkollisia vaikuttajia, 2012, s. 101), ”jota pidetään platonisesti inspiroidun luonnonmystiikan huomattavimpana edustajana Ruotsissa” (Leinonen, 1998, s. 36). Gezelius nimettiin Turun piispaksi v. 1664. Ireenisen teologiansa vuoksi ja piispana hän pyrki ”käytännöllisyyteen ja vältti opillisuutta ja varsinkin polemiikkia” (Kirkollisia vaikuttajia, 2012, s. 103).

Comenius sanoi: ”Ihmistä on sivistettävä, jotta hänestä tulisi ihminen” (Comenius, 1928), ja hän painotti nuorten sivistämistä sekä elämistä inhimillisesti kuin alkuna kasvulle kohti moraalista ja hengellistä tasoa (Comenius, 1928; Platonista transmodernismiin, 2001, s. 115), joka on lähempänä raamatullisuutta kuin Roomalaiskatolisen kirkon opetus ”ihmiseksi tulemisesta”. Comenius kuitenkin yhdisti Raamattua ja hermeettistä filosofiaa (Tomlinson, 2017, para. 14), joka sisälsi muinaista babylonialais-mystistä Raamattuun perustautumatonta ajattelua. Paavi Franciscuksen ja jesuiittojen lailla, Comenius yhdisti profeetallisuuden ja viisauden platonilaisten ideoiden perimmäiseen ja sisäiseen havaitsemiseen (Platonista transmodernismiin, 2001, s. 123). ”[U]udenlaisen tietoisuuden ja inhimilliseen asennoitumiseen perustuva rauhan maailma” olisi ihmiskunnan kollektiivisen oppimisen päämäärä (ibid. s. 127). Comeniuksen opetusta siitä, että kaikki, mikä kuuluu maailmaan on yhteistä kaikille, sovelletaan jesuiittojen lailla vapautuksenteologisesti ajamaan uuden tasa-arvoisen maailman rakentamisessa (ibid. s. 128) (tietenkin paavikunnan arvovallan alla, joka ei tee siitä uskonnollisesti tasa-arvoista). Onkin niin, että ”viime aikojen kasvatusajattelussa äärimmäisen relativistisen filosofian vastapainoksi on jälleen alettu kaivata inhimillisen tiedon ja kokemuksen universaaleja muotoja” (ibid. s. 128-129). Comeniuksen opetusta tulkitaan myös niin, että mittavien globaalien ongelmien estäminen ja maailmankansalaisuus edellyttävät elinikäistä oppimista niistä (ibid. s. 129-130).

Itse asiassa Comeniuksen mystiikkaan kuuluu opetus ihmisen tekojen sisältymisestä tietynlaiseen ihmiskunnan kollektiiviseen vanhurskautumiseen, pelastumiseen ja ”kirkastumiseen” tai täydellisyyteen (Comenius, Panorthosia). Lisäksi Comenius arvosteli Lutheria siitä, että, Comeniuksen mukaan, uskosta vanhurskautumista opetettaessa, teot jäivät unholaan (Comenius, Panorthosia). Comenius ei uskonut Lutherin opetusta vanhurskautumisesta ainoastaan Jeesuksen veren perusteella (ja yksilöllisesti uskon kautta Jeesuksen vanhurskauteen), vaan hän uskoi vanhurskautumiseen sekä uskon että tekojen perusteella (Atwood, 2013, s. 396; Neval, 1998, s. 9). Tämä on merkittävää, sillä Lutherin opetus vanhurskautumisesta oli ja on raamatullista. Luther kirjoitti, että se on ”se laupeus ja vanhurskauttava armo, jolla meidät luetaan vanhurskaiksi Jumalan edessä” (Saarnivaara, 1988, s. 101); ja: ”Aadam saattoi yhdellä synnillä syyllisiksi kaikki, jotka ovat hänestä syntyneet… Samalla tavalla Kristus vanhurskauttaa omalla vanhurskaudellaan kaikki, jotka syntyvät Hänestä. Tämä vanhurskaus on heille vieras ja ilman ansiota saatu” (ibid. s. 100). Lisäksi Luther ei opettanut, että Jumalan laki olisi poistettava seurakunnasta. Hän sanoi, että Pyhä Henki tekee lain kristitylle ”suloiseksi” ja ”mieluisaksi”; ja pyhityselämä, joka on jokapäiväistä katumusta ja parannusta, ei ole mahdollista ilman lakia, Luther ajatteli (Kettunen, 1978, s. 112-114).

Lutherin suurin ilo ja lohdutus oli Jumalan vanhurskaus, ja se, että Jeesus otti päälleen hänen ja koko ihmiskunnan synnin seuraukset, joita Jeesus ei ansainnut, jotta Luther ja koko ihmiskunta saisi osakseen Jeesuksen ansiot, joita he eivät ole ansainneet. Puolestaan Comenius kirjoitti, että usko Jeesukseen ei lohduta, vaan ainoastaan kokemus persoonallisesta Kristuksesta (Neval, 1998, s. 2), joka korostaa jesuiittojen kokemuksellisuuden perustaa. Vielä hän uskoi, että apokryfikirjat ovat olennainen osa Raamattua sekä, että Kristus on todellisella ja mystisellä tavalla läsnä ehtoollisessa niin, että veri muuttuu todelliseksi Kristuksen vereksi ja leipä todelliseksi Kristuksen ruumiiksi nauttijan suussa (Atwood, 2013, s. 396). Katolinen kirkko opettaa tätä ns. transsubstantiaatio-oppia. Lisäksi Comenius otti jesuiittojen tavoin draaman osaksi opetussuunnitelmaa.

Renessanssin ja hermetismin vaikutus

On mielenkiintoista, että Comeniuksen filosofia pohjautuu myös ruusuristiläisyyteen, joka perustuu hermeettisyyteen sekä kabbalaan (salaoppiin). Ruusuristiläisyys ja Comeniuksen kirjoitukset perustuvatkin renessanssin italialaisiin ajattelijoihin (Pansophers.com). Itse asiassa Comenius lainasi pansofia termin ja käsityksen italialaiselta kirjailijalta Peter Laurembergiltä. Comenius itse sanoi, että hän sai vaikutteita Johan Valentine Andrealta, joka oli ruusuristiläisen manifeston pääosallinen kirjoittaja (Neval, 1998, s. 11; Pansophers.com).Tämä manifesto, nimeltä Fama Fraternitatis, on vastaus italialaiseen teokseen ‘the Reformation of the Whole Wide World by Order of Apollo.’ (Pansophers.com). Renessanssi ajattelijan Giordano Brunon, joka piti Hermes Trismegistusta ja stoalaisia auktoriteetteinaan, näkemys todellisuudesta on myös yksi vaikutusvaltainen tekijä ruusuristiläisyyden alussa (Pansophers.com; Stanford Encyclopedia of Philosophy). Bruno kuvaa Apollon (auringon jumalan) korkeimmaksi, jonka alapuolella on ”universaali sielu” eli luonto, jossa tämä jumala on kaikessa (Stanford Encyclopedia of Philosophy). Myös italialaisen Tommaso Campanellan City of the Sun on merkittävä inspiraatio ruusuristiläisyyteen. Kaikissa näissä esimerkeissä toistuvat Apollo ja aurinko. Auringon palvonta onkin myös jesuitismin ja Rooman auktoriteetin merkki, sillä, niin kuin todettiin, se muutti Jumalan lain siirtämällä lepopäivän viikon seitsemännen päivän sapatilta ensimmäiselle päivälle, sunnuntaille (sunnuntai = Sunday = auringon päivä). (Lue enemmän aiheen historiasta artikkelista Paaviuden nousu kirkkohistoriassa ja siitä, miksi seitsemäs päivä on raamatullinen lepopäivä artikkelista Uskonvanhurskauden merkki)

Oliko Luther ruusuristiläinen?

Ruusuristiläisyys yrittää olla protestanttinen versio hermetismistä ja kabbalasta, vaikka todellisuudessa sillä ei ole mitään tekemistä protestantismin kanssa. Todellinen protestantismi perustuu ainoastaan Raamattuun. Onkin väitetty, että Martti Lutherin sinetti, jossa on ruusu ja risti, todistaisi, että myös Luther, ja sitä kautta myös hänen opetuksensa, perustuisivat ruusuristiläisyyteen. Kuitenkin, Luther eli ja vaikutti ennen ruusuristiläisyyttä. On totta, että ruusuristiläisten kolmas manifesto väittää, että heidän juurensa ulottuvat henkilöön nimeltä Christian Rosenkreuz, joka olisi syntynyt vuonna 1378, mutta väitettä pidetään legendana. Sitä paitsi, vaikka ruusuristiläisyys ulottuisikin Rosenkreuziin, ainoa ”yhteys” Lutheriin olisi Lutherin sinetti (ainakin minun tietämykseni mukaan). Luther kuitenkin selitti sinettinsä merkityksen, joka on raamatullinen ja jossa ei ole mitään esoteerista (Luterilainen.net). Lisäksi, on totta, että Luther sanoi pitävänsä alkemiasta Pöytäpuheissa (Levity.com), mutta alkemia oli Lutherin aikaan yleistä, eikä sitä aina pidetty kabbalistisena. Sitä paitsi, Luther sanoi pitävänsä tieteestä nimeltä alkemia; Lutherin aikaan yleistä alkemiaa pidettiin jopa tieteenä ja synonyymina kemialle (Wikipedia).

Löytääksemme vastauksen kysymykseen, oliko Luther ruusuristiläinen, meidän on käytettävä sitä avainta historiaan ja salaliittoteorioihin, johon edellä viitattiin. Kysymys siis kuuluu: mihin Lutherin hedelmät: opetus, kirjoitukset ja vaikutus perustuvat? Tutkiessa Lutherin opetusta, on nähtävissä, että se perustuu Raamattuun. On kyllä totta, että Luther ei muuttanut kaikkea opetustaan Raamatun mukaiseksi. Siksi voidaan kysyä, kuinka Lutherin opetus sitten eroaa Comeniuksen opetuksesta, sillä molemmilla oli sekä raamatunmukaisuutta että pitäytymistä Rooman opeissa.

Luther tuli Rooman kirkosta ja ei olisi aluksi halunnut erota siitä vaan puhdistaa sitä. Kun paavikunta ei suostunut muuttumaan Raamatun mukaiseksi kirkkokunnaksi, Lutherin oli erottava siitä. Luther ymmärsi, että Rooma ei koskaan muutu. Hän sanoi: ”Nyt, hyvästi sinä iloton, kadotettu ja Jumalaa pilkkaava Rooma. Jumalan viha on vihdoinkin tullut yllesi, niin kuin olet ansainnut. Sillä huolimatta kaikesta rukouksesta, joka on vuodatettu puolestasi, sinä olet tullut vain pahemmaksi päivä päivältä. Me olisimme parantaneet sinut Babylon, mutta hän ei parantunut” (suomennettu traktaatista ”On the Papacy at Rome”, 25.6.1520).

Lutherin oli aloitettava tietyistä muutoksista kerrallaan. On kohtuutonta olettaa, että hän olisi pystynyt heti löytämään kaiken valon ja laittamaan kaiken kerralla käytäntöön kristikunnassa, joka oli vielä syvällä paavikunnan tukahduttavassa otteessa ja pimeissä ja taikauskoisissa opeissa (Rouhe, 2005) (Luther esim. pitäytyi sunnuntain pyhittämisessä). Siksi tuleekin katsoa sitä suuntaa, joka Lutherilla oli. Hänen suuntansa oli eroon paavikunnasta kohti valoa. Hän kehittyi ja hänen kauttaan kristikunta kehittyi totuuden löytämisessä. Hyvä esimerkki tästä on edellä mainittu transsubstantiaatio-oppi, johon Comenius uskoi. Aluksi Luther kehitti opin (ubikviteetti oppi), joka myötäili transsubstantiaatiota ja oli periaatteessa sama asia; mutta myöhemmin hän hylkäsi sekä transsubstantiaation että ubukviteetin Pöytäpuheita kirjassaan (ei suomalaisessa versiossa). Toki on mahdollista, että Luther kuului ruusuristiläisiin, mutta ei ollut tietoinen sen Roomaan vievästä vaikutuksesta. On myös totta, että Luther oli kiivas ja varmasti monella tapaa vajavainen luonteeltaan niin kuin kaikki ihmiset. Joka tapauksessa hänen opetushedelmänsä osoittavat ruusuristiläisten opetuksesta poispäin, joka on ainoa oleellinen seikka, joka on jäänyt jälkipolville uskonpuhdistuksessa, raamatunopetuksessa ja sitä mukaa myös pelastuksessa Jeesuksessa Kristuksessa.

Puolestaan Comenius tuli protestanttisesta taustasta, mutta hänen hengellinen kehityksensä kulki takaisin kohti Roomaa. Hän ei edistänyt uskonpuhdistusta, vaan toi vanhaa kabbalistista ja jesuitistista ”valoa” protestantismiin sekä yhdisti hermetismiä Raamatun opetukseen. Comeniuksella, kyllä, oli myös raamatullisia opetuksia ja hän toi merkittäviä uudistuksia pedagogiikkaan, ja hän ei välttämättä ollut tietoinen siitä, että hengellisessä opetuksessaan johti protestantismia kohti Roomaa, mutta joka tapauksessa hänen ekumeeninen opetuksensa, maan päällisen ”taivaan valtakunnan rakentamisensa” ja ennen kaikkea uskon kautta vanhurskautumisopin hyljeksimisensä ovat kuin suoraan jesuiittojen oppikirjasta. Comeniuksen opetukset ovat joko jesuiittojen käsialaa tai perustuvat samaan hermeettisyyteen, eli salaoppiin ja mystiikkaan, kuin jesuiittojen opetus, osoittaen selvästi roomalaiskatolilaisen ja panteistisen alkuperänsä. Onkin mielenkiintoista, että hänen filosofiansa nimi on pansofia (”kaikkitieto”). Hedelmistä puun tuntee.

 

5. Ruusuristiläisyys, teosofia ja Steiner

On totta, että ruusuristiläisyys myös arvosteli paavikuntaa ja oli nimellisesti protestanttinen. Mutta kuitenkin se samalla pysyi useissa asioissa paavikunnan opetuksessa. Ruusuristiläinen Lea Sirén sanoi: ”Veljeskuntamme tarjoaa muun muassa ajattelutavan, ettei tarvitse etsiä jotain itsensä ulkopuolelta vaan omasta itsestään. Ajattelu pohjautuu siihen, että jokaisessa on ’jumalallinen kipinä’, joka on löydettävissä ja jota kautta voidaan saavuttaa ymmärrys, kenties jopa viisaus ja syvä sisäinen rauha.” (Turun Sanomat) Myös Teosofisessa seurassa ”korostetaan totuutta, joka on kaikkien uskontojen takana: ’Totuus on uskontoja korkeampi’.” (Häkkinen ja Iitti, 2015, s. 373) Nämä seurat myös ammentavat muinaisesta mystiikasta: ”Niin Teosofisen seuran kuin Ruusu-Ristinkin oppiin kuuluu karman laki, jälleensyntymisen ajatus ja käsitys ihmisen sisäisestä jumaluudesta.” (Häkkinen ja Iitti, 2015, s. 374)

Puolestaan Rudolf Steiner, jonka mukaan Steiner koulut on nimetty, on antroposofian isä. Tämä esoteerinen oppi on sekoitus teosofiaa, ”länsimaista esoteeris-okkultistista perinnettä, saksalaista idealismia ja käsitystä Kristus-tietoisuudesta” (Häkkinen ja Iitti, 2015, s. 374). Jälleen, kyseessä on yksi versio jesuiittojen Kosmisesta Kristuksesta, joka perustuu Saatanan väitteeseen, että ihminen voi itse tietää hyvän ja pahan sekä elää ikuisesti kokemusten kautta saavutetussa ”synnittömässä tilassaan” (vaikka onkin todellisuudessa syntinen) ja ilman Jumalan sanaa ja pelastusta Jeesuksessa (1. Moos. 3:4-5), uskotellen itselleen, että pelastus tapahtuu ihmisen omien tekojen kautta tai niiden ja Jumalan armon yhteispelin kautta.

Comeniuksen opetukset eskatologiasta eli ihmiskunnan viimeisistä hetkistä eivät perustu Raamatun profetioihin, sillä Raamatun mukaan Jeesus tulee ensin taivaan pilvissä (Matt.24:29-36; Ilm. 1:7), jolloin Hänen olemuksensa tuhoaa maan (2. Piet. 3:10); ja jolloin Hän vie omansa taivaaseen (1. Tess. 4:17). Myöhemmin Uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta maan päälle (Ilm. 21:2), joka tarkoittaa sitä, että ihminen ei rakenna sitä. Jeesus rakentaa sen taivaaseen (Joh. 14:2,3).

 

6. Hermeettisyyden vaikutus Suomeen ja Pekka Ervastiin

Suomessa vapaamuurarit olivat usein myös Ruusu-Risti yhdistyksen jäseniä, ja vapaamuurareita vihittiin yhteisvapaamuurareiksi (eli vapaamuurareiksi, jotka hyväksyvät jäsenikseen naisia) teosofisen seuran tiloissa (Häkkinen & Iitti, 2015, s. 31). Suomen kuuluisimmalla teosofilla ja teosofisen seuran ylisihteerinä toimineella, Pekka Ervastilla, ”oli sormensa pelissä” tässä teosofian ja vapaamuurarien yhtenäistämisessä (ibid., s. 30) ja hänestä tuli yhteisvapaamuurarien Suomen ensimmäisen loosin johtaja (ibid. s. 370). On mielenkiintoista, että aivan niin kuin Comenius, myös Ervast hylkäsi uskosta vanhurskautumisen. ”Nähtyään Jeesuksen näkynä pilvessä hän koki suuren oivalluksen: ’Uskonto ei ollut siinä, että uskoin olevani pelastettu ja täydellinen, vaan siinä, että toden teolla pyrin täydellisyyttä kohti. Kuinka selittäisin? Minun ei tullut uskoa, että olin hyvä, vaan minun piti todella olla hyvä. Koko elämä olisi siinä. Se oli elämän tärkein kysymys’” sanoi Ervast (ibid., s. 20). Toki kristityn tulee pyrkiä Jeesuksen kaltaisuuteen, mutta se ei ole uskosta vanhurskautumista, johon kuuluu usko siihen, että Jeesus on ainoastaan hyvä, Hän on jo saavuttanut täydellisyyden, ja Hänen täydellisyytensä hyväksiluettuna minun vuokseni olen pelastettu, jolloin täydellisyyteen pyrkimys (ihmisen omalla tasolla) on vastarakkautta Jeesukseen sekä seurausta vanhurskautuksesta. Lisäksi teosofia ei ole kristinuskoa, vaikka siinä on aineksia siitä.

Myös Suomeen on tuotu mytologiaa; pääosin Kalevalan kautta. On mielenkiintoista, että Eino Leino julkaisi toimittamassaan Sunnuntai aviisissa Wettenhovi-Aspan ajatuksia. Wettenhovi-Aspa oli suomalainen maalari, runoilija, vapaamuurari, egyptologi ja Hitleriä ihaileva fennomaani. Hän yhdisti kantaegyptiläisen auringonjumala Herkuleksen Kullervoon, lyyransoittaja Orpheuksen ja runouden jumala Apollon Väinämöiseen. ”Väinämöinen, ’Vanha runopää’, oli myös syntynyt maailmanmerestä ja niin ollen muistuttikin hämmästyttävissä määrin Rigvedan vettenjumala Varunaa. Lieneekö sattumaa sekään, että Väinämöinen Orfeuksen tavoin vieraili manalassa eli tuonen tuvilla?” (Häkkinen & Iitti, 2015, s. 173). Fabricius (1901) myös toteaa, että vapaamuurariuden johdannaiseen Hypotenuusa seuraan, jonka pääosasto perustettiin Viaporiin v. 1798, kuului mm. sotilaita ja pappeja, ja niissä tehtiin pilkkalauluja raamatunlauseista ja virseistä. Yksi pappi kerran ylisti Bacchus eli Dionysos jumalaa (s. 516-517).

 

7. Endgame eli loppupeli

Harmageddon tekstissä sanotaan: ”Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä.” (Ilm. 16:13, KR92) ”Ketkä ovat lohikäärme, peto ja väärä profeetta? Ne ovat sama kolminaisuuden jäljitelmä kuin luvussa 13. Peto tarkoittaa ensimmäistä merestä noussutta petoa (katso myös 19:20). Niiden kunkin suusta lähtee sammakon näköinen paha henki… Sammakkovitsaus oli viimeinen vitsaus, jota faaraon noidat pystyivät jäljittelemään (2.Moos. 8). Sen vuoksi Ilm. 16:13:ssa kuvataan sammakoita. Ne viestivät sitä, että Ilm. 16. luvun sanoma liittyy maan historian viimeiseen petokseen.” (Paulien, 1998) Niin kuin mainittiin, Hermes Trismegistos oli Egyptistä. Onkin mielenkiintoista, että faaraon noidat, eli hermeettisen viisauden tietäjät, jäljittelivät Herran tekemää ihmettä, joka tapahtui Mooseksen kautta. Samalla tavalla Hermeksen pappeuteen perustuva teologia, mystiikka, tiede ja hermeneutiikka matkii Jumalan asettamaa pappeutta ja oppia Jeesuksessa nykyaikana. Hermeettisessä mystiikassa on jotakin samaa kuin Raamatun sanassa, ja mystiikassaan se pystyy jopa tekemään ihmeitä, mutta nuo ihmeet pettävät, sillä niiden takana ei ole totuutta Jeesuksessa.

Saatana pyrkii johdattamaan ihmisiä harhaan kahdella tavalla: vääristämällä totuutta sekä pettävillä ihmeillä. Raamattu ilmoittaa: ”Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.” (2. Tess. 2:9-10, KR92) Onkin merkittävää, että Katolinen kirkko, Paavi Franciscuksen johdolla ja rukouksella, todisti ihmeen, jossa heidän pyhimyksensä Januariuksen veri muuttui kuivuneesta olomuodosta nestemäiseksi (Catholic Herald). Ihmeen taustalla on usko, että pyhimykset ovat taivaassa välittäjinä ja tämä ihme kertoo Januariuksen suhtautumisesta ihmisiin. Taustalla on siis usko sielun kuolemattomuuteen ja usko pyhimysten välitystyöstä, jotka eivät perustu Raamattuun.

Saatanan henget tekevät työtä ja ilmestyvät valon enkeleinä sekä kristityille että ei-kristityille, johdattaen Raamatun totuuksien, erityisesti seitsemännen päivän sapatin (lauantain) viettämisen ja pyhittämisen, hylkäämiseen. Sen lisäksi, että yliluonnollisia ilmiöitä ilmenee taivaalla, Ellen White kirjoittaa:

Spiritismin kautta ilmaantuva ihmeitä tekevä voima tulee vaikuttamaan niitä vastaan, jotka tahtovat totella mieluummin Jumalaa kuin ihmisiä. Henget selittävät, että Jumala on lähettänyt heidät vakuuttamaan sunnuntaisapatin hylkääjiä heidän erehdyksestään, sekä väittävät, että maan lakia on toteltava Jumalan lakina. He valittavat maailman suurta pahuutta ja tukevat sitä uskonnonopettajien väitettä, että siveellisyyden rappiotila johtuu sunnuntain häpäisemisestä. Suuri suuttumus tulee heräämään kaikkia niitä kohtaan, jotka kieltäytyvät hyväksymästä henkien todistusta. (White, AO8, s. 99)

Kun juutalaiset johtajat olivat kuulleet, että Jeesus oli herättänyt Lasaruksen kuolleista, he tekivät viimeisen päätöksen siitä, että he laatisivat juonen tappaakseen Jeesuksen (Joh. 11:47-53). Tämä on myös kristikunnan historiaan ja nykyaikaan käyvä esimerkki siitä, kuinka uskonnolliset johtajat voivat uskoa omaan arvovaltaansa ja valona pitämäänsä pimeyteen niin paljon, että ovat valmiit hylkäämään ja surmaamaan itse Jumalan Pojan. Lopunajalla he surmaavat tai surmauttavat valtiovallan avulla Jeesuksen sijaan Hänen seuraajiaan. Historia toistaa itseään.

Ihmisen arvovallan jumalalliseksi ja hermeettiseksi totuuden ja moraalin määrittäjäksi nostava paavikunta on tämä ”vääryyden ihminen” tai ”laittomuuden ihminen” (VKR) (lue lisää Antikristuksen tunnistamisesta artikkelista Kristillinen apokalyptiikka). Siksi Jeesus sanookin: ”Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.” (Matt. 24:12, KR92) Toisin sanoen, Jeesus sanoo, myös, että laittomuuden ihmisen vaikutusvallan kasvaessa maailmassa, monien rakkaus Jumalaan ja toisiin ihmisiin kylmenee, sillä ilman totuutta vanhurskautumisesta ja pyhityksestä sekä koko Jumalan pelastussuunnitelmasta ja sanasta, näin juuri tapahtuu.

Jesuiittojen globaali pedagogiikka on saanut ja saa ihmiskunnan etsimään pelastusta Kosmisesta Kristuksesta, joka tyydyttää ihmisen kääntymätöntä sydäntä. Myös eskatologia perustuu kokemuksille. Tämän vuoksi Saatana pettää maailmanlopun viimeisinä päivinä ihmiskuntaa, kun uskonnollisia johtajia ilmestyy ja on ilmestynyt, jotka väittävät olevansa Kristus. Myös itse Saatana tulee esiintymään Jeesuksena Kristuksena, häikäisevänä olentona, joka väittää, että Raamattu ei ole totuuden ja arvovallan määrittäjä ja seitsemännen päivän sapatti ei ole Jumalan asettama lepopäivä ja Jumalan auktoriteetin merkki, vaan, että kokemuksiin ja ihmisen arvovaltaan on uskominen ja sunnuntai on Jumalan asettama lepopäivä sekä merkki ihmisen hierarkian jumalallisesta auktoriteetista (White, AO8, s. 128). Mutta Jumala ei salli paholaisen jäljitellä Jeesuksen toisen tulemuksen tapaa. Siksi erotamme totuuden valheesta Raamatun perusteella, sillä Matt. 24:26-27 lausuu: ”Jos siis teille sanotaan: ’Hän on tuolla autiomaassa’, älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: ’Hän on sisällä talossa’, älkää uskoko sitä. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.”

Niin kuin todettiin, Comeniuksen mukaan koko elämä on koulua ja oppimista. ”Hän esitti myös tieteen ja kasvatuksen kansainvälisen yhteistyöelimen, Collegio lucis (Valon kollegio) perustamista”, joten UNESCO ”on pitänyt Comeniusta omien periaatteidensa edelläkävijänä” (Wikipedia) ja tieteeseen ja luonnollisiin oikeuksiin perustuvan opetusjärjestelmän perustaja-isänä (Tomlinson, 2017, para. 1). On merkittävää, että puolestaan koko YK perustuu jesuiitta Pierre de Chardinin filosofialle (katso etusivun kirjoitus). Niin kuin mainittiin, Robert Muller, jota kutsutaan ”globaalin opetuksen isäksi”, joka loi ”maailman perusopetuksen opetussuunnitelman” (Robert Muller Biography), ja joka piti de Chardinia kuin ”oppi-isänään” (Muller, 1985, s. 116-117), kirjoitti: ”Päätä avata itsesi Jumalalle, maailmankaikkeudelle, kaikille veljillesi ja sisarillesi, sisäiselle itsellesi… ihmisrodun potentiaalille, sisäisen itsesi äärettömyydelle, ja sinusta tulee maailmankaikkeus… sinusta tulee äärettömyys, ja sinusta tulee lopulta oma todellinen jumalallinen mahtava itsesi.” (Muller, 1986, s. 2, korostus lisätty; AD). Paavikunta nimittää YK:n erityiseksi järjestöksi ”yhteisen hyvän” ja ”reilun pelin” rakentamisessa maailmaan (paavin kiertokirje Redemptor Hominis). ”Comeniuksen mukaan on myös nimetty Opetusalan eettisen neuvottelukunnan laatima Comeniuksen vala” (Wikipedia).

Ihmisen tieteen ja teknologian katsotaan olevan mukana ihmiskunnan pelastamisessa, vaikkakin paavikunta antaa humaaniudelle korkeamman aseman. Spiritualistinen humanismi onkin erittäin vaikutusvaltaista tänä päivänä. Katsotaan, että ihmiskunta voi kollektiivisen heräämisen kautta pelastaa itsensä niin, että se kehittyy yhdeksi kokonaisuudeksi kollektiivisen omantunnon ja yhteisten arvojen pohjalle, joka johtaa myös teknologian vastuulliseen ja järkevään käyttöön. Tämä on myös osa Unescon opetussuunnitelmaa ja median ja kirjallisuuden kautta ohjattua ihmiskunnan opettamista; aivan niin kuin on myös naturalismi/teistinen evoluutioteoria. Onkin mielenkiintoista, että yhden naturalismin ja materialismin merkittävimmän pohjateorian – alkuräjähdysteorian keksijä oli myös jesuiitta.

Laajasta arvotutkimuksesta (2013) kävi ilmi, että ihmiset pitävät parhaimpina seuraavia arvoja: läpinäkyvyys, kohtuullistaminen (downsizing), ”itseellisyys” (itsellisyys?) ja resurssitietoisuus (Docventures: Live – Microcosmos, 2013). Vallalla onkin filosofia, jonka mukaan ihmiskunta kehittyy kohti tietoisuutta, että se on osa luonnon järjestelmää ja sen tarvitsee pian yhdistää tai uudistaa taloutensa jonkinlaiseksi läpinäkyväksi kiertotaloudeksi. Juuri siksi ajetaan koko talousjärjestelmän muutosta ilmastonmuutoksen, tasa-arvon ja reilun pelin varjolla. Luonnonsuojelu, reiluus taloudessa ja yhteiskunnassa sekä turvallisuus ovat tietenkin hyviä asioita, ja on hyvä edistää niitä, mutta paavikunta tuo tähän mukaan oppinsa yhteisestä hyvästä ja kansainvälisestä moraalista, jonka mukaan tarvitaan kovia lakeja ohjaamaan taloutta ja luonnonsuojelua yhdistettynä uskonnolliseen sosiaaliseen oikeuteen, jossa ”yhteisen hyvän” suojelemisen varjolla kumotaan omantunnonvapaus, ja jossa sunnuntain pyhittäminen tuo kansakunnat yhteen. Sanotaanhan Raamatussakin: ”Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku” (Ilm. 13:17). Tähän ei ole vaikeaa johdattaa kansa mukaan, sillä se on jo turrutettu väärillä käsityksillä asioista ja vääristyneillä asenteilla. Elämme ns. tiedon tai totuuden jälkeistä aikaa, eli post-truth tai post-fact aikaa, joka perustuu juuri kokemuksille ja tunteille. Tästä syystä lynkkausmentaliteetti nousee ihmismassoilla helposti, niin kuin asiantuntijavieras mainitsi Docventures keskusteluohjelman Oikeusvaltio -osassa (Yle Areena). Lisäksi ohjelmassa mainittiin, että usko oikeusvaltioon ja perustuslakiin on rapistunut jopa kansanedustajilla ja hallituksella Suomessa.

Markku Wilenius, dosentti Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta, sanoi Docventures: Microcosmos (2013) osassa, että ”planetaarisen tietoisuuden aikakausi” on syntymässä ATK-aikakauden jälkeen, jolloin, jesuiittojen opetuksen lailla, ”ihmisistä tulee enemmän ihmisiä”, ”konflikteja ja jännitteitä pystytään vähentämään ja sitä kautta pääsemään jyvälle siitä, miten ihmisten pitäisi elää tässä elämässä”. ”Tässä ajassa meillä on uudet edellytykset, että pystymme luomaan yhteisyyttä”, johon liittyy ”luonnon merkitys ja ulottuvuus”, hän sanoi. Wileniuksen mukaan ”tapahtuu kollektiivista heräämistä”. Lisäksi etsitään tietoisuuden tai itsetietoisuuden hankkimista. Sen yleensä katsotaan löytyvän uushenkisyydestä ja mystiikasta, johon myös tiede (esim. kosmologia) nykyään liitetään. Kosminen Kristus löydetään spiritualistisen tieteen avulla. Ilmatieteen laitoksen ilmastojärjestelmän mallinnus -ryhmän päällikkö Antti-Ilari Partanen sanoo, että ilmastonmuutoksen voittamiseen tarvitaan ”päättäväistä poliittista tahtoa maailmanlaajuisesti” (Helsingin Sanomat). Juuri tähän liittyy yhteisyys, johon liittyy luonnon merkitys ja ulottuvuus ihmisen toiminnassa maapallolla. Jesuiittojen kokemuksellisuuden, yhteisöllisyyden ja oikeudenmukaisuuden pedagogiikka on toiminut. Jeesus nähdään yleisesti vapautuksenteologiaa ajavana vallankumouksellisena, joka ajoi sosiaalista oikeutta, niin kuin mm. Reza Aslanin kirja Kapinallinen julistaa, joka oli New York Times Best Seller #1.

Wilenius on oikeassa. Jesuiittojen opetus on tehnyt tehtävänsä. ”Opetus vastaan opetus” -metodi toimi. Maailman arvojen mukaan ”ihmisistä tulee enemmän ihmisiä”, eli ihminen kuin löytää oman hyvyytensä, kollektiivisen tiedon valon ja kehittyy kosmiseksi kristukseksi (eli jumaluus fuusioituu ihmisyyteen ja ihmisestä tulee itsensä pelastaja kun ”Kristuksen” mieli vallitsee globaalissa perheessä ja järjestyksessä), jolloin kristilliset kirkot ja ei-kristilliset uskonnot ja filosofiat tulevat yhteen ”rakkauden” pohjalta ilman totuutta, ja jolloin ihmisen teot ovat osa pelastusta sekä yksilöllisesti että kollektiivisesti. Näihin perustuu Saatanan filosofia, joka on levinnyt koko maailmaan.

 

8. Valoisa tulevaisuus

Jeesuksen takaisintulo taivaan pilvissä kuitenkin lopettaa Antikristuksen vallan. Siitä kertoo Raamattu. Toinen ”kirja”, joka valaisee suurta taistelua Kristuksen ja Saatanan välillä, on historia. Se valaisee uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen osapuolet sekä niiden periaatteet ja keinot. Siksi on hyvä tietää historiaa ja sen avaintekijöitä. Tärkein avain on punnita kaikki Jumalan erehtymättömällä sanalla ja tutkia liikkeiden ja historiallisten henkilöiden hedelmiä, niin kuin tässä kirjoitelmassa on tehty. ”Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.” (5. Moos. 32:7, KR92) Olemalla valveutunut historian suhteen voi olla tarkkanäköisempi erottamaan Saatanan petokset nykyajassa ja tulevaisuudessa ja valmistautumaan Jumalan tulolle. ”Ääni huutaa: — Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut.” (Jes. 40:3-5, KR92) Jeesus odottaa, että sinäkin kääntyisit Hänen puoleensa, ellet ole sitä jo tehnyt. Hän on armollinen. Hän on hyvä. Hän on huolehtivainen. Etkö sinäkin tahtoisi uskoa ja katsoa Häneen, jonka sydämestä virtailevat ikuisen rakkauden säteet? Etkö sinäkin tahtoisi avata sydäntäsi noille säteille? Jos sen teet, niin sinulla tulee olemaan valoisa tulevaisuus. Sen on Herra luvannut.

 

9. Tärkeimmät kirjalliset lähteet

Atwood, C. D. (2013). The theology of the Czech Brethren from Hus to Comenius. Pennsylvania: Penn State University Press.

Christensen T. & Göransson S. (1974). Kirkkohistoria 2: Paavin jumalanvaltiosta uskonnonvapauteen (2nd ed.). Finland: Oy Gaudeamus Ab.

Comenius, J. A. (1858). Comenius’ school of infancy: An essay on the education of youth during the first six years. Boston, MA: D.C. Heath & Co. Publishers.

Comenius, J. A. (1928). Suuri opetusoppi. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Davidson, R. M. (1995). Principles of biblical interpretation. Andrews University Theological Seminary. Berrien Springs, MI.

Dulles, A. (2007). What distinguishes the Jesuits? America. Retrieved August 6, 2018 from https://www.americamagazine.org/faith/2007/01/15/what-distinguishes-jesuits

Fabricius, A. (1901). Kuwallinen kirkkohistoria kansalle. Peltonen, J. A. (suom.). Rauma: Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiö.

Häkkinen, P. & Iitti, V. (2015). Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä (2nd ed.). Helsinki: Like Kustannus Oy.

Kettunen, O. (1978). Kristityn vapauden ja sidonnaisuuden dialektiikka Martti Lutherin reformatorisessa teologiassa 1518/19—1546. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran Julkaisuja, 110. Rauma: Kirjapaino Oy.

Kirkollisia vaikuttajia: Pyhästä Henrikistä nykypäivään. (2012). Mustakallio, H. & Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (Toim.). Porvoo: Bookwell Oy.

Leinonen, M. (1998). Johannes Gezelius vanhempi luonnonmukaisen pedagogiikan soveltajana: Comeniuslainen tulkinta. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 138. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House.

Martin, M. (1990). Keys of this blood. New York: Touchstone.

Muller, R. (1985). Most of All They Taught Me Happiness. Garden City, NY: Image Book.

Muller, R. (1986). Deicide to be. Link-Up.

Neval, D. A. (1998). An approach to the legacy of Comenius’ theology. Bohemian Reformation and Religious Practice, 3, 215-229. Retrieved July 22, 2018 from http://www.brrp.org/proceedings/brrp3/neval.pdf

Paulien, J. (1998). The final deception: An evil, counterfeit trinity is now making ready for war. Heart of Our Hope: A Special Edition of Adventist Review on the Second Coming, October 19, 1998. Retrieved August 6, 2018 from http://www.sdanet.org/atissue/end/ThreeFrogs.html

Platonista transmodernismiin: Juonteita ihmisyyteen, ihmiseksi kasvamiseen, oppimiseen, kasvatukseen ja opetukseen. (2001). Huhmarniemi, R., Skinnari, S., Tähtinen, J. & Suomen Kasvatustieteellinen Seura (Toim.). Turku: Painosalama Oy.

Rouhe, O. (2005). Uskonpuhdistuksen perillisiä. Tampere: Kirjatoimi.

Routledge encyclopedia of philosophy: Genealogy to Iqbal (Vol. 4, 1^sted.). (1998). Edward Craig (Ed.). London: Routledge.

Saarnivaara, U. (1988). He elivät Jumalan voimassa: Kirkkohistoriaa Jumalan ihmisten elämänkertoina, osa 1. Suolahti: Herätyksen Kirjapaino.

Saussy, F. T. (1999). Rulers of evil: Useful knowledge about governing bodies (1^sted.). Las Vegas, NV: Ospray Bookmakers.

Shepherd, T. (2013). The scholar and the Word of God: Reflections on 2 Peter 1:16-21. Journal of the Adventist Theological Society, 24(2), 3-17. Retrieved August 6, 2018 from https://digitalcommons.andrews.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1083&context=jats

Tomlinson, S. (2017). Jan Amos Comenius. Oxford Research Encyclopedias. Doi: 10.1093/acrefore/9780190264093.013.178

White, E. G. (1993). AO8: Alfa ja Omega – osa 8. EGW Writings. Retrieved August 11, 2018 from https://m.egwwritings.org/fi/book/12141/toc

Wylie, J. A. (1878). The History of Protestantism – Volume Second – Book Fifteenth – The Jesuits. Retrieved July 31, 2018 from https://doctrine.org/the-history-of-protestantism/the-history-of-protestantism-volume-second-book-fifteenth-the-jesuits