Ellen White ja hänen kirjoitustensa arvovalta lopunajalla

Sisällysluettelo

  • 1. Johdanto
  • 2. Raamattu profeetan testinä
    • 2.1. Ilmoitus ja inspiraatio
  • 3.  Profeetat jotka eivät kirjoittaneet Raamattuun: Heidän arvovalta
  • 4. Ellen Whiten auktoriteetti
    • 4.1. Ellen Whiten profeetallisen lahjan tarkoitus
    • 4.2. Ellen Whiten vaikutusvalta Adventtikirkon uskonkappaleisiin
    • 4.3. Kysymyksiä adventisteilta ja ei-adventisteilta
    • 4.4. Johtopäätös
  • 5. Ellen Whiten kirjoituksien anti maailmalle
    • 5.1. Raamattu turvana
    • 5.2. Jumalan lain pysyvyys ja uskon kautta vanhurskauttaminen
    • 5.3. Jeesuksen rakkaus ja rakkaus Jeesukseen
  • Englanninkieliset lähteet

 

  1. Johdanto

Profeetat olivat henkilöitä, joille Jumala antoi auktoriteetin puhua Hänen edustajinaan ja ”puhetorvinaan” (Hepr. 1:1). Raamattu ilmoittaa, että lopunaikana Jumalan kansalla tulisi olemaan profetian henki keskuudessaan (Ilm. 19:10; Joel 2:28). Profetian henki tarkoittaa profetian lahjaa, joka viittaa Vanhan testamentin (VT:n) ja Uuden testamentin (UT:n) profeettoihin, joilla oli tämä lahja. VT:n profeetat, esim. Jesaja, toivat todistuksen Jumalan tahdosta, luonteesta ja suunnitelmista sekä todistuksen Messiaasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Tämän vuoksi Johannes kutsuu profetian henkeä Jeesuksen todistukseksi, sillä koko Raamattu on Jeesuksen todistusta itsestään (Luuk. 24:27, 44). Profeettojen kirjoituksia kutsuttiin todistuksiksi; ja yhdessä Lain (viisi Mooseksen kirjaa) ja Kirjoitusten (runolliset kirjat) kanssa, nämä kolme ovat Jumalan arvovallan eli auktoriteetin perusta Raamatun muotoutumisen historiassa (Jes. 8:20; Luuk. 24:44). Myöhemmin tähän pyhien kirjoitusten kokoelmaan (kaanoniin) lisättiin UT:n kirjat. Profetian lahja oli merkittävä Jumalan armolahja myös UT:n seurakunnassa (1. Kor. 12:28; 14:1; 12:11; Ef. 4:11; 1. Tess. 5:19–21), josta on esimerkkinä mm. Filippoksen tyttäret, jotka olivat profeettoja (Ap. t. 21:8, 9).

Lopunajan jäännöksellä, joka uskoo Raamatun arvovaltaan tulisi olemaan profetian henki (Ilm. 12:17). Se pysyy uskollisena Pyhien kirjoitusten auktoriteetille, sillä Raamattu on Jumalan arvovalta seurakunnan ja uskovan elämässä (2 Tim. 3:15-16; 2 Piet. 1:20-21; Jes. 8:20; Joh. 17:17; Ps. 119:89, 105, 142, 160). Seitsemännen päivän adventistikirkko (Adventtikirkko) uskoo, että Jumala antoi Ellen G. Whitelle (1827-1915) profetian lahjan näin lopunajalla. Tämä on aiheuttanut monia kysymyksiä kristittyjen keskuudessa. Mikäli Ellen White oli profeetta, oliko hänellä ja onko hänellä vielä sama auktoriteetti kuin VT:n profeetoilla? Omaavatko hänen kirjoituksensa saman auktoriteetin kuin Raamatun kirjoitukset? Mikä rooli ja tehtävä hänen kirjoituksillaan on nykyajan ihmiselle?

 

2. Raamattu profeetan testinä

Ellen Whiten kirjoitukset eivät omaa samaa arvovaltaa kuin Raamattu. Jumalan Sanalla, eli Raamatulla, on korkein auktoriteetti ja Pyhät kirjoitukset ovat kaiken opetuksen ja käytännön testaaja ja mittari, niin kuin todettiin (2. Tim. 5:15-17; Jes. 8:20). Jumalalla on korkein auktoriteetti siksi, että Hän on ainoa Luoja (Jes. 40:25-28), Pelastaja (Jes. 43:10-12) ja Erityinen (5. Moos. 6:4); Häntä ei ole luotu (2. Moos. 3:14) ja Hän on ikuinen (Ps. 90:2). Myös Jeesuksella oli ja on sama auktoriteetti, sillä Hän on Luoja ja Lunastaja; ja Hän sai tuon arvovallan Isältä ollessaan myös ihmisenä maanpäällä (Joh. 5:26-27; Matt. 28:18). Joka tapauksessa Jeesus ohjasi huomion Raamattuun auktoriteettina (Matt. 4:4, 7, 10; 5:17-19), sillä Kirjoitusten kautta Hänen messiaanisuutensa, oppinsa ja sanomansa varmistettiin päteväksi (Joh. 5:39-46; Luuk. 16:29-31; Matt. 22:29-32), yhtä lailla kuin Hän varmisti VT:n opetuksen päteväksi.

Todelliset profeetat tunnistetaan sellaisiksi Jumalan sanan perusteella. Profeetan testi löytyy viidennestä Mooseksen kirjasta, luvusta 18: (1) Profeetan ei tule seurata muiden kansojen uskonnollisia tapoja vaan hänen on oltava uskollinen Jumalalle (jakeet 9-14), joka nykyaikana tarkoittaa sitä, että hän ei seuraa toisien uskontojen tai maailmankatsomusten epäkristillisiä tapoja; (2) hänen tulee olla kuin Mooses (jakeet 15-18); (3) hänen tulee olla Jumalan innoittama (jae 18); (4) hänen sanoillaan on oltava Jumalan auktoriteetti (jae 19); (5) profeetan tulee puhua Jumalan nimessä (jakeet 19 ja 20), joka tarkoittaa sitä, että hän edustaa Jumalan luonnetta oikein, sillä ”nimi” tarkoitti luonnetta muinaisessa Israelissa; (6) hänen ei tule puhua Jumalan sanan vastaisesti, eikä toisien jumalien nimissä (jae 20); ja (7) hänen profetiansa tulee käydä toteen (jakeet 21 ja 22). Läpäiseekö Ellen White tämän testin? Sitä käsitellään alempana tässä artikkelissa.

Ellen White uskoi, että Raamattu on ainoa uskon ja käytännön ohjenuora. Hän sanoi: ”Rakas lukijani, suosittelen sinulle Jumalan Sanaa uskon ja käytännön sääntönä.” (Early Writings, 78, oma käännös) Hän myös kirjoitti: ” Pyhät kirjoitukset on otettava vastaan Jumalan tahdon ohjeellisena ja erehtymättömänä ilmoituksena. Ne muodostavat luonteen mittapuun, oppien ilmaisijan, kokemusten koetinkiven.” (The Great Controversy, vii [Suuri Taistelu, s. 14] https://m.egwwritings.org/fi/book/11372.33#43) Hän kutsui profetian henkeä ”vähäisemmäksi valoksi”, joka johdattaa ihmiset suurempaan valoon (Raamattuun) (Review and Herald, Jan 20, 1903). Hän sanoi, että yksi hänen kirjoitustensa tarkoitus on painaa jo ilmoitetut totuudet elävästi ihmisten sydämiin (Testimonies for the Church 5, 654-691). Vuonna 1883, George I. Butler, Pääkonferenssin johtaja sanoi:

Emme pidä niitä [Ellen Whiten kirjoituksia] Raamatun yläpuolella, tai missään mielessä samanvertaisina sen kanssa. Raamattu on mittapuumme, jolla koettelemme kaiken, mukaan lukien näyt ja kaiken muun. Siksi tämä ohjesääntö on korkein auktoriteetti; standardi on korkeampi kuin asia, joka testataan sillä. (Review and Herald, Supplement, Aug 14, 1883, oma käännös)

2.1. Ilmoitus ja inspiraatio

Raamatun arvovalta on kytköksissä käsitteeseen ”ilmoitus-inspiraatio”. Jumala antoi ilmoituksen tahdostaan ja suunnitelmistaan profeetoille ja innoitti heidät (antoi inspiraation) kirjoittamisprosessiin. Profeetat ja apostolit olivat Jumalan inspiroimia sillä tavalla, että Jumala vaikutti heihin Pyhän Hengen kautta ajatustasolla (2. Tim. 3:16; 1.Piet. 1:21) ja he puhuivat tai kirjoittivat ajatukset käyttäen omia sanojaan. Jumala ei sanellut heille mitä kirjoittaa kuin roboteille. Tämä käsitys ilmoitus-inspiraatiosta ei ole ainoastaan Adventisteilla, vaan esimerkiksi Jack Cottrell, teologian professori Cincinnati Christian University oppilaitoksessa ei myöskään usko Jumalan mekaaniseen sanelemiseen (The Authority of the Bible, 27). Joskus Jumala, kyllä, antoi tarkkoja sanoja (2. Moos. 31:18), mutta se oli harvinaista. On kuitenkin tärkeää tietää, että tästä huolimatta Jumalan antama inspiraatio ylsi profeetan sanoihin asti, ei vain ajatuksiin (2. Tim. 3:16). Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jumala olisi pakottanut tietyt sanat profeetoille, vaan jumalallinen ja inhimillinen puoli sekoittuivat kirjoitusprosessissa. Raamatun kieli ei ole jumalallista vaan Jumala johti ja tarkkaili ajatus ja kirjoitusprosessia niin, että Hän maksimoi ideoiden selkeyden ja ehkäisi, mikäli tarpeellista, ilmoituksen vääristymisen (Fernando Canale, 58-59).

Tämä käsitys ilmoitus-inspiraatiosta pätee myös Ellen Whiten kirjoituksiin. Ellen White ei ollut täydellinen kirjoittaja ja ihminen, eikä hän väittänytkään olevansa. Hänellä oli sama ymmärrys ilmoitus-inspiraatiosta niin kuin edellä esitettiin. Hän kirjoitti:

Raamatun sanat eivät ole innoitettuja vaan miehet olivat innoitettuja. Inspiraatio ei toimi ihmisen sanoissa tai ilmaisuissa vaan itse ihmisessä, joka, Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena täytetään ajatuksilla. Joka tapauksessa sanat ovat yksilön mielen vaikuttamia. Jumalallinen mieli on sekoittunut. Jumalallinen mieli ja tahto on yhdistetty ihmisen mieleen ja tahtoon; tällä tavoin ihmisen lausumat ovat Jumalan sana. (Selected Messages 1, 21, oma käännös)

Ja vielä hän sanoi:

Kaikki inhimillinen on epätäydellistä. Erilaiset tarkoitukset on ilmaistu samoin sanoin; ei ole olemassa yhtä sanaa jokaiselle erilliselle ajatukselle… Raamattu on kirjoitettu innoitettujen miesten toimesta, mutta se ei ole Jumalan ilmaisumuodossa. (Selected Messages 1, 19-21, oma käännös)

Nyt kun tiedämme, että Ellen White piti Raamattua korkeimpana auktoriteettina ja että Adventtikirkko uskoo samoin, mikä on Ellen Whiten kirjoitusten rooli jäännösseurakunnan parissa?

 

3. Profeetat jotka eivät kirjoittaneet Raamattuun: Heidän arvovalta

Raamatussa ilmenee ei-kanonisia profeettoja, eli profeettoja joiden kirjoituksia ei ole Raamatussa. Esimerkiksi Naatan ja Gad olivat profeettoja, jotka kirjoittivat aikakirjoja, mutta ne eivät päätyneet osaksi Raamatun kaanonia (1. Aik. 29:29). Mikä oli, ja mahdollisesti yhä on, ei-kanonisten profeettojen arvovalta?

Ensiksi on hyvä käsittää, että kanonisten ja ei-kanonisten profeettojen inspiraatio oli sama ja saman arvoinen. Tämä on selitettävissä kahdella syyllä. Ensiksi, koska kaikki Raamatun kirjoitukset ovat Jumalan innoittamia (2. Tim. 3:16), mikään osa Raamattua ei ole vähemmän innoitettu kuin toinen osa sitä. Tämä tarkoittaa sitä, että inspiraatiossa ei ole eri tasoja. Toiseksi, ei-kanonisilla profeetoilla niin kuin Naatanilla ja Elialla oli täysi profeetallinen auktoriteetti Jumalalta (1. Sam. 12; 2. Sam. 7; 1. Kun. 1; 17:1; 18; 21:19-24; 2. Kun. 2:9-10), vaikka he eivät kirjoittaneet tai heidän kirjoituksiaan ei säilytetty kanonisoitaviksi. Tästä huolimatta, jos esimerkiksi Naatanin kirjoituksia löydettäisiin nykyaikana, ne eivät tulisi osaksi kaanonia, sillä kaanon on jo suljettu kirjakokoelma. Ei-kanonisten profeettojen, niin kuin Elian, Naatanin ja Huldan (2. Aik. 34:22-28) arvovalta oli heidän omalle ajalleen. He sovelsivat kanonisia kirjoituksia ilman niiden muuttamista tai niihin lisäämistä. Esimerkiksi Naatanilla, kun hän tuli opastamaan Daavidia oikealle tielle (2. Sam. 12:1-14), oli yhtäläinen auktoriteetti Jumalalta tuoda sanoma niin kuin kenellä tahansa muulla VT:n profeetalla oli. Ainoa ero kanonisten ja ei-kanonisten profeettojen välillä on se, että ensimmäisten kirjoitukset ovat Raamatussa ja jälkimmäisten eivät ole.

 

4. Ellen Whiten auktoriteetti

Myös Ellen White uskoi, että inspiraatiossa ei ole tasoja (Jud Lake, Ellen White Under Fire, 98). Samoin kuin raamatulliset profeetat, Ellen White sai näkyjä. Eräs arvio kertoo, että hän sai noin kaksituhatta unta ja näkyä (ibid., 99). Hän kommunikoi näkynsä sekä suullisesti että kirjoittaen. Kuitenkaan kaikki hänen kirjoittamansa ei tullut näyistä. Hän käytti myös tutkimusta, muistiaan ja varmistusmenetelmiä. Toisin sanoen Ellen White oli Pyhän Hengen inspiroima, mutta hänen kirjoituksensa eivät olleet Jumalan sanelemia, niin kuin hän ei niiden uskonutkaan olevan. Hän käytti omaa kieltään ja ajatustapojaan, samoin kuin raamatulliset profeetat. Myös Ellen White oli omien ajatustensa, tunteidensa, luonteenpiirteidensä, koulutustaustansa ja ilmaisutapojensa vaikutuksen alaisena (ibid., 116). Tästä huolimatta Pyhä Henki auttoi häntä kirjoitusprosessissa, varmistaen, että hän ei vääristäisi Jumalan totuutta.

Vaikka Ellen Whiten kirjoitukset tulee koetella Raamatulla, se ei tarkoita sitä, että sama Hengen inspiraatio ei olisi molempien takana. Innoitushan on sama sekä kanonisille että ei-kanonisille profeetoille. Ellen Whiten kirjoitukset ”ovat inspiraation tulos tai sitten ne eivät ole. Profeetat ovat joko aitoja tai huijareita.” (Herbert E. Douglass, Messenger of the Lord, 410, oma käännös)

Ellen White läpäisee profeettojen testin (5. Moos. 18), joka mainittiin artikkelin alussa. (1) Hän oli uskollinen Jumalalle koko elämänsä ajan. Hänen viimeiset sanansa olivat: ”Tunnen Hänet, johon olen uskonut.” (Arthur L. White, Ellen G. White, Vol. 6: The Later Elmshaven Years, 431, oma käännös) Gerhard Pfandl kirjoittaa:

Ellen White eli ja työskenteli 70 vuotta miljoonien ihmisten kriittisten silmien alla, jotka olivat enimmäkseen skeptisiä, epävarmoja, epäluuloisia ja joissakin tapauksissa vihamielisiä. Jokainen virhe tai epäjohdonmukaisuus tuotiin esiin ja yhä tuodaan mieluusti esiin hänen vastustajiensa toimesta. Siitä huolimatta hänen elämänsä hedelmä ja työ todistavat hänen vilpittömyydestään ja hänen palavasta ja hartaasta kristillisyydestään. (Pfandl, The Gift of Prophecy, adventist.org, oma käännös)

(2) Ellen White puhui Jumalan nimessä, ja hän ei puhunut toisten jumalien tai filosofioiden nimissä, jotka eivät olleet Jumalan sanan kanssa sopusoinnussa. Hän mm. kirjoitti voimakkaasti Raamatun luomiskertomuksen historiallisesta todenperäisyydestä ja kehitysopin (makroevoluution) paikkansapitämättömyydestä. (3) Hän oli kuin Mooses, sillä hän oli yksi Adventtiliikkeen merkittävimmistä johtajista ja myös sen auktoriteetti. (4) Hän oli Jumalan inspiroima, eikä hän kirjoittanut väärien oppien mukaisesti. Ja (5) hänen profetiansa kävivät ja käyvät toteen tänäkin päivänä. Pfandl kirjoittaa: ”Vaikka Ellen Whiten työ ei pääosin koostunut tulevaisuuden ennustamisesta, hän kyllä teki useita ennustuksia, jotka ovat täyttyneet ihmeellisellä tavalla.” (Pfandl, The Gift of Prophecy, oma käännös) The White Estate tarjoaa useita vastauksia niihin väitteisiin, jotka sanovat, että Whiten profetiat olivat valheellisia (katso “Comments Regarding Unusual Statements Found In Ellen G. White’s Writings,” The Ellen G. White Estate, Inc., http://www.whiteestate.org/issues/faq-unus.html#unusual-section-d).

Profeetalle on enemmänkin koetinkiviä. W. E. Read listaa joitakin fyysisiä profeetan tuntomerkkejä hänen näkytilaansa liittyen: (1) hän menettää luonnollisen voimansa (Dan. 10:8, 9); (2) häntä vahvistetaan yliluonnollisesti (Dan. 10:18, 19); (3) hänen silmänsä ovat auki (4. Moos. 24:4); (4) hän ei hengitä (Dan. 10:16-17, NKJV); (5) hän puhuu hengittämättä (Dan. 10:16-17, NKJV); (6) Herra ohjaa hänen kieltään (2. Sam. 23:2); ja (7) hän on tietämätön ympärillään tapahtuvista asioista (2. Kor. 12:2-4) (W. E. Read, The Bible, The Spirit of Prophecy, and The Church, 132-136). Silminnäkijöiden todistukset kertovat, että Ellen Whitella oli nämä tuntomerkit hänen näkytilojensa aikana (“Eyewitness Accounts,” The Ellen G. White Estate, Inc., http://www.whiteestate.org/issues/eyewitns.html).

4.1. Ellen Whiten profeetallisen lahjan tarkoitus

Profeettojen tarkoituksia ja tehtäviä olivat ainakin ennustaminen, Jumalan sanomien välittäminen, varoitusten antaminen, neuvojen antaminen, rohkaiseminen, synnin erottaminen ja tuomitseminen, ja menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden tulkitseminen (Read, 95-102). Niin kuin jo mainittiin, ei-kanoniset profeetat antoivat sanomansa erityiselle kohderyhmälle, erityisenä aikana. Ei-kanonisen profeetan auktoriteetti oli siis tieyllä tavalla rajoitettua.

Ellen Whiten neuvot, varoitukset, opetus ja näyt antoivat ohjeistusta kirkolle tietyissä olosuhteissa, mutta yksikään hänen neuvonsa tai näkynsä ei noussut Raamatun yläpuolelle viimeisenä uskon ja käytännön määrittäjänä. Ellen Whiten lahja oli todistus Raamatusta. Käsite ”todistus” usein yhdistetään Raamatussa tietyn määrätyn standardin varmistamiseen (5. Moos. 31:19, 21; Joos. 22:27, 28, 34) (Gerald A. Klingbeil, “The Text and the Canon of Scripture,” 92), joka tarkoittaa Jumalan periaatteiden todistamista paikkansapitäviksi. Tämä merkitsee sitä, että “Jeesuksen todistus”, joka on “profetian Henki” (Ilm. 19:19, VKR), on varmistus ja lisätodistus Raamatun sanomalle. Tämä on tismalleen Ellen Whiten rooli ja tehtävä. Hän ei ole Raamattu, mutta hän osoittaa lukijansa takaisin Raamatun pariin. Pyhät kirjoitukset toki pystyvät ”seisomaan omilla jaloillaan”, mutta Jumala antoi lisätodistuksia niiden tärkeydestä ja totuudellisuudesta. On muitakin verrattavia lisätodisteita Raamatulle. Jälleen, Raamattu on tärkein itsensä todistaja, mutta kuitenkin kääntyneiden ja uudestisyntyneiden ihmisten henkilökohtainen todistus sekä todisteet luonnosta, tieteestä ja arkeologiasta ovat tietynlaisia lisävarmistuksia Jumalan sanalle, tahdolle ja luonteelle. Ellen White kirjoittaa, että jos Jumalan jäännöskansa tottelisi Jumalan vaatimuksia, jotka on ilmaistu Hänen sanassaan, erityisiä todistuksia ei tarvittaisi heidän herättämisekseen huomaamaan heidän velvollisuutensa ja osoittamaan heille heidän syntisyytensä ja sen vaaran, jossa he ovat, kun he eivät tottele Jumalan sanaa (White, Testimonies for the Church, 2, 607).

Se ovatko Ellen Whiten kirjoitukset arvovaltaisia sanomia Jumalalta tai eivät juuri sinulle, riippuu henkilökohtaisesta ”matkasta”. Sen lisäksi, että Whiten kirjoituksilla on tehtävä seurakunnassa, niillä on myös henkilökohtainen merkitys. ”Matka” aloitetaan ensiksi Raamatusta, joka on korkein auktoriteetti. Toiseksi luetaan Ellen Whitea, ja mikäli hänen kirjoituksensa nähdään yhdenmukaisina Raamatun kanssa, hänet hyväksytään kuin neuvoa antavaksi auktoriteetiksi uskolle ja käytännölle.

Ellen Whiten rooli on mielenkiintoinen, sillä vaikka hän on profeetta erityiselle kansalle erityisenä aikana, hän kirjoitti sanomia. Siksi hänen kirjoituksiaan on kohdeltava ei-kanonisen profeetan ”puheina” lopunajan erityiselle aikakaudelle. Hänen kirjoituksensa eroavat tarkoituksessa ja ulottuvuudessa kanonisiin profeettoihin verrattuna.

4.2. Ellen Whiten vaikutusvalta Adventtikirkon uskonkappaleisiin

Ellen White ei ollut Raamatun erehtymätön tulkitsija tai selittäjä. On totta, että Adventtikirkon julkaisut, niin kuin Review and Herald aikakausilehti, ovat joskus menneisyydessä kirjoittaneet, että hän on Raamatun erehtymätön tulkitsija (Denis Kaiser, “Ellen G. White’s Role in Biblical Interpretation”). Joka tapauksessa Adventtikirkon virallinen opinkappale sanoo selvästi, että ”Raamattu on se normi, jolla kaikki opetukset ja kokemukset on koeteltava” (https://www.adventist.fi/uskon-piirteet/seurakunta/profetian-lahja/) Myös Hengen lahjat on testattava Raamatulla (Seventh-day Adventists Believe…, 2005, 20). Ellen White sanoi itse: ”Mitä tulee erehtymättömyyteen, en koskaan ole väittänyt omaavani sitä. Jumala yksin on erehtymätön.” (White, Selected Messages 1, 37, oma käännös) Ja vielä hän totesi: ”Jos todistukset eivät ole sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa, hylkää ne.” (White, Testimonies 5, 691, oma käännös) Ellen White kyllä kirjoitti uskonkappaleista, mutta hän ei kirjoittanut niin kuin teologit, jotka järjestelmällisesti etsivät ja ilmaisevat Raamatun opit. Usein hän toi tietyssä kirjoituksessa esiin vain yhden puolen jostakin asiasta. Lisäksi hän kasvoi totuuden ymmärtämisessä (Lake, Ellen White Under Fire, 207).

Ellen White kyllä toi lisäyksityiskohtia Raamatun kertomuksiin. Lisäyksityiskohdat eivät kuitenkaan ole lisätotuuksia. Totuudet ovat Raamatun valoa, joilla on läheinen yhteys ihmisen pelastumiseen. Toisin sanoen Ellen White ei laittanut omia ideoitaan mukaan, kun hän tulkitsi ja selitti Raamattua; ja hänen kirjoituksensa eivät ole Raamatun kanssa ristiriidassa. Hän oli osa varhaista adventistiuskovien yhteisöä, joka löysi Raamatun totuuksia yhdessä (George R. Knight, A Search for Identity: The Development of Seventh-day Adventist Beliefs). Hän ei työskennellyt yksin, erillään ”neuvonantajien joukosta” (Sananl. 15:22, AKJV) eli seurakunnasta. Hänen näyillään oli varmistava vaikutusvalta ja ne eivät ottaneet sitä paikkaa, joka oli totuuksien löytämisellä Raamatusta Raamatun perusteella. Ellen Whiten näyt antoivat Adventtikirkon uranuurtajille uskon varmuutta siitä, että he olivat oikealla tiellä ja niillä on yhä sama tehtävä.

4.3. Kysymyksiä adventisteilta ja ei-adventisteilta

Kristillisellä maailmalla on joskus vaikeuksia ymmärtää Ellen Whiten kirjoitusten tehtävä ja niiden arvovallan ulottuvuus. Jopa adventistit itse joskus asettavat hänen profeetallisuutensa kyseenalaiseksi. Yksi esimerkki on kuuluisa kristillinen keskusteluohjelma The John Ankerberg Show. Neljännessä jaksossa vuodelta 1985, tohtori Walter Martin ja tohtori William Johnsson keskustelivat kysymyksestä, että oliko Ellen White profeetta vai ei sekä hänen kirjoitustensa paikasta Adventtikirkossa. Walter Martin toi esiin seuraavan lainauksen James Whitelta, Ellen Whiten aviomieheltä:

Ehdottaako epäusko, että se mitä hän [Ellen White] kirjoittaa henkilökohtaisiin todistuksiinsa on opittu muilta? Me kysymme, että kuinka paljon aikaa hänellä on ollut oppia kaikki nämä faktat?… Ja missä on se ylivoimaiset luonnolliset ja perityt ominaisuudet omaava henkilö, joka pystyisi kuuntelemaan yhden, kahden tai kolmen tuhannen tapauksen kuvaukset, jotka ovat kaikki erilaisia, ja sitten kirjoittamaan ne ilman niiden sekoittamista keskenään, jättäen koko työn alttiiksi tuhansille ristiriitaisuuksille? Jos rouva W. [Ellen White] on kerännyt tosiasiat ihmismieleltä edes yhdessä tapauksessa, hän on tehnyt niin tuhansissa tapauksissa ja Jumala ei ole näyttänyt hänelle näitä asioita, jotka hän on kirjoittanut henkilökohtaisiin todistuksiinsa.

Hänen julkaistuissa teoksissa on monia asioita, jotka eivät ole löydettävissä toisista kirjoista ja silti ne ovat niin selviä ja kauniita, että ennakkoluulottomat mielet huomaavat niissä heti totuuden… Jos kommentaattorit ja teologiset kirjoittajat yleisesti olisivat nähneet nämä ajatushelmet, jotka tekevät niin voimakkaan vaikutuksen mieleen, ja jos ne olisi julkaistu, kaikki maan kirkolliset johtajat olisivat saaneet tilaisuuden lukea niitä… Ja jos niitä ei ole julkaistu ja saarnattu kirkoissa, mistä rouva W. löysi ne?… Hän ei voinut oppia niitä kirjoista, sillä ne eivät pidä sisällään sellaisia ajatuksia… Se loppujen lopuksi vaatii satakertaista sinisilmäisyyttä uskoa, että rouva W. on oppinut nämä asiat toisilta ja on naamioinut ne Jumalan näyiksi ennemmin kuin uskoa, että Jumalan Henki on ilmoittanut ne hänelle. (Life Sketches, [1880 ed.], 325-329, lainattu Douglass, Messenger of the Lord, oma käännös)

Martin käytti tätä lainausta väittääkseen, että Ellen White ei voinut olla profeetta, koska hän käytti muiden kirjoittajien tuotantoa ilman viittauksia heidän teoksiinsa. Vastataksemme tähän, ensinnäkin, toisten kirjallisten tuotantojen käyttäminen ilman niihin viittaamista oli yleinen ja normaali tapa Ellen Whiten aikana, jolloin ei ollut vielä olemassa plagiointilakeja (John. J. Robertson, The White Truth, 26). Toiseksi, jopa Raamatun kirjoittajat käyttivät ei-kanonisia lähteitä (esim. Tiit. 1:12 ja Juud. 1:14-15 [joka on lainattu ensimmäisen Henokin kirjan 1:9 kohdasta]). Kolmanneksi, James White ei väittänyt, että kaikki Ellenin kirjoitukset olisivat olleet alkuperäisesti häneltä. James White yksinkertaisesti kiinnitti huomion niihin ”ajatushelmiin”, jotka olivat kauniita ja totuudellisia ja joita ei olisi voitu löytää muiden kirjoituksista (Douglass, 479).

Lisäksi Walter Martin väitti, että Ellen White ei voinut olla oikea profeetta, koska hän oli ristiriidassa Raamatun kanssa opettaen, että Jeesus Kristus ei ollut Jumala. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Sekä tämän artikkelin kirjoittaja että paljon enemmän Whiten kirjoituksia lukeneet ja tutkineet tohtorit Jerry Moon ja Jud Lake eivät ole löytäneet yhtäkään tekstiä, jossa Ellen White opettaisi Jeesuksen jumaluutta ja raamatullista kolminaisuusoppia vastaan (areiolaisuutta) (Jud Lake, “Ellen White and Arianism,” Ellen White Answers.org, http://www.ellenwhiteanswers.org/answers/mischarges/arianism/; Jerry Moon, “The Quest for a Biblical Trinity: Ellen White’s ’Heavenly Trio’ Compared to the Traditional Doctrine,” Journal of the Adventist Theological Society 17, no. 1 (Spring 2006): 140–20). On totta, että Ellen White ei ilmaissut kantaansa täysin selkeästi varhaisissa kirjoituksissaan; joka tapauksessa sitä ei voida käyttää todisteena pyhän kolminaisuuden kieltämisestä häntä vastaan.

John Ankerberg Show keskusteluohjelmassa kysyttiin yleisökysymys, joka kuului, että kun ei-kanonisten profeettojen arvovalta oli voimassa ainoastaan profeetan omana aikana, kuinka adventistit voivat väittää, että Ellen Whiten auktoriteetti jatkuu hänen kuolemansa jälkeen (neljäs jakso, 1985). On ymmärrettävä se, että ei-kanonisten profeettojen puheet on tallennettu Raamattuun ja ne antavat yhä ohjeistusta ja päteviä periaatteita Jumalan lapsille tänä päivänä. Samoin on Whiten tuotannon kohdalla. Esimerkiksi hänen ohjeensa elämäntavoista ja terveydestä ovat yhä päteviä neuvoja niin kuin William Johnsson myös sanoi kyseisessä keskusteluohjelmassa.

4.4. Johtopäätös

Ellen Whitella on ei-kanonisen profeetan arvovalta, joka tarkoittaa sitä, että hänen auktoriteettinsa on Raamatusta seuraava ja ulottuu ainoastaan Seitsemännen päivän adventisti kirkkoon. Hänen kirjoituksensa, ollessaan Raamatun mukaisia, voivat olla jopa testi uskollisuudesta, mutta ainoastaan Adventtikirkon jäsenille (Lake, Ellen White Under Fire, 159). Kuitenkin Ellen Whitella on paljon sanottavaa koko kristilliselle maailmalle sekä kaikille ihmisille, jotka elävät lopunaikoina, mutta ei arvovaltaisella tavalla.

 

5. Ellen Whiten kirjoituksien anti maailmalle

Smithsonian aikakausilehti listasi Ellen Whiten sadan kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpien amerikkalaisten joukkoon (https://www.smithsonianmag.com/smithsonianmag/meet-100-most-significant-americans-all-time-180953341/). Lisäksi White on kaikkien aikojen käännetyin ei-kaunokirjallinen naiskirjailija (http://www.newworldencyclopedia.org/entry/Ellen_Gould_White). Mitä annettavaa hänellä on maailmalle?

Whiten kirjoitukset sisältävät ikuista viisautta, ajankohtaista sanomaa ja elähdyttävää vaikutusta monellakin tapaa, mutta tässä tarjoamme viisi esimerkkiä. Hänen tuotantonsa korostaa ainakin Jumalan sanan korkeinta auktoriteettia, Jumalan lain pysyvyyttä, uskon kautta vanhurskauttamista, terveysperiaatteita ja rakkautta Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajana. Näistä aiheista terveysperiaatteita on jo käsitelty artikkelissa Terveysperiaatteet ja ruokalait Raamatussa.

5.1. Raamattu turvana

Ellen White kirjoittaa, että Raamattu on ainoa ohje jokaiselle askeleelle kohti taivasta. Tästä syystä, Saatana on tehnyt epätoivoisia yrityksiä valon tukahduttamiselle, jotta ihmiset eivät löytäisi tietä ja pysyisi sillä (Counsels to Parents, Teachers, and Students, 461). Nykyaikana, kun ihmiset ajelehtivat monenlaisten uskomusten, oppien ja filosofioiden vanavedessä (Ef. 4:14), protestantismin periaate Raamatun luotettavuudesta ja korkeimmasta arvovallasta ainoana totuutena on elintärkeä. Korkein arvovalta totuuden määrittämisessä ja maailman pelastamisessa niin teoriassa kuin käytännössäkin ei ole tieteellä, yliopistoilla, ”asiantuntijoilla”, uskonnollisilla johtajilla, kirkolliskokouksilla, neuvostoilla, YK:lla, kollektiivisella moraalilla, valtiolla ja/tai poliitikoilla, vaan se on Raamatulla, niin kuin on tullut selväksi tässä kirjoitelmassa. Jumalan sana antaa turvan eksytyksiä vastaan, sillä se tunnistaa Saatanan viekkaat yritykset johtaa ihmisiä harhaan. Saatana tekee jopa pettäviä yliluonnollisia ihmeitä, mutta kansa, joka tuntee Jumalan sanan, ei tule petetyksi. Tämä on ajankohtainen sanoma myös siksi, että Ilmestyskirjan lopunaikainen enkeli kuuluttaa koko maailmalle: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia” (Ilm. 14:6). Miksi tämä on merkittävää? Siksi, että Jumalan pelkääminen tarkoittaa Jumalan sanan kunnioittamista ja sen varaan rakentamista (Ps. 119:38, KJV). Ellen White kirjoitti:

Mutta Jumalalla tulee olemaan maan päällä kansa, joka pitää Raamattua ja yksin Raamattua kaikkien oppien mittapuuna ja kaikkien uudistusten pohjana. Ei enemmistön mielipidettä, oppineiden käsityksiä, tieteen johto-päätöksiä eikä kirkolliskokousten uskontunnustuksia tai päätöksiä, jotka ovat yhtä lukuisia ja ristiriitaisia kuin ne kirkkokunnat, joita ne edustavat – ei mitään näistä eikä näitä kaikkia yhdessä ole pidettävä todisteena uskonnollisen opinkohdan puolesta tai sitä vastaan. Ennen kuin hyväksymme mitään oppia tai käskyä, on sen tueksi vaadittava selvä ”Näin sanoo Herra”. (Alfa Ja Omega 8, 103)

5.2. Jumalan lain pysyvyys ja uskon kautta vanhurskauttaminen

Ilmestyskirja 14:12 sanoo: ”Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.” (VKR) Ellen White ymmärsi ”Jeesuksen uskon” tai ”uskon Jeesukseen” (KR92) ainakin kahdella tapaa: jäännöksellä on Jeesuksen usko, joka tarkoittaa kaikkia Uuden testamentin opetuksia ja jäännöksellä on usko Jeesukseen tai Jeesuksessa, joka tarkoittaa henkilökohtaista uskon ulottuvuutta (Manuscript Releases, vol. 5, 290; Testimonies to Ministers and Gospel Workers, 58). Joka tapauksessa hän tulkitsee koko raamatunlauseen viittauksena lakiin ja evankeliumiin. Hän uskoo, että Jumalan jäännöskansa julistaa molempia niiden oikeassa tasapainossa (Rodríguez, “The Remnant People of God in the Writings of Ellen G. White,” 188-189). Ellen White sanoi Jumalan laista:

Kenenkään ei tarvitse tulla petetyksi. Jumalan laki on yhtä pyhä kuin Hänen valtaistuimensa ja sen perusteella jokainen tähän maailmaan syntynyt tullaan tuomitsemaan. Ei ole mitään muuta standardia luonteen koetukselle. (White, Selected Messages, vol. 2, 50 oma käännös)

Puolestaan hän sanoi armon ja uskon kautta vanhurskauttamisesta:

Kristusta kohdeltiin meidän ansiomme mukaan, jotta meitä voitaisiin kohdella Hänen ansionsa mukaan. Hänet tuomittiin meidän syntiemme tähden, joihin Hänellä ei ollut mitään osaa, jotta meidät voitaisiin vanhurskauttaa Hänen vanhurskautensa tähden, johon meillä ei ole mitään osaa. Hän kärsi kuoleman, joka kuului meille, jotta me saisimme elämän, joka oli Hänen. “Hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” (Aikakausien Toivo, 15)

Vielä hän sanoi:

Ne, jotka odottivat tekevänsä itsensä enemmän kelvollisiksi jumalalliselle suosiolle ennen vetoamistaan Jumalan lupauksiin, tekivät kuolettavan virheen. Yksin Jeesus puhdistaa synnistä. Vain Hän pystyy antamaan rikkomuksemme anteeksi. (White, Testimonies for the Church, vol. 1, 16, oma käännös)

Tarvitsemme molempia: lain ja evankeliumin; ja evankeliumi pitää sisällään pelastumisen ainoastaan Jeesuksen ja Hänen vanhurskautensa välityksellä. Tämä on tärkein sanoma nykyajan maailmalle, koska vain sen perusteella meillä on pelastus ikuiseen elämään; se antaa toivon elämään ja pelastuksen ilon (Room. 5:1-11); se johdattaa tasapainoiseen ja kokonaisvaltaiseen elämään (Matt. 9); se jalostaa moraalin ja luonteen (pyhittää ihmisen) (Room. 6); ja se asettaa jokaisen ihmisen samalle tasa-arvoiselle viivalle pelastuksessa, jumalsuhteessa ja uskon valitsemisessa. Toki Ellen White kirjoitti paljon myös pyhityksestä ja sen ehdottomasta tärkeydestä Kristityn elämässä, mutta uskon kautta vanhurskauttamisesta hän sanoi, että se on Jumalan lapsen uskonelämän perustus, ainoa toivo sekä ehto uudestisyntymiselle ja Pyhän Hengen saamiselle (Faith and Works, 25, 103; Selected Messages, vol. 1, 360; The Desire of Ages, 175-176; “Christ’s Sacrifice for Us,” Signs of the Times, September 24, 1902).

Hän myös kirjoitti, että uskon kautta vanhurskautuminen on se viimeinen asia, jonka tarvitsemme Jeesukselta kun Hän tulee. Kun Jeesus tulee, Hän julistaa ne vanhurskaiksi, jotka uskovat että he voivat pelastua ainoastaan silloin kun Jeesuksen vanhurskaus on luettuna heidän hyväkseen. Vasta kun Jeesus julistaa Häneen uskovat vanhurskaiksi, he pystyvät astumaan ikuiseen elämään. (“The Price of Our Redemption,” Youth Instructor, May 31, 1900.)

5.3. Jeesuksen rakkaus ja rakkaus Jeesukseen

Ellen Whiten suosikki puheenaihe oli hänen rakas Vapahtajansa, Jeesus Kristus. Hän kirjoitti sisarelleen Elizabethille, jota kutsuttiin Lizzieksi:

Rakastan puhua Jeesuksesta ja Hänen vertaansa vailla olevasta rakkaudestaan ja minun koko sieluni on tässä työssä. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä Jumalan rakkaudesta ja Hänen huolenpidostaan, armostaan ja kyvystään pelastaa aivan jokainen, joka tulee Hänen luokseen… Etkö sinäkin usko Jeesukseen, Lizzie? Etkö uskokin, että Hän on sinun Pelastajasi? Että Hän on antanut todistuksen rakkaudestaan antamalla oman arvokkaan elämänsä, jotta sinä voisit pelastua? Ainoa asia, jota sinulta pyydetään, on, että otat Jeesuksen omaksi rakkaaksi Vapahtajaksesi. Rukoilen mitä hartaimmin, että Herra Jeesus ilmoittaisi itsensä sinulle… (Ellen G. White Elizabeth Bangsille, February 21, 1891, in “Letter 61, 1891”, oma käännös)

Nämä viisi pointtia ovat asioita Jumalasta, jotka koko maailman tulee kuulla. Tämä on myös Adventtiseurakunnan tehtävä ja sanoma, jonka sydän löytyy mitä upeimmalla tavalla Ellen Whiten, merkittävimmän Adventtikirkon uranuurtajan kirjoituksista. Hänen kirjoitustensa kiintopiste näkyy hienosti Alfa Ja Omega kirjasarjan (engl. Conflict of the Ages kirjasarja) ensimmäisistä ja viimeisistä sanoista, jotka kuuluvat: ”Jumala on rakkaus”. Hänen tasapainoinen teologiansa pulppuaa Raamatusta. Hän todella on pieni valo, joka johtaa suuremman valon luokse. Niin Jumalan luonne tulee kuvatuksi oikeassa valossa tämän pienen naisen kautta, jolla oli suuri luottamus Jeesukseen.

Ehdotus

Mikäli sinua kiinnostaa lukea Ellen Whitea ja et ole aikaisemmin lukenut hänen kirjallisuuttaan, suosittelen aloittamaan hänen kahdesta klassikostaan: Tie Kristuksen Luo ja Aikakausien Toivo (tunnetaan myös nimellä Rakkaudella Isältä). Suuri Taistelu kirja on puolestaan erityisen tärkeä lopunajan tapahtumien selittäjä. Nämä ja muita hänen kirjojaan on luettavissa suomeksi tästä linkistä: EGW Writings.

 

Englanninkieliset lähteet

Burt, Merlin D. “Ellen White’s Passion for Jesus and the Scriptures.” Perspective Digest 21, no. 3. Accessed November 5, 2018, http://www.perspectivedigest.org/article/202/archives/21-3/ellen-white-s-passion-for-jesus-and-the-scriptures.

Cottrell, Jack. The Authority of the Bible. Grand Rapids, MI: Baker Book House, 1978.

Dederen, Raoul. Handbook of Seventh-day Adventist Theology: Commentary Reference Series, vol. 12. Hagerstown, MD: Review and Herald Publishing Association, 2000.

Douglass, Herbert E. Messenger of the Lord: The Prophetic Ministry of Ellen G. White. USA: Pacific Press, 1998.

EGW Writings. https://m.egwwritings.org/en.

The Ellen G. White Estate, Inc.: The Official Ellen G. White Website. http://www.whiteestate.org/issues/eyewitns.html.

Frail, T. A. “Meet the 100 Most Significant Americans of All Time.” Smithsonian, November 17, 2014. Accessed November 4, 2018, https://www.smithsonianmag.com/smithsonianmag/meet-100-most-significant-americans-all-time-180953341/.

“The Gift of Prophecy.” The Seventh-day Adventist Church. Accessed November 4, 2018, https://www.adventist.org/en/beliefs/church/the-gift-of-prophecy/.

Hasel, Gerhard F. “Remnant.” In International Standard Bible Encyclopedia. Vol. 4. Grand Rapids, MI: Eerdmans, 1988.

The John Ankerberg Show. “Seventh Day Adventism: Who Is Telling the Truth? – Program 1.” Aired in 1985. Accessed November 5, 2018, https://www.jashow.org/articles/seventh-day-adventism-who-is-telling-the-truth-program-1/.

The John Ankerberg Show. “Seventh Day Adventism: Who Is Telling the Truth? – Program 4.”, Aired in 1985. Accessed October 31, 2018, https://www.jashow.org/articles/seventh-day-adventism-who-is-telling-the-truth-program-4/.

Kaiser, Denis. “Ellen G. White’s Role in Biblical Interpretation: A Survey of Early Seventh-day Adventist Perceptions,” Reflections 60 (October 2017). Accessed November 3, 2018, https://adventistbiblicalresearch.org/sites/default/files/%28%2360%291.pdf.

Knight, George R. A Search for Identity: The Development of Seventh-day Adventist Beliefs. Hagerstown, MD: Review and Herald, 2000.

Lake, Jud. “Ellen White and Arianism,” Ellen White Answers.org. Accessed October 31, 2018, http://www.ellenwhiteanswers.org/answers/mischarges/arianism/.

———. Ellen White Under Fire: Identifying the Mistakes of Her Critics. Nampa, ID: Pacific Press, 2010.

Lloyd-Jones, D. M. Authority: The Authority of Jesus Christ, The Authority of the Scriptures, The Authority of the Holy Spirit. Carlisle, PA: The Banner of Truth Trust, 1984.

Moon, Jerry. “The Quest for a Biblical Trinity: Ellen White’s “Heavenly Trio” Compared to the Traditional Doctrine.” Journal of the Adventist Theological Society 17, no. 1 (Spring 2006): 140–20.

Pfandl, Gerhard, “The Gift of Prophecy: Another facet of God’s care for His church.” Adventist.org: Spirituality: Prophecy. Accessed October 31, 2018, https://www.adventist.org/en/spirituality/prophecy/article/go/-/the-gift-of-prophecy/.

Read, W. E. The Spirit of Prophecy, and The Church. Washington, DC: Review and Herald Publishing Association, 1952.

Reid, George W., ed. Understanding Scripture: An Adventist Approach, Silver Spring, MD: Biblical Research Institute General Conference of the Seventh-day Adventists, 2005.

Robertson, John J. The White Truth. Mountain View, CA: Pacific Press, 1981.

Rodríguez, Ángel Manuel, ed. Toward a Theology of the Remnant. Silver Spring, MD: Biblical Research Institute General Conference of Seventh-day Adventists, 2009.

Stefanovic, Ranko. Revelation of Jesus Christ: Commentary on the Book of Revelation, 2nd ed. Berrien Springs, MI: Andrews University Press, 2009.

Stefanovic, Zdravko. Daniel: Wisdom to the Wise. Nampa, ID: Pacific Press, 2007.

White, Arthur L. Ellen G. White, Vol. 6: The Later Elmshaven Years. Washington, DC: Review and Herald Publishing Association, 1982.

White, Ellen G. Alfa Ja Omega 8. Tampere, Finland: Kirjatoimi, 1987.

———. “Christ’s Sacrifice for Us.” Signs of the Times, September 24, 1902.

———. Counsels to Parents, Teachers, and Students. Mountain View, CA: Pacific Press, 1913.

———. Desire of Ages: The Conflict of the Ages Illustrated in the Life of Christ. Mountain View, CA: Pacific Press, 1940.

———. Education. Mountain View, CA: Pacific Press, 1952.

———. Early Writings. Washington, DC: Review and Herald Publishing Association, 1945.

———. Faith and Works. Nashville, TN: Southern, 1979.

———. The Great Controversy Between Christ and Satan: The Conflict of Ages in the Christian Dispensation. Mountain View, CA: Pacific Press, 1939.

———. The Ministry of Healing. Mountain View, CA: Pacific Press, 1942.

———. Selected Messages from the Writings of Ellen G. White. Vol. 1. Washington, DC: Review and Herald Publishing Association, 1958.

———. The Story of Patriarchs and Prophets As Illustrated in the Lives of Holy men of Old. Mountain View, CA: Pacific Press, 1958.

———. “The Price of Our Redemption.” Youth Instructor, May 31, 1900.

———. Testimonies for Ministers and Gospel Workers. Mountain View, CA: Pacific Press, 1923.

———. Testimonies for the Church. Vol. 2. Mountain View, CA: Pacific Press, 1948.

———. Testimonies for the Church. Vol. 5. Mountain View, CA: Pacific Press, 1948.

———. Testimonies for the Church. Vol. 7. Mountain View, CA: Pacific Press, 1948.